olenko ainoa, jonka mielestä rakkaus ei ole se juttu, mikä aloittaa parisuhteen?

No aika harvassa varmaan olette.

Rakkaus ja sopivat luonteenpiirteet ja arvot. 30 vuotta yhdessä.

Aika lailla samaa mieltä. Rakkautta tärkeämpää on toisen kunnioittaminen. Ja yhtä tärkeää on suhtautuminen rahaan. En ikinä haluaisi puolisoa, joka haluaa yhteiset rahat ja yhteisen talouden.

et ole ainoa, meitä on ainakin 3.

Itse en ainakaan ole perustanut omaa parisuhdettani rakkauden varaan, se olisi typerintä mitä voi tehdä. Me ollaan yhdessä koska me toimitaan hyvin tiiminä, me nautitaan toistemme seurasta, ymmärretään, kunnoitetaan ja myös rakastetaan. Meillä on yhteiset suunnitelmat ja tavoitteet elämälle. Me viedään yhdessä elämää eteenpäin. Rakkaus on yksi osa parisuhdettamme.

Eihän ihminen edes rakasti ensin vaan ihastuu ja se rakkaus on sitten myöhemmin

Et ole, vaan ajatus on erittäin järkevä. Mutta jos toisen ulkonäkö olisi täysin luotaantyöntävä, niin sitten ei varmaan onnistuisi.

Vierailija kirjoitti:

Eihän ihminen edes rakasti ensin vaan ihastuu ja se rakkaus on sitten myöhemmin

Mutta jos ei halua parisuhteeseen ja naimisiin ihastumisen vuoksi? Eikä pidä sitä tärkeänä. Riittää ,että tykkää toisesta tarpeeksi, mitään huumaa ei tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ihminen edes rakasti ensin vaan ihastuu ja se rakkaus on sitten myöhemmin

Mutta jos ei halua parisuhteeseen ja naimisiin ihastumisen vuoksi? Eikä pidä sitä tärkeänä. Riittää ,että tykkää toisesta tarpeeksi, mitään huumaa ei tarvita.

Silloin pitää olla varma että toinen etsii aiheetta samalta pohjalta. Mikään ei parisuhteessa ole kauheampaa kuin se että toinen on siinä laskelmoiden ja toiselle ei osoita rakkautta ja sitten tämä toinen osoittaa rakkautta jne sille laskelmoijalle.

Et ole ainoa. itse ajattelen jotenkin niin, että ensin tulee toiseen ihastuminen ja ihastuminen voi tai saattaa johtaa myöhemmin rakkauden tuntemiseksi toista kohtaan. Saatan myös ihastua useampaankin ihmiseen, mutta vain yhden kerrallaan kanssa kokea ja -jakaa rakkauden, joka taas voi - ei ole pakko- voi saada jatkoa mahdollisissa omissa lapsissa. Itse tunnustan (tai tunnistan) rakkautta, myös jollain tasolla omia vanhempian kohtaan ja sisaruksiani kohtaan, mutta se on jollain lailla erilaista rakkautta kuin se, mitä toivottavasti saa kokea sitä joka tulee saman veren (perimän) kautta.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ihminen edes rakasti ensin vaan ihastuu ja se rakkaus on sitten myöhemmin

Mutta jos ei halua parisuhteeseen ja naimisiin ihastumisen vuoksi? Eikä pidä sitä tärkeänä. Riittää ,että tykkää toisesta tarpeeksi, mitään huumaa ei tarvita.

Silloin pitää olla varma että toinen etsii aiheetta samalta pohjalta. Mikään ei parisuhteessa ole kauheampaa kuin se että toinen on siinä laskelmoiden ja toiselle ei osoita rakkautta ja sitten tämä toinen osoittaa rakkautta jne sille laskelmoijalle.

Ei kyse ole laskelmoimisesta vaan siitä, että ei pidä ailahtelevia tunteita tärkeimpänä asiana parisuhteessa vaan haluaa, että pohja on luoto kestävälle perustalle. Rakkaushan syntyy sitten vuosien saatossa, mutta suhde ei kuitenkaan ole riippuvainen milloin kenenkin tunteesta.

EIköhän se todellinen rakkauden laatu mitata siinä itse parisuhteessa kun on myrskyä, on tyyntä ja tasaista, iloa suorua, huolenpitoa, tukea, ymmärrystä, iloa, surua, kauniita tarinoita, arkea, juhlaa.

