Raskaus toi traumat esiin; aborttihaavat auki ja pelko kohtukuolemasta

Äitiys on mullistavaa. Puhu neuvolassa.. Onnea raskaudesta. Saat sinä siitä nauttia :)

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on mullistavaa. Puhu neuvolassa.. Onnea raskaudesta. Saat sinä siitä nauttia :)

Kiitos. Todella.

Anna anteeksi itselles, kirjota aborttilapselle kirje. Kerro siinä tunteesi.

Menneelle ei enää voi mitään, mutta nyt kun sinulla on toinenkin lapsi on tärkeää että voit hyvin ja olet onnellinen, jotta hänkin (ja puolisosi) olisi.

Ja muutenkin, kaikki tekevät virheitä. Lapsen menettämistäkään ei varmaan oikein käsitä ennen kuin se tapahtuu, vaikka itse olisi asian järjestänyt. Olen nyt raskaana toisen kolmanneksen loppuvaiheessa, ja vasta pikku hiljaa alan tajuta että siellä tosiaan on pieni ihmispersoona kasvamassa. Siinä vaiheessa kun abortti oli vielä mahdollinen, ei minulle vielä ollut kehittynyt oikein mitään tunteita vauvaa kohtaan. Hyvin ymmärrän, että sellaisessa tilassa aborttiin saattaa sortua.

Mutta nyt elämässäsi on uusi, parempi tilanne ja olet viisaampi. Sinulla on toinen mahdollisuus ja uskon sinusta tulevan todella hyvän äidin. Tukeakin varmaan on saatavilla. Ehdottaisin, että kävisit juttelemassa huolistasi psykologin tai papin kanssa tässä piakkoin. Sellainen hyvin todennäköisesti auttaisi sinua käsittelemään menneisyytesi ja suuntautumaan kohti tulevaa. Paljon onnea raskauteen ja vanhemmuuteen!

Niin. Mitä tuohon nyt voi sanoa.

Ihan oikeita asioita mietiskelet ja noiden asioiden kanssa sinun ja miehesi on elettävä. Sosiaalisista syistä tehdyt mukavuusabortit ovat hankala juttu - miksi tosiaan tällä nyt syntyvällä lapsella on oikeus elämään, mutta isolla sisaruksellaan ei? Abortti ja kaavinta lisäävät riskiä synnytyskomplikaatioihin ja usein keskenmenot ja kohtukuolemat menevät äitilinjassa. Eli kyllähän siinä riskiä on normaaliraskautta enemmän.

Kannattaa hakea jotain keskusteluapua.

Millä viikolla abortti tehtiin ja mistä syystä?

Harmi, että kukaan ei sano aborttia sosiaalisista syistä hakevalle, että kaikki ei sen jälkeen ehkä menekään hyvin.

Mun mielestä voisit käydä juttelemassa asiasta ihan terapeutin kanssa. Ei tarvitse olla mielisairas turvautuakseen ammattiauttajiin kuten joskus ajatellaan :) Tuollaisten menneisyyden haavojen ja tunnesolmujen auki puhuminen ihan ammattilaisen voi oikeasti tehdä todella hyvää, ja puhun nyt ihan omasta kokemuksesta. Tuo asia selvästi vaivaa sinua sen verran kovasti että olisi suuri palvelus sinulle itsellesi jos ihan tosissasi antaisit itsellesi mahdollisuuden työstää sitä. Tsemppiä joka tapauksessa mitä ikinä päätätkin tehdä, ja muista että sinä olet arvokas ihminen ihan omana itsenäsi ja etenkin tulevalle lapsellesi. <3 

Ensinnäkin mun täytyy kiittää noista ystävällisistä sanoista ja neuvoista mitä sain. En osaa nyt pukee tätä oikein sanoiksi, mutta uskomaton liikutus ja kiitollisuus iski kun huomasin, että edes joku ajattelee toisin mitä mä itse. Jo pelkästään se auttoi hieman hengittämään, kun sain oksennettua ton kaiken "jollekkin". Ja kai sitä kirjoitti samalla itselle, koska en oikeastaan odottanut kenenkään lukevan noin pitkää tilitystä oikeasti, saati sitten antavan tukea ja apua epätoivoseen olotilaan. Pienilläkin asioilla saattaa olla iso merkitys. Siks noi ystävälliset sanat meni tunteisiin ja rauhoituttuani halusin palata vielä sanomaan tän, tavoittaa viesti sitten teidät tai ei.

