Vihamielisyys ja välinpitämättömyys lapsia kohtaan
Jos lukee vaikka hs:n kommentteja, ei ihmisiltä riitä ymmärrystä vaikka pienen lapsen kiukulle. Lapsen hukkumistilanteeseen ei puututa uimahallissa. En voi ymmärtää miten tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on niin kylmiä ihmisiä. Minä voin vannoa että monista elämänkolhuista huolimatta välitän muista enkä tuomitse tai arvostele turhasta. Tulee paha olo. Ihmiset tuntuu vihaavan vähän kaikkea.
Kommentit (9)
Kakkonen kirjoitti ehkäpä tämän päivän parhaan palstakommentin.
Niin vaikka vanhemmat ohjeistaa lapsiaan, ennakoi, selittää ja opettaa niin silti lapsilla ei itsehillintä pelaa välttämättä aina. On surullista että lapset ei saisi näkyä tai kuulua ja vanhemmat joutuu pelkäämään toisten vihaa tai paheksuntaa. Täällä ei ole sallittua ojentaa lapsia tukkapöllyllä, silloin olisi sossut kimpussa.
Ymmärrystä ei riitä huonolle vanhemmuudelle. Jos lapsi alkaa kiukutella esimerkiksi kaupassa, vanhemman tulee kantaa lapsi ulos sillä hetkellä. Näin minulle ja siskolleni tehtiin, ja ensimmäinen kiukkukerta jäi viimeiseksi.
Uimahalliepisodi kannattaa katsoa videolta. Se räpiköiminen on juuri sitä, mitä kaikki lapset tekee lasten altaalla. Samoin sukeltelu ja leijuminen vedessä. Saisin pedofiliasyytteen, jos tarttuisin kiinni jokaiseen lapseen, joka niin tekee. Ainoa, joka siinä teki väärin, oli äiti, joka jätti uimataidottoman lapsen altaalle ja meni itse saunaan. Onneksi ei käynyt pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrystä ei riitä huonolle vanhemmuudelle. Jos lapsi alkaa kiukutella esimerkiksi kaupassa, vanhemman tulee kantaa lapsi ulos sillä hetkellä. Näin minulle ja siskolleni tehtiin, ja ensimmäinen kiukkukerta jäi viimeiseksi.
Esimerkiksi yksinhuoltajalle se kauppareissu töiden jälkeen on ainoa mahdollisuus hakea itselle ja lapselle ruokaa. temperamenttinen tai vaikka erityislapsi saattaa saada vaikka joka kerta ihmisvilinässä jonkun kiukkukohtauksen. Jaksaisitko itse jättää joka kerta ostokset siihen ja mennä lapsen kanssa ulos? Vihaisen äidin ja lapsen kyräilyn sijaan vaikka muutama ystävällinen sana lapselle saattaa auttaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Jos lukee vaikka hs:n kommentteja, ei ihmisiltä riitä ymmärrystä vaikka pienen lapsen kiukulle. Lapsen hukkumistilanteeseen ei puututa uimahallissa. En voi ymmärtää miten tällaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on niin kylmiä ihmisiä. Minä voin vannoa että monista elämänkolhuista huolimatta välitän muista enkä tuomitse tai arvostele turhasta. Tulee paha olo. Ihmiset tuntuu vihaavan vähän kaikkea.
Älä lue niitä juttuja. Itselläni 2 alle 5 vuotiasta lasta, ja ihan sama mitä meistä ajatellaan. Jos joku tuomitsee tai iloitsee, ihan sama,elämme elämäämme ja teemme asioita. Pääasia että lapsemme voivat hyvin. En kaipaa vieraiden huomiota millään tavalla, riittää omat sukulaiset ja ystävät.Lapseni ovat yksilöitä,meidän perheemme jäseniä, eivät yhteiskunnan omaisuutta tai yhteiskuntaa varten.
Miksi välitätte vieraiden mielipiteistä? En minäkään arvosta kovin korkealla lähipubissa päiviään viettäviä tai 30- vuotiaita ikisinkkuja jotka käyvät joka vkloppu baareissa. Eläköön kuten haluavat, samoin mekin teemme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrystä ei riitä huonolle vanhemmuudelle. Jos lapsi alkaa kiukutella esimerkiksi kaupassa, vanhemman tulee kantaa lapsi ulos sillä hetkellä. Näin minulle ja siskolleni tehtiin, ja ensimmäinen kiukkukerta jäi viimeiseksi.
Esimerkiksi yksinhuoltajalle se kauppareissu töiden jälkeen on ainoa mahdollisuus hakea itselle ja lapselle ruokaa. temperamenttinen tai vaikka erityislapsi saattaa saada vaikka joka kerta ihmisvilinässä jonkun kiukkukohtauksen. Jaksaisitko itse jättää joka kerta ostokset siihen ja mennä lapsen kanssa ulos? Vihaisen äidin ja lapsen kyräilyn sijaan vaikka muutama ystävällinen sana lapselle saattaa auttaa enemmän.
Jos vaikka joku lapsi itkisi kuinka ja kiukuttelisi, on sillä äidillä oikeus tehdä ostoksensa. Mitä hemmetin väliä on jonkun kyräilyllä?Kyräilkööt, jos joku harmittaa sanokaa suoraan. Monelta saattaa tulla yllättävän kipakka vastaus takaisin, sillä sisua se yksinhuoltajan homma vaatii.Siinä vaiheessa kun lapsi nälissään kiukuttelee ja kotona odottavat tiskit, on kauppareissu tehtävä, eikä siinä jonkun Pirjon mulkoilu voisi vähempää kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrystä ei riitä huonolle vanhemmuudelle. Jos lapsi alkaa kiukutella esimerkiksi kaupassa, vanhemman tulee kantaa lapsi ulos sillä hetkellä. Näin minulle ja siskolleni tehtiin, ja ensimmäinen kiukkukerta jäi viimeiseksi.
Vanhemmillasi on ollut oma tapansa, itse en toimi samalla tavalla. Jos ajattelet vanhempiesi toimintatavan olevan paras, se on sinun asiasi ja mielipiteesi, muttei kenenkään vanhemman tarvitse toimia kuten juuri sinä haluat. Lapseni kasvatus ei ole sinun asiasi eikä kuulu sinulle millään tavalla.
Vapaalla kasvatetaan lapsista isokokoisia lapsia aikuisten sijaan. Ollaan minä minä aikuisinakin eikä laiteta seuraavalle sukupolvelle mitään rajoja, joten ihmisistä kasva yhä itsekeskeisempiä ja tekevät mitä lystäävät ja sitten ihmiset kasvattavat vihaa toisiaan kohtaa.