Lue keskustelun säännöt.
Mies ja minä, tehtiin molemmat "oikein" eikä silti tunnu miltään.
22.06.2017 |
Ihana mies jonka vikittelin itselleni. En antanut ensimmäisellä kerralla, tein ruokaa treffeillä, kävin hänen harrastuksissa. Tanssimme. Mies oli hurmaava, toi kukkia, ei tunkenut asumaan kanssani, kehui minua aina.
3 vuotta oltu yhdessä ja edelleen olemme suuresti rakastuneita. Minusta vain tuntuu joskus että kaikki on kuin elokuvanäytelmää jossa olen ulkopuolella. Että minä Itse en ole rakastunut. Missä vika? Pohtiikohan mieskin näin.
Kommentit (10)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1. Sanoi asian aika hyvin.
Meillä taas sitten onkin näköjään tehty melkein kaikki "väärin".:D Annoin ekoilla treffeillä, mies on tuonut kukkia vain pyydettäessä (tai siis, kaupassa minä valkkaan kukat ja hän maksaa), asustelee lähestulkoon koko ajan luonani vaikka omakin asunto olisi, tein toisilla treffeillä meille ruokaa, mutta onnistuin lyömään joukkoon just sellaset kasvikset, mitä mies inhoaa, ei koskaan tanssita enkä minä aina oikein jaksa miehen videopeliharrastusta. Vaikka antaa pelata, saanpahan itse lukea tai askarrella rauhassa.:)
1v 3kk yhdessä ja voin sanoa olevani edelleen rakastunut.:) Tai oikeastaan vielä parempi, en ole enää niinkään rakastunut, vaan rakastan miestäni. Kannattaa kai joskus sitten tehdä asiat "väärin".:P
Ennyt tarkoittanut pahalla että jonkun toisen tapaaminen olisi tehty "väärin" . Kyllä rakastan miestäni, en koskaan vilkuile muita tai flirttaile. Mieheni on numero yksi elämässäni. Mutta tuntuu etten voi saavutaa enää mitään tunnetta.
Et voikaan saavuttaa mitään suurempaa ennen kuin sitten jos saatte lapsen. Elämä on arkea. Deal with it.
Kuulunet ihmistyyppiin, joka odotta koko elämänsä sitä oikeaa, joka oikeasti voi olla on vain unelmissa, ja hups, sitten jo arkunkansi paiskataankin kiinni. Siinä se elämä sitten hurahti fantasioidessa niin että heilahti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että sekoitat rakastamisen ja rakastumisen. Jälkimmäinen vaihe kestää 6kk-2v ja on aika lailla tuota mitä kuvasit. Moni odottaa rakkauden olevan samanlaista. Ei se ole. Pohjimmiltaan se on tahdon asia.
Ajattelitko, että pitää olla mies? Sitten hankit sellaisen suorittamalla ja esittämällä roolia. Pelkäätkö olla yksin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulunet ihmistyyppiin, joka odotta koko elämänsä sitä oikeaa, joka oikeasti voi olla on vain unelmissa, ja hups, sitten jo arkunkansi paiskataankin kiinni. Siinä se elämä sitten hurahti fantasioidessa niin että heilahti.
Minä odotin sitä oikeaa 37-vuotiaaksi asti ja sitten yhtäkkiä tapasin. Tunnistin hänet siksi oikeaksi todella ihmeellisesti ja kuin leffoissa, yhdellä vilkaisulla. Eli kyllä niitä on, mutta harvassa. En olisi voinut tyytyä vähempään, vain kohtuulliseen tai sopivaan. Eli sinä et sitten ole vain vielä tavannut sitä oikeaa, jos tuolta tuntuu.
En pelkää yksinäisyyttä. Tein jo melko nuorena selväksi mitä ja miten edistyn elämässä. Puolison hankitaa en tarkkaan suunnitellut mutta sen päätin millainen hänen on oltava.
Emme asu yhdessä mutta kihlaudumme kesällä. Lapsetkin saa vielä odottaa.
Lapsen saaminen on varmasti upea tunne mutta tunnehan on odotettavissa.
Et tainnut olla mukana jutussa omilla tunteillasi, aitona ihmisenä. Kuvaat tilannetta nyt niin että "te olette suuresti rakastuneita" mutta "ettet sinä Itse ole rakastunut".
Sinä esitit roolia ja nyt paljastui itsellesikin, että tarkoitusperäsi eivät olleetkaan aidot. Sua vaan kiinnosti vikitellä mies ja saada häneltä huomiota, olla hänen rakkautensa kohteena.
Ehkäpä sun pitää nyt opetella aidosti kohtamaan itsesi, hahmottamaan aidot tunteesi ja sitten yrittää tutustua ja rakastua miehesi.