Kärsittekö sosiaalisten tilanteiden pelosta?

Kärsin kyllä. Tilanteet missä on esim paljon ihmisiä niin saa aikaan adrenaliinin nousun ja menen ihan vaikeaksi ja tärisen.

Joskus tilanne meni niin pahaksi että en liikkeessä pystynyt menemään kassalle vaan lähdin pois kokonaan ilman sitä tuotetta mitä olin mennyt hakemaan..

Eli asiakaspalvelutilanteet pelottaa jostain kumman syystä.

Välillä käytän beetasalpaajaa ennen tiettyjä tilanteita.

Pikaruokalan/ ravintolassa on hankala asioida ja jännittää. Virastot ja puhelimessa käytävät keskustelut lähes mahdottomia ja niitä yritän välttää.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin yksi tuttu laistoi armeijasta (c-paperit) tämän "sosiaalisten tilanteiden pelon" eli suomeksi sanottuna nössöyden ja heikkouden takia En kunnioita kyseistä henkilöä, tällaiset tekosyyt kansalaisvelvollisuuden välttämisestä osoittaa piittaamattomuutta isänmaasta. Saastaa.

Mitä ihmeen laistamista se on? Kutsuntalautakunta arvioi, myöntääkö vapautuksen. Ei siihen pitäisi olla muilla mitään sanomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin yksi tuttu laistoi armeijasta (c-paperit) tämän "sosiaalisten tilanteiden pelon" eli suomeksi sanottuna nössöyden ja heikkouden takia En kunnioita kyseistä henkilöä, tällaiset tekosyyt kansalaisvelvollisuuden välttämisestä osoittaa piittaamattomuutta isänmaasta. Saastaa.

Mitä ihmeen laistamista se on? Kutsuntalautakunta arvioi, myöntääkö vapautuksen. Ei siihen pitäisi olla muilla mitään sanomista.

Heti puolustuskannalle, oi lumihiutale neiti.

Olin ennen ihan reipas tyyppi. Matkustelin yksin ja tein muutakin rohkeaa. Sitten kun olin äitiyslomalla ja ympyrät pieneni, niin olen aivan paniikissa täysin arkisissa tilanteissa. Jos siis lapsi ei ole mukana vaan huomio on minussa.

Jännitän bussiin menemistä. En tiedä miksi. Samoin poisjääminen on jotenkin kamalaa. Ei minua haittaa jos viereen istuu joku ja pitää pyytää siirtymään. Mutta se mahdollinen horjahtelu, sitä kai eniten kammoan.

Kahvilassa en enää käy. Se on liian stressaavaa kun en tiedä mihin istua ja kaatuuko kaikki.

Puhelimessa en meinaa kuulla mitään kun olen niin jännittynyt. Hoidan kaiken mahdollisen netissä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin yksi tuttu laistoi armeijasta (c-paperit) tämän "sosiaalisten tilanteiden pelon" eli suomeksi sanottuna nössöyden ja heikkouden takia En kunnioita kyseistä henkilöä, tällaiset tekosyyt kansalaisvelvollisuuden välttämisestä osoittaa piittaamattomuutta isänmaasta. Saastaa.

Mitä ihmeen laistamista se on? Kutsuntalautakunta arvioi, myöntääkö vapautuksen. Ei siihen pitäisi olla muilla mitään sanomista.

Luuletko, että kutsuntalautakunta mielellään jakelee vapautuksia kaikenmaailman vastuuntunnottomille neideille?

Vierailija kirjoitti:

Kaverin yksi tuttu laistoi armeijasta (c-paperit) tämän "sosiaalisten tilanteiden pelon" eli suomeksi sanottuna nössöyden ja heikkouden takia En kunnioita kyseistä henkilöä, tällaiset tekosyyt kansalaisvelvollisuuden välttämisestä osoittaa piittaamattomuutta isänmaasta. Saastaa.

Asian vierestä, mutta mielestäni ihminen, joka kirjoittaa näin rumasti toisesra ihmisestä ja hänen sairaudestaan, on itse. Saastaa.

Pysytäänkö aiheessa, kiitos :)

Ap

Mulla auttoi itsetunnon parantaminen. Mustakin tuntui pahoina aikoina että mua tarkkaillaan ja mulle nauretaan (kiusaamistausta) myös puheluiden soittaminen oli kamalaa ja bussiin meno ja kahvilassa käynti.

Aloin hiljalleen työstää itsetuntoa paremmaksi, laihdutin 15kg ja aloin ajatella että olen parempi kuin muut niin lopulta aloin uskaltautua enemmän ihmisten ilmoille.

Viime viikolla piti soittaa yksi virallinen puhelu ja se oli eka kerta vuosiin kun ei jännittänyt yhtään 🙂

voi olla myös että ikäkin vaikuttaa hiukan kun olen jo 25v. Ehkä parin vuoden päästä sosiaalisten tilanteiden pelko on ikävä muisto vain. Katso myös youtubesta aiheeseen liittyviä videoita, jopa se auttaa että tietää sairaudesta kaiken. Kaikkea hyvää ap:lle ja tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Mulla auttoi itsetunnon parantaminen. Mustakin tuntui pahoina aikoina että mua tarkkaillaan ja mulle nauretaan (kiusaamistausta) myös puheluiden soittaminen oli kamalaa ja bussiin meno ja kahvilassa käynti.

Aloin hiljalleen työstää itsetuntoa paremmaksi, laihdutin 15kg ja aloin ajatella että olen parempi kuin muut niin lopulta aloin uskaltautua enemmän ihmisten ilmoille.

