Ujot ihmiset, onko ujous helpottanut vanhemmiten?
Minä keski-ikäinen olen edelleen ujo ja hiljainen, enkä usko, että tästä enää muutun. Tietyissä asioissa esim. töissä olen itsevarma, mutta moni asia toistuu samalla kaavalla kuin ennenkin. Palavereissa olen yleensä hiljaa yms.
Kommentit (31)
Hieman on helpottanut. Eniten on helpottanut ymmärrys itseään ja luonteenpiirrettään kohtaan.
Vähän on helpottanut, töissä olen minäkin itsevarma mutta muuten en.
On helpottanut. Ero on huima nuoruuteen. Nuorena en saanut suuta auki oikein missään tilanteessa. Nyt olen hiljainen kun on useita ihmisiä koolla. Osaamissani asioissa olen itsevarma.
Luultavasti kaikki tuollainen helpottaa iän myötä.
Helpotti, mutta nyt kun keski-iän oireina tullut takasin punastelu (kuumat aallot) yms., epävarmuus on tullut takaisin :(.
Se on helpottanut aavistuksen. En enää jaksa ujostella niin voimakkaasti kuin nuorena. Minulla ei ole voimavaroja siihen, tunnen sen kehossani ja automaattisesti otan vähän rennommin. Olen silti edelleen ujo verrattuna useimpiin.
Ikä on vaikuttanut myös toista kautta. Tyttönä ja nuorena naisena, eli teini-iässä ja parikymppisenä, oli sosiaalisesti hyväksyttävämpää olla vain hiljaa ja hymyillä tilanteissa, joissa oli vieraita ihmisiä, mutta nyt koen painetta omaksua hieman aktiivisemman ja itsevarmemman roolin. Ei kokemani paine voimakasta ole, mutta riittävää, että muutosta on tapahtunut.
Minua ei välttämättä uskoisi samaksi ihmiseksi kuin nuorena. En ole myöskään ahdistunut enkä vihainen. Välillä oli arempi kausi, se helpotti melko nopeasti.
Ei ole helpottanut, sama ulkopuolisuuden tunne vaivaa edelleen. Palavereissa olen hiljaa ja toivon ettei kukaan kysyisi
multa mitään. Välillä ihmetyttää miten olen onnistunut saamaan edes työpaikan, niin hiljainen ja ujo olen.
Minulla helpotti huomattavasti jo pahimpien teini-iän kriisien jälkeen parinkympin tietämillä. Olen edelleen surkea small talkissa, mutta kun puhutaan asiaa, en ujostele tuoda mielipidettäni esiin. Introverttiuteni on pysynyt yhtä vahvana kuin aina ennenkin ja se kyllä usein tulkitaan virheellisesti ujoudeksi, mikä on hieman häiritsevää.
Aion tappaa itseni, koska en kestä yksinäisyyttä. En tosin taida uskaltaa...
Ehkä vain vähän helpottanut.
Varsinkin ryhmässä olen erityisen ujo.
Kahden kesken en ole kovinkaan ujo.
On helpottanut jonkun verran. Ajauduin siivoustyöhön koska ajattelin että siinä ei tarvitse niin paljon puhua. Mulle on tehnyt hyvää olla töissä siivoojana hoivakodissa, vanhusten kanssa oon oppinut höpisemään vaikka mitä ja jos tulee sanottua jotain tyhmää (mun ainainen pelko) niin ei ne sitä enää seuraavana päivänä muista ;)
Ujous ja hiljaisuus on eri asioita. Mä olen hiljainen, mutta en mitenkään ujo. Ap:kaan ei kuulosta ujolta, jos kuitenkin on itsevarma. Mua ärsyttää, että hiljaisuus aina tulkitaan ujoudeksi, kun se ei sitä välttämättä ole.
Vierailija kirjoitti:
Aion tappaa itseni, koska en kestä yksinäisyyttä. En tosin taida uskaltaa...
Hei. :) Soita mieluummin nyt heti auttavaan puhelimeen: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin-apua-el…
Sinne voi soittaa täysin nimettömänä. Puhelimeen tarttuminen on kuitenkin paljon pienempi kynnys ylitettäväksi kuin se, mitä epätoivoissasi suunnittelet - joten kannattaa antaa mahdollisuus. Voimia! ♡
Vierailija kirjoitti:
Aion tappaa itseni, koska en kestä yksinäisyyttä. En tosin taida uskaltaa...
Älä hyvä ihminen! Kyllä joku jossain voisi keksiä sullekin käyttöä. Tsemppiä!
On se jonkun verran helpottanut. En ole enää niin vaativa itseäni kohtaan ja osaan ottaa rennommin.