Vierailija kirjoitti:

EIköhän se todellinen rakkauden laatu mitata siinä itse parisuhteessa kun on myrskyä, on tyyntä ja tasaista, iloa suorua, huolenpitoa, tukea, ymmärrystä, iloa, surua, kauniita tarinoita, arkea, juhlaa.

Ehkä se avoimuus ja rehellisyys on se parisuhteen ydin.

Kun mulla ei ole mitään lapsihaaveitakaan, niin kyllä mä haluan parisuhteesta just sitä tunnetta. Mulla ei esim. seksi kyllä toimisi, ns. järkisuhde muuttuisi seksittömäksi alta aikayksikön. Mä olen ollut sellaisessa tasaisessa, mutta hyvin intohimottomassa suhteessa pitkään, enkä ainakaan sellaista enää kaipaa. Ennemmin sitten vaikka yksin. Eihän sitä toki tiedä, jos joskus mieli muuttuu ja sitä haluaakin jonkun "kivan kaverin" vaan vierelleen. Tähänastisen elämänkokemuksen perusteella kuitenkin koen, että tasaisuus ja vakaus ei ole onnen tae. Jollain tavalla helpon elämän tae kyllä, mutta musta ainakin oli hyvää vauhtia tulossa jämähtänyt ja elämäniloton kitkerä akka. Rakastuminen ja uusi ihminen avasi elämää ihan eri tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Kun mulla ei ole mitään lapsihaaveitakaan, niin kyllä mä haluan parisuhteesta just sitä tunnetta. Mulla ei esim. seksi kyllä toimisi, ns. järkisuhde muuttuisi seksittömäksi alta aikayksikön. Mä olen ollut sellaisessa tasaisessa, mutta hyvin intohimottomassa suhteessa pitkään, enkä ainakaan sellaista enää kaipaa. Ennemmin sitten vaikka yksin. Eihän sitä toki tiedä, jos joskus mieli muuttuu ja sitä haluaakin jonkun "kivan kaverin" vaan vierelleen. Tähänastisen elämänkokemuksen perusteella kuitenkin koen, että tasaisuus ja vakaus ei ole onnen tae. Jollain tavalla helpon elämän tae kyllä, mutta musta ainakin oli hyvää vauhtia tulossa jämähtänyt ja elämäniloton kitkerä akka. Rakastuminen ja uusi ihminen avasi elämää ihan eri tavalla.

Tasapaino mm työn ja arjen välillä pitää myös parisuhteen tasapainoisena. Että on parisuhde ja on myös oma vapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mulla ei ole mitään lapsihaaveitakaan, niin kyllä mä haluan parisuhteesta just sitä tunnetta. Mulla ei esim. seksi kyllä toimisi, ns. järkisuhde muuttuisi seksittömäksi alta aikayksikön. Mä olen ollut sellaisessa tasaisessa, mutta hyvin intohimottomassa suhteessa pitkään, enkä ainakaan sellaista enää kaipaa. Ennemmin sitten vaikka yksin. Eihän sitä toki tiedä, jos joskus mieli muuttuu ja sitä haluaakin jonkun "kivan kaverin" vaan vierelleen. Tähänastisen elämänkokemuksen perusteella kuitenkin koen, että tasaisuus ja vakaus ei ole onnen tae. Jollain tavalla helpon elämän tae kyllä, mutta musta ainakin oli hyvää vauhtia tulossa jämähtänyt ja elämäniloton kitkerä akka. Rakastuminen ja uusi ihminen avasi elämää ihan eri tavalla.

Tasapaino mm työn ja arjen välillä pitää myös parisuhteen tasapainoisena. Että on parisuhde ja on myös oma vapaus.

Hmmm joo, ihan totta. En saa ihan kiinni vaan nyt miten tuo liittyy tekstiini.

