Pahin moka, minkä olet tehnyt laihduttaessasi

"Otan ihan vain pari keksiä"

ja sillä tiellä edelleen, kiloja on tullut 14 :D Lihavampi olen kuin mitä vaaka näytti alun perin :D Olen niitä ihmisiä, jotka eivät tunne sanaa "kohtuus"... Ainakaan mitä tulee sokerisiin herkkuihin. Pitäisi olla kokonaan ilman.

Syönnyt konvehtirasian suklaata päivittäin.

Liian ankara itselleen.

Luovuttanut joka kerta.

Aloittanut sen.

Ostin samat laput kaikille nettidieetin.

Koko laihduttaminen, erityisesti ensimmäinen laihdutus. Siitä alkoi jojokierre jonka myötä syömiskäyttäytyminen on mennyt ihan älyttömäksi ja kontrolloimattomaksi. 

Mulla sama ongelma kuin ekalla vastaajalla että kohtuutta en tunne, mutta kun se ei ole vain sokeri vaan lähes kaikki ruoka-aineet. Ahmin pihvejä, ahmin kalaa, ahmin kananmunia, ahmin leipää, ahmin banaaneja, ahmin jopa hunajaa tai kookosrasvaa purkista. Ja koska kaiken syömistä ei voi lopettaa kuten lisätyn sokerin, en löydä ulospääsyä tilanteestani.

Surunsekaisesti huvittaa se, että kun tein sen kierteen aloittaneen ensimmäisen laihdutukseni, olin itse asiassa hoikka. Painoin 56 kg, mikä toki oli viitisen kiloa enemmän kuin ennen kosteita opiskeluvuosia, mutta kuitenkin aika vähän näin jälkeenpäin ajatellen. Silloin nuorena ja tyhmänä inhoten rutistelin olemattomia mahamakkaroitani ja päätin että nyt jumalauta lähtee läski. Lähtikin, parin viikon nutrilett kuurilla. Sen jälkeen vaan tuli tuo ahmimiskäytös enkä ole siitä päässyt enää ikinä eroon. Nyt paino 92 kg.

Syönyt liian vähän, kieltänyt kaiken "epäterveellisen", ylipäätään aloittanut laihduttamisen.

Fiksuinta vaan syödä järkevästi, paino putoaa itsestään.

Vierailija kirjoitti:

Koko laihduttaminen, erityisesti ensimmäinen laihdutus. Siitä alkoi jojokierre jonka myötä syömiskäyttäytyminen on mennyt ihan älyttömäksi ja kontrolloimattomaksi. 

Mulla sama ongelma kuin ekalla vastaajalla että kohtuutta en tunne, mutta kun se ei ole vain sokeri vaan lähes kaikki ruoka-aineet. Ahmin pihvejä, ahmin kalaa, ahmin kananmunia, ahmin leipää, ahmin banaaneja, ahmin jopa hunajaa tai kookosrasvaa purkista. Ja koska kaiken syömistä ei voi lopettaa kuten lisätyn sokerin, en löydä ulospääsyä tilanteestani.

Surunsekaisesti huvittaa se, että kun tein sen kierteen aloittaneen ensimmäisen laihdutukseni, olin itse asiassa hoikka. Painoin 56 kg, mikä toki oli viitisen kiloa enemmän kuin ennen kosteita opiskeluvuosia, mutta kuitenkin aika vähän näin jälkeenpäin ajatellen. Silloin nuorena ja tyhmänä inhoten rutistelin olemattomia mahamakkaroitani ja päätin että nyt jumalauta lähtee läski. Lähtikin, parin viikon nutrilett kuurilla. Sen jälkeen vaan tuli tuo ahmimiskäytös enkä ole siitä päässyt enää ikinä eroon. Nyt paino 92 kg.

Hyvä esimerkki siitä mitä pussikuurit saa aikaan.

