Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka kauan ikävä jatkuu, kun rakastamaansa ihmistä ei enää näe?
14.06.2017 |
Olen ollut nyt 1,5 kuukautta näkemättä miestä, johon olen ollut yli vuoden rakastunut. Ikävä on aivan järkyttävä, vaikka en ole enää hänen kanssaan missään yhteyksissä. Hän päätti niin, itse olisin halunnut jatkaa yhteydenpitoa.
Onko muilla kokemusta vastaavasta? Kuinka kauan pitää vielä kärsiä? Olen yrittänyt keskittää ajatukseni kaikkeen muuhun kuin hänen ajatteluunsa, mutta siltikin kaikki muistuttaa hänestä. Hän tulee myöskin uniini jokaikinen yö.. Ajattelin, että kuukausi olisi riittänyt, mutta ei näköjään..
Kommentit (38)
Kauan menee. Ja silloin tällöin ikävä palaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin 1/2 vuotta kun menetin ❤ ja jumalauta kuinka kaipaan joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Kauan menee. Ja silloin tällöin ikävä palaa.
Ihan järkkyä, että tämä voi todella kestää kuukausia tai vielä kauemmin 💔. Uskon, että tämä mieskin rakastaa minua, enkä ymmärrä miten hän pystyy kärvistelemään näiden tunteiden kanssa.. Vaikka järkevä ratkaisuhan välien katkaiseminen oli, mutta silti, minä olisin halunnut jatkaa edes kaverina..
Olen huomannut, että ikävä tosissaan palaa. Tänään taas erityisen vahvana. Haluaisin niin laittaa tälle miehelle vielä edes yhden viestin, mutta ymmärrän, että hän ei viestejäni halua, koska jätti siihen viimeiseen vastaamatta.. Joskus vielä mietin oliko kyse ihastumisesta vai rakastumisesta, mutta enää se ei ole minulle epäselvää..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin niin laittaa tälle miehelle vielä edes yhden viestin, mutta ymmärrän, että hän ei viestejäni halua, koska jätti siihen viimeiseen vastaamatta..
ApEn tunne sinun tilannetta, mutta minulle kaverit välillä soittelee että mikset vastaa viestiin jota en ole saanut. Telian liittymässä kuuleman mukaan noita ongelmia.
Voimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin niin laittaa tälle miehelle vielä edes yhden viestin, mutta ymmärrän, että hän ei viestejäni halua, koska jätti siihen viimeiseen vastaamatta..
ApEn tunne sinun tilannetta, mutta minulle kaverit välillä soittelee että mikset vastaa viestiin jota en ole saanut. Telian liittymässä kuuleman mukaan noita ongelmia.
Voimia.
Kiitos ❤️. Kyllä hän sen viestin sai, näin wa:sta, että oli sen lukenut..
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pari vuotta on jo mennyt tätä naista ikävöidessä.
3 kuukautta tunnettiin, hän lähti, 2 vuotta meni siihen, että pääsin yli. Nyt mielessä vielä päivittäin, mutta ei enää kipua rinnassa.
En halua enää ikinä rakastua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta, kaksi kuukautta ja seitsemän päivää siitä, kun viimeisen kerran näin rakastamani ihmisen. Sen ihmisen, jota rakastin enemmän kuin ketään muuta. Vaimoni ja, jos niin voi sanoa, sielunkumppanini.
Ikävä jatkuu yhä. Se ei enää tunnu niin fyysisenä kipuna kuin vielä vähän aikaa sitten, mutta tuntuu silti. Vieläkin on vaikeaa ajatella niitä yhteisiä hyviä hetkiä, koska silloin tuska vain pahenee.
Tässä siis on kyse sellaisesta erosta, jossa toista ei enää pysty tavoittamaan soitoilla eikä viesteillä, ajatuksilla vain.
Emme olisi halunneet erota, mutta meidät erotettiin.
Se kestää niin kauan kuin annat sen kestää. Tietty suruaika on tietenkin lusittava läpi, mutta ei saa tehdä sinne pesää eikä jäädä ikuisesti muistelemaan menneitä. Jos tämä kuulostaa karulta, se ei ole tarkoitus. Olen käynyt itsekin läpi vastaavaa, olosuhteiden pakosta olen joutunut katkaisemaan pari lupaavaa suhdetta, ja kerran minut on jätetty enkä vieläkään oikein tiedä, mikä se varsinainen syy oli, koska mies ei osannut eikä halunnut siitä puhua. Se oli ikävintä ja aiheutti pitkät ja turhat pohdinnat, mitä olisi pitänyt tehdä tai jättää tekemättä.
Sinulla on ihan oma elämäsi, olet kokonainen ilman tuota suhdettakin, vaikka nyt ei siltä tuntuisi. Etkä usko sitäkään, että saattaisit löytää uuden rakkauden, et luultavasti edes halua uskoa, koska olet vielä kiinni menneissä. Mutta juuri näin voi käydä ja se uusi voi osoittautua paljon paremmaksi.
Ikävä kyllä en osaa sanoa suoraa vastausta kysymykseesi kauanko sitä ikävää pitää kärsiä, sillä se on niin yksilöllistä. Se on kuitenkin varma, että aika tekee tehtävänsä ja sitä nopeammin, mitä pikemmin pystyt, jaksat ja haluat antaa sille tilaisuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta, kaksi kuukautta ja seitsemän päivää siitä, kun viimeisen kerran näin rakastamani ihmisen. Sen ihmisen, jota rakastin enemmän kuin ketään muuta. Vaimoni ja, jos niin voi sanoa, sielunkumppanini.
