Miksi minun ja aikuisen lapseni väliset torat paisuvat joka kerta vallan karseaksi "paskamyrskyksi"?

Vieraskoreus estää paskamyrskyn muodostumisen muiden kuin läheisten kanssa.

Jokainen (kai?) ärsyyntyy muista ihmisistä, mutta useimmiten pystyy pitämään mölyt mahassa, kun on muu kuin läheinen.

Yleisin syy on se että jämähdetään vanhoihin rooleihin. Sinä olet äiti ja se lapsesi teini. Sen sijaan että te olisitte kaksi tasavertaista aikuista. Ala kohdella aikuisena, kunnioittaen ja arvostaen. Ja edellytä itsellesi samaa.

Niin tuttua.

Miten itse käyttäydyt?

Minun ja äitini välillä käy myös noin. Syynä on se, että äitini ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, ei mistään aiheesta, ei yhtään. Ottaa siilipuolustuksen tai lähtee hyökkäyslinjalle, ja minä ärsyynnyn siitä, että äitini, joka OIKEASTI OLI TODELLA HUONO ÄITI kun olin pieni, ei pysty myöntämään yhtään mitään virhettään.

Haluaisin joskus kokea empatiaa ja ymmärrystä siitä, että jouduin fyysisesti ja henkisesti pahoinpidellyksi sekä pahasti laiminlyödyksi koko lapsuuteni ajan. Haen empatiaa jollain pienellä kommentilla tai huomautuksella ja äiti jotenkin kieltää kaiken, jolloin ärsyynnyn ja yritän perustella hänelle oman näkökantani. Hyödytöntähän se on, ei hän koskaan tule virheitään myöntämään ja siksi olenkin oikeastaan luovuttanut ja siirtynyt näistä "taisteluista" ottamaan vain etäisyyttä äitiini.

Vierailija kirjoitti:

Miten itse käyttäydyt?

Kuulema huonolla äänen sävyllä mainitsen jotain ihan asiallista alkuun ja siitä se lähtee vastapuolen reaktio onkin lievähkö rätätätärättätäätäää ja pikkunimittelysana, ja sitten oven pamauttaminen kiinni, niin että karmeista karisee viimeisetkin maalin hippuset!"!

Vierailija kirjoitti:

Minun ja äitini välillä käy myös noin. Syynä on se, että äitini ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, ei mistään aiheesta, ei yhtään. Ottaa siilipuolustuksen tai lähtee hyökkäyslinjalle, ja minä ärsyynnyn siitä, että äitini, joka OIKEASTI OLI TODELLA HUONO ÄITI kun olin pieni, ei pysty myöntämään yhtään mitään virhettään.

Haluaisin joskus kokea empatiaa ja ymmärrystä siitä, että jouduin fyysisesti ja henkisesti pahoinpidellyksi sekä pahasti laiminlyödyksi koko lapsuuteni ajan. Haen empatiaa jollain pienellä kommentilla tai huomautuksella ja äiti jotenkin kieltää kaiken, jolloin ärsyynnyn ja yritän perustella hänelle oman näkökantani. Hyödytöntähän se on, ei hän koskaan tule virheitään myöntämään ja siksi olenkin oikeastaan luovuttanut ja siirtynyt näistä "taisteluista" ottamaan vain etäisyyttä äitiini.

Rakas tuntematon kullanmusukka, mistä löytäisit sellaisen virheettömän äidin?

Ei minunkaan äitini ollut virheetön, ei sellaista äitiä ole olemassakaan muualla kuin iltasaduissa.

Vierailija kirjoitti:

Minun ja äitini välillä käy myös noin. Syynä on se, että äitini ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, ei mistään aiheesta, ei yhtään. Ottaa siilipuolustuksen tai lähtee hyökkäyslinjalle, ja minä ärsyynnyn siitä, että äitini, joka OIKEASTI OLI TODELLA HUONO ÄITI kun olin pieni, ei pysty myöntämään yhtään mitään virhettään.

Haluaisin joskus kokea empatiaa ja ymmärrystä siitä, että jouduin fyysisesti ja henkisesti pahoinpidellyksi sekä pahasti laiminlyödyksi koko lapsuuteni ajan. Haen empatiaa jollain pienellä kommentilla tai huomautuksella ja äiti jotenkin kieltää kaiken, jolloin ärsyynnyn ja yritän perustella hänelle oman näkökantani. Hyödytöntähän se on, ei hän koskaan tule virheitään myöntämään ja siksi olenkin oikeastaan luovuttanut ja siirtynyt näistä "taisteluista" ottamaan vain etäisyyttä äitiini.

Tuskin olet minun lapseni, sillä en todellakaan kohdellut omia lapsiani huonosti.

Ovat fiksuja aikuisia ja menestyneitä kaikin puolin elämässään, mutta kun äitinä niitä lapsia on useampi kuin yksi on näin lasten aikuistuttua voinut tehdä vertailua lastemme luonteissa.

Miksi saman perheen lapsista vain yksi on vaikea aika ajoin, eli herkkis riitelemään, kun muut ovat viilipyttyjä?

