Auttakaa urpoa selviämään sosiaalisista tilanteista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No jos sä oot urpo, niin sit kanssa suurin osa suomalaisistakin on urpoja. Ujous on sitäpaitsi empaattisen ja hellyyttävän ihmisen merkki.

Olisinkin sellainen hellyyttävän ujo ja söpö. Valitettavsti kun tämä urpous ei ilmene niin... Tässä tiivistelmä kuinka toimin sosiaalisissa tilanteissa.

Ensinnäkin puhun joko ihan liian kovalla volyymillä (tämän tajuan vasta myöhemmin enkä tuossa tilanteessa osaa säätää äänenvoimakkuutta) tai vaihtoehtoisesti liian hiljaa ja epäselvästi, että toinen joutuu koko ajan kysymään "niin mitä sä sanoit?"

Sekoilen sanoissani, en osaa muodostaa lauseita normaalisti, saatan joskus jopa änkyttää. Saatan saman keskustelun aikana toistaa saman lauseen 2-3 kertaa (en siis peräkkäin vaan useaan eri otteeseen).

Kuulostaa todella tutulta, itsellä ihan samat kömpelyydet ja lisänä vielä änkytys..en vaan osaa puhua luonnollisesti kun jännitän. Ja sitten jälkeenpäin aina häpeän käyttäytymistäni..kaikki varmaan pitää minua omituisena, mutta töissä niitä tilanteita ei karkuunkaan pääse. Palaverit on painajaisia...

En kuuntele mitä se toinen sanoo, jolloin on hankala ymmärtää sen toisen pointtia. Vastavuoroinen keskustelu on miltei mahdotonta.

Lisäksi naureskelen usein sellaista hermostunutta naurua...

Pahinta on juuri se, että tajuan tämän käytökseni vasta jälkikäteen ja sitten mietin että ei vit** miten taas menin nolaamaan itseni. Kyllä se jo jotain kertoo ettei minulla ole yhtään ystävää, ei kavereita ei ns. tuttuja, ei mitään. Eihän kukaan näin käyttäytyvässä ihmisessä näe mitään tutustumisen arvoista.

Ja varmasti huonolla itsetunnolla on osuutta asiaan. En vain tiedä kuinka lähteä kehittämään näitä puutteita.

Tuo tilanne varmasti vielä ruokkii itse itseään: Kun sosiaaliset kyvyt ovat heikot, niin ei ole kavereita ja ihmiskontaktit jäävät vähäisiksi. Ja kun niitä kontakteja on vähän, niin vuorovaikutusta on vähän. Ja harjoituksen puutteessa sosiaaliset taidot eivät pääse kehittymään.

Its analysoin ennen kaikki sosiaaliset tilanteet jälkeenpäin ja jos olin sanonut jotin tyhmää niin saatoin kuukausia miettiä sitä. Pääsin siitä eroon kun aloin miettiä muiden ihmisten mokia. Tajusin, etten muista yhtäkään! Ajattelin sitten, että jos minä en muista muiden mokia niin tuskin hekään minun :) välillä meinaan vieläkin haukkua itseäni jos olen tehnyt jotain noloa. Pääsen kuitenkin aika nopeasti sen yli. Tuntemattomien kanssa on helpompaa. En tule enää ikinä näkemään heitä, joten mitä väliä jos saavat hölmön vaikutelman :)