Käsitän myös sen, että aihe on raadollinen ja uskokaa pois, ymmärrän täysin myös niitä joissa heräsi negaatioita. Koska juttuhan on niin, ettei täällä kukaan voi ruoskia mua sen enempää mitä mä ite oon itteeni ruoskinu. Enkä tosiaan ole hakemassa täältä synninpäästöä (minkä takia en ala likaisia yksityiskohtia tai syy- / tapahtumaketjuakaan tänne selittelemään vaikka joku niitä kysyi) koska en voi synninpäästöä täältä saada, sanoi kuka mitä hyvänsä. Tapahtuneesta on 10 vuotta ja näköjään vieläkin odotan sellaista itseltäni. Tässä ajassa on ehtinyt katsoa asiaa vaikka miltä kantilta, ja puida päässään myös perheen menetyksiä vuosien varrella, mutta raskauden tuomat tunteet pisti selkeästi pakan sekaisin.

Olette oikeassa siinä, että jollekkin taholle olisi hyvä jutella tässä kohtaa. Jotenkin en tullut edes ajatelleeksi, sillä olen elänyt menneisyyden kanssa pitkälti itsekseni, ja siis ihan tasapainoista elämää. Mutta tilanne on nyt uusi ja ajatukset menneet sekaisin, joten tämä 'ulkopuolinen taho' ei tullut edes mieleen. Absurdia sinänsä, sillä itse työskentelen sosiaaliohjaajana nuorille aikuisille, joille on lyöty elämässä tyhjä arpa käteen ja koitan saada heidät jaloilleen.

Joten sain myös arvokkaan muistutuksen siitä, että on hyvä avata suu, olla rehellinen itselleen ja ottaa tukea vastaan myös muilta kun on sen aika. Joskus asioita katsoo vain liian läheltä.

Ap poistuu nyt sulattelemaan kuviota takavasemmalle. Toivottavasti kesä on lämmin ja hyvä teille kaikille :)

Suosittelen myös terapiaa, ehkä ei neuvolasta (abortti voi olla vaikea aihe puhua siellä todennäköisesti hyvinkin lapsirakkaiden ihmisten kanssa?) mutta erinäiset paikat tarjoavat ilmaista keskusteluapua. Ja jos on muutama satanen ylimääräistä, esim. ratkaisukeskeisellä terapeutilla voi käydä muutamia kertoja avaamassa asiaa. Jos jo tänne avautuminen auttoi, puolueettomalla terapeutilla käyminen varmasti auttaisi vielä enemmän :)

Mun ystävälläni on vähän samanlainen tarina - hän tuli raskaaksi teini-ikäisenä ja raskaus huomattiin tai hän suostui sen tajuamaan vasta aika myöhään. Abortti tehtiin ja me siitä sitten parikymppisinä juteltiin.

Mutta vasta, kun hän tuli ensimmäisen kerran raskaaksi, asia nousi todella hänen mieleensä. Juuri se syyllisyys, että miksi hän olisi ansainnut tämän, kun ei kerran huolinut sitä edellistä?

Nyt lapsia on jo useampi, mutta aikuisten kesken hän sanoo että niitä on yksi enemmän, vaikka siitä ei puhutakaan. Päätös oli silloin oikea.

Raskausaika nostaa muutenkin kaikenlaista pintaan. Mene puhumaan jonkun kanssa. Mutta minä voisin sanoa että pois syyllisyydestä, olet joutunut tekemään raskaan päätöksen aikanaan. Nyt sinut palkitaan siitä, että se oli oikea päätös silloin.