Ikävä jatkuu yhä. Se ei enää tunnu niin fyysisenä kipuna kuin vielä vähän aikaa sitten, mutta tuntuu silti. Vieläkin on vaikeaa ajatella niitä yhteisiä hyviä hetkiä, koska silloin tuska vain pahenee.
Tässä siis on kyse sellaisesta erosta, jossa toista ei enää pysty tavoittamaan soitoilla eikä viesteillä, ajatuksilla vain.
Emme olisi halunneet erota, mutta meidät erotettiin.
Mitä tapahtui?
Mulla on mennyt reilu vuosi. Nykyään rakkaus on vaan rakkautta, ilman ikävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1,5 vuotta nyt, ihan sietämättömänä. Masennuslääkkeillä pääsin normaalielämään kiinni ja turrutin kipua mutta edelleen sattuu ihan p.rkeleesti.
Paras ketju pitkiin aikoihin. Ja minä kun kuvittelin, että olen ainoa...Omasta "suuresta rakkaudestani" on kulunut jo vuosia. Kyllä aika ja uudet ihastukset helpottavat, mutta eivät kuitenkaan täysin poista ikävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta, kaksi kuukautta ja seitsemän päivää siitä, kun viimeisen kerran näin rakastamani ihmisen. Sen ihmisen, jota rakastin enemmän kuin ketään muuta. Vaimoni ja, jos niin voi sanoa, sielunkumppanini.
Ikävä jatkuu yhä. Se ei enää tunnu niin fyysisenä kipuna kuin vielä vähän aikaa sitten, mutta tuntuu silti. Vieläkin on vaikeaa ajatella niitä yhteisiä hyviä hetkiä, koska silloin tuska vain pahenee.
Tässä siis on kyse sellaisesta erosta, jossa toista ei enää pysty tavoittamaan soitoilla eikä viesteillä, ajatuksilla vain.
Emme olisi halunneet erota, mutta meidät erotettiin.
Mitä tapahtui?
Mitä ilmeisimmin tuon miehen vaimo on kuollut :'(
Täälläkin kamala ikävä häntä johon ihastuin. Hän piti järkevimpänä pitää etäisyyttä. Nyt ei olla nähty pitkään aikaan, harvakseltaan viestitelty. Nyt (taas kerran) päätin etten lähetä enää yhtään viestiä. Saa nähdä kuinka kauan pysyy tämä päätös. Ajattelin että tämä on vain ihastus, mutta miksi se on näin vaikeaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään tuli kuluneeksi neljä vuotta, kaksi kuukautta ja seitsemän päivää siitä, kun viimeisen kerran näin rakastamani ihmisen. Sen ihmisen, jota rakastin enemmän kuin ketään muuta. Vaimoni ja, jos niin voi sanoa, sielunkumppanini.
Ikävä jatkuu yhä. Se ei enää tunnu niin fyysisenä kipuna kuin vielä vähän aikaa sitten, mutta tuntuu silti. Vieläkin on vaikeaa ajatella niitä yhteisiä hyviä hetkiä, koska silloin tuska vain pahenee.
Tässä siis on kyse sellaisesta erosta, jossa toista ei enää pysty tavoittamaan soitoilla eikä viesteillä, ajatuksilla vain.
Emme olisi halunneet erota, mutta meidät erotettiin.
Mitä tapahtui?
Mitä ilmeisimmin tuon miehen vaimo on kuollut :'(
😢
Vaimoni menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen silloin neljä vuotta sitten, varhain toukokuisena aamuna. Aivan odottamatta. Nukkui pois muutamia minuutteja ennen ambulanssin tuloa. Hätäkeskuksen päivystäjä oli puhelimessa ja huusi ohjeitaan, ja minä yritin parhaani mukaan elvyttää.
Tajusin vasta jälkeenpäin, että kesken elvytysyritysteni tunsin viileän ilmavirtauksen, kuin kosketuksen, kämmenselälläni, sitten käsivarrella ja viimeiseksi poskellani. Sitten ei mitään.
Ambulanssi tuli. Yhtä hälinää. Pihaan kaartoi toinenkin ambulanssi. Olohuoneemme oli täynnä väkeä.
20 minuuttia. "Voitte lopettaa elvytyksen." Ensihoitaja katsoi minua suoraan silmiin: "Olen hyvin pahoillani."
Tiiliseinät kaatuivat päälle. Nyt tiedän, miltä maailmanloppu tuntuu.
En voi enää kuunnella lauri tähkää, vaikka se on mun suosikki 😢 liikaa muistoja.
Vierailija kirjoitti:
Paras ketju pitkiin aikoihin. Ja minä kun kuvittelin, että olen ainoa...Omasta "suuresta rakkaudestani" on kulunut jo vuosia. Kyllä aika ja uudet ihastukset helpottavat, mutta eivät kuitenkaan täysin poista ikävää.
Minä olen kyllä päässyt aivan täysin eroon ikävästäni entisiä kohtaan. Ei se toki itsestään tapahdu, kyllä näitä joutui miettimään ja kelaamaan läpi moneen kertaan, välillä ne jo unohtuivatkin, kunnes palasivat vuosien kuluttua taas mieleen. Silloin tapahtui vihoviimeinen asian käsittely ja lopullinen sovinto menneiden kanssa. Elin siinä välilläkin vuosia täysin tasapainoista ja onnellista elämää, mutta pari asiaa oli vain hautautunut jonnekin mielen pohjalle ja ne vaativat sen lopullisen käsittelyn vielä. Kaikkiaan n. 25 vuotta koko prosessiin meni, mutta tosiaankaan se ei kestänyt koko tuota aikaa, vaan välissä oli vuosikymmenien "loma" niistä asioista :)
Alue: Aihe vapaa
Kauan, vuosiakin.
Mutta tsemppiä.