Ensimmäisenä tulee mieleen jotain yksittäisiä juttuja, tyyliin "pähkinät ovat terveellisiä" - joo, mutta siihen riittää pari mantelia eikä koko pussillinen lisää mitenkään terveysvaikutuksia...

Mutta ehkä laajemmin pahin moka, jota välillä toistan edelleen, on olla pitkiä aikoja syömättä ja sitten nälkäkiukussani syödä mitä sattuu ja yleensä vähän liikaa, jonka jälkeen ei taas pitkään aikaan tee mieli mitään, kunnes taas on nälkäkiukku ja kierre vaan jatkuu. Järkevillä ateriaväleillä ja järkevillä aterioilla tekee huomattavasti vähemmän myös mieli herkkuja.

Kaikki totaaliset elämänmuutokset ja superterveelliset kuurit. Käytin aikaani ja energiaani niihin yli 10 vuotta. Aina oli joku iso kuuri päällä:  5:2 paastodietti -> kyllästyminen, Painonvartijat -> nälkä, repsahtelu, kyllästyminen, karppaus -> paino ei laskenut, kyllästyminen, Zone ja South Beach Diet -> tekivät ruokailusta hankalia, kyllästyminen ja lopetus, Montignac, paleodieetti, jonkun ruotsalaisen lääkärin 10 viikon ohjelma jossa mm jätettiin sokeri kokonaan pois, samoin valkoiset viljat... Aina innostunut alku, painon lasku, sitten repsahtelu, kyllästyminen, painon nousu, lopetus - ja uusi menetelmä.

Paino alkoi pysyvästi laskea vasta kun luovutin kokonaan kaikkien totaalisten elämänmuutosten kanssa. Päätin että mulle on pakko riittää sen että syön suht koht järkevästi koska ei mun itsekuri riitä pitkän päälle mihinkään äärijuttuihin ja totaalisen täydellisiin ruokavalioihin. Tavallinen suomalainen kotiruoka ilman mitään älyttömiä kohtuuttomuuksia minkään suhteen oli tavoite. Siihen olen vuosien myötä päässyt. Nyt en ole niin hoikka kuin mitä kuureilla tavoittelin, mutta kuitenkin 23 kiloa hoikempi kuin kuureillessani.

Pahin virhe oli ensimmäinen laihdutuskuuri 13-vuotiaana. Olin 174 cm pitkä ja painoin 69 kiloa. Tietosanakirjasta löysin ihannepainotalukon, jossa minun pituiselle oli painoksi merkitty 66,6 kiloa. Laihdutin hirveällä kitukuurilla ja odotin tiettyä kilomäärää, jonka jälkeen pääsen taas syömään. Lopputuloksen arvaattekin, lihoin pikavauhtia takaisin ja vähän yli. Aineenvaihdunta meni ihan sekaisin.

Olen kokeillut kaikki mahdolliset kuurit. Lopulta tein ruokavaliomuutoksia ja mietin syömisiä koko ajan. Jos repsahti - mm. anoppi osasi syyllistää "ihan sinua varten leivoin, voivoi, kun ei maistu, syökää niitä herkkujanne sitten kotona", joten vierailuilla oli pakko syödä sen seitsemää sorttia - niin pidin seuraavan päivän tiukemmalla. Sitä seuraavana olikin aina nälkä ja alkoi taas jojottelu. Pikkuhiljaa paino alkoi nousta. Tuossapa ne pahimmat.

Vedin laihduttamisen överiksi. Olen 168 cm. Ennen laihdutusta painoin 62kg joka oli mielestäni liikaa. Sain pudotettua helposti 58 kg:n mutta halusin pari kiloa lisää pois. Sekin lähti, mutta en enää tyytynytkään siihen! Kun painoin 51 koulun terkka pysäytti käytävällä ja kysyi suostunko punnittavaksi. No mikä jottei. Se oli se 51.

