Lue keskustelun säännöt.
Naimisissa pellen kanssa, en jaksa enää.
Mun miehellä on yksi ärsyttävä piirre. Noin 90 % asioista, mitä puhun sille, niin kääntää jollain lailla huumoriksi (huonoksi sellaiseksi). Olen niin väsynyt kun joka asia pitää vääntämällä vääntää, että saa sen perille normaalilla tavalla tai joku tekeminen onnistuisi mutkattomasti kertaheitolla. Esimerkkejä: - pyydän pöydässä ojentamaan vaikka salaatinkastikepullon, niin on ojentavinaan, mutta juuri kun olen siihen tarttumassa, niin vetääkin pois, ojentaa uudelleen, vetää taas pois kunnes ärähdän. - lähden koiran kanssa pitkälle metsäretkellä ja ilmoitan suurinpiirtein koordinaatit, mihin menen eksymisen varalta. Tulen kotiin ja laitan töissä olevalle miehelle viestin, että olen turvallisesti takaisin kotona... vastaukseksi tulee: "No voi helv..." (ikäänkuin olis toivonut, että eksyn... hah haa, kauheen hauskaa) - katsomme telkkaria ja hän lähtee hakemaan keittiöstä jotain ja pyydän tuomaan tullessaan vaikka lasin vettä, niin tulee heitto, että ei pysty... painaa liikaa. (tuo kuitenkin, kun pyydän uudelleen, mutta lasin ojentamisessa saattaa taas olla yksi jekuttelu lisää) - eteisessä olen kyykyssä solmimassa kengännauhojani, tökkää oman jalkansa eteeni ja töksäyttää: "solmis nääkin" - olen tiskipöydän ääressä kuorimassa perunoita. Mies hakee astiakaapista jotain ja ennen ovan avaamista sanoo: "laitas pää tohon, niin kolautan" (Siis toooosi hauska juttu kolauttaa mua ovella päähän.... kuolen nauruun!!!) - kysyn jotain, niin vastaus on ihan mitä sattuu höpö höpöä - ....ja esimerkkejä kertyy joka päivä... usein... Kun joskus hermostun johonkin noihin juttuihin, niin saan kuulla olevani huumorintajuton. En ole OIKEASTI huumorintajuton, osaan heittää kyllä hauskaa läppää, MUTTA kaikelle on aikansa. Minusta tuollainen jatkuva härnääminen on ärsyttävää, toisinaan tuntuu myös alentavalta. Tulee mieleen, että onko tuo jokin tiedostamaton alistamisen muoto, että "sun jutut on mulle ihan yks hailee, en vaivaudu edes ottamaan niitä vakavasti". Toi on niin iso ongelma jo mulle, että mä en kohta enää kestä!!
Kommentit (2500)
Joskus voisi tehdä tutkimuksen, jossa selvitetään, miksei synnytykset lisäänny syyllä, että suurin osa miehistä on perheessä se ylimääräinen lapsi. Ei työssäkäyvät naiset jaksa ylimääräisiä lapsia oikeiden lapsien lisäksi. Ihmettelen, että viestiketjun aloittaja edes otti tuollaisen miehen. Selvisikö se vasta avioliitossa. Mies kuulostaa juuri tuollaiselta lapselta, joita meidän naisten on vältettävä. Jääköön yksin huumorinsa kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrättekö narsistien uhrit että sillä että roikutte narsistisessa suhteessa mahdollistatte sen että narsisti voi toteuttaa narsismiaan?` Ei noi alun jutut ole lähelläkään mitään oikeita vitsejä vaan ihan puhdasta narsistista vittuilua niin MIKSI jutun aloittaja haluaa ehdoin tahdoin katsella tuollaista tai on ylipäänsä katsellut? Miten vaikeaa on ymmärtää että ihminen vittuilee ihan tahallaan ja vaan todeta että ok vittuile että mä lähden sit menemään?`Miksi se on niin vaikeaa?`Mitä siinä menettää?
