Pilasin varmaan lasten loppuelämän ja oon surkea äiti

Suosittelen että opettelet ennakoimaan noita tunteita ennen kuin menevät yli. Tuntikausien nukutusrumba on hermoja raastavinta toimintaa ikinä, ei semmosta kannata ees tehdä! Ja vielä lauantai-iltana kun seuraavana aamuna voi ihan hyvin nukkua vähän pidempään. Jos on väsynyt, niin itseään kuuluu säästää. Lapset voi ottaa sohvalle kainaloon ja rauhallisia piirrettyjä päälle, hämärä valaistus eikä paineita nukkumaanmenosta.

Miehelle voi sanoa _etukäteen_ että nyt mennään viimeisillä mielenterveyden rippeillä, voitko nukuttaa lapset kun tulet kaupasta.

Soitat ja pyydät apua sosiaali päivystyksestä. Lastensuojelu vain tarkistaa tilanteenne ja katsovat mitä apua ja tukea teidän perhe tarvitsee. Tai lasten psykologilta. Niin minä pyysin apua uupumukseeni pienten lasten kanssa kun olin huolissani miten uupumukseeni vaikuttaa lapsiin. Minusta on hyvä tuntea syyllisyyttä ikävistä sanoista mutta ei pidä liikaa turhaa itseään syyllistää sillä sekin pahentaa tilannetta. Pyydät anteeksi eli teet parhaasi.

Olen kuullut muutamia äitejä puhuvan noin lapsilleen. Yhden äidin ihan lähi piiristä. Sanoi lapsilleen tismalleen samoin kun sinä. Joten et ole ainoa, sillä nämä ovat perheen salaisia asioita. Yksittäisillä ikävillä asioilla ei ole niin merkitystä, tottakai ne satuttavat mutta ei tapa. Se miten pitkällä aikavälillä käyttäytyy niin sillä on eli oletetaan että olisit seuraavat 5 vuotta uupunut.. Tsemppiä ja aurinkoista kesää sinne!

Voi kuule. Et ole huono äiti, kun mietit mitä tuli sanottua ja podet huonoa omatuntoa. Mikä tämä nykyajan meininki oikein on, että lapset pitäisi kyetä hoitamaan ja kasvattamaan yksinään ja sitten et saisi ikinä suuttua tai näyttää mitään negatiivisia tunteita?! Ennen koko kylä kasvatti lapsia ja lapsille pauhattiin, annettiin jopa selkään (joo, en todellakaan itse hyväksy ruumiillista kuritusta!) mutta nykyään pitäisi vaan silitellä ja lässytellä ilmeisesti viimeisillä voimillaankin. Kahden tosi vilkkaan lapsen äitinä uhkaan silloin tällöin mm. Pakata laukkuni ja muuttaa timbuktuun, että mellastakaa kakarat isällenne ihan niin paljon kuin sielu sietää, ynnä muuta yhtä fiksua. Lapset kumminkin tietää ja rajuaa, että en ikimaailmassa lähtisi ja ovat mulle kaikki kaikessa, mutta että äitiäkin joskus ottaa aivoon niin penteleesti. Ja että on ok pauhata ja huutaakin, näyttää tunteita, kunhan sitten jutellaan ja sovitaan myös, ja mietitään miten voitas toimia YHDESSÄ niin ettei ketään alkaisi suututtaa niin paljon että tekee mieli huutaa. Joskus menen itse jäähylle portaalle hetkeksi, poljen jalkaa ja luettelen kaikki kirosanat mitä mieleen tulee, sitten menen taas sisälle ja jatkan siitä mihin jäin. Äitikin on vaan ihminen hei.

Ihan normaalia. Mene kuitenkin lääkärille ja pyydä verenkuvaa ja b-vitamiinimittausta, jotta voit sulkea elimellisen vaivan pois. Reippaasti B-vitamiineja nassuun ja oma harrastus ja nukkumista ja tarvittaessa masennuslääkitys.

