kummalliset ystäväni
Mistä löydätte normaaleja ystäviä ympärillenne? Minulla on muutama ystävä ja kaikkien kanssa on hankalaa. Luulin vuosia että, ongelma olen minä kun ihmiset eivät tunteneet toisiaan ja ongelma tilanteet olivat toistensa kaltaisia. Nyt en enää ole varma asiasta joten armoton av raati. Repikää faktat pöytään. Pirkko on lapsuuden ystäväni jonka kanssa olemme jo hieman etääntyneet. Sain lapsen ja hän ei pidä tästä. Pirkko kiertelee maailmaa ja kertoo pano seikkailuistaan. Hän yökkäilee lapseni pulkuille yms ja korostaa kuinka kamalaa minun arkeni on hänen silmissään. Hän leveilee myös anteeksi pyyntöjen tulleen vain minulta oli syy kumman tahansa. Hän kertoo n 15 v takaisia juttuja uusille tutuilleen ja nauttii kun hämmästyn heidän asenteellisuuttaan jo pöytään istuessani. Pirkko suuttui minulle kun hommasin lemmikin. Sitten on Mirva. Mirvalla on lapsi ja häneltä olen saanut korvaamattomia neuvoja ja akuuttia tukea vauva arkeen. Mirvan lapsi on väkivaltainen minun taaperoa kohtaan ja mirva loukkaantuu kun puutun repimisiin/löynteihin/kaateluun yms. Mirvan puoliso kuoli ja tuin häntä kaikin keinoin muutaman vuoden. Myös rahallisesti. Nyt mirvan olisi pitänyt lyhentää lainaa 200e. Hän huusi puhelimeen saatanaa ja ei ole puhunut kanssani sen jälkeen. Täten peruuntui parin kk takaiset suunnitelmat ja mykkäkoulu jatkuu. Pekka hermostui kun toin lainaamani kirjan takaisin sovittua aikaisemmin ja haukkui minut petturiksi ja uhkasi lyödä nähdessään ensi kerralla. Hän huoritteli minut ja sukuni kertoen syyksi minun pilanneen siskoihinsa välinsä....olen nähnyt kerran hyvässä hengessä nuoremman siskonsa. Karita on aina töissä ja kiireinen. Hän on ottanut omaa tilaa ja aikaa reilun puoli vuotta ja on txt (onko kaikki kunnossa? Käydäänkö kahvilla kun ehdit, tarjoan) saatuaan raivonnut kuinka en kunnioita hänen tilan tarvettaan ja hän tekisi toisin saappaissani. Kuitenkin soittaa ja itkee kun on pää edellä syöksynyt uuteen ojaan tarvien tukea. Jos puhun muusta kuin hänestä puhelu katkeaa nopeasti. Julistuksen kanssa kuinka hän loukkaantuu kun puhe kääntyy minuun. Vaikka edes heijastaisin omaa näkemystäni hänen tilanteeseen omasta kokemuksesta ammentaen. Sinikka on vanha tuttu jonka löysin uudelleen taanoin. Mirva vihaa sinikkaa. Viimeisessä puhelussa mirvan kanssa mainisin nähneeni sinikan. Sinikalla on vauva ja hän on yh. Hänen elämänsä meni alamäkeen välirikkomme aikana. (Hän teki paskat ja annoin anteeksi) Sinikka huorasi paahaan oloonsa ja doppasi. Hän meni katkolle ja raitistui. Sai lapsen. Jäi yksin. Hänellä oli hyväksikäyttäjä mies jonka kampesin ulos kämpiltä. Siivosin hänen kotinsa ja hoidin lasta ja annoin nukkua, toin vaatteet ja lelut yms. Pikkulapsi arki on raskasta hyvinvoivallekkin. Hän kiitti minua raivoamalla pesukoneen väärästä nappin painalluksesta kuunneltuani huudot hiljaa hän heitti minut ulos. Silti ymmärrän Sinikan kohtauksen kun tunnen hänen taustansa ja laitoinkin perään viestiä että älä huoli mä ymmärrän. Apua saa jos tarvii ja minulta ei tarvitse edes pyytää. Miltä tämä pinta raapaisu kuulostaa. Onko tämä perus ystävyyttä? Olen itse 25 v jos sillä on jotakin merkitystä.
Kommentit (19)
Olisin jaksanut lukea, jos tekstissä olisi ollut edes kappalejako. Luin alkua ja ystäväsi kuulostavat epäilyttäviltä, mutta sitä mieltä olen myös ihmisistä jotka eivät käytä kappalejakoa.
Kiitos vastauksesta. Käytän mobiiliselainta joten kappale jaot eivät toimi. Pahoitteluni.
Mä en myöskään jaksanut ilman kappalejakoja lukea ollenkaan.
Jos ystävät on tuollaisia, on parempi ettei ole ystäviä ollenkaan.
Ei ole normaalia, kannattaa pyrkiä löytämään uusia ystäviä.