Mun pointti kai vaan oli, että mä en pystyisi ns. järkiliittoon, tai ainakaan nyt se ei kuulosta yhtään siedettävältä. En halua fyysistä läheisyyttä saati seksiä ihan kenen tahansa kivan kaverin kanssa. Ne kuitenkin kuuluvat mielestäni parisuhteeseen aika oleellisesti. Mä ajattelen, että se mikä parisuhteesta tekee juuri niin erityisen on se intiimiys, myös fyysisellä tasolla niin kuin henkisestikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mulla ei ole mitään lapsihaaveitakaan, niin kyllä mä haluan parisuhteesta just sitä tunnetta. Mulla ei esim. seksi kyllä toimisi, ns. järkisuhde muuttuisi seksittömäksi alta aikayksikön. Mä olen ollut sellaisessa tasaisessa, mutta hyvin intohimottomassa suhteessa pitkään, enkä ainakaan sellaista enää kaipaa. Ennemmin sitten vaikka yksin. Eihän sitä toki tiedä, jos joskus mieli muuttuu ja sitä haluaakin jonkun "kivan kaverin" vaan vierelleen. Tähänastisen elämänkokemuksen perusteella kuitenkin koen, että tasaisuus ja vakaus ei ole onnen tae. Jollain tavalla helpon elämän tae kyllä, mutta musta ainakin oli hyvää vauhtia tulossa jämähtänyt ja elämäniloton kitkerä akka. Rakastuminen ja uusi ihminen avasi elämää ihan eri tavalla.

Tasapaino mm työn ja arjen välillä pitää myös parisuhteen tasapainoisena. Että on parisuhde ja on myös oma vapaus.

Hmmm joo, ihan totta. En saa ihan kiinni vaan nyt miten tuo liittyy tekstiini.

Mun pointti kai vaan oli, että mä en pystyisi ns. järkiliittoon, tai ainakaan nyt se ei kuulosta yhtään siedettävältä. En halua fyysistä läheisyyttä saati seksiä ihan kenen tahansa kivan kaverin kanssa. Ne kuitenkin kuuluvat mielestäni parisuhteeseen aika oleellisesti. Mä ajattelen, että se mikä parisuhteesta tekee juuri niin erityisen on se intiimiys, myös fyysisellä tasolla niin kuin henkisestikin.

Kyllä voi olla sielunkumppani, vaikkei olisi huumaa.

Et ole ainoa. Minullakin parinvalinnassa on aika paljon nimenomaan kylmän rationaalisia kriteerejä, kuten sopivatko elämäntyylimme ja -katsomuksemme yhteen, onko meillä mitään yhdistäviä harrastuksia tai vastaavia ja natsaavatko henkilökemiat yleisesti. Pidän jopa vähän hassuna sitä ajatusta, että ystävyys ja romanttinen rakkaus sulkisivat toisensa jotenkin pois: tietenkään puhtaan platoninen ystävyyssuhde ei ole sama asia kuin parisuhde, mutta pidän silti tärkeänä sitä, että kumppanit ovat romanttisen ja seksuaalisen yhteyden lisäksi ihan vain hyviä kavereita keskenään. Alkuhuuma ja intohimo kuitenkin tasoittuvat ennen pitkää, joten vakituinen parisuhde ei mielellään perustuisi vain niihin. (Plus olen huomannut vuosien varrella, että ne voimakkaimmat ihastukset kohdistuvat minulla henk.koht. ihmisiin, joiden kanssa en pidemmän päälle sopisi vakavaan suhteeseen - siksi ihan hyvä ehkä, etten heidän kanssaan päätä pahkaa sellaisia lähde yrittämäänkään ;D)

Siinä kontekstissa, kuinka AP käyttää rakkaus-sanaa, puhuisin tosin ennemmin ihastuksesta. Minulle siis ihastus on juuri sitä tunnehuuruista alkuhuumaa ja rakkaus taas on rauhallisempaa kiintymystä, joka tulee vain ajan kanssa; tunteena rakkaus on minusta lähempänä vaikka sitä ystävyyttä.

Todella tyhmä ajatus. Tuolla logiikalla en ymmärrä, miksi kukan nainen hakeutuisi miesten seuraan, tai kukaan mieskään varsinaisesti naisten seuraan. Kyllä ne fiksuimmat ja avuliaimmat kumppanit naisille löytyisi naisista sitten, jos yhteensopivuutta ja muita järkisyitä pohditaan. Ja vastaavasti miehet sopisi miehille yhteiseen arkeen.

Miksi ihmeessä kukaan ottaa järkisyistä miehen???!!! :D

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että jos ihmisestä löytyisi itselle sopivat luonteenpiirteet ja arvot, niin voisin mennä naimisiin, mutta mitään erityistä huumaa en tarvitse. Rakkaus syntyy vuosikymmenten saatossa sitten.

Niin, tällä logiikalla sun kannattais ap naida nainen! xD