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule. Et ole huono äiti, kun mietit mitä tuli sanottua ja podet huonoa omatuntoa. Mikä tämä nykyajan meininki oikein on, että lapset pitäisi kyetä hoitamaan ja kasvattamaan yksinään ja sitten et saisi ikinä suuttua tai näyttää mitään negatiivisia tunteita?! Ennen koko kylä kasvatti lapsia ja lapsille pauhattiin, annettiin jopa selkään (joo, en todellakaan itse hyväksy ruumiillista kuritusta!) mutta nykyään pitäisi vaan silitellä ja lässytellä ilmeisesti viimeisillä voimillaankin. Kahden tosi vilkkaan lapsen äitinä uhkaan silloin tällöin mm. Pakata laukkuni ja muuttaa timbuktuun, että mellastakaa kakarat isällenne ihan niin paljon kuin sielu sietää, ynnä muuta yhtä fiksua. Lapset kumminkin tietää ja rajuaa, että en ikimaailmassa lähtisi ja ovat mulle kaikki kaikessa, mutta että äitiäkin joskus ottaa aivoon niin penteleesti. Ja että on ok pauhata ja huutaakin, näyttää tunteita, kunhan sitten jutellaan ja sovitaan myös, ja mietitään miten voitas toimia YHDESSÄ niin ettei ketään alkaisi suututtaa niin paljon että tekee mieli huutaa. Joskus menen itse jäähylle portaalle hetkeksi, poljen jalkaa ja luettelen kaikki kirosanat mitä mieleen tulee, sitten menen taas sisälle ja jatkan siitä mihin jäin. Äitikin on vaan ihminen hei.

Kirjoitit sitten täydellisen tarinan siitä, millaisista perheistä masentuneet lapset tulevat. Ääretöntä turvattomuutta ja äiti väittää, että kyllä lapset tietää, että äiti ei lähde. Ei ne tiedä, ne elää joka päivä ja etenkin yö sen kauhun kanssa, että äiti päättää lähteä.

Tunteiden ilmaiseminen ei ole sitä, että huutaa tai uhkaa pakata matkalaukkunsa. Tunteiden ilmaiseminen on sitä, että sanoo lapselle olevansa vihainen, koska lapsi kaatoi maidot lattialle. Lapselle ei myöskään suututa, jos lapsi ei nuku - se kun ei edesauta nukkumista lainkaan!

Ennen koko kylä kasvatti, mutta ei koskaan mielivaltaisesti ja itsehankitun väsymyksen vallassa. Ja silloin aikoinaan kylä ilmoitti äidille, että lopeta omat riekkumisesi, aseta lapset etusijalle, älä etsi omaa nautintoasi. Kasvatettiin myös äitiä olemaan parempi äiti. Mutta jos nyt sanoo, että lapselle ei tarvitse huutaa, saa heti kaltaisesi känisemään, että kun en itse viitsi,niin halua muiden kantavan vastuun.

Miksi lapsia pitää nukuttaa monta tuntia? Lapsemme ovat nyt jo isoja, mutta aikoinaan käytiin pesulla, luettiin 15-30 minuuttia ja sitten toivotettiin hyvää yötä ja sammutettiin valot. Pienten lasten vanhempina se tunti tai kaksi ennen omaa nukkumaanmenoa oli tosi tärkeää oman jaksamisen kannalta. Ihan kaikkea valveillaoloaikaa ei kukaan jaksa viettää vain lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selität lapsille vielä huomenna että äiti oli eilen tosi väsynyt eikä tarkoittanut sitä mitä sanoi. Kyllä lapsetkin saa nähdä normaaleja tunteita, mutta sitten on tärkeää jälkeenpäin puhua niistä. Tietysti tuo ei ollut kovin kivasti sanottu mutta voit vieä osoittaa lapsille että et sitä tarkoittanut niin tuskin heille siitä traumoja jää.

Kuulostaa kyllä siltä että jotain apua tarvitsette, lastensuojelun puoleen voit hyvin kääntyä tai neuvolassa ottaa asian puheeksi. Lasten on varmasti parasta olla kotonaan, ja ammattilaiset tekevät kaikkensa että teille saadaan kotiin lapsille hyvät oltavat ja apua sinulle! Esim perhetyö voisi olla yksi vaihtoehto. Hyvä että mies on mukana! Voisiko ottaa enemmän vastuuta lapsista että saisit levättyä? Onko muita tukiverkkoja? Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Tsemppiä!

"Halun hylätä sinut" ei ole normaali äititunne! Tai jos nykyisin on ihan normaalia sanoa lapselle, että pakkaa tavarasi ja lähde, en halua olla kanssasi, niin ei ihme, että lapsilla on pahoja mielenterveysongelmia. Ei siinä äidin selittelyt seuraavana päivänä enää auta mitään, päinvastoin. Lapsi hämääntyy entistä enemmän eikä tiedä, mitä äiti seuraavaksi saa päähänsä. Eilen huusi, tänään hyvittelee, huomenna voi taas karjua naama punaisena ja sitten pyytelee anteeksi.

