Koira jätettiin hoitoon hätäpäissään kahdeksi viikoksi. Ihmettelen, etteivät yhtään kysele
Koira on koira ja en rinnasta lapseen.
Silti minusta vähän outoa, etteivät ole laittaneet viestin viestiä. Ensisijainen hoito oli pettänyt ja viime tipassa kysyivät minulta, voinko hoitaa ja passasi minulle ihan hyvin.
Vai?
Koira ollut nyt kymmenen päivää ja tullaan hakemaan siis tiistaina.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä vien kissani kissahotelliin. Enkä kysele, vaikka kaipaankin. Hoitajalla on yhteystiedot ja olen antanut sukulaiseni yhteystiedot myös. Sukulaiseni voi tulla apuun ja tehdä hätätilassa päätöksiä kissojen suhteen.
Sinä viet lemmikkisi suunnitellusti hoitoon paikkaan, jossa työkseen hoidetaan eläimiä ja niiden hoidosta maksetaan.
Tässä eläin on dumpattu, jonkun kotiin suunnittelematta. Hotolassa eläimillä on omat tilat. Kodissa ne voivat pistää vieraan ihmisen kodin palasiksi niin halutessaan.Mä aattelin että tässä puhutaan jostain joka hoitaa työkseen koiria.
Juu, en!
Olen joskus naapuriavun merkeissä hoitanut koiria viikonlopun yli tai vastaavia lyhyitä aikoja ja tiesivät tämän.
Rahaa en ota ja se olisikin tietysti laitonta. On tuotu vaikka viinipullo tai muuta tuliaista.
Kuinka kukaan terve ihminen voi jättää koiransa kahdeksi viikoksi johonkin hoitopaikkaan?
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kukaan terve ihminen voi jättää koiransa kahdeksi viikoksi johonkin hoitopaikkaan?
Terveet ihmiset yleensä lomailevat. Koiraa ei voi ottaa jokaiseen paikkaan mukaan, eikä etenkään kesällä jättää autoon.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka kukaan terve ihminen voi jättää koiransa kahdeksi viikoksi johonkin hoitopaikkaan?
Kotiinko se pitäisi jättää?
Mahtaisi olla näky kämppä kahden viikon jälkeen :D Miksei koiraa voisi jättää hyvään hoitoon, jätetäänhän lapsiakin?
Paljon mieluummin jollekin hyvälle naapurille kuin näihin kammottaviin ylihintaisiin hoitoloihin.
Tyttäreni oli sellaisessa töissä ja kertoi, että koirille on pieni koppi, josta pääsevät vain tarpeilleen pikku pihattoon. Lenkitys maksaa ylimääräiset 15 euroa eli aikamoinen summa esim. kahdelta viikolta, jos haluaa koiransa pääsevän lenkille edes kerran päivässä.
Koskaan ei ole jätetty koiria, eikä lapsia noin pitkäksi aikaa mihinkään hoitoon.
Koirat kotona olleet 3 päivää hoitajan kanssa ja lapset varmaan saman 3 päivää mummolassa.
Me lomaillaan koirien kanssa yhdessä!
Jos jollain sinkkuihmisellä vaikka sattuis olemaan lemmikki, ja tämä ihminen määrättäisiin töissä lähtemään 2 viikoksi töihin ulkomaille. Olisiko ammattimaista alkaa selittää "en mä voi kun mun koira ei voi olla 2 viikkoa hoidossa, kun av-palstalla sanottiin, ettei kukaan terve jätä lemmikkiä hoitoon niin pitkäksi ajaksi". Eiköhän niitä koirahotellejakin ole juuri tätä varten, tai sit voi pyytää ystävää avuksi, niinkuin tässä tapauksessa on tehty.
En näe mitään epäkohteliasta tuossa heidän käytöksessään. Minua ärsyttäisi, jos puuttuisivat siihen koiran hoitoon jatkuvasti ja utelisivat. En enää ikinä ottaisi koiraansa hoitoon sen jälkeen. Jos nyt kerran jollain tekstarilla kysyy, onko kaikki mennyt ok niin se on ihan hyvä ja riittävä. Juuri hyvä tuo että annetaan olla ja luotetaan, että homma toimii.
Kukaan järkevä ja terve sinkku, joka voi työnsä puolesta joutua ulkomaan pitkille komennuksille, ei ota koiraa!
Anoppi halusi koiramme seuraksi mökille ja mikäs siinä siellä on koiralla kavereita ja saa juosta metsässä niin paljon kuin jaksaa.
Anoppi laittaa joka päivä koiran kuulumiset viestillä :D
Itse pidän tätä vähän hassuna, kun kertoo mitä ovat mihinkin aikaan tehneet. Anoppi ei erityisemmin pidä minusta, eikä ainakaan yksinäisyyteen minulle tekstaisi vaan kavereilleen.
