3-vuotiaan säännöt ja vapaudet?

Oletpas vanha äiti tai isä.

Kiellä mahdollisimman vähän. Muuten se on loputon suo ja hirveän rankkaa. Päätä, mitkä on teillä ne keskeisimmät asiat, mitkä haluat opettaa ja millaiset arvot haluat lapsesi sisäistävän. Sen jälkeen annat vapaammat kädet. 

Oikeasti olen myös sitä mieltä, että kasvattaminen alkaa vasta, kun lapsi täyttää 5v. Sitä ennen se on vain juuri sitä vahingon estämistä. Toki nuo ei saa lyödä -jutut on oleellisia, mutta vasta 5v aletaan perustelemaan ja käymään niitä kasvatuskeskusteluja. Lisäksi toiset oppii kerrasta ja toisilla menee 1000 kertaa ennen kuin alkaa vähän tajuamaan, miksi toisen kädestä ei saa ottaa lelua. Lapset on erilaisia. Kolmannen lapsen kohdalla olen osannut olla paljon rennompi kuin esimerkiksi esikoisen kanssa. Silloin sitä ajatteli lapsen ollessa 4v, että olen täydellisen epäonnistunut äitinä ja kasvattajana. Nyt ymmärrän, että siitä se vasta alkaa ja hyviä ihmisiä niistä tulee, vaikka eivät olisikaan enkeleitä. Missään vaiheessa en ainakaan omista lapsista onnistunut kasvattamaan "kiltteja" ja aina tottelevaisia lapsia. Nyt aika vanhoina ovat kuitenkin kunnollisia ja hyviä ihmisiä.

Tuon ikäselle valitettavasti vaan kuuluu se, että testataan kerrasta toiseen että onko säännöt vielä samat. Kyllä täälläkin melkein 3v tyttö koko ajan kokeilee, josko ei tarttiskaan pukea/pissata/syödä jne. Välillä mietin, että onko tolla uhma vai teini-ikä, kun vastalauseisiin kuuluu sen perinteisen "en haluu" lisäksi myös "ei kiinnostais" ja "ei viittis".

Mutta oikeastaan ihan samat säännöt täälläkin. Yksi, mistä väännetään, on nukkumaan meneminen. Siihen liittyvät säännöt on, että illalla mennään aina omaan sänkyyn nukkumaan (yöllä jos herää, saa tarvittaessa siirtyä viereen) ja sängystä ei poistuta.

No sillä on uhmaikä.

Jos noista säännöistä tosiaan pidät kiinni, lapsesta kasvaa normaali kansalainen. Kuulostaa siis varsin hyvältä. Meillä suht samoin mennään.

Voi miten kauniisti ja lohduttavasti 2/2 kirjoitit :,-)

Kun on tässä ekaa kertaa ja itse kärsinyt paljon rajojen puutteesta omassa kasvussa, ei haluaisi vetää samoin, mut ei myöskään vetää yli, eli vaatia jotain, mikä on turhaa...

Ei kaikilla ole kovin hankalas, mutta se ei tarkoita että sen hankalan kasvatuksella saisi napsautettua hetkessä pois. Esikoisella oppi meni perille nopeasti ja taputtelin itseäni olalle loistavasta kasvatuksesta, ja sit saatiin kuopus joka on vertaistukihavaintojen mukaan se normaalimpi - ja vaatii paljon enemmän toistoja :D Kyllä, 3,5-vuotiaalle saa sanoa edelleen ahkerasti esim. tavaroiden heittämisestä ja lattialle riisutuista vaatteista, ja pidän tätä normaalina. Tänä iltana toi meni neljästi hakemaan yöpaitaa ja kolmesti unohti markalla mitä on tekemässä. Ei edes uhmaa vaan päässä vain surisee niin paljon jännää!