Lapsilla on ap:n kanssa ensisijaisesti äärettömän turvaton olo ja se tulee heijastumaan pitkälle aikuisuuteen.

Älä nyt oikeesti viitsi.

Ärsyttää eniten nämä tahallaan väärin ymmärtäjät: sanoiko ap, että haluaa hylätä lapset? Se, että suutuspäissään sanoo jotain, ei ole sama asia kuin mitä oikeasti haluaa. Toinen asia joka ärsyttää, on tuo että esitetään noita "faktoja", ihan kun tiedettäisiin oikeasti toisten elämästä enemmänkin. Sä et tiedä ap:n elämästä, arjesta tai taidoista kasvattajana yhtään mitään, joten miten pirussa tiedät, kuinka nuo lapset nyt ajattelee ja kokee? Kolmannekseen: luuletko tollasten viestejen auttavan noita lapsia jotenkin??

Mä oon myöskin eri mieltä tuosta, että lapset menee sekaisin jos pyytää anteeksi käytöstään. Lapset itsekkin käyttäytyvät tyhmästi, tajuavat sen ja pyytävät anteeksi. Millasta esimerkkiä näyttää aikuinen, joka ei toimi näin?? Aina, AINA pitää muistaa pyytää anteeksi, jos on toiselle ilkeä tai hölmöilee. Tämän tietää jokainen täyspäinen ihminen. Ja kyllä, kaikki meistä tekee virheitä ja tärkeintä on aito katumus (kuten ap:n kohdalla) ja se, että tekee kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Ei mikään ihme, että nykyajan nuorisolla on mielenterveysongelmia, jos vanhemmat ei pyydä koskaan anteeksi tai perustele käytöstään.

Ap:lle suosittelen soittoa esim. neuvolaan, sitä kautta saa apua. Tuo sun teko ei ollut mitenkään päin oikein, mutta jos taustalla on jonkunlaista burnoutia tai masennusta, niin sä et ole oma itsesi. Toivottavasti saat itsesi kuntoon ja pystyt taas olemaan onnellinen elämässäsi.

Etkä pilannut :). Sinä olet ihminen ja hermot voi mennä välillä.

Mutta oikeasti, hyvä ap, nyt pitää kyllä opetella miettimään mitä sanoo. Lapselle sanomisesi on maailmantotuus ja onhan tuollainen maailmantotuutena kamala sellaisen kuulla, jolle sinä olet kaikki. Nyt huomenna puhut heille, että olit tänään väsynyt ja tyhmä, ja että he ovat kallein aarteesi ja et ikinä jättäisi heitä.

Lapsesi toipuvat tästä ja sinäkin toivut vielä joku päivä ja otat tästä opiksesi.

Älä murehdi. Huomenna on parempi päivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule. Et ole huono äiti, kun mietit mitä tuli sanottua ja podet huonoa omatuntoa. Mikä tämä nykyajan meininki oikein on, että lapset pitäisi kyetä hoitamaan ja kasvattamaan yksinään ja sitten et saisi ikinä suuttua tai näyttää mitään negatiivisia tunteita?! Ennen koko kylä kasvatti lapsia ja lapsille pauhattiin, annettiin jopa selkään (joo, en todellakaan itse hyväksy ruumiillista kuritusta!) mutta nykyään pitäisi vaan silitellä ja lässytellä ilmeisesti viimeisillä voimillaankin. Kahden tosi vilkkaan lapsen äitinä uhkaan silloin tällöin mm. Pakata laukkuni ja muuttaa timbuktuun, että mellastakaa kakarat isällenne ihan niin paljon kuin sielu sietää, ynnä muuta yhtä fiksua. Lapset kumminkin tietää ja rajuaa, että en ikimaailmassa lähtisi ja ovat mulle kaikki kaikessa, mutta että äitiäkin joskus ottaa aivoon niin penteleesti. Ja että on ok pauhata ja huutaakin, näyttää tunteita, kunhan sitten jutellaan ja sovitaan myös, ja mietitään miten voitas toimia YHDESSÄ niin ettei ketään alkaisi suututtaa niin paljon että tekee mieli huutaa. Joskus menen itse jäähylle portaalle hetkeksi, poljen jalkaa ja luettelen kaikki kirosanat mitä mieleen tulee, sitten menen taas sisälle ja jatkan siitä mihin jäin. Äitikin on vaan ihminen hei.

