Pilasin varmaan lasten loppuelämän ja oon surkea äiti

Mitä lapset tekivät että saivat sinut tuohon tilaan?

Minne mies meni lasten kanssa?

Olet ylirasittunut. Jokaisella kiehuu joskus yli. Sitten olisit surkea äiti, jos et tuntis tuosta mitään omantunnontuskaa... Taidat olla kovin yksin? Miten tuota työmäärääsi saisi pienennettyä niin että jaksaisit paremmin?

Täh? Missäs se mies oli tuota ennen ja mistä se tuli ja minne se meni? Eivät ne lapset ihan pienestä rikki mene ja puhumalla asia oikenee. Mikä kaikki teidän perheenne arjessa on rankkaa? Mihin niistä kohdista voisitte vaikuttaa ja miten?

Ihani kysymyksiä: miten lapset saivat sinut tuohon tilaan? Siis miten 2 lasta muka aiheutti se, että ap ei enää ollutkaan aikuinen?

Tai "jokaisella kiehuu joskus yli". No ei todellakaan kiehu tuolla tavalla!

Siinä olet oikeassa, että lasten olisi parempi jossain toisessa kodissa. Suurinta rakkautta on antaa lapsille henkisesti aikuinen äiti. Jos sinä et halua olla sellainen, niin antakaa lapset muiden kasvatettaviksi. Kenenkään ei pidä 3v iässä joutua kuulemaan, että pakkaa tavarasi ja lähde! Ei siinä syytellä lapsiperhearkea eikä väsymystä eikä hankalia lapsia. Siinä katsotaan peiliin ja todetaan, että tuo ihminen ei ole lapsille hyväksi.

Selität lapsille vielä huomenna että äiti oli eilen tosi väsynyt eikä tarkoittanut sitä mitä sanoi. Kyllä lapsetkin saa nähdä normaaleja tunteita, mutta sitten on tärkeää jälkeenpäin puhua niistä. Tietysti tuo ei ollut kovin kivasti sanottu mutta voit vieä osoittaa lapsille että et sitä tarkoittanut niin tuskin heille siitä traumoja jää.

Kuulostaa kyllä siltä että jotain apua tarvitsette, lastensuojelun puoleen voit hyvin kääntyä tai neuvolassa ottaa asian puheeksi. Lasten on varmasti parasta olla kotonaan, ja ammattilaiset tekevät kaikkensa että teille saadaan kotiin lapsille hyvät oltavat ja apua sinulle! Esim perhetyö voisi olla yksi vaihtoehto. Hyvä että mies on mukana! Voisiko ottaa enemmän vastuuta lapsista että saisit levättyä? Onko muita tukiverkkoja? Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Tsemppiä!

Naapurissamme asui aikoinaan juuri tuollainen äiti,joka selitti, että ei hän muuten,mutta kun lapset jne.

Toinen on nyt tehnyt itsemurhan ja toinen on mielisairaalassa amfetamiinipsykoosissa.

Suutuin vaan siitä, kun lapset ei nuku monen tunnin nukuttamisen jälkeen, kun itsellä olisi jo väsy ja univelkaa.

Nukutin siis lapsia ja mies kävi kaupassa, sillä aikaa mulla paloi päreet, kun lapset yliväsyneitä ja häiritsevät toisiaan tai tahallaan riehuvat, ettei uni tule.

Mies meni niitä nukuttamaan vaan rauhassa ja mä tulin pois makuuhuoneesta.

Ja mulla vaan ei ole voimia enää mihinkään, lapset käy kerhossa ja täti ottaa yökylään heitä silloin tällöin ja mies hoitaa hyvin myös. En vaan tunne edes enää itseäni, ennen nautin lasten kanssa olemisesta ja nykyään kaikesta rakkaudesta huolimatta he tuntuvat enemmän taakalta, vaikka en ikinä haluaisi ajatella niin.

Ap

Jatkuvasti kiukuttelevat ja joka asiasta kitisevät lapset ja akka on rasittavia,ei sille mitään voi.

Ja nyt säälit itseäsi... kasva aikuiseksi ja lopeta parkuminen! Hanki itsellesi apua heti paikalla, että voit olla vanhempi lapsellesi. Se on sinun velvollisuutesi.

Voisiko ne pennut myydä mustalaisille?

sillä mua peloteltiin lapsena.