Mistä ystäviä voi löytää. Mieheni sanoo avoimuuteni, välittömyyteni, rehellisyyteni ja avokätisyyteni olevan monelle pelottavaa. Että normaalisti ihminen epäröi tutustua ja haluaa himmata. Lapsesta asti olen ollut intohimoinen ja innokas. Rakastan ihmisiä ja nautin aidosti auttamisesta ja antamisesta. Mikään ei voita sitä tunnetta kun sanasi, tekosi tai lahjasi vaikuttavat positiivisesti toiseen. Olen siis muidenkin kuin itseni mielestä tarkka silmäinen huomaamaan asiat joista joku pitää ai ahdistuu, muistamaan lempi värit ja ohimenneet toiveet kauan kaivatuista asioista. Oli se sitten puinen kauha tai siniset verhot. Pitkään harmittanut repeämä sohvassa tai rikkinäinen vetokethu lempitakissa, jännittävästi muotoiltu sormus tai vihattu ikunanpesun/tiskien suoritus. Tämä on jo niin syvällä minussa että koen sen olevan luonteen piirteeni. Voiko todella tällainen olla jonkun mielestä pelottavaa?? Koska jos on haluan muuttaa toimintaani.
Hmm, mielenkiintoinen aihe. Olisi ollut mukava lukea mitä mieltä aiheesta ovat. Itselle tulee mieleen läheisriippuvuus, minusta ystäväsi ei kohtele sinua arvoisellasi tavalla ja annat liikaa anteeksi.
En todella yritä kietoa martyyrin viittaa niskaani. Aidosti olen hämmästynyt ja uupunut tästä jatkuvasta vellomisesta. Olinko nyt tahditon/ sanoinko jotakin/ katsoinko väärin/ soitinko liian aikaisin / todellako loukkasin? Nämä raivon puuskat tulevat todella yllättäen ja aina minä olen syyllinen. Ja logiikkani sanoo että jos usea ihminen eri tilanteissa toimii samoin täytyy vika olla siinä ainoassa vakiossa eli minussa. Ja jos näin niin minä voin tehdä muutoksen joka tekee ennen kaikkea omasta elämästäni helpompaa. Jos tämä ei ole normaalia voin nojata taakse myrskyssä ja olla tietoinen ettei tämä pahaolo johdu minusta vaikka nyt väitetäänkin. Olen herkkä puolustautumaan ja selittelemään toimintaani. Voiko tämä piirre aiheuttaa tahallista draamaa koska toinen tietää anteeksi pyytelevän luonteeni nappaavan vieheeseen?
Kaikki kaverisi kuulostavat sekopäiltä, ja sinä et osaa asettaa rajaa ihmisille.
Ystäväsi ovat itsekkäitä ja hirveitä ihmisiä. Sinä vaikutat oudolta ja helposti hyväksikäytettävältä. Onko sulla joku persoonallisuushäiriö? Oletko mielestäsi läheisriippuvainen?
Olen mielestäni läheisriippuvainen. Tunnustan. Lapsuudessani ei ollut ketään ihmistä joka olisi pysynyt. Joten kyllä olen valmis olemaan hieman kynnysmatto jos se pelastaa välit. Rajojen asettaminen... nyt kun joku tuon mainitsi niin hätkädyttävän tottahan tuokin. En osaa 15min pohdinnan jälkeen sanoa mikä olisi niin kamalaa että minun raja ylittyisi. Koen ihmisillä olevan oikeus virheisiin ja myös minun loukkaamiseen. Ajan kuluessa valkopesen kaiken... Huh. Järkytyin. Arvostan av raatia juuri tämän vuoksi. Raaka rehellisyys ja kuvakulmat jotka on haastavia vaihtaa itse tilanteessa.
Minulla ei ole persoonallisuus häiriötä, kiintymyssuhteen häiriö kyllä. Ja vaikeutta hahmottaa muita kuin näkyviä tunnetiloja. Jonka vuoksi ongelma tilanteissa todella kyseen alaistan oman toimintani ja käytökseni ja lähden asetelmasta jossa virheen tehnyt olen minä. Tämä siis siksi että olen käyttäytynyt nuorena aivan älyttömillä tavoilla ymmärtämättä sitä ollenkaan itse. Pitkän harjoittelun tuloksena olen kasvanut ihmisenä ja koen olevani maaimalle velkaa edes sen että maistan omaa lääkettäni ja kohtelen tätä ihmistä niin kuin toivoin oman pahan oloni keskellä tulevani kohdelluksi... meniköhän liian sekavaksi..
Pirkko on itseään täynnä oleva arvosteleva "ystävä". Selkeästi olette muutenkin eri eri elämänvaiheissa, joten ehkä ehkä ystävyys ei kovin antoisaa ole.
Mirva vaikutti parhaimmalta vaihtoehdolta, kunnes tuli vastaan raivoaminen ja rahan lainaaminen. Ei kovin ystävän käytöstä.
Sinikka ja Karita vaikuttavat epäilyttäviltä myöskin.
Summa summarum, kuka on Pekka? Jätä "ystäväsi."
Liika anteeksi antaminen ei pelasta ystävyyttä vaan pilaa siitä loputkin. Ei sillä etteivät ystäväsi olisi muutenkin sekoja, mutta ihmistä joka on hyvin ylikäveltävä, on itse asiassa vaikea olla käyttämättä hyväksi.
Olet liian kiltti näille ystävillesi
En meinaa siinä mitään väärää ole, mutta kuulostat kiltiltä ja välittävältä ihmiseltä oli kaverilla miten hankalaa tarjoudut auttamaan. Onko kaverit vastavuoroisesti tehnyt samalla tavalla kuin sä heille?
Vastaan tarkentaviin kysymyksiin mielelläni. Anteeksi sekava ulos anti. Harmitaa.