Vierailija kirjoitti:

Minun ja äitini välillä käy myös noin. Syynä on se, että äitini ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, ei mistään aiheesta, ei yhtään. Ottaa siilipuolustuksen tai lähtee hyökkäyslinjalle, ja minä ärsyynnyn siitä, että äitini, joka OIKEASTI OLI TODELLA HUONO ÄITI kun olin pieni, ei pysty myöntämään yhtään mitään virhettään.

Haluaisin joskus kokea empatiaa ja ymmärrystä siitä, että jouduin fyysisesti ja henkisesti pahoinpidellyksi sekä pahasti laiminlyödyksi koko lapsuuteni ajan. Haen empatiaa jollain pienellä kommentilla tai huomautuksella ja äiti jotenkin kieltää kaiken, jolloin ärsyynnyn ja yritän perustella hänelle oman näkökantani. Hyödytöntähän se on, ei hän koskaan tule virheitään myöntämään ja siksi olenkin oikeastaan luovuttanut ja siirtynyt näistä "taisteluista" ottamaan vain etäisyyttä äitiini.

Täällä sama ja mua ärsyttää syvästi, kun äitini arvostelee muita etenkin jotain perheellisiä. Ei oo ollu itekää mikään paras äiti niin kehtaa sitten arvostella. Ja muistaa asioita aivan toisin kuin mä. Ja aivan kuin mä oisin ollut lapsena jokin poikkeus... Juu hiertää ja paljon. Täytyy varmaan mennä nyt aikuisiällä terapiaan.

Meillä myös äiti ei ota mitään kritiikkiä vastaan itsestään tai toiminnastaan.

Mutta itse jakaa ruutuvihkoja joissa on listattu kaikki minun puutteeni äitinä...

Hän myös häärii aina selkäni takana, säätää ja juonii. Tätä erityisesti inhoan.

Toisaalta tunkee kaikki rajat ylittäen ihan iholle, mutta kuitenkaan ei välitä yhtään. On täysin itsekeskeinen, on aina ollut. Muut ovat hänen jatkumojaan.

Itse äitinä en IKINÄ vertaile lapsiani. Ikinä. Se on ala-arvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten itse käyttäydyt?

Kuulema huonolla äänen sävyllä mainitsen jotain ihan asiallista alkuun ja siitä se lähtee vastapuolen reaktio onkin lievähkö rätätätärättätäätäää ja pikkunimittelysana, ja sitten oven pamauttaminen kiinni, niin että karmeista karisee viimeisetkin maalin hippuset!"!

Mitä se mainitseminen on ja millaisesta asiasta mainitset? Onko se kehotus? Ohje? Ilmoitus siitä että lapsi käyttäytyy huonosti? Kysy itseltäsi, kehtaisitko mainita samalla sävyllä ja samasta asiasta ystävällesi jostain.

Jos neuvot, ohjeistat ja päsmäröit aikuisen lapsen elämää, niin totta kai hänkin taantuu sinne teinivuosiin ja reaktio on helposti tuo. Minä en tiedä millaisesta asiasta "mainitset", mutta usein ihmiset ovat sokeita käytökselleen perhettään kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun ja äitini välillä käy myös noin. Syynä on se, että äitini ei pysty ottamaan kritiikkiä vastaan, ei mistään aiheesta, ei yhtään. Ottaa siilipuolustuksen tai lähtee hyökkäyslinjalle, ja minä ärsyynnyn siitä, että äitini, joka OIKEASTI OLI TODELLA HUONO ÄITI kun olin pieni, ei pysty myöntämään yhtään mitään virhettään.

Haluaisin joskus kokea empatiaa ja ymmärrystä siitä, että jouduin fyysisesti ja henkisesti pahoinpidellyksi sekä pahasti laiminlyödyksi koko lapsuuteni ajan. Haen empatiaa jollain pienellä kommentilla tai huomautuksella ja äiti jotenkin kieltää kaiken, jolloin ärsyynnyn ja yritän perustella hänelle oman näkökantani. Hyödytöntähän se on, ei hän koskaan tule virheitään myöntämään ja siksi olenkin oikeastaan luovuttanut ja siirtynyt näistä "taisteluista" ottamaan vain etäisyyttä äitiini.

Tuskin olet minun lapseni, sillä en todellakaan kohdellut omia lapsiani huonosti.

Ovat fiksuja aikuisia ja menestyneitä kaikin puolin elämässään, mutta kun äitinä niitä lapsia on useampi kuin yksi on näin lasten aikuistuttua voinut tehdä vertailua lastemme luonteissa.

Miksi saman perheen lapsista vain yksi on vaikea aika ajoin, eli herkkis riitelemään, kun muut ovat viilipyttyjä?

No oletpa naivi mitä tulee ihmisiin. Tottahan ihmeessä ihmisissä (sinunkin lapsissasi) on temperamentti- ja luonne-eroja. Olet myös saattanut kohdella lapsia eri tavalla.

Kyllä kaikki muutos lähtee itsestäsi, eli ihan ensimmäisenä kannattaa tarkistaa oma käyttäytyminen.