Oivoi tätä lapsiperhe-elämää
Esimerkkejä yleisesti hehkutetuista lapsiperhe-elämän kohokohdista:
- lapsen raivokohtaus ei kestä kovin pitkään
- lapset on saatu nukkumaan ja saa levätä hetken ilman että penskat riehuvat
- saa nukkua klo 8 asti viikonloppuna
- kukaan ei ole oksennustaudissa sillä hetkellä
- ruoka ei palanut tänään pohjaan
- lapsi tuo äitien/isänpäiväkortin, jonka on koulussa "pakotettuna" askarrellut
Kaikki nuo kohdat kuulostavat niin ankeilta. Lähinnä tyytymiseltä ja kompromisseilta. On totuttu että normaalisti on täyttä paskaa, niin silloin kun asiat ovat ok, se on juhlaa.
Vaikea uskoa, että tuo elämä olisi oikeasti jonkun mielestä parasta mahdollista.
Puolusteluna yleensä "lapset kasvavat nopeasti" ja "6 vuotta hujahtaa huomaamatta". Tuohan on vain entistä kamalampaa! Siinä myönnetään suoraan että "niin, onhan tämä paskaa, mutta yritän jaksaa sen ajatuksen voimalla että joskus tämä on ohi". Järjetöntä että joku vapaaehtoisesti valitsee elämäänsä suunnan, jossa vietetään yli 5 v "elämän parhaista vuosista" sumussa kärsien ja ohi menemistä odottaen.
Eikä lapsen elämä pääty koulun alkamiseen. Edelleen pitää huolehtia joka päivä lapsesta; terveys ja hyvinvointi, ruokailu, puhtaat vaatteet, koulu, harrastukset... Murrosiässä taas uudet aiheet huolille ja riidoille.
Oletan että alapeukuttajat ovat perheellisiä, joita ketuttaa kun nämä asiat sanotaan ääneen.
Vain talitin aivotoiminnalla varustetut ihmiset voivat nauttia tästä. Sellaiset joiden päähän ei mahdu muu kuin syöminen, paskalla käyminen ja lisääntyminen. Kaikki "omaa lasta rakastaa yli kaiken, se on biologiaa"-hömpänpömppä kuulostaa aivokuolleelta. Mitä hienoa siinä on, että jokin alkukantainen vaisto pakottaa? Ei se ole aitoa tai kaunista, lähinnä ahdistavaa ja säälittävää että tuollaisesta iloitsee.
Mielestäni paljon upeampaa on vapaaehtoinen rakkaus esimerkiksi kumppaniaan kohtaan. Tällainen rakkaus ei ole biologinen vaisto, vaan ihan oikeaa kiintymystä ja välittämistä ihmisestä, jolle et ole ns. biologisesti mitään velkaa.
Kommentit (16)
Voi sua! Kun et ole rakastanut omaa lastasi etkä ole kokenut oman lapsen rakkautta, et voi sitä arvostella. Mut jos lähtökohtaisesti noin paljon pelottaa, ei siihen tarvitse ryhtyä.
Paljon se ottaa, mutta enemmän se antaa.
Onneksi lapsen saaminen on vapaavalintaista, sä voit tehdä toisin ja olla ihmettelemättä miksi toinen valitsee toisin.
Se tunne, kuinka lastaan rakastaa. Se tunne, kun pienet kädet ripustautuu kaulaan. Se tunne, kun teini tulee halaamaan. Joskus mietin, että olisi pitänyt nauttia , joka vaiheesta, eikä stressata asioista. Joka päivä olen kiitollinen kahdesta lapsestani ja siitä että ovat vielä hengissä. Meillä oli tosi lähellä se, että toinen olisi enkeli.
Enkeli? Öö? Miten ihminen voi olla enkula?
Yksinäinen vanhuus on hieno asia! Puoliso otti hatkat ja lähti toisen matkaan tai muuten heitti veivinsä. Jäljellä tyhjä pesä.
Sinä se sitten jaksat päivästä toiseen. Yritystä on, siksi annoin sulle kaipaamasi YLÄPEUKUN. Noin. Nyt voit tuntea itsesi taas tärkeäksi, kun saat paljon yläpeukkua.
T. Perheellinen
Olen samaa mieltä kaikesta, mutta täältä et tule saamaa ymmärrystä. Ei kukaan lapsia hankkinut voi myöntää, että ei se vanhemmuus nyt niin ihanaa ole.
Olen hyvin paljon samaa mieltä ap:n kanssa. En kuitenkaan ole sitä mieltä, että vain tyhmät ja idiootit nauttivat lapsiperhearjesta. Siinä on varmasti hetkiä joista kuka tahansa nauttisi. Suurin osa lapsia hankkineista on ihan tervejärkisiä normaaleja ihmisiä. Luulen kuitenkin, että melkein kukaan heistä ei koskaan tule myöntämään että se lapsiperhearki ei ole niin hääviä kun antavat ymmärtää.
Oliko niin, että 80 % kaikista ihmisistä hankkii lapsia jossakin vaiheessa elämäänsä? Jos luku on edes tuota luokkaa, pitäisi kaikille olla selvää, että joukkoon mahtuu myös onnettomia tapauksia. Ei vanhemman rooli voi millään sopia kaikille. Niin paljon uhrauksia, vastuuta ja epämukavuutta siihen kuuluu.