Kirjoitit sitten täydellisen tarinan siitä, millaisista perheistä masentuneet lapset tulevat. Ääretöntä turvattomuutta ja äiti väittää, että kyllä lapset tietää, että äiti ei lähde. Ei ne tiedä, ne elää joka päivä ja etenkin yö sen kauhun kanssa, että äiti päättää lähteä.

Tunteiden ilmaiseminen ei ole sitä, että huutaa tai uhkaa pakata matkalaukkunsa. Tunteiden ilmaiseminen on sitä, että sanoo lapselle olevansa vihainen, koska lapsi kaatoi maidot lattialle. Lapselle ei myöskään suututa, jos lapsi ei nuku - se kun ei edesauta nukkumista lainkaan!

Ennen koko kylä kasvatti, mutta ei koskaan mielivaltaisesti ja itsehankitun väsymyksen vallassa. Ja silloin aikoinaan kylä ilmoitti äidille, että lopeta omat riekkumisesi, aseta lapset etusijalle, älä etsi omaa nautintoasi. Kasvatettiin myös äitiä olemaan parempi äiti. Mutta jos nyt sanoo, että lapselle ei tarvitse huutaa, saa heti kaltaisesi känisemään, että kun en itse viitsi,niin halua muiden kantavan vastuun.

Ja höpö höpö! Sinunlaiset "olen ainoa ja oikea, täydellinen äitipyhimys"-tyypit just aiheuttaa toisille äideille (niille jotka hoitaa lapsensa hyvin, mutta jotka joskus myös väsyy ja huutaakin) alemmuuden ja masentuneisuuden tunteita tuolla ylettömällä sädekehän kiillotuksellaan. Oon nukkunut nämä kaikki vuodet lasteni vierellä, imettänyt ja hoivannut, kiintymyksellä ja rakkaudella, mutta myös rajat asettaen kasvattanut. Se, että joskus väsyneenä sanon muuttavani timbuktuun, ei todellakaan murenna sitä kiintymyssuhdetta ja luottamusta, eikä horjuta lasteni perusturvallisuutta millään tavalla. Sinä et varmaan ole ikinä sanonut mitään väärää tai typerää eläissäsi, etpä tietenkään, koska olet täydellinen ihminen vailla virheitä, mutta minäpä olen. En aio siitä tunnontuskia ottaa, ei tämä elämä mikään kilpajuoksu ja paremmuusmittelö ole, sen täytyy riittää, että yrität vanhempana parhaasi ja muistat, että loppupeleissä olet vaan ihminen ja inhimillinen olento. Silloin jos toinen äiti on väsynyt ja pulassa, niin ei sitä olotilaa tarvitse enää omalla täydellisyydellään pahentaa, voi vähän osoittaa myötätuntoa ja sanoa, että kaikki me joskus hajoillaan ja avaudutaan, mutta elämä jatkuu. Lepäät vähän, ja huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet.

Suomessa todella yleinen ongelma on rankaiseva ajattelu sekä itseä että muita kohtaan.

Epäonnistua ei saa, negatiivisia tunteita ei saa olla ja sitten kun niitä kuitenkin kaikilla on, niin osalle tulee tällaisia ylilyöntejä kun loppuu rahkeet tukahduttaa niitä tunteita.

Sitten kieriskellään syyllisyydessä, ruoskitaan itseä ja otetaan vieltä muilta samanmielisiltä ruoskintaa vastaan.

Sori, mutta ei kannata. Se ruoskinta ja "nyt pilasin lasten loppuelämän" -ajattelu vain jatkavat tuota kierrettä.

Niiden sijaan kannattaa ottaa todesta oma unentarpeesi ja ensimmäiseksi järjestää asiat niin että saat kylliksi nukuttua _lopun ikääsi_.

Toiseksi: suhtaudu itseesi lempeästi. Mieti mitä sanoisit rättiväsyneelle ystävällesi joka olisi samassa tilanteessa, ja sano se sitten itsellesi.

Suhtaudu sallivasti tunteisiisi. Tarkkaile sitä miten ne tulevat ja menevät. Älä roiku niissä, älä yllytä niitä.

Ihmiset ja niin myös sinun lapsesi ovat todella kestäviä. Ei niitä tarvitse tieten tahtoen yrittää rikkoa, mutta valtaosalla vanhempia on ne hetkensä joista eivät ole niin ylpeitä, ja veikkaan että loputkin valehtelevat itselleen.

