Uusi miesystäväni on kokoajan oudon hyväntuulinen. Tunnetteko te tällaisia ihmisiä?

Minäkin kuulun näihin positiivisiin ihmisiin. Kestän kyllä lähipiirissäni aika paljon valitusta ja murehdintaa. Tiedän että olen tavallista "onnellisempi", enkä näin odotakaan, että kaikki muutkin olisivat samanlaisia. Kaikista pessimistisimpien kaikestavalittajien kanssa en kuitenkaan halua olla tekemisissä liian usein. He vaan ovat niin raskaita. Olisi kamalaa, jos vaikka puolisoni ajattelisi, että hänen pitäisi esittää iloisempaa kuin onkaan minun takiani. Ihan normaali saa olla. :)

Elämänkokemukseni ja k.o. "ilmiön" vaihtoehdoista hankkimieni tietojen perusteella luulen,että ellei olisi sentään aivan narsisti,joka pitkään piilottaa ovelasti "oikean minänsä" ja manipuloi juuri tuollaisella "muka huonommaksi" tuntemaan saamisella toista,niin sitten voi sairastaa "liialllista kiltteyttä" , eikä joko tunne itseään ja tunteitaan tarpeeksi hyvin tai kertakaikkiaan kieltäytyy käsittelemästä negatiivisia tunteitaan. Ei siis kykene käsittelemäänkään niitä ja joka voi sitten joku päivä tosiaan "pimahtaa" tosi pahasti ja voi äkillisestikin olla sekä itselleen ja/tai toisille pahimmillaan jopa vaaraksi henkisesti ja/tai fyysisesti eli ns.kävelevä "aikapommi" . Kukaan ihminen ei yksinkertaisesti voi olla loputtomiin täysin hyvällä tuulella koko ajan kaikkien läsnä ollessa ihan kaikissa tilanteissa!  Läheisin yleensä tunnistaa kyllä ajan oloon jos esittää, kunhan osaa tarkkailla oikeita asioita. Epäröintisi ei välttämättä siis ole täysin turhaa. Jotkut on vieläkin myös kasvatettu esittämään ulospäin "täydellistä" ,vaikka mikä olisi todellinen tilanne.

Pääasiassa useimpina hetkinä hyväntuulisuus on ihana asia ja "aarre" jos sellaisen olet löytänyt,mutta on järkevää olla hieman vielä varuillaan. Kauanko olette tunteneet?

Ei ole kuitenkaan mielestäni aivan kaikki suhteessa kohdallaan jos joudut tuntemaan alemmuutta.

NIin ei pidä missään tapauksessa jatkua!  Sinun tilanteessasi katsoisin miten hän suhtautuu jos otat aiheen rauhallisenä hetkenä  puheeksi kysymällä mitä hän tekisi joskus,kun joku oikein hankala asia painaa tai jokin kovasti harmittaa. Lähteekö esim. mieluiten yksin miettimään jonnekin tai jonkun luottokaverin kans juttelemaan, harrastuksen tai homman pariiin purkamaan energiaa positiivella tavalla tms.

Jos kieltäytyy kokonaan keskustelemasta aiheesta ja/tai väittää,ettei tosiaan ikinä muka MIKÄÄN ASIA edes harmita, vaikka mitä tapahtuisi,niin silloin on mielestäni todella syytäkin huoleen.

Omaakin käytöstäsi voit muuttaa positiivisemmaksi pikkuhiljaa ja päästä vähitellen irti vanhoista huonojen kokemusten aiheuttamasta pahasta olosta ja siitä aiheutuvista käytösmalleista,muttei se helppoa ole ja ihan hetkessä käy.Tahtoa itsetuntemusta ja tietoa tarvitaan. Ole itsellesi armollinen.

Hyväntuulinen suomalainen? Kiikuta lääkäriin, ei ole tervettä.

Maan tapa. Pahantuulisuus on tapa kerjätä ja saada huomiota. "Voi kun sinulla nyt menee noin huonosti."

Itsevarman ihmisen ei tarvitse kerjätä huomiota saadakseen ja tuhlata eläämäänsä ruikuttamiseen.

Tuli heti mieleen tämä Frendien Phoeben superpositiivinen poikaystävä 😄

Kyllä sinä löydät jonkun kyrmyniskankin tarvittaessa. Suomi on täynnä sellaisia.