Ap, on ihan ok välillä suuttua. Mutta mieti hitto vie silloinkin, MITEN suutut! Älä ikinä koskaan enää milloinkaan uhkaa lapsia hylkäämisellä, se on oikeasti pahinta väkivaltaa, mitä voit tehdä. Annan vaikka prkl mieluummin piiskaa kuin uhkaa tuolla lailla hylkäämisellä. Kolme ja neljävuotias ei osaa millään tasolla käsitellä tuota.

Nyt menet ja halaat lapsiasi. Kerro heille, että et millonkaan voisi heistä luopua, ja että puhuit ihan outoja, koska olet niin uupunut.

Ja sitten mietit miehesi kanssa vakavasti sitä, miten tuo tilanne pääsi edes kärjistymään noin. Kannattaisi mieluummin karjaista niille vintiöille aikaisemmin jo, että "nyt loppui tuo, menkää heti huoneisiinne!" Tai vaikka lähteä itse hetkeksi ulos, vaikka pienelle kävelylle.

Ok, noin pieniä lapsia ei saa tietenkään jättää pitkäksi aikaa, mutta hälytät sen miehesi paikalle (missä hitossa hän edes lusmuili sillä välin kuin sinä ajaudut noin raivariin...?) tai olet poissa vain ne muutamat minuutit, että rauhoitut.

Ja toistan: lapsille SAA huutaa, kunhan ei jatkuvasti karju. Ja tosiaaan ET SAA UHKAILLA HYLKÄÄMISELLÄ silloinkaan.

Ota opiksi.

Hae apua. Olet mahdollisesti väsynyt mutta sinulla voi olla myös ongelmia kommunikoinnin kanssa. Pitäisin sitä vielä ihan terveenä, jos suuttuisit joskus miehellesi ja uhkaisit avioerolla, mutta se ei ole ollenkaan normaalia, että uhkaat pieniä lapsiasi sillä, että joku tulee ja vie heidät kotoaan.

Ei ollut varmaan eka kerta kun suutuit lapsillesi? Olet ylittämässä jotain rajaa. Hae apua ja selvitä ongelmasi, ennen kuin ylität sen.

Lapsesi ansaitsevat parempaa. Ole aikuinen.

Ne on niin pieniä vielä että ei ne muista. Sitä sattuu väsyneenä. Itsellä kolme lasta pienillä ikäeroilla ja joskus vain kuppi menee nurin. Muistat selittää ja pyytää anteeksi jälkikäteen.

Itsekin olen muutaman kerran lipsauttanut vähän vastaavia, "jos et nyt pue, niin jäät sitten tänne yksin" jne.

Vierailija kirjoitti:

Suutuin vaan siitä, kun lapset ei nuku monen tunnin nukuttamisen jälkeen, kun itsellä olisi jo väsy ja univelkaa.

Nukutin siis lapsia ja mies kävi kaupassa, sillä aikaa mulla paloi päreet, kun lapset yliväsyneitä ja häiritsevät toisiaan tai tahallaan riehuvat, ettei uni tule.

Mies meni niitä nukuttamaan vaan rauhassa ja mä tulin pois makuuhuoneesta.

Ja mulla vaan ei ole voimia enää mihinkään, lapset käy kerhossa ja täti ottaa yökylään heitä silloin tällöin ja mies hoitaa hyvin myös. En vaan tunne edes enää itseäni, ennen nautin lasten kanssa olemisesta ja nykyään kaikesta rakkaudesta huolimatta he tuntuvat enemmän taakalta, vaikka en ikinä haluaisi ajatella niin.

Ap

Lapset päivähoitoon ja sinä töihin tai kouluun.

Voisit käydä myös lääkärissä, kuulostat masentuneelta.

Tarvitset muutakin elämää kuin vain pennut. Mitä jos menisit töihin/opiskelemaan/hankkisit harrastuksia iltoihin.

Mä en ole koskaan ymmärtänyt noita monen tunnin nukutussessioita.Lapsille iltasatu ja halit ja hyvänyöntoivotykset ja nukkumaan eri huoneisiin.That's it!

Mä en ole ikinä satuttanut lapsia, harrastanut muutenkaan uhkailua tai varsinkaan sanonut mitään hylkäämisestä.

Menen nyt lasten viereen, rutistan lujaa, kerron miten paljon rakastan ja koitan vielä selittää puheitani.

Ja jos ikinä vaan meinaan noin hermostua, niin meen itse pois tilanteeata tai lasken vaikka sataan.