Pidä itsestäsi parempaa huolta vastaisuudessa, ja muista että lapset eivät kohtele itseään niin kuin sinä kohtelet heitä, vaan niin kuin sinä ja miehesi kohtelette itsejänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kuule. Et ole huono äiti, kun mietit mitä tuli sanottua ja podet huonoa omatuntoa. Mikä tämä nykyajan meininki oikein on, että lapset pitäisi kyetä hoitamaan ja kasvattamaan yksinään ja sitten et saisi ikinä suuttua tai näyttää mitään negatiivisia tunteita?! Ennen koko kylä kasvatti lapsia ja lapsille pauhattiin, annettiin jopa selkään (joo, en todellakaan itse hyväksy ruumiillista kuritusta!) mutta nykyään pitäisi vaan silitellä ja lässytellä ilmeisesti viimeisillä voimillaankin. Kahden tosi vilkkaan lapsen äitinä uhkaan silloin tällöin mm. Pakata laukkuni ja muuttaa timbuktuun, että mellastakaa kakarat isällenne ihan niin paljon kuin sielu sietää, ynnä muuta yhtä fiksua. Lapset kumminkin tietää ja rajuaa, että en ikimaailmassa lähtisi ja ovat mulle kaikki kaikessa, mutta että äitiäkin joskus ottaa aivoon niin penteleesti. Ja että on ok pauhata ja huutaakin, näyttää tunteita, kunhan sitten jutellaan ja sovitaan myös, ja mietitään miten voitas toimia YHDESSÄ niin ettei ketään alkaisi suututtaa niin paljon että tekee mieli huutaa. Joskus menen itse jäähylle portaalle hetkeksi, poljen jalkaa ja luettelen kaikki kirosanat mitä mieleen tulee, sitten menen taas sisälle ja jatkan siitä mihin jäin. Äitikin on vaan ihminen hei.

Kirjoitit sitten täydellisen tarinan siitä, millaisista perheistä masentuneet lapset tulevat. Ääretöntä turvattomuutta ja äiti väittää, että kyllä lapset tietää, että äiti ei lähde. Ei ne tiedä, ne elää joka päivä ja etenkin yö sen kauhun kanssa, että äiti päättää lähteä.

Tunteiden ilmaiseminen ei ole sitä, että huutaa tai uhkaa pakata matkalaukkunsa. Tunteiden ilmaiseminen on sitä, että sanoo lapselle olevansa vihainen, koska lapsi kaatoi maidot lattialle. Lapselle ei myöskään suututa, jos lapsi ei nuku - se kun ei edesauta nukkumista lainkaan!

Ennen koko kylä kasvatti, mutta ei koskaan mielivaltaisesti ja itsehankitun väsymyksen vallassa. Ja silloin aikoinaan kylä ilmoitti äidille, että lopeta omat riekkumisesi, aseta lapset etusijalle, älä etsi omaa nautintoasi. Kasvatettiin myös äitiä olemaan parempi äiti. Mutta jos nyt sanoo, että lapselle ei tarvitse huutaa, saa heti kaltaisesi känisemään, että kun en itse viitsi,niin halua muiden kantavan vastuun.

Ootko lääkäri tai muu vastaava mielenterveysongelmien asiantuntija?

Meille (viisi sisarusta) huudettiin, kun oltiin lapsia, uhattiin myydä mustalaisille, lähettää afrikkaan ja ties mitä. Kellään meistä ei ole mielenterveysongelmia, hyvin ollaan pärjätty elämässä ja jokainen meistä on tänä päivänä sitä mieltä, että kaikki huudot ja uhkaukset todellakin ansaittiin. :D

Lapset eri huoneisiin nukkumaan tai sitten eri aikaan petiin. Eli vasta kun toinen nukahtanut niin sitten toinen sänkyynsä. Eivät hillitä ja yllytä toisiaan.

Et ole hirviöäiti, ihan inhimillinen reaktio koko illan tappelun jälkeen.

Oma äitini oli yksinhuoltaja ilman tukiverkostoa ja joskus turhautuneena hän uhkaili laittavansa minut ja veljeni lastenkotiin kun ei jaksa enää. Ihan täysipäisiä meistä kasvoi.

Ei sinun tarvitse antaa lapsia pois, mutta yritä saada apua arkeen ettei tuollaisia tapauksia tule enempää.

Mun mutsilla saatto lapsuudessani joskus pimahtaa sillä tavalla että huusi vaan "nyt sä lähdet lastenkotiin", kaivoi puhelinluettelosta kaupunkimme lastenkodit ja soitti yhteen "voiko toi tyttö tulla sinne". Muistan vaan itkeneeni paniikissa äidille etten halua lähteä. Noh mutsi olikin yh joka ei ole ikinä osannut käsitellä negatiivisia tunteitaan.