Hän kyselee joka päivä joko ikävöidään koiraa ja kertoo mm. mitä koira on syönyt. Soitteleekin kuulumisia.
Olen varmaan surkea ja tunteeton omistaja, mutta ei minua hirveästi kiinnosta läyrytä puhelimessa kysellen koiran päivästä. En oikein tiedä mitä pitäisi kysellä tai vastailla muuta kuin "ompa kiva" "kuulostaa kivalta" "siellähän on mukavaa"
Siellähän se on hyvässä hoidossa, eikä nyt jos ei mitään hääviä tapahdu tarvisi kertoilla.
Ei minua varsinaisesti kiinnosta monelta koira on käynyt lenkillä tai mitä söi päivälliseksi ja ketä tapasi ja kuka sitä on silitellyt :D
Koira on koira. Anoppi on niitä ihmisiä, jotka syöttää koiraa lusikalla. Kotiin tulee kuriton koira, jolla menee hetki sääntöjen kertailussa. Siellähän viettää kivaa lomaa.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan järkevä ja terve sinkku, joka voi työnsä puolesta joutua ulkomaan pitkille komennuksille, ei ota koiraa!
Työssäkäyvien sinkkujen koirat muutenkin ovat usein huonossa tilanteessa. Naapurissa on koira, jonka emäntä vie sen ulos seitsemän aikaan aamulla. Sitten koko päivä yksin ja lenkki vasta viiden aikaan iltapäivällä. Koira on kuitenkin laumaeläin ja ei ole oikein, että se koko pitkän päivän on yksikseen.
Eli koiria vain elämän keskelle, ei kököttämään suruissaan kerrostaloyksiöihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kukaan järkevä ja terve sinkku, joka voi työnsä puolesta joutua ulkomaan pitkille komennuksille, ei ota koiraa!
Työssäkäyvien sinkkujen koirat muutenkin ovat usein huonossa tilanteessa. Naapurissa on koira, jonka emäntä vie sen ulos seitsemän aikaan aamulla. Sitten koko päivä yksin ja lenkki vasta viiden aikaan iltapäivällä. Koira on kuitenkin laumaeläin ja ei ole oikein, että se koko pitkän päivän on yksikseen.
Eli koiria vain elämän keskelle, ei kököttämään suruissaan kerrostaloyksiöihin.
Monet ihmiset käyvät töissä, 8 h päivässä ja työmatkat siihen päälle.
Minä hoidan tarvittaessa naapurin kissaa ja hän kyselee vähintään tekstiviestillä joka päivä onko kaikki ok. Jos en muista kuitata, lähettää toisen naapurin kysymään että kai olen käynyt siellä. Minusta pikkuisen ylihuolehtivaista mutta ihan ok, pääasia että eläimellä on asiat hyvin.
Minä taas koiranomistajana ajattelin, että hoitaja ottaisia epäluottamuslauseena kyseleni koiran voinnista.
Meidän koira on ollut veljelläni hpidossa ulkomaanreissujen ajan enkä ole kuulumisia kysellyt, vaikka välillä olen niitä pohtinutkin. Veljeni on joskus laittanut kuvan koirasta ja kertonut, että hyvin menee ja minusta parempi niin päin. En häiritse viestittelyllä heidän elämäänsä, jota olen jo koirallani kuormittanut.
Vierailija kirjoitti:
Minä hoidan tarvittaessa naapurin kissaa ja hän kyselee vähintään tekstiviestillä joka päivä onko kaikki ok. Jos en muista kuitata, lähettää toisen naapurin kysymään että kai olen käynyt siellä. Minusta pikkuisen ylihuolehtivaista mutta ihan ok, pääasia että eläimellä on asiat hyvin.
Mun kissaa tulee hoitamaan aina sama kaveri, enkä lähde minnekään ellei hoito ole pomminvarma asia. Rajoittaa menemisiäni juu, mutta on sen arvoista. Luotan kaveriin mutta kyselen silti kuulumisia ja kaveri lähettää joskus multimediana kuvia kissasta. Minusta on vähän outoa jos joku ei viikkoon kyselisi mitään eläimestään.
Tämä on oikein kiltti ja söötti hauveli, ei siinä mitään. Varoittivat, että on kova räyhäämään remmissä muille uroksille, mutta tällaista ei ole kanssani sattunut kertaakaan.
Ja jos suuttuvat tästä laihdutusprojektista, niin ei voi mitään. Koen kuitenkin, että teen sen koiran parhaaksi. Ihan kuin olisi jopa piristynyt, kun selvästi painoa on hieman lähtenyt näinä kymmenenä päivänä. Tämä on pieni koira, joten pienikin painonmuutos tuntuu varmaan olemisessa.
Ollaan liikuttu tosi paljon. Epäilen, että paljon enemmän kuin he yleensä. Olen ottanut joka reissuun koiran mukaan, kävellen kirjastoon, kauppaan jne.