Vanhat palstalaiset, kutsuttiinko posliinipimppiä ennen muinoin porsliinipimpiksi?
Kommentit (9)
Posliinista puhuttiin kyllä jo 80-luvun lopulla. Se oli lähinnä haukkumasana pojille. Posliini oli nolo, ei karvat (vielä) kasvaneet. Tarkoituksella ei juuri kukaan karvoja tuolloin ajellut pois.
Minun muistini ulottuu parikymmentä vuotta kauemmas kuin kakkosen eli 60-luvulle. Siihen aikaan ei ajellusta hävystä puhuttu mitään. Posliinia oli vain kaakeliuunin kyljessä ja potassa. Muistan lukeneeni jostain, että joku suomalaisnainen oli elänyt jonkin aikaa Pohjois-Afrikassa ja hän kertoi, että sikäläisillä leveysasteilla oli niin kuumaa, että naiset ja miehet ajelivat alapäänsä ihan vain hygieniasyistä. Koko asia tuntui niin nololta, ettei siitä puhuttu edes kaveriporukassa. Olimme sen ikäisiä, että vasta karvoitus oli kasvanut eikä olisi tullut pieneen mieleenkään ajella sitä pois. Sehän oli ylpeyden aihe ja merkki siitä, että meistä oli tulossa naisia!
Juu, muistuuhan tuo mieleen, kun männävuosina porsliini pestiin mäntysuovalla kerran viikossa savusaunan jälkeen. Isäukon partaveitsellä ne pojatkin parturoivat pussinsa ennen kuin riiuureissulle lähtivät. Lavatansseissa tuoksui kuin mattopyykillä, kun naiset jättivät pikkarit kotiin ja antoivat mäntysuovalla pestyjen porsliiniensa hengittää. Niitä peruja on nykyisten amispoikien kiintymys wunderbaumeihin - wanhan aian philluntuaksua nääs.
Tuosta posliini-sanasta, mummo puhui aina porsliinista (ei kuitenkaan pillusta). Saksassahan se on muistaakseni Porzellan, siis ärrällä.
Vierailija kirjoitti:
Posliinipillulla tarkoitettiin oikeasti pikkutyttöä jolle ei vielä karvat ole kasvaneet. N57
Juuri näin minäkin muistelen ainakin 70-luvulla puhutun. Olen myös 57-v.
Jo 70-luvulla naiset ajeli alapäitään mutta ei siitä ääneen puhuttu. En lapsena tiennyt mihin katsoisin kun saunoin äitini kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Posliinipillulla tarkoitettiin oikeasti pikkutyttöä jolle ei vielä karvat ole kasvaneet. N57
Juuri näin minäkin muistelen ainakin 70-luvulla puhutun. Olen myös 57-v.
Nimenomaan kakat olivat posliineja. En muista niin kovin tarkasti mutta uskoisin että posliinista puhuttiin jo 60-luvulla. Se oli silloin vähättelevä haukkumasana, vain kakarat olivat posliineja.
Muistan kyllä kun ensi kertoja puhuttiin aikuisista naisista, joilla ei ollut karvoja, niin kyse oli jostain "ammattilaisista", jotka yrittivät erikoisuudella markkinoida itseään.
M65
Siis, vain kakarat olivatposliineja!
M65
Ei sitä kai kutsuttu miksikään? Sen olemassaolosta ei tiedetty tai jos tiedettiin, se ei saanut minkäänlaista huomiota. Ehkä pornossa sitä esiintyi jonkin verran? En tiedä, kun en ole paneutunut asiaan. Muistikuvani yltävät 80-luvulle asti, jolloin porno tarkoitti kioskin ylähyllyllä olevia miestenlehtiä.