Vaihtoehdot:

I Narsisti, eli kannattaa keskustella miehen exän kanssa

II lääkitys kohdillaan

III on saanut nyt 5 kk hyvää seksiä ja hyvä mieli koko ajan, kyllä se siitä vielä tasaantuu ja arki tulee

IV olet ap itse luonnevikainen eli mies on ihan normaali, mutta oma kurjuutesi on sillä tasolla, että miehen luonnollisuus tuntuu epänormaalilta

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei yksinkertaisesti voi olla loputtomiin täysin hyvällä tuulella koko ajan kaikkien läsnä ollessa ihan kaikissa tilanteissa!  Läheisin yleensä tunnistaa kyllä ajan oloon jos esittää, kunhan osaa tarkkailla oikeita asioita. Epäröintisi ei välttämättä siis ole täysin turhaa. Jotkut on vieläkin myös kasvatettu esittämään ulospäin "täydellistä" ,vaikka mikä olisi todellinen tilanne.

Moni läheiseni luulee minun olevan aina iloinen, koska eivät osaa tulkita tunteitani kovin hyvin. Näytän negatiiviset tunteeni varsin lievästi tai rauhallisesti, joten moni ei niitä huomaa. Tiedän kuitenkin ITSE että nyt ärsyttää. Voin jopa sanoa että olen kiukkuinen, mutta en kuulemma ole "uskottava" kiukuttelevana, jos esim. hymyilen tai vitsailen samalla. Toisaalta ihan oikeasti ärsyynnyn aika harvoin. "Sytytyslankani" on pitkä ja olen tosi lyhytvihainen. En koe esittäväni mitään, olen vain tällainen, enkä usko olevani ainut.

T. 21

Tuollaiseksi tullaan rankkojen vaiheiden jälkeen. Monelle positiivinen ihminen on vaikea pala. Täytyy olla joko tyhmä, naiivi, feikki, outo, hullu, syntynyt kultalusikka suussa, päässyt liian helpolla... Oikeasti positiivisuus voi olla elämänvalinta. Ja seuraus kuoleman lähellä käymisestä.

Vierailija kirjoitti:

Sellaisia vihataan.

Saattaa olla tottakin. Äärimmäisen harmillista!

Minä oli iloinen nuorempana lähes aina.

Korppikotkat nokkivat minut ja nyt olen lähes aina surullinen ja sinkku...

Olisi ihanaa jakaa arki myönteisen ja hyväntuulisen ihmisen kanssa.

Hän on varmaan tottunut siihen, etteivät kaikki muut koko ajan ole hyväntuulisia hänen tapaansa, joten ei sinun varmaan tarvitse ottaa paineita siitä, ettet itse osaa olla sellainen.

Antaisin kiittävää palautetta tästä luonteenpiirteestä.

Ainoa kysymysmerkki on, että kuinka sellainen ihminen esim. ilmaisee olevansa eri mieltä tai tyytymätön toisen toimintaan, kuinka hän riitelee, ilmaisee pettymystä tms... Onko kolikolla kääntöpuoli ja millainen se on?

Tasapainoinen ihminen ei koe tarvetta suuriin tunteiden näyttämisiin. Jos on vielä optimisti, voi näyttää, että olisi aina hyväntuulinen

Olen itse naimisissa tällaisen miehen kanssa. Hän on aina kuosissa. Ei puhu pahaa, ei hermostu mistään.

Olen itsekin tasoittunut hänen kanssaan

Meillä ei ole draamaa

Aidosti positiivisen ihmisen kanssa on mukavaa olla tekemisissä. Joskus kun ihmisen hyväntuulisuus ja tasapainoisuus on väkisin väännettyä tai negatiivisten tunteiden täydellistä kieltämistä, sen voi aistia vaikka hänen käytöksensä on päällisin puolin täysin samanlaista kuin aidosti positiivisen ihmisen. 

Entinen ystäväni oli tällainen. Minusta tuntui alusta asti siltä ettei hänen hyväntuulisuutensa ole aitoa, ja kuten ap, tunsin huonommuutta kun minulla oli silti normaaleja harmituksia ja huolia. Hänellä oli elämässään kuitenkin yksi asia, joka herätti hänessä negatiivisia tunteita tai, jonka herättämät negatiiviset tunteet hän uskalsi kohdata: työpaikka ja työyhteisö. Näistä ihmisistä hän valitti jatkuvasti ja kritisoi heidän tekemisiään ja puheista välittyvä viha ja katkeruus melkein pelotti minua.

Voi olla että hänen työyhteisönsä ansaitsi kaiken sen vihan ja kaveri oli muuten tasapainoinen ja onnellinen, mutta minulla oli hänen seurassaan jatkuvasti vähän paha olla enkä lopulta voinut olla hänen ystävänsä.