No siellähän se varsinainen vakuutusyhtiölääkäri, tekee läpiviiltävää diagnoosia sekä kirjoittajasta että puolisosta vauvapalstan kirjoituksen perusteella 🤦
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Oletteko koskaan ajatelleet, että elämässä on asioita joista ei voi tai edes kuulu vääntää vitsiä?
Jos niitä ei ole teidän elämässänne vielä ollut, niin saattaapi vielä tulla.
On olemassa myös välimuotoja haudanvakavan ja hillittömän vitsailun välillä.
Onko teillä lainkaan niitä?Itse tykkään huumorista, mutta käsitän myös sen, että kaiken aikaa ei tarvitse olla hauskaa. Se on jo ihan mahdottomuuskin normaalissa elämässä.
Kaipaan syvällisempiäkin hetkiä kumppanini kanssa.
Vastapainona kyllä hassuttelemme ja osaamme myös nauraa itsellemme."Ei kuulu vääntää vitsiä". Eiköhän se kuulu kaikille itselleen, mistä kuuluu vääntää vitsiä ja mistä ei. Äitini sairastui syöpään jokunen vuosi takaperin ja menehtyi. Jaksettiin kaikki loppuun asti huumorin voimin ja jäi kultaiset muistot viimeisistä ajoista. Edelleen, mielipiteeni on sama: mistä vain voi vääntää vitsiä. Ja opetan samaa filosofiaa omille lapsilleni. Ovat olleet kiitollisia ja osaavat käsitellä vaikeitakin asioita positiivisen kautta -- huumorin avulla.
Minun lapseni joutui päälle vuoden ikäisenä (ihan suomalaisen) isänsä vuoksi ihmiskaupan ja lapsipo***n uhriksi, sain tietää vasta, kun lapsi oli melkein kaksi, kun lapsi siitä itse kertoi. Olemme ulkosuomalaisia, jonka vuoksi tämä oli ylipäätään mahdollista, tosin sain myös tietää, että näin oli käynyt myös miehelleni lapsena ihan Suomessa.
Tule ihmeessä vääntämään vitsiä lapseni kohtalosta ja kertomaan, miten kaikelle pitää nauraa.
Minulla oli samanlainen kokemus aikoinaan,asiasta puhuttiin monta kertaa,mutta ei mennyt vaimoni kaaliin,erottiin...ja nyt on hyvä olla.
Minun empiirinen kokemukseni on se että kun mies oli itse lapsellinen pelleilijä, hänestä tuli tosi hyvä isä lapsillemme.
Hän jaksoi loputtomasti leikkiä ja peuhata muksujen kanssa, siinä meni naapurinki kersat samalla jotka tykkäs miehestä ku hullu puurosta.
Kun lapset kasvo mies kuskasi niitä harrastuksiin, tosin harrastukset oli aluks niitä mitä mies itse harrasti, eli tykkäs esitellä omia saavutuksiaan ja pelata siinä samalla itse.
Tajusin vasta nyt 50v että kun henkilö on itse lapsellinen ja lapsekas niin jaksaa loputtomiin leikkiä itsekin kuin pieni lapsi.
Minä olen meillä perheen pää, aivot, organisaattori ja suureltaosin lompakkokin. Mies on ainakin 70% huolehdittava ja huomionkipeä pojankoltiainen. Joskin hyvä isä lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Sarvukh kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Oletteko koskaan ajatelleet, että elämässä on asioita joista ei voi tai edes kuulu vääntää vitsiä?
Jos niitä ei ole teidän elämässänne vielä ollut, niin saattaapi vielä tulla.
On olemassa myös välimuotoja haudanvakavan ja hillittömän vitsailun välillä.
Onko teillä lainkaan niitä?Itse tykkään huumorista, mutta käsitän myös sen, että kaiken aikaa ei tarvitse olla hauskaa. Se on jo ihan mahdottomuuskin normaalissa elämässä.
Kaipaan syvällisempiäkin hetkiä kumppanini kanssa.
Vastapainona kyllä hassuttelemme ja osaamme myös nauraa itsellemme."Ei kuulu vääntää vitsiä". Eