Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa urpoa selviämään sosiaalisista tilanteista!
20.06.2017 |
Tilanteeni on mennyt todella pahaksi. En osaa enää normaalisti olla ihmisten kanssa tekemisissä.
Monesti kotona harjoittelen erilaisia keskusteluja (mietin päässäni mitä joku saattaa sanoa ja sitten mietin etukäteen mitä vastaan). Olen huomannut että saatan käyttää näitä ennalta suunnitelemiani keskusteluja sitten ihan oikeassakin elämässä vaikka ne eivät välttämättä sopisi tilanteeseen yhtään. Vaikutan siis todella oudolta ja tönköltä. Miten voisin keskustellessa keskittyä enemmän siihen toiseen ihmiseen kuin siihen kuinka urpo olen? En jaksa tätä enäääääää!!!!!!
Kommentit (43)
Vietä enemmän aikaa poissa kotoa, vaikka kahviloissa ja kirjastossa. Taidemuseossa, missä vaan. Totut ihmisiin ja kuulet keskustelua. Kun käyt useamman kerran samassa kahvilassa, myyjät alkavat tuntua tutummilta ja he saattavat myös alkaa muistaa sinut ja ehkä vaihtaa kanssasi pari sanaa kassalla. Kuuntele mallia muilta asiakkailta, mitä he juttelevat jonossa seisoessaan. Totuttele ensin tuollaisiin lyhyisiin keskusteluihin. Tuntemattoman kanssa voi hyvin harjoitella vaikka säästä puhumista, tai jos ympäristössä huomaa jotain erikoista. Jos mokaat tai sanot jotain hassua, se ei haittaa ollenkaan! Se kuuluu harjoitteluun! Kaikki myöskin höpisevät joskus omiaan ja aina ei keksi mitään, itsekin tänään väsyneenä osasin vastata juttelevalle tutulle myyjälle vain, että "jaa..." :)
Löydät kyllä vielä ystäviä ja juttuseuraa. Älä välitä jos joku ei tykkää sinusta. Et sinäkään kaikkien seurasta välitä, eivätkä kaikki voi kaikkien kanssa viihtyä. Se ei kuitenkaan ole vaarallista eikä vähennä ihmisarvoasi. Idea on harjoitella juttelua, ja ajan myötä löydät ihmisiä joiden kanssa synkkaa molemmin puolin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
up, olisiko kellään vielä lisää vinkkejä?
Nostan tätä vielä, jos joku osaisi auttaa.
Ymmärrän sinua täysin. Jännitän itsekin soiaalisia tilanteita ihan kauheasti ja useimmiten keskusteltuani ihmisten kanssa, häpeän itseäni ihan kamalasti. Usein turhaan varmaankin, mutta jännittäessä sitä aina sanoo ja käyttäytyy niin oudosti omasta mielestään. Meitä on... Ja paljon. Nuorissa ja vanhoissa ja kaikissa sosiaalisissa ryhmissä. Muista se, ihan normaalia on.
Toiseksi, opettele puhumaan itsellesi kauniisti. Kos sanot itsellesi olevasi urpo, uskot pian olevasi urpo. Auttaako se sinua eteenpäin? Ei
Sano sen sijaan vaikka, että olipas taas tilanne, jännitin paljon ja nyt tuntui siltä, että se mitä sanoin/tein oli urpoa. Mutta syy oli siinä että jännitin ja sille en useinkaan voi mitään.
Olen huomannut että useimpien ihmisten jutut ovat ihan tavallisia eikä niitä tarvitsisi jännittää. Itse olen sellainen jännittäjä että luulen olevani toisten silmissä tosi kuiva tyyppi. En osaa vaan heittää jotain juttua, mikä vapauttaisi tunnelmaa ja pitäisi keskustelua yllä. Useinkaan keskuatelun päämäärä ei ole keskustelu itsessään, vaan se että pysyy hyvä tunnelma ja sosiaaliset suhteet yllä. Usein tilanteessa kuin tilanteesaa auttavat kysymykset, mitä loma/vkl suunnitelmia, oliko hyvä matsi/jumppa/juhlat/matka ym. ja tarkentavat kysymykset, niin kuin tässä leslustelussa onkin jo sanottu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettele rentoutusmenetelmiä jännittäviä tilanteita varten, muutama syvä hengitys, leukalihasten rentouttaminen, jonkun hassun tai ihanan jutun ajatteleminen... Tai huomion kiinnittäminen johonkin muuhun kuin jännitykseen kropassa.
Mullakin on ollut ongelmia sosiaalisten tilanteiden jännittämisessä. Olen kuitenkin huomannut, että kun olen ihmisten ilmoilla enemmän niin tulen entistä vapautuneemmaksi ja vapautuneemmaksi. Yhä esim. porukan huomion keskipisteenä oleminen ei ole yhtään mukavaa, mutta tuskin kovin moni muukaan tykkää siitä. Ja ennen tuskailin pikku mokia jälkeenpäin todella pitkään ja sätkin itseäni niistä, mutta nyt olen vain päättänyt unohtaa ne mokat heti kun se on tapahtunut, enkä edes muista puoliakaan niistä . Otin taannoin vastaan työn, jossa pitää olla ihmisten ja työkavereiden kanssa tekemisissä ja se kauhistutti alussa. Miten saisin jutun kulkemaan rennosti työkavereiden kanssa? Alussa olin vähän hiljaisempi, mutta onneksi osa heistä oli puheliaampia mikä helpotti tilannetta.
Paras keino lievittää sosiaalisten tilanteiden ahdistusta on yksinkertaisesti altistaa itseäsi niille. (Ainakin tämä toimi minulla) ja tosiaan pitää pitää mielessä, että ihmisillä ei kiinnosta sinun ulkonäkö, ilmeet, kehon asennot jne. vaikka itsestä tuntuisi että he ihan selvästi huomaisivat sinun sydämen sykkeen tai mielessä vilisevät ajatukset. Kun pääsee irti siitä ajatuksesta, että muilla ihmisillä _ei kiinnosta_ sinun asiasi. Minusta tuntui vaikealta käydä välillä kaupassakin, kun en halunnut ihmisten katseita minuun tai törmätä tuttuihin, mutta usko pois, pikku hiljaa näissä tilanteissa voi alkaa mennä paremmin! Mullakin on vielä monta osa-aluetta, joissa on parantamisen varaa kuten esiintyminen, huomion keskipisteenä oleminen, huoleton small talk jne. mutta hiljaa hyvä tulee :) tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Altistuminen on tärkeää. Mitä jos menisit jonnekin kuuntelemaan ihmisten juttuja? Vaikka kahvilaan tai kirjastoon, teeskentelisit lukevas lehteä ja samalla kuuntelisit muiden jutustelua, ja ehkä siinä miettisit, että mitä voisit kommentoida tai kysyä, jos olisit samassa paikassa. Samoin tota silmiin katsomista ja pientä hymyä kannattaa harjotella, hymyilet vaikka bussikuskille tai kaupan kassalle pienesti joka kerta.
Mieti myös, että mikä vois olla hyvä matalan kynnyksen ihmisten kohtaamispaikka. Mielenterveysyhdistys? Joku kirjaston piiri? Sellainen, missä ei tarvitsisi ihan kauheasti jutella ihmisille, mutta kuitenkin ois luontevaa vaihtaa muutama sana.
Ja tuo ahdistuneisuus vaatii kyllä hoitoa, eli se on myös tärkeä askel tässä kohtaa. Terapiasta tai vertaistukiryhmästä vois olla tosi paljon hyötyä. Niiden yks pointti on just harjoitella sitä, miten ihmisten kanssa ollaan, ja käsitellä erilaisia vuorovaikutuksen ongelmia - esimerkiksi tuota ajatusta, että on liian ruma katsomaan ketään silmiin.
Tsemppiä! Ihmissuhdetaidot on harjoteltavissa, asiat järjestyy kyllä.
Mulla on lähinnä sellainen häpeä jatkuvasti itsestäni.
Ja kaikki kerrat kun olen sanonut tai tehnyt jotain tyhmää niin jäävät kyllä mieleen. Muistan edelleen mokia, joita olen tehnyt vuosia sitten. En tiedä miten noista pääsisi yli ja unohtaisi.
Olen ollut työttömänä pitkään eikä minulla ole ollenkaan ystäviä. Tuntuu että minussa on jotain niin viallista etten kelpaa kenellekään. Eikä kukaan näe minussa mitään hyvää tai tutustumisen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arrgh, nostelen taas tätä ketjua kun olen niin ahdistunut. Tänään tuntui taas, että mokasin oikein kunnolla. Juttelin yhden todella mukavan tyypin kanssa ja menin ihan sekaisin. En kuunnellut yhtään mitä se sanoi, puhua pälpätin päälle vaan hermostuksissani. Arvatkaa nolottaako?!
Miten tuota toisten kuuntelemista voisi konkreettisesti harjoitella? Yritän muistuttaa siitä itseäni jatkuvasti, mutta kun olen tilanteessa, jossa keskustelen jonkun kanssa, unohdan nämä ajatukset ja sitten alkaa taas se sekoilu. En vain kykene keskittymään siihen toiseen ihmiseen kun paniikki on niin valtava.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hanki jonkinlaista maksullista tukea. Onhan näitä elämäntaidon valmentajia. Skypellä ensin hänen kanssa harjoittelet.
Vierailija kirjoitti:
Jormakka kirjoitti:
Ajattelet tätä liikaa, ei kaikkia tule kiinnostamaan ulkonäkösi tai se, että olet utelias. Tässä ei ole oikeaa ongelmaa, kaikki on omassa päässäsi
Kunpa olisikin niin. Kyllä minä huomaan miten ihmiset minuun suhtautuvat. Minua pidetään idioottina. Kukaan ei tahdo tutustua minuun sillä en osaa antaa itsestäni kovinkaan hyvää kuvaa. Vaikutan todella tyhmältä ja idioottimaiselta. Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta eikä minulla ole ystäviä. En enää tiedä miten voin tästä normalisoitua.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Minulla on ystävä, joka on aika omituinen sosiaalisesti, sun kuvailu kuulostaa ihan häneltä. Hän antaa huonon ensivaikutelman, eikä hänellä sitten olekaan oikein ystäviä.
Olen tutustunut häneen kolmen vuoden ajan, ja vadta viime aikoina on tuntunut, että hän pystyy hieman rentoutumaan seurassani. Täytyy kyllä sanoa, että kolme vuotta on aivan liian pitkä aika tutustumiseen. Ei ihme, ettei ihmisten sitkeys riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jormakka kirjoitti:
Ajattelet tätä liikaa, ei kaikkia tule kiinnostamaan ulkonäkösi tai se, että olet utelias. Tässä ei ole oikeaa ongelmaa, kaikki on omassa päässäsi
Kunpa olisikin niin. Kyllä minä huomaan miten ihmiset minuun suhtautuvat. Minua pidetään idioottina. Kukaan ei tahdo tutustua minuun sillä en osaa antaa itsestäni kovinkaan hyvää kuvaa. Vaikutan todella tyhmältä ja idioottimaiselta. Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta eikä minulla ole ystäviä. En enää tiedä miten voin tästä normalisoitua.
Ymmärrän mitä tarkoitat. Minulla on ystävä, joka on aika omituinen sosiaalisesti, sun kuvailu kuulostaa ihan häneltä. Hän antaa huonon ensivaikutelman, eikä hänellä sitten olekaan oikein ystäviä.
Olen tutustunut häneen kolmen vuoden ajan, ja vadta viime aikoina on tuntunut, että hän pystyy hieman rentoutumaan seurassani. Täytyy kyllä sanoa, että kolme vuotta on aivan liian pitkä aika tutustumiseen. Ei ihme, ettei ihmisten sitkeys riitä.
Ikävää, että meitä on muitakin. Kuulostat ihanalta ihmiseltä kun et ole luovuttanut ystäväsi suhteen.
Arvaa onko vaikea elää tällaisena? Tiedostan itsekin sen, kuinka hullusti käyttäydyn muiden seurassa mutta en kykene olemaan oma itseni. Tiedän, että olen kiva ja hyvä tyyppi mutta en vain saa sitä näytettyä ulospäin.
Olen täysin yksin. Oma (lapsuuden)perheeni minulla on mutta hekin asuvat toisella paikkakunnalla. Ystäviä ei ole, ikinä en ole seurustellut ja olen jo parinkympin paremmalla puolella. Välillä tämä asia ajaa minut itsemurhan partaalle. Kuka jaksaa elää yksin koko elämänsä??
Kunpa jostain löytyisi apua. Psykologit, psykiatrit jne. on kokeiltu, mutta tuntuu ettei kellään ole antaa konkreettisia neuvoja tilanteeseeni.
Ongelmahan ei siis olekaan se, ettet osaisi kuunnella. Vaan se että menet paniikkiin, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole. Voisiko se olla kuin lievä paniikkikohtaus?
Vierailija kirjoitti:
Ongelmahan ei siis olekaan se, ettet osaisi kuunnella. Vaan se että menet paniikkiin, vaikka mitään todellista vaaraa ei ole. Voisiko se olla kuin lievä paniikkikohtaus?