Minä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä että elämä on paskaa, oli lapsia tai ei. Harvassa ovat sellaiset kohtalot jossa mitään ikävää ei koskaan tapahdu, vaan kaikki on aina hauskaa, kivaa ja stressitöntä. Minä mietin asioita kokemusten kannalta, esim. tulisinko myöhemmin katumaan että en ikinä hankkinut lapsia ja kokisi vanhemmuutta kaikkine hyvine ja huonoine puolineen? Todennäköisesti. Yksi lapsi on ja tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta mitä sitten.
Aika monessa asiassa on oltu mukana ja elämä on ollut välillä rankkaa. Rankin vaihe ei todellakaan ole ollut tämä aika minkä olen viettänyt äitinä.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen lähtökohtaisesti sitä mieltä että elämä on paskaa, oli lapsia tai ei. Harvassa ovat sellaiset kohtalot jossa mitään ikävää ei koskaan tapahdu, vaan kaikki on aina hauskaa, kivaa ja stressitöntä. Minä mietin asioita kokemusten kannalta, esim. tulisinko myöhemmin katumaan että en ikinä hankkinut lapsia ja kokisi vanhemmuutta kaikkine hyvine ja huonoine puolineen? Todennäköisesti. Yksi lapsi on ja tunteet ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta mitä sitten.
Aika monessa asiassa on oltu mukana ja elämä on ollut välillä rankkaa. Rankin vaihe ei todellakaan ole ollut tämä aika minkä olen viettänyt äitinä.
Mielestäsi elämä on paskaa, joten päätät tuoda tänne uuden ihmisen siitä samasta paskasta kärsimään?
Sadistin logiikkaa.
Jokainen hoitakoon oman leiviskänsä. Tehdyt lapset kuuluu hoitaa ja kasvattaa. Ei se niin huisin vaikeaa ole. Mieluummin sellainen olento perheessä jolla on vielä paljon toivoa ja joka tuo iloa, eli tuo mainittu lapsi, toisin kuin jokin... olio...
Joka sekin on jonkun lemmenhedelmä...
Vierailija kirjoitti:
Esimerkkejä yleisesti hehkutetuista lapsiperhe-elämän kohokohdista:
- lapsen raivokohtaus ei kestä kovin pitkään
- lapset on saatu nukkumaan ja saa levätä hetken ilman että penskat riehuvat
- saa nukkua klo 8 asti viikonloppuna
- kukaan ei ole oksennustaudissa sillä hetkellä
- ruoka ei palanut tänään pohjaan
- lapsi tuo äitien/isänpäiväkortin, jonka on koulussa "pakotettuna" askarrellutKaikki nuo kohdat kuulostavat niin ankeilta. Lähinnä tyytymiseltä ja kompromisseilta. On totuttu että normaalisti on täyttä paskaa, niin silloin kun asiat ovat ok, se on juhlaa.
Vaikea uskoa, että tuo elämä olisi oikeasti jonkun mielestä parasta mahdollista.
Puolusteluna yleensä "lapset kasvavat nopeasti" ja "6 vuotta hujahtaa huomaamatta". Tuohan on vain entistä kamalampaa! Siinä myönnetään suoraan että "niin, onhan tämä paskaa, mutta yritän jaksaa sen ajatuksen voimalla että joskus tämä on ohi". Järjetöntä että joku vapaaehtoisesti valitsee elämäänsä suunnan, jossa vietetään yli 5 v "elämän parhaista vuosista" sumussa kärsien ja ohi menemistä odottaen.
Eikä lapsen elämä pääty koulun alkamiseen. Edelleen pitää huolehtia joka päivä lapsesta; terveys ja hyvinvointi, ruokailu, puhtaat vaatteet, koulu, harrastukset... Murrosiässä taas uudet aiheet huolille ja riidoille.
Oletan että alapeukuttajat ovat perheellisiä, joita ketuttaa kun nämä asiat sanotaan ääneen.
Vain talitin aivotoiminnalla varustetut ihmiset voivat nauttia tästä. Sellaiset joiden päähän ei mahdu muu kuin syöminen, paskalla käyminen ja lisääntyminen. Kaikki "omaa lasta rakastaa yli kaiken, se on biologiaa"-hömpänpömppä kuulostaa aivokuolleelta. Mitä hienoa siinä on, että jokin alkukantainen vaisto pakottaa? Ei se ole aitoa tai kaunista, lähinnä ahdistavaa ja säälittävää että tuollaisesta iloitsee.
Mielestäni paljon upeampaa on vapaaehtoinen rakkaus esimerkiksi kumppaniaan kohtaan. Tällainen rakkaus ei ole biologinen vaisto, vaan ihan oikeaa kiintymystä ja välittämistä ihmisestä, jolle et ole ns. biologisesti mitään velkaa.
Eihän sinuakaan olisi ilman vanhempiasi. Mutta sitten asiaan, eli mikä on talitti?
Älä hanki lapsia. Se on nykyään täysin vapaaehtoista.
Tiedosta, että ihmiset rakastavat eri asioita. Saattaa tulla sinulle yllätyksenä, mutta myös hyvin älykkäät ihmiset hankkivat lapsia.
Mieti, mikä saa sinut tekemään tällaisen avauksen Vauva-palstalle keskellä yötä. Ja lukuisia samansisältöisiä avauksia tälle palstalle. Tappeletko vauvakuumetta vastan ja olet häviämässä? Anna itsellesi lupa nauttia vauvakuumeesta. Se ei tee sinusta talitiaista tai heikkoa ihmistä.