Älä välitä välillä tulee sanottua tyhmiä ja sitten pitää kertoa heille että äiti puhui tyhmiä, ei se jos on nukkunut huonosti tarkoita masennusta tai sitä että lapsille tekisi jotain höpön löpön. Onhan tuossa perää että lapsesi ovat nuoria ja testaavat vanhempia eikä saisi sanoa tuollaista mitä sanoit mutta aina ei voi siinä tilanteessa sensuroida mitä sanoo jos on väsynyt tilanteeseen, mutta itse lapsieni kanssa tein pahinpina aikoina sen että makasin vieressä sängyllä tai lattialla ja leikin nukkuvaa niin kauan että lapset nukahtivat useasti huomasin että olin nukahtanut sinne lastenhuoneeseen myös itse. Mitä itse tunnet tällä hetkellä, tunnetko että olet väsynyt lasten kanssa olemiseen, tuntuuko että kaikki on pakko pullaa? Apua saa kyllä, mutta pakolla perhetyöllä tai kotiavulla ei ole mitään taikasauvaa miten lapset saa nukkumaan ilman tunteja kestävää nukutus rumbaa: "mulla on pissahätä" ja kun olet sen saanut hoidettua niin toinen sanoo "mulla on jano" sitten kun ollaan juotu niin sitten on taas pissahätä sitten on taas jano ja sitten on unikaveri hukassa ja jostain syystä ei tuukaan uni ja sängyn alla on peikko ja siinä vaiheessa tuntuu että alkaa hermot mennä, myös silloin tilanteessa auttaa se että sanoo että äiti käy tuolla keittiössä pysykää te täällä sängyssä hetken viettää aikaa jossain muualla ja sitten käy katsomassa lasten tilanteen tai jatkossa itse menet kauppaan ja jätät miehellesi tuon nukutus rumban. Voimia sinne ap, kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selität lapsille vielä huomenna että äiti oli eilen tosi väsynyt eikä tarkoittanut sitä mitä sanoi. Kyllä lapsetkin saa nähdä normaaleja tunteita, mutta sitten on tärkeää jälkeenpäin puhua niistä. Tietysti tuo ei ollut kovin kivasti sanottu mutta voit vieä osoittaa lapsille että et sitä tarkoittanut niin tuskin heille siitä traumoja jää.

Kuulostaa kyllä siltä että jotain apua tarvitsette, lastensuojelun puoleen voit hyvin kääntyä tai neuvolassa ottaa asian puheeksi. Lasten on varmasti parasta olla kotonaan, ja ammattilaiset tekevät kaikkensa että teille saadaan kotiin lapsille hyvät oltavat ja apua sinulle! Esim perhetyö voisi olla yksi vaihtoehto. Hyvä että mies on mukana! Voisiko ottaa enemmän vastuuta lapsista että saisit levättyä? Onko muita tukiverkkoja? Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Tsemppiä!

"Halun hylätä sinut" ei ole normaali äititunne! Tai jos nykyisin on ihan normaalia sanoa lapselle, että pakkaa tavarasi ja lähde, en halua olla kanssasi, niin ei ihme, että lapsilla on pahoja mielenterveysongelmia. Ei siinä äidin selittelyt seuraavana päivänä enää auta mitään, päinvastoin. Lapsi hämääntyy entistä enemmän eikä tiedä, mitä äiti seuraavaksi saa päähänsä. Eilen huusi, tänään hyvittelee, huomenna voi taas karjua naama punaisena ja sitten pyytelee anteeksi.

Lapsilla on ap:n kanssa ensisijaisesti äärettömän turvaton olo ja se tulee heijastumaan pitkälle aikuisuuteen.

Älä nyt oikeesti viitsi.

Ärsyttää eniten nämä tahallaan väärin ymmärtäjät: sanoiko ap, että haluaa hylätä lapset? Se, että suutuspäissään sanoo jotain, ei ole sama asia kuin mitä oikeasti haluaa. Toinen asia joka ärsyttää, on tuo että esitetään noita "faktoja", ihan kun tiedettäisiin oikeasti toisten elämästä enemmänkin. Sä et tiedä ap:n elämästä, arjesta tai taidoista kasvattajana yhtään mitään, joten miten pirussa tiedät, kuinka nuo lapset nyt ajattelee ja kokee? Kolmannekseen: luuletko tollasten viestejen auttavan noita lapsia jotenkin??