Jotain tämän suuntaista. Olen ajatellut, että olen niin paniikissa että aivoni ns. alkavat lyödä tyhjää. En kykene keskustelemaan tai olemaan läsnä siinä sosiaalisessa tilanteessa. Perheeni seurassa tällaista ongelmaa ei ole vaan osaan olla oma (suht) fiksu ja huumorintajuinen itseni. Jopa muiden sukulaisten seurassa on alkanut ilmetä tätä ongelmaa... En enää osaa toimia ihmisten kanssa.
Beetasalpaajaa olen kokeillut, mutta ei siitä ole oikein ollut apua. En tiedä mistä olisi.
Vierailija kirjoitti:
Jormakka kirjoitti:
Ajattelet tätä liikaa, ei kaikkia tule kiinnostamaan ulkonäkösi tai se, että olet utelias. Tässä ei ole oikeaa ongelmaa, kaikki on omassa päässäsi
Kunpa olisikin niin. Kyllä minä huomaan miten ihmiset minuun suhtautuvat. Minua pidetään idioottina. Kukaan ei tahdo tutustua minuun sillä en osaa antaa itsestäni kovinkaan hyvää kuvaa. Vaikutan todella tyhmältä ja idioottimaiselta. Kukaan ei ole koskaan ollut kiinnostunut minusta eikä minulla ole ystäviä. En enää tiedä miten voin tästä normalisoitua.
Viesteistäsi huomaa selvästi, että ongelma ei ole ulkonäkösi/sosiaaliset taitosi/tyhmyytesi yms, vaan itsetuntosi. Et ole tyhmä, et ole ruma etkä ole nolo! Opettele arvostamaan itseäsi niin sosiaalisten tilainteiden jännittäminen ja vaikeudet katsoa ihmisiä alkavat hiipua kuin itsestään :) olemme kaikki erilaisia ja on ihan Ok olla esimerkiksi ujo tai kova jännittämään. Se ei tee sinusta silti huonompaa tai vastenmielistä :)
No jos sä oot urpo, niin sit kanssa suurin osa suomalaisistakin on urpoja. Ujous on sitäpaitsi empaattisen ja hellyyttävän ihmisen merkki.
Vierailija kirjoitti:
No jos sä oot urpo, niin sit kanssa suurin osa suomalaisistakin on urpoja. Ujous on sitäpaitsi empaattisen ja hellyyttävän ihmisen merkki.
Olisinkin sellainen hellyyttävän ujo ja söpö. Valitettavsti kun tämä urpous ei ilmene niin... Tässä tiivistelmä kuinka toimin sosiaalisissa tilanteissa.
Ensinnäkin puhun joko ihan liian kovalla volyymillä (tämän tajuan vasta myöhemmin enkä tuossa tilanteessa osaa säätää äänenvoimakkuutta) tai vaihtoehtoisesti liian hiljaa ja epäselvästi, että toinen joutuu koko ajan kysymään "niin mitä sä sanoit?"
Sekoilen sanoissani, en osaa muodostaa lauseita normaalisti, saatan joskus jopa änkyttää. Saatan saman keskustelun aikana toistaa saman lauseen 2-3 kertaa (en siis peräkkäin vaan useaan eri otteeseen).
En kuuntele mitä se toinen sanoo, jolloin on hankala ymmärtää sen toisen pointtia. Vastavuoroinen keskustelu on miltei mahdotonta.
Lisäksi naureskelen usein sellaista hermostunutta naurua...
Pahinta on juuri se, että tajuan tämän käytökseni vasta jälkikäteen ja sitten mietin että ei vit** miten taas menin nolaamaan itseni. Kyllä se jo jotain kertoo ettei minulla ole yhtään ystävää, ei kavereita ei ns. tuttuja, ei mitään. Eihän kukaan näin käyttäytyvässä ihmisessä näe mitään tutustumisen arvoista.
Ja varmasti huonolla itsetunnolla on osuutta asiaan. En vain tiedä kuinka lähteä kehittämään näitä puutteita.
Niin, kyllä mä pystyn keskittymään ihan hyvin yleensä. Mutta heti kun läheisyydessä on joku toinen ihminen, jonka kanssa pitäisi olla vuorovaikutuksessa, tulen jotenkin liian tietoiseksi itsestäni. Mietin jatkuvasti mitä tuo minusta ajattelee ja millaisena itseni esitän.