Viime viikolla piti soittaa yksi virallinen puhelu ja se oli eka kerta vuosiin kun ei jännittänyt yhtään 🙂

voi olla myös että ikäkin vaikuttaa hiukan kun olen jo 25v. Ehkä parin vuoden päästä sosiaalisten tilanteiden pelko on ikävä muisto vain. Katso myös youtubesta aiheeseen liittyviä videoita, jopa se auttaa että tietää sairaudesta kaiken. Kaikkea hyvää ap:lle ja tsemppiä!

Kiitos positiivisesta kommentista!

Ap

En tiedä onko tämä ihan sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta vapaa-ajalla esim juhlissa tunnen itseni jotenkin epävarmaksi, ehkä ulkopuoliseksi. Hyvä että on lapset joihin voi kohdistaa huomiota..

Tilanteet tai paikat, joissa ei tiedä täsmälleen, miten pitää toimia. Esim jotkut ravintolat on niin omituisen näköisiä, epäloogisia tms. että en mene yksin, koska en tiedä mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä. Massan mukana osaan mennä eikä mitään ongelmaa ole kun voi katsoa miten muut toimii. Puhelimella soittaminen vieraalle ihmiselle, esim johonkin viralliseen paikkaan on aivan mahdotonta, jos ei ole ihan varma mitä pitää sanoa tai kysyä. Kaikki kysymykset pitää olla kirjoitettuna paperille, samoin kuin aloituslause tai ei tule asian hoitamisesta mitään. Hoidan asiat mieluummin sähköpostilla tai menemällä paikanpäälle.

Mulla sosiaalisten tilanteiden pelko ilmenee siten, että menen edellä mainituissa asioissa aivan lukkoon, en saa sanaakaan suustani ja toimintakyky häviää myös. Vältän siis viimeiseen asti noita tilanteita.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä ihan sosiaalisten tilanteiden pelkoa mutta vapaa-ajalla esim juhlissa tunnen itseni jotenkin epävarmaksi, ehkä ulkopuoliseksi. Hyvä että on lapset joihin voi kohdistaa huomiota..

Juhlat on yksi pahimmista, mutta onneksi niitä on harvoin. Vaatteet tuntuu yhtäkkiä epämukavilta, yhtään en tiedä missä minun pitäisi olla kun aina on jonkun tiellä. Ruokailu on kamalaa, yleensä en syö tai juo juuri mitään. Lapselle tarjoilee ja häneen kiinnitän huomion.

Ap

Olen kärsinyt. Olen käynyt kbt - terapiassa, jota kovasti mainostetaan tähän asiaan, mutta minulle se ei toiminut. Kuten aikaisempi kommentoija oli kokenut, pitkän linjan itsetunnon kohotus on ollut avuksi. Netistä ja kirjoista pikku hiljaa etsimällä ja kokeilemalla löytää varmasti itselleen sopivimmat tavat. Ihmisen perusluonne ei ehkä muutu, mutta samalla kun muutat tapaa, jolla puhut itsellesi, muutat myös tapaasi olla muiden seurassa.

Itselläni ilmenee usein asioissa, joita pitäisi tehdä yksin. Itselläni on tepsinyt, kun vähättelen ongelmaa. Mietin siis, että ketään ei varmastikaan esim. viiden kymmenen vuoden päästä kiinnosta olenko tärissyt kaupan kassalla vai en.

Sitten taas väkijoukon esim. markkinat ym. voivat olla sellaisia, että ne ovat jopa helmpompia itselleni. Jotenkin isossa porukassa hukkuu massaan.

Minä pelkään törmääväni tuttuihin ja en osaa mitään smalltalkia. Ja häpeän itseäni, huono itsetunto on.en käy juuri missään tästä syystä.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ilmenee usein asioissa, joita pitäisi tehdä yksin. Itselläni on tepsinyt, kun vähättelen ongelmaa. Mietin siis, että ketään ei varmastikaan esim. viiden kymmenen vuoden päästä kiinnosta olenko tärissyt kaupan kassalla vai en.

Sitten taas väkijoukon esim. markkinat ym. voivat olla sellaisia, että ne ovat jopa helmpompia itselleni. Jotenkin isossa porukassa hukkuu massaan.

Tässäkin on paljon tuttua. Ei minua jännitä pitää luentoa töissä 50 ihmiselle. Olen työroolissa ja tiedän mistä puhun. Tai juuri joku avoin yleisötilaisuus, missä ehkä joku sanoo pari sanaa, ei tuota ongelmia. Mutta sellaiset "suljetut" one-on-one-tilanteet, missä minä vaikka joudun asioimaan vaikka jossain apteekin luukulla, niin hui. Tai soittamaan vaikka päivähoidon johtajalle. Apuva.

Ap

Minullakin bussiin meneminen ja poisjääminen on välillä ahdistavaa.Jotenkin ajattelen että kaikki tuijottaa.

Ahdistaa myös asua kerrostalossa. Naapureihin törmäämiset rapussa,pihalla lapsen kanssa olo.. Stressaavaa! Haluaisin asua omakotitalossa jossain rauhassa,ettei tarvitsisi jatkuvasti tervehtiä ihmisiä.

Välttelen myös monesti juhlia.Vaikka osaankin näytellä sosiaalista,juhliin meno on tuskaa. Tosin monesti kun olen vain mennyt,jännitys on purkautunut jossain vaiheessa ja on ollut ihan kivaakin.

Huvittavinta on että kukaan ystäväni ei usko että olen oikeastaan tosi ujo ja jännitän sosiaalisia tilanteita,koska heidän seurassaan olen rempseä ja rento.

Miten selvisitte juhannuksesta?