Mä oon myöskin eri mieltä tuosta, että lapset menee sekaisin jos pyytää anteeksi käytöstään. Lapset itsekkin käyttäytyvät tyhmästi, tajuavat sen ja pyytävät anteeksi. Millasta esimerkkiä näyttää aikuinen, joka ei toimi näin?? Aina, AINA pitää muistaa pyytää anteeksi, jos on toiselle ilkeä tai hölmöilee. Tämän tietää jokainen täyspäinen ihminen. Ja kyllä, kaikki meistä tekee virheitä ja tärkeintä on aito katumus (kuten ap:n kohdalla) ja se, että tekee kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Ei mikään ihme, että nykyajan nuorisolla on mielenterveysongelmia, jos vanhemmat ei pyydä koskaan anteeksi tai perustele käytöstään.

Ap:lle suosittelen soittoa esim. neuvolaan, sitä kautta saa apua. Tuo sun teko ei ollut mitenkään päin oikein, mutta jos taustalla on jonkunlaista burnoutia tai masennusta, niin sä et ole oma itsesi. Toivottavasti saat itsesi kuntoon ja pystyt taas olemaan onnellinen elämässäsi.

Lapset on siitä outoa väkeä, että he eivät pidä valehtelevista vanhemmista. Vaikka äiti ei tarkoita lähtevänsä pois, niin lapsi uskoo, että äiti lähtee. Toisaalta mitä useammin äiti vain uhkailee, sitä selvemmäksi lapselle käy, että äitiin ei voi luottaa. Anteeksipyyntö seuraavana päivänä kruunaa koko kasvatusaatteen eli äiti saa tehdä mitä tahansa, kunhan sanoo taikasanan anteeksi ja lapsen pitää antaa anteeksi, vaikka olisi miten paha olo.

On turha lisätä paikkoja psykiatrisissa laitoksissa, jos kotona ei edes haluta elää lasten kanssa siten, että lapsella on turvallinen ja hyväksytty olo. Toisaalta mitä enemmän on vanhempia, joiden mielestä lasta saa kohdella miten tahansa, niin sitä paremman elämän saavat ne lapset, joiden vanhemmat eivät pakene vastuutaan. Kasvatus ei ole hallitsematonta tunteiden purkamista.

Älä enää ikinä sano noin! Itse sain kuulla tota lapsena, miten äiti ja isä antaa minut tai veljeni pois, jos vielä tappelemme. Ja lapsi ottaa sen todesta. Vasta murkkuna aloin pohtia, että he eivät välttämättä tarkoittaneet sitä. Koko lapsuuteni pelkäsin, että toteuttavat sanansa.

Kerro siis lapsillesi, että et tarkoittanut sitä. Ja jääköön viimeiseksi kerraksi,kun sanot noin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selität lapsille vielä huomenna että äiti oli eilen tosi väsynyt eikä tarkoittanut sitä mitä sanoi. Kyllä lapsetkin saa nähdä normaaleja tunteita, mutta sitten on tärkeää jälkeenpäin puhua niistä. Tietysti tuo ei ollut kovin kivasti sanottu mutta voit vieä osoittaa lapsille että et sitä tarkoittanut niin tuskin heille siitä traumoja jää.

Kuulostaa kyllä siltä että jotain apua tarvitsette, lastensuojelun puoleen voit hyvin kääntyä tai neuvolassa ottaa asian puheeksi. Lasten on varmasti parasta olla kotonaan, ja ammattilaiset tekevät kaikkensa että teille saadaan kotiin lapsille hyvät oltavat ja apua sinulle! Esim perhetyö voisi olla yksi vaihtoehto. Hyvä että mies on mukana! Voisiko ottaa enemmän vastuuta lapsista että saisit levättyä? Onko muita tukiverkkoja? Oletko kotiäitinä vai työelämässä? Tsemppiä!

"Halun hylätä sinut" ei ole normaali äititunne! Tai jos nykyisin on ihan normaalia sanoa lapselle, että pakkaa tavarasi ja lähde, en halua olla kanssasi, niin ei ihme, että lapsilla on pahoja mielenterveysongelmia. Ei siinä äidin selittelyt seuraavana päivänä enää auta mitään, päinvastoin. Lapsi hämääntyy entistä enemmän eikä tiedä, mitä äiti seuraavaksi saa päähänsä. Eilen huusi, tänään hyvittelee, huomenna voi taas karjua naama punaisena ja sitten pyytelee anteeksi.

Lapsilla on ap:n kanssa ensisijaisesti äärettömän turvaton olo ja se tulee heijastumaan pitkälle aikuisuuteen.