Terkka sanoi että menkööt, mutta ei yhtään enempää saa laihtua! Ihan uhmalla laihdutin lisää! Pelästyin kun hiukset alkoivat lähteä. Minulla oli pitkä kaunis tukka mutta se harveni ja alkoi muistuttaa kuollutta heinikkoa. Niinpä annoin leikata päätä myöten sängiksi. Myös kuukautiset loppui.

Aloin syödä järkevämmin vaikka vihasin sitä eikä enää edes maittanut eikä maita. Maha täyttyy kovin pienestä enkä pysty syömään kuin pikku annoksia. Olen saanut nostettua 52 kiloon, mutta tässä se on  pysytellyt jo kauan. Enempää en edes halua. Sain hiukseni takaisin enkä ole enää luuranko. 

Mitään jojoilua ei ole ilmennyt. Tarkoituksella en anna itseni lihoa enää. Ehkä johonkin 55 kiloon voisin hyväksyä, en yhtään enempää.

Virheeni oli siis liika innostus laihtumisesta joka kohdallani on todella helppoa. Meni liiallisuuksiin. Nyt hyvä.

Laihdutin reilut 30 kiloa pelkällä ruokavaliolla, liikkumatta juuri lainkaan, koska olen aina vieroksunut kaikenlaista liikuntaa. Siitä alkoi sitten voimakkaat nivelkivut erityisesti jaloissa, ennen laihdutusta ei ollut mitään kremppoja. Lääkäri totesi, että laihtuessa lihakset olivat heikentyneet niin, etteivät ne enää tukeneet niveliä kunnolla. Sitten on ollut pakko liikkua, huvitti tai ei, että saisin lihakset taas parempaan kuntoon :)

Sortunut syömään ns. normaalia ruokaa kesken tiukan laihdutuksen- kuten aiempi vastaaja, mikään ei estä mua syömästä esim. kokonaista grillibroileria kerralla, tavallisetkin ruoat lähtee vaan käsistä koska maistuvat liian hyviltä mun suuhun. :( Niinpä elän tällä hetkellä kaikella sellaisella, jota ei tule himoittua/jota riittää vain se yksi annos...ankeaa, mutta riippuvuuskäyttäytyminen on mitä on.

Vierailija kirjoitti:

Pahin virhe oli ensimmäinen laihdutuskuuri 13-vuotiaana. Olin 174 cm pitkä ja painoin 69 kiloa. Tietosanakirjasta löysin ihannepainotalukon, jossa minun pituiselle oli painoksi merkitty 66,6 kiloa. Laihdutin hirveällä kitukuurilla ja odotin tiettyä kilomäärää, jonka jälkeen pääsen taas syömään. Lopputuloksen arvaattekin, lihoin pikavauhtia takaisin ja vähän yli. Aineenvaihdunta meni ihan sekaisin.

Olen kokeillut kaikki mahdolliset kuurit. Lopulta tein ruokavaliomuutoksia ja mietin syömisiä koko ajan. Jos repsahti - mm. anoppi osasi syyllistää "ihan sinua varten leivoin, voivoi, kun ei maistu, syökää niitä herkkujanne sitten kotona", joten vierailuilla oli pakko syödä sen seitsemää sorttia - niin pidin seuraavan päivän tiukemmalla. Sitä seuraavana olikin aina nälkä ja alkoi taas jojottelu. Pikkuhiljaa paino alkoi nousta. Tuossapa ne pahimmat.

Toisten ihmisten mieliksi syöminen on laihduttajalle tuhoisaa. Enkä kyllä hyväksy sitä kenenkään kohdalla. Siitä pitäisi ihan oikeasti kaikkien päästä irti. Ja pitäisi myös hyväksyä, ettei kenenkään tarvitse koskaan syödä jonkun mieliksi.

Vierailija kirjoitti:

Sortunut syömään ns. normaalia ruokaa kesken tiukan laihdutuksen- kuten aiempi vastaaja, mikään ei estä mua syömästä esim. kokonaista grillibroileria kerralla, tavallisetkin ruoat lähtee vaan käsistä koska maistuvat liian hyviltä mun suuhun. :( Niinpä elän tällä hetkellä kaikella sellaisella, jota ei tule himoittua/jota riittää vain se yksi annos...ankeaa, mutta riippuvuuskäyttäytyminen on mitä on.