Pelkään vaan, miten rikoin nyt lapsia tällä käytökselläni.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Selität lapsille vielä huomenna että äiti oli eilen tosi väsynyt eikä tarkoittanut sitä mitä sanoi. Kyllä lapsetkin saa nähdä normaaleja tunteita, mutta sitten on tärkeää jälkeenpäin puhua niistä. Tietysti tuo ei ollut kovin kivasti sanottu mutta voit vieä osoittaa lapsille että et sitä tarkoittanut niin tuskin heille siitä traumoja jää.

Kuulostaa kyllä siltä että jotain apua tarvitsette, lastensuojelun puoleen voit hyvin kääntyä tai neuvolassa ottaa asian puheeksi. Lasten on varmasti parasta olla kotonaan, ja ammattilaiset tekevät kaikkensa että teille saadaan kotiin lapsille hyvät oltavat ja apua sinulle! Esim perhetyö voisi olla yksi vaihtoehto. Hyvä että mies on mukana! Voisiko ottaa enemmän vastuuta lapsista että saisit levättyä? Onko muita tukiverkkoja? Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Tsemppiä!

"Halun hylätä sinut" ei ole normaali äititunne! Tai jos nykyisin on ihan normaalia sanoa lapselle, että pakkaa tavarasi ja lähde, en halua olla kanssasi, niin ei ihme, että lapsilla on pahoja mielenterveysongelmia. Ei siinä äidin selittelyt seuraavana päivänä enää auta mitään, päinvastoin. Lapsi hämääntyy entistä enemmän eikä tiedä, mitä äiti seuraavaksi saa päähänsä. Eilen huusi, tänään hyvittelee, huomenna voi taas karjua naama punaisena ja sitten pyytelee anteeksi.

Lapsilla on ap:n kanssa ensisijaisesti äärettömän turvaton olo ja se tulee heijastumaan pitkälle aikuisuuteen.

Vierailija kirjoitti:

Suutuin vaan siitä, kun lapset ei nuku monen tunnin nukuttamisen jälkeen, kun itsellä olisi jo väsy ja univelkaa.

Nukutin siis lapsia ja mies kävi kaupassa, sillä aikaa mulla paloi päreet, kun lapset yliväsyneitä ja häiritsevät toisiaan tai tahallaan riehuvat, ettei uni tule.

Mies meni niitä nukuttamaan vaan rauhassa ja mä tulin pois makuuhuoneesta.

Ja mulla vaan ei ole voimia enää mihinkään, lapset käy kerhossa ja täti ottaa yökylään heitä silloin tällöin ja mies hoitaa hyvin myös. En vaan tunne edes enää itseäni, ennen nautin lasten kanssa olemisesta ja nykyään kaikesta rakkaudesta huolimatta he tuntuvat enemmän taakalta, vaikka en ikinä haluaisi ajatella niin.

Ap

Saatat olla masentunut, tai ainakin hyvin stressaantunut. Pitkään jatkunut stressi aiheuttaa ajan mittaan uupumusta ja masennusta. Kannattaa hakea apua rohkeasti, käy juttelemassa vaikka terveyskeskuspsykologille tai lääkärille. Neuvolaan kannattaa ottaa yhteyttä että saatte kotiapua, mutta tarvitset myös itsellesi apua. Olet rohkea kun myönnät että et jaksa enää, tästä on suunta vain ylöspäin!

Vierailija kirjoitti:

Suutuin vaan siitä, kun lapset ei nuku monen tunnin nukuttamisen jälkeen, kun itsellä olisi jo väsy ja univelkaa.

Nukutin siis lapsia ja mies kävi kaupassa, sillä aikaa mulla paloi päreet, kun lapset yliväsyneitä ja häiritsevät toisiaan tai tahallaan riehuvat, ettei uni tule.

Mies meni niitä nukuttamaan vaan rauhassa ja mä tulin pois makuuhuoneesta.

Ja mulla vaan ei ole voimia enää mihinkään, lapset käy kerhossa ja täti ottaa yökylään heitä silloin tällöin ja mies hoitaa hyvin myös. En vaan tunne edes enää itseäni, ennen nautin lasten kanssa olemisesta ja nykyään kaikesta rakkaudesta huolimatta he tuntuvat enemmän taakalta, vaikka en ikinä haluaisi ajatella niin.

Ap

Sulla on ilmiselvästi univajetta. Yritä päästä jonnekin muualle nukkumaan vaikka viikonloppuna. Pari kunnon yötä tekee ihmeitä. Tsemppiä :)