Kun maha ei kasva...?
Epätietoisuus ja -varmuus vaivaavat. Kolmannen lapsen kolmas odotus. Kaksi aiempaa yrittämää eivät ole kestäneet ja nyt epäilyttää tämäkin kerta. Viimeksi kävin neuvolassa sydänääniä kuuntelemassa pari viikkoa sitten ja seuraava käynti on ensi viikolle. Mutta kun minusta tuntuu, että maha ei kasva!!
Tämä on siis jo kolmas lapsi ja viikkoja kasassa tasan 16. Ultrassa varmistettu, että aika pitää. Aiemmissa loppuun menneissä raskauksissa maha on ollut todella iso aina viikkoihin nähden ja kyllä se on jo tähän mennessä näkynyt. Myös lapset ovat olleet syntymäpainoltaan reiluja. Mutta nyt...
Tunnen kyllä kohdun seistessä, mutta maatessa se painuu (muutenkin taakse päin kallistunut) ulottumattomiin. Liikkeitä ei tunnu - vaikka ei sekään mahdotonta olisi, viimeksi nimittäin tuntui tässä vaiheessa. Ja vieläpä minusta kohtu ole juuri kasvanut viikkoon, pariin.
Kehtaako sitä kysyä päästä kuulemaan sydänääniä vai mitä sitä tekisi!??!
Kommentit (3)
ja masu aivan olematon. Ei siis ulkopuoliset tiedä, ellen mainitse, että olen raskaana. Esikoista odottaessa tässä vaiheessa oli jo masuakin. Liikkeitä en kyllä tunne juuri ollenkaan, ehkä...en ole niistä varma. Joten mulla vähän sama tilanne, paitsi keskenmenoja ei ole ollut.
inkuli ja nuppu rv 16
Kannattaa ne sydänäänet käydä kuuntelemassa jo oman mielenrauhan vuoksi. Meillä neuvolassa sanottiin, että saa mennä aina jos vaan epäilyttää. Kaipa vauvakin voi paremmin kun äiti on rauhallisempi..
tsemppiä
Itse olen nyt rv17+3 ja tällä viikolla ja kahtena edellisenä olen käynyt neuvolassa sydänäänet kuunteluttamassa. Nyt sanoin th:lle, että yritän pärjätä rakennultraan asti, johon tasan 2 vk, mutta th kyllä sanoi, että jos yhtään epäusko iskee, niin soita vaan hänelle niin kuunnellaan ne sydänäänet. Mulla neljä perättäistä km:a takana, joten sen takia tarvitsen tuota uskonvahvistusta. Eli neuvolaan vaan yhteys! Toivottavasti kaikki on sulla kunnossa!
neronja rv17+3