Listasi on hyvä (paitsi että pakkoanteeksipyyntöihin en usko), ratkaisevaa on miten se toteutetaan. Onko siellä tilaa inhimillisyydelle ja leikillisyydelle - ei ole vaarallista satunnaisesti syöttää 3-vuotiasta jos hänellä on selvästi iltapalalla huomionkaipuu ja vauvatusolo, eikä syö vanhemman auktoriteettia sanoa että "muru ootko oikeesti noin väsy? no mä vien nää astiat tällä kertaa", vaan se opettaa empatiaa.

"onko kaikilla tällaista, monta kertaa puolen tunnin sisään saa olla kieltämässä ja ohjaamassa??"

On. Oli vuosi sitten 3v kanssa ja edelleen 4v kanssa. Pahenee vaan, ei tietoa koska meinaa helpottaa. Samat säännöt kuin teillä, tietää rajat, mutta silti niitä rajoja pitää tökkiä ja tökkiä kunnes lopulta räjähdän. Ei saisi huutaa, tiedän, mutta selkeästi tuo hakee sitä ärsytyspistettä... Miten sinä suhtaudut uhmaan? Pystytkö olemaan rauhallinen?

Ihanaa kuulla teidän kommentteja. vertaistukea <3

Samat säännöt on meilläkin 2,5 vuotiaan kanssa. Uhmaikä on ja vaihtelee ihan päivittäin miten sujuu. Välillä on hyvin nukutun yön jälkeen hyvä päivä ja kaikki sujuu yhteistyössä mutta välillä (kuten tänään) kaikki oli EI. Sitten pakottamalla jotkut asiat tehdään, kuten vaipan vaihdot jne. Yritän ottaa rennosti mutta en halua joustaa näissä tärkeimmissä aisoissa mitä ap:kun kuvaili.

Samaa mieltä aikaisemmin kirjoittaneen kanssa, että ei kannata "kieltää kaikkea". Opeta mieluummin hyvässä hengessä kiittämään jne. ja toimi itse esimerkkinä. Jos nyt uhmakohtauksen vuoksi lapsi ei sitten suostukaan kiittämään, niin ei kannata takertua siihen, vaan antaa olla. Myöhemmin on sen aika, että voi vaatia hyvää käytöstä. Yksi mihin kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota on se, että ei suojele lasta liikaa pienenä kolmivuotiaanakaan. Kannattaa antaa lapsen tehdä itse asioita, jotta hän voi oppia sitä kautta. Esim. pukemiset, pöydän kattamisessa auttaminen jne.

Aika änkyröitä teidän muksut vissiin. Itellä kolme eikä ketään ole tarvinnut 3-veenä pakottaa pissalle tai ulos. Ihan normaalisti ollaan eletty ja silti asiat luistaneet mallikkaasti. Nyt nuorin juurikin kolmevuotias ja oikein puuhakkaassa auttamisiässä.

Vierailija kirjoitti:

Aika änkyröitä teidän muksut vissiin. Itellä kolme eikä ketään ole tarvinnut 3-veenä pakottaa pissalle tai ulos. Ihan normaalisti ollaan eletty ja silti asiat luistaneet mallikkaasti. Nyt nuorin juurikin kolmevuotias ja oikein puuhakkaassa auttamisiässä.

Onpa käynyt tuuri! Uskaltaisitko kokeilla vielä kerran? 😉

Vierailija kirjoitti:

Samat säännöt on meilläkin 2,5 vuotiaan kanssa. Uhmaikä on ja vaihtelee ihan päivittäin miten sujuu. Välillä on hyvin nukutun yön jälkeen hyvä päivä ja kaikki sujuu yhteistyössä mutta välillä (kuten tänään) kaikki oli EI. Sitten pakottamalla jotkut asiat tehdään, kuten vaipan vaihdot jne. Yritän ottaa rennosti mutta en halua joustaa näissä tärkeimmissä aisoissa mitä ap:kun kuvaili.

Öö, mitä? 2,5-v ja vaipat. Nyt sanoisin, että rajat ja säännöt-lätinä ei ole teidän suurin ongelma perheessä.