Vierailija kirjoitti:

Mun ystävälläni on vähän samanlainen tarina - hän tuli raskaaksi teini-ikäisenä ja raskaus huomattiin tai hän suostui sen tajuamaan vasta aika myöhään. Abortti tehtiin ja me siitä sitten parikymppisinä juteltiin.

Mutta vasta, kun hän tuli ensimmäisen kerran raskaaksi, asia nousi todella hänen mieleensä. Juuri se syyllisyys, että miksi hän olisi ansainnut tämän, kun ei kerran huolinut sitä edellistä?

Nyt lapsia on jo useampi, mutta aikuisten kesken hän sanoo että niitä on yksi enemmän, vaikka siitä ei puhutakaan. Päätös oli silloin oikea.

Raskausaika nostaa muutenkin kaikenlaista pintaan. Mene puhumaan jonkun kanssa. Mutta minä voisin sanoa että pois syyllisyydestä, olet joutunut tekemään raskaan päätöksen aikanaan. Nyt sinut palkitaan siitä, että se oli oikea päätös silloin.

...ensimmäistä kertaa SUUNNITELLUSTI raskaaksi... piti tietenkin kirjoittaa.

Tuttu oli mukana sellaisessa ituprojekti-jutussa. Niiltä saa apua nimenomaan abortista toipumiseen. Googlaa, niillä on joku numero mihin voi soittaa.

Onnea odotukseen! Olet ansainnut sen. :)

Lämmin halaus. 

Teit päätöksen aikoinaan ihan tarpeeseen. Et huviksesi. Se on mahdollistanut elämäsi etenemisen näin, ja senkin, että olet tulossa nyt äidiksi. Tällä kertaa sellaisin rahkein, että sinulla on mahdollisuus olla hyvä äiti lapsellesi. 

Ap, mennyt on mennyttä. Jos et olisi aikoinaan tehnyt aborttia, ei tämä tällä hetkellä vatsassasi kasvava lapsi olisi nyt olemassa.

Molempia et olisi siis ikinä voinut saada, joten nauti siitä, mitä sinulla on.

Minä en ole itse kokenut aborttia, mutta menetyksen pelko on seurannut minuakin koko rasksusajan ja lapseni vauva-ajan, vielä edelleen, vaikka lapsi on 2-vuotias.

Silti vierähti kyynel silmään, jotenkin ymmärrän täysin sinun ajatukset, koska itsekkin voisin kuvitella tuntevani samat tunteet sinun tilanteessasi.

Sinulla on ollut syysi aborttiin ja se on tehty, sitä ei voi muuttaa. Varmasti menetyksen tunne on silti suuri. Voi vain jossitella, mutta sekin turhaa, sitä, että mitä elämä olisi ollut, jos lapsi olisi tullut.

Nyt kuitenkin olet valmis ja halukas äidiksi, joka ei ole pois keneltäkään. Se mennyt lapsi on mennyt ja muistoissa ja tämä tuleva ansaitsee kaiken rakkauden ja onnen. Sinulla on oikeus onneen myös. Me kaikki teemme asioita, jotka kaivaa omatuntoa, se on nyt mieli mikä jumittaa sinulla tuon asian kanssa ja siitä on syytä puhua.

Onnea ja toivottavasti saat apua pelkoon ja syyllisyyden tunteeseen.

Rohkea puheenvuoro ja mielettömiä vastauksia. Ketjun lukeminen sai täälläkin herkistymään.. Elämässä tulee eteen asioita, jotka jättävät jäljen ihmiseen valinnan mahdollisuudesta huolimatta. Ja lapsuudessa koetuissa asioissa et voinut edes valita. Uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin. Olethan armelias itsellesi, sillä olit nuori ja vaikean valinnan edessä. Itse kiitän onneani, että en ole vastaavaan höykytykseen joutunut. Kun muistelen itseäni sen ikäisenä, niin hyvin olisin voinut olla kengissäsi ja todennäköisesti huonommin perustein liikenteessä. Kuulostaa siltä, että olet maksanut kovan hinnan tapahtumista. Nyt saat kokea äitiyden, onnea siitä vielä.