Älä nyt oikeesti viitsi.

Ärsyttää eniten nämä tahallaan väärin ymmärtäjät: sanoiko ap, että haluaa hylätä lapset? Se, että suutuspäissään sanoo jotain, ei ole sama asia kuin mitä oikeasti haluaa. Toinen asia joka ärsyttää, on tuo että esitetään noita "faktoja", ihan kun tiedettäisiin oikeasti toisten elämästä enemmänkin. Sä et tiedä ap:n elämästä, arjesta tai taidoista kasvattajana yhtään mitään, joten miten pirussa tiedät, kuinka nuo lapset nyt ajattelee ja kokee? Kolmannekseen: luuletko tollasten viestejen auttavan noita lapsia jotenkin??

Mä oon myöskin eri mieltä tuosta, että lapset menee sekaisin jos pyytää anteeksi käytöstään. Lapset itsekkin käyttäytyvät tyhmästi, tajuavat sen ja pyytävät anteeksi. Millasta esimerkkiä näyttää aikuinen, joka ei toimi näin?? Aina, AINA pitää muistaa pyytää anteeksi, jos on toiselle ilkeä tai hölmöilee. Tämän tietää jokainen täyspäinen ihminen. Ja kyllä, kaikki meistä tekee virheitä ja tärkeintä on aito katumus (kuten ap:n kohdalla) ja se, että tekee kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Ei mikään ihme, että nykyajan nuorisolla on mielenterveysongelmia, jos vanhemmat ei pyydä koskaan anteeksi tai perustele käytöstään.

Ap:lle suosittelen soittoa esim. neuvolaan, sitä kautta saa apua. Tuo sun teko ei ollut mitenkään päin oikein, mutta jos taustalla on jonkunlaista burnoutia tai masennusta, niin sä et ole oma itsesi. Toivottavasti saat itsesi kuntoon ja pystyt taas olemaan onnellinen elämässäsi.

Lapset on siitä outoa väkeä, että he eivät pidä valehtelevista vanhemmista. Vaikka äiti ei tarkoita lähtevänsä pois, niin lapsi uskoo, että äiti lähtee. Toisaalta mitä useammin äiti vain uhkailee, sitä selvemmäksi lapselle käy, että äitiin ei voi luottaa. Anteeksipyyntö seuraavana päivänä kruunaa koko kasvatusaatteen eli äiti saa tehdä mitä tahansa, kunhan sanoo taikasanan anteeksi ja lapsen pitää antaa anteeksi, vaikka olisi miten paha olo.

On turha lisätä paikkoja psykiatrisissa laitoksissa, jos kotona ei edes haluta elää lasten kanssa siten, että lapsella on turvallinen ja hyväksytty olo. Toisaalta mitä enemmän on vanhempia, joiden mielestä lasta saa kohdella miten tahansa, niin sitä paremman elämän saavat ne lapset, joiden vanhemmat eivät pakene vastuutaan. Kasvatus ei ole hallitsematonta tunteiden purkamista.

Mähän sanoin, ettei tuo teko ollut oikein. Jos noin sanoo vähän väliä, niin taatusti vaikuttaa lapseen, muuta en ole väittänyt enkä väitä. Mutta jos vanhempi joskus menettää hermonsa ja käyttäytyy hölmösti, niin en usko että lapsen elämä on lopullisesti pilalla. Jos itse olen jostain kiukutellut kuin lapsi, niin todellakin olen lapselle selittänyt, että myös aikuiset välillä unohtaa käytöstavat, pyytänyt anteeksi ja elämä on jatkunut. Ollaan myös ulkona nähty hölmösti käyttäytyviä aikuisia ja samoin silloin olen lapselle kertonut, että kaikki aikuisetkaan eivät aina muista käytöstapoja.

Jos perukseltaan lapsella on turvallinen koti ja hyvä, luottavainen suhde vanhempiin, niin lapsi uskaltaa näyttää tunteensa ja ymmärtää myös vanhemman tunteiden näyttämisen. Ja ei, en tarkota mitään uhkailua tai raivoamista, vaan normaaleja negatiivisia tunteita. Mutta en tosiaan usko, että esim. ap:n tapauksessa kaikki olisi nyt pilalla ja lapsista tulee mielenterveyspotilaita, JOS muuten lapsilla on turvallinen ja hyvä suhde äitiinsä.

Kuulostaa ihan mun äidiltä. Ei mennyt mun elämä pilalle, mutta ei olla oltu väleissä hyvin pitkään aikaan