Tosiaan ton ikäsellä se vänkääminen ja rajojen testaus on kovaa. Ihan periaatteestakin. Ite oon nyt useamman lapsen jälkeen ajatellut et paras on mahdollisimman "vapaa" touhuaminen, mut tiettyjen rajojen sisällä. On ne ehdottomat -ei jutut-, kuten toisen satuttaminen, lelun vieminen kädestä, ruualla tahallaan sotkeminen...

Meilläki koitetaan opetella tuota nätisti pyytämistä, antaisitko, saisinko tms. Mut siinä en ole niin ehdoton, väsyneen tai muuten kiukkuisen/ärtyneen lapsen kans saa vaan entistä pahemman tappelun ja huudon aikaan jos alkaa jokaisesta pienestä asiasta aina vänkäämään.

Kyllä välillä menee hermo, kun joinain päivinä uhma jatkuu joka jutussa. Hirvee morkkis kun välillä menee hermot, siis tyyliin ärähdän raivoissani tai muutun hyvin jyrkäksi "ei!", "nyt loppu!", tai kannan kaverin esim. pakolla pois paikasta, mistä pitää lähteä. Komennan melko suoraviivaisesti ja saatan sit nostaa melko kovasti. Joskus ryhdyn vähän marttyyriksi "koska et halunnut laittaa sukkia jalkaan, ulos lähteminen venyi ja enää emme ehdi lähteä".. Rankkaa välistä :-(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika änkyröitä teidän muksut vissiin. Itellä kolme eikä ketään ole tarvinnut 3-veenä pakottaa pissalle tai ulos. Ihan normaalisti ollaan eletty ja silti asiat luistaneet mallikkaasti. Nyt nuorin juurikin kolmevuotias ja oikein puuhakkaassa auttamisiässä.

Onpa käynyt tuuri! Uskaltaisitko kokeilla vielä kerran? 😉

Varmaan ois vielä yksi tullut ellei vakava sairaus olis vienyt soluja. ☹

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samat säännöt on meilläkin 2,5 vuotiaan kanssa. Uhmaikä on ja vaihtelee ihan päivittäin miten sujuu. Välillä on hyvin nukutun yön jälkeen hyvä päivä ja kaikki sujuu yhteistyössä mutta välillä (kuten tänään) kaikki oli EI. Sitten pakottamalla jotkut asiat tehdään, kuten vaipan vaihdot jne. Yritän ottaa rennosti mutta en halua joustaa näissä tärkeimmissä aisoissa mitä ap:kun kuvaili.

Öö, mitä? 2,5-v ja vaipat. Nyt sanoisin, että rajat ja säännöt-lätinä ei ole teidän suurin ongelma perheessä.

Ei 2,5v vaipoissa ole merkki ongelmista perheessä. Moni oppii ennen, osa ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika änkyröitä teidän muksut vissiin. Itellä kolme eikä ketään ole tarvinnut 3-veenä pakottaa pissalle tai ulos. Ihan normaalisti ollaan eletty ja silti asiat luistaneet mallikkaasti. Nyt nuorin juurikin kolmevuotias ja oikein puuhakkaassa auttamisiässä.

Onpa käynyt tuuri! Uskaltaisitko kokeilla vielä kerran? 😉

Varmaan ois vielä yksi tullut ellei vakava sairaus olis vienyt soluja. ☹

Ei ollut tarkoitus sohaista arkaa kohtaa. Sori.

Hienolta kuulostaa! Tsemppiä!

Tötterö kirjoitti:

Hei, olen itse saanut ns. vapaan 70-luvun kasvatuksen ja nyt harjoittelen esikoisen kanssa "rajat ja rakkautta" -tyylillä. Tämä on minulle tosi vaikeaa. Kun ei ole oikein mallia kotoa, on joskus tosi vaikea osata toimia. Vaatiiko liian vähän vai liikaa? Miten paljon edellyttää lapselta? Mitä te vaaditte 3-vuotiaalta? Millaisia sääntöjä ja vapauksia lapsi saa?