Sun riippuvuushan johtuu ihan siitä, ettet saa tarpeeksi ravintoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sortunut syömään ns. normaalia ruokaa kesken tiukan laihdutuksen- kuten aiempi vastaaja, mikään ei estä mua syömästä esim. kokonaista grillibroileria kerralla, tavallisetkin ruoat lähtee vaan käsistä koska maistuvat liian hyviltä mun suuhun. :( Niinpä elän tällä hetkellä kaikella sellaisella, jota ei tule himoittua/jota riittää vain se yksi annos...ankeaa, mutta riippuvuuskäyttäytyminen on mitä on.

Sun riippuvuushan johtuu ihan siitä, ettet saa tarpeeksi ravintoa.

Näin on, jos tätä ilmenee tiukalla laihiksella. 

Valitettavasti, ja tämä on iso syy miksi ne tiukat kuurit on niin monelle tosi huono juttu, monille jää tällainen kohtuuton nälkä päälle vuosiksi kuurin jälkeenkin. Kuurin ajan jaksetaan tsempata esim. itsekurilla ja tällaisilla keinoilla että ei syödä mitään hyvää, mutta mitä kun sitä pitäisi jatkaa vuodesta toiseen? 

En varsinaisesti alkanut edes laihduttamaan. Stressaavien aikojen aikana ruokahalu väheni ja lopulta katosi. Kun huomasin että aloin laihtua, innostuin liikaa. Sitten söin lopulta vain yhden tai pari suklaapatukkaa päivässä ja kävelin päivittäin vähintään 5h. Joo, vastaus kysymykseenne on että kyllä, olo oli aivan tappava, kouristeleva ja saharan kuiva, itkin päivät pitkät ja valvoin yöt kun tuijotin tuntikausia ruokien kuvia netistä kun en ollut lenkillä. Kahdessa kuukaudessa 177cm 65kg ->42kg. Jouduin sairaalaan tietysti kun lääkärikäynnillä (kävin siellä muiden syiden takia) lääkäri sanoi että nyt tyttö hyvä.

Siitä lähtien sairastanut vaikeaa bulimiaa vuosia, hoidossa ollut viimeisen vuoden ja bulimiasta alkanut muotoutua ortoreksia/bulimia sekoitus, jossa yrjö lentää jos suuhun menee yksikin "väärä ruoka-aine", vaaka näyttää liian suurta lukua tai halu syödä kasvaa liian suureksi ja ahmin asunnon tyhjäksi ruoasta kun aivot kiljuu yhä nälänhätää. Viikossa on pari päivää tosin ollut nyt jolloin en ole kertaakaan ahminut ja yrjönyt. Tekee muuten niin saakelin tiukkaa ja jatkuvasti joudun hokemaan että älä aseta absoluuttisia kieltoja millekään ruoalle, kun se kiusaus kasvaa sitä enemmän mitä isompi kielto on sille ruoalle.

Tuntuu itsestäkin tällainen niin tyhmältä enkä aiemmin uskonut "parantumisen" olevan vaikeaa, mutta kolahtipa omaan nilkkaan pilkka. Tämä on ihan helvetillistä ja tyhmää, älkää ihmiset joutuko valheellisen omakuvanne vangiksi.

Nutrilett tai Painonvartijat. En tiedä kumpi pahempi. Kolmantena varmaan virallinen ravitsemusterapeutti.

Sitten lopetin laihduttamisen ja lihoin aivan tautisiin mittoihin.

Myöhemmin olen laihtunut laihduttamatta merkittävästä lihavuudesta normaalipainon ylärajalle. Se tapahtui vähän niin kuin vahingossa. Aloin hoitamaan terveyttä, kun halusin päästä eroon kaikenlaisista lihavuuden aiheuttamista krempoista.