Varoitus: TallinkSilja ryövää lapsiperheitä
Olimme varanneet matkan yhdessä toisen perheen kanssa TallinkSiljan ruotsinristeilylle. Toinen pienistä lapsistamme sairastui matkalla satamaan, ja jouduimme sairaalaan risteilyn sijaan. Toinen samalla varauksella ollut perhe pääsi satamaan, ja ilmoitti check-in tiskillä meidän perheen olevan lääkärillä lapsen äkillisen sairastumisen vuoksi. Asiakaspalvelija oli tylysti ilmoittanut ettei asialle voi mitään (peruutukset ja hyvistys eivät olisi mahdollisia), ja toiselle perheelle tulostettiin koko seurueelle varatut ruuat yms.
Pääsin itse ottamaan asiakaspalveluun yhteyttä vasta risteilyn päätyttyä, jolloin TallinkSiljan asiakaspalvelu lipsautti ettei check-in asiakaspalvelija ollut toiminut oikein. Kaikki ostetut palvelut olisi kuulemma hyvitetty, mikäli niitä ei tulostettu tai käytetty matkalla. Kaiken kukkuraksi TallinkSiljan asiakaspalvelu lupasi palata asiaan viimeistään kahden arkipäivän kuluessa, kun he ovat saaneet selvitettyä asiaa tarkemmin. Heistä ei kuulunut tämän jälkeen mitään. Otin itse uudelleen yhteyttä, ja laitoin viestiin mukaan myös lääkärintodistuksen lapsen sairastumisesta. He ilmeisesti yrittivät vetkutella saadakseen reklamaatioajan täyteen, ettei mitään hyvitystä enää voisi vaatia.
Lopputulos: Asiakaspalvelu kiisti oman henkilökuntansa toimineen väärin, ja sen sijaan syytti toisen matkalle osallistuneen perheen toimineen väärin. He kun ilmoittivat asian ihan oikein tiskillä, jossa asiakaspalvelija ei osannut tehtäviään tai ei vaan välittänyt tehdä työtään hyvin. Sain yli 300 euron risteilystä hyvityksenä noin 90 euroa. Meille ei tarjottu mitään alennusta seuraavasta varauksesta yms. mikä olisi lieventänyt harmia. TallinkSiljan tökerö asiakaspalvelu kokonaisuudessaan tuhosi lapsiperheemme ainoan yhteisen loman tänä vuonna, sekä ryösti meiltä matkalle säästämäni rahat. Lapsille tämä on kova paikka, koska tämä oli heidän toivomansa lomamatka. Miten selität lapsillesi että emme pääse risteilylle enää, koska laivayhtiö ryösti lomarahamme?
Kommentit (18)
Oisko seuraavalla kerralla matkavakuutus mitään?
Matkavakuutus+lääkärintodistus=rahat takaisin?
Some-sukupolven avuttomuutta kirjoitti:
Olisikohan hyödyllisempää valittaa TallinkSiljalle omien yhteystietojen kera eikä huudella täällä toivoen, että TallinkSiljan laatuosasto sattuu olemaan AV-palstalla?
Et lukenut kuin otsikon?
Tuota vartenhan tallink tarjoaa niitä vakuutuksia, kannattaa lukea ne varausehdot.
Oletko varma ettei se toinen perhe sössinyt? Sanoivatko selväsanaisesti että ette ole ollenkaan tulossa. Tuntuu oudolta että ruokailuja ei peruutettu.
Oliko tuo 90 e ruokailujen hinta vai vähemmän?
Mitem niin lapsiperheitä? Eiköhän tilanne olisi sama, jos aikunen pariskunta tai seurue olisi ollut menossa, ja jättänyt matkan tekemättä sairastumisen vuoksi..
Oletteko varma ettei teillä ole matkavakuutusta ammattijärjestön tms. kautta? Monella on vakuutus mutta ei tiedä siitä.
Älä matkusta TallinkSiljalla kirjoitti:
Lapsille tämä on kova paikka, koska tämä oli heidän toivomansa lomamatka. Miten selität lapsillesi että emme pääse risteilylle enää, koska laivayhtiö ryösti lomarahamme?
Noin yleisesti ottaen ne on sun lapsia, joten tuo on sun tehtävä selittää ja järjestää.
Tuo on mennyt liian pitkälle, että vanhemmat yrittävät jollain lapsilässytyksellä saada asioita läpi, teidän lapset, teidän ongelma ja teidän tehtävä ottaa vakuutus.
Ei muut ole kiinnostuneita sun lasten lomapettymyksistä, vaikka nyt kovasti yrität vedota muiden tunteisiin jollain lasten ryöstöillä ja pettymyksillä, säälittävää.
Lapsiperhe ilman matkavakuutusta o.O
No, muistat sitten seuraavalla kerralla
Pitäisi olla se vakuutus tälläisen varalta. Tavallinen matkavakuutushan ei yleensä korvaa matkan peruutusta, eli kannattaa olla tarkkana vakuutusten kanssa. Tässä tapauksessa laivayhtiö tietenkin haluaa maksun, sillä teidän paikkojanne on mahdoton myydä eteenpäin, kun peruutus tuli siinä vaiheessa kun olitte jo matkalla satamaan.
Eikö teillä ollut matkavakuutusta? Eihän tuollaista laivayhtiön kuulukaan korvata, vaan matkavakuutuksen. Saitte kuitenkin sen 90 euron hyvityksen laivayhtiöltä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsiperhe ilman matkavakuutusta o.O
No, muistat sitten seuraavalla kerralla
Täytyy sanoa, etten lähtisi ilman matkavakuutusta (edes ilman lapsia) ruotsinristeilylle tai Tallinnaan, saati pidemmälle. Meillä matkavakuutus korvaa 50 km etäisyydeltä kodista tapahtuneet sairastumiset ym.
Olette saaneet ruokakupongeista hyvityksen, hyttihinnasta sitä ei kuulu tuossa tapauksessa edes saada.
Matkavakuutus.
Plus että ainakaan minä en kyllä tod ottaisi toisen perheen ruokakuponkeja tms vaan vaatinut sinne jonkun pomon paikalle.
Ja Siljalla en menisi alunperinkään...
Oliko ne maksettu samalla kertaa eli yksi matka? Silloin peruminen tiskillä ei ole ihan helppoa ja asia olisi ollut paljon yksinkertaisempi, jos olisi ollut 2 eri seuruetta.
Omaa risteilyä varatessa näin kyllä selvästi että luki että voi perua vielä vuorokautta ennen. Sen jälkeenhän ei korvaa kuin matkavakuutus ja lääkärintodistus. Eikö muu perhe olisi voinut mennä ja sinä sairaan lapsen kanssa kotiin.
Vastaisen varalle: kannattaa katsoa ne peruutusehdot jo varatessa. Kannattaa kunkin perheen varata ainoastaan oma matkansa. Kannattaa ottaa matkavakuutus, joka korvaa tällaisessa tapauksessa.
Olisikohan hyödyllisempää valittaa TallinkSiljalle omien yhteystietojen kera eikä huudella täällä toivoen, että TallinkSiljan laatuosasto sattuu olemaan AV-palstalla?