Meillä säännöt:

- Päivärytmi: aamiainen, ulkoilu, lounas, välipala, ulkoilu, päivällinen, iltapala, pesut

- Kiitos sanotaan ruoasta

- Kysytään "saisinko"

- Omat jäljet siivotaan (autettuna tarvittaessa)

- Syödään itse

- Käsipesut vessan ja ruoan jälkeen

- Toisilta ei viedä leluja käsistä

- ketään ei saa lyödä, töniä, potkia, satuttaa, sorsia, kohdella tylysti

- pyydetään anteeksi, kun satutetaan

- ruokaa tarvitsee vähintään hieman maistaa

- ruoalla ei leikitä

- mitään missä satuttaa itsensä tai toista ei saa tehdä

Vapaudet:

- kaikki mikä ei ole erikseen kielletty, on sallittu :-)

Paikoista /tilanteista toisiin siirtymisissä on kamalaa uhmaa. Tuntuu, että saa sanoa monta kertaa ja lopulta mennään puolipakolla. Koko ajan saa olla komentamassa.. Haluaisin, että lapseni oppisi kunnon rajat, mutta onko kaikilla tällaista, monta kertaa puolen tunnin sisään saa olla kieltämässä ja ohjaamassa??

Listasi on pääosin hyvä, mutta kolmesta asiasta en olisi noin ehdoton. Anteeksipyyntöön pakottamisesta ei ole hyötyä, kasvatuksessa on tärkeämpää keskittyä empatiaan kuin ns tyhjiin anteeksipyyntöihin. Anteeksi voi pyytää vaikka ei ole ollenkaan pahoillaan. Kun lapsi oppii empatiaa haluaa hän sitten jollain tavalla pyytää anteeksi, sanojen sijaan lapsi saattaa vaikka tarjota lelujaan tai silittää. Meillä ei myöskään ole ehdotonta pakkoa maistaa ruokaa. Esikoisen kohdalla kokeilin sitä, mutta tälläinen maistamispakko teki hänet vaan nirsommaksi. Me rohkaisemme lasta kerrasta toiseen maistamaan ruokaa ja ainakin meidän lapset ovat lopulta alkaneet syömään uusia ruokia vaikka eivät olisi heti maistaneet. Itse koen myös ruoalla leikkimiskiellon vanhanaikaisena. Toki on hyvä opettaa kauniit ruokatavat enkä anna lasten sutata tahalteen, mutta joissain tilanteissa nimenomaan ruoalla leikkiminen saattaa helpottaa lasta pääsemään yli nirsoidestaan.

Uhmaikäisen kanssa kannattaa pitää kiinni sovitusta, mutta vältä turhaa käskyttämistä ja kieltämistä. Esimerkiksi meilläkin pestään kädet ulkoatullessa. Useasti meidän uhmis on kovaäänisesti julistanut, että hän ei käsiään pese. Sen sijaan, että käskisin hänet pesulle ja tarvittaessa raahaisin sinne niin menen pesemään omat käteni ja samalla puhelennitsekseni kuinka minä en halua, että pöpöt istuvat minun käsissäni toisinkuin lapseni, joka ei käsiään aio pestä. Välillä toki raahaaminenkin on tarpeen. Esimerkiki lapseni ei koskaan halua lähteä puistosta, annan hänelle aina varoituksen hetkeä ennen ja sitten men sanomaan lapselle, että nyt täytyy tulla. Kun hän jälleen kerran ei tule, niin kysyn tuleeko itse vai otanko kädestä kiinni. Aiemmin jouduin kantamaan useinkin, nyt on jo oppinut ja valitseen yleensä itse tulemisen ilman kädestä kiinni pitoa. Neuvottelemaan ei kuitenkaan pidä jäädä, jos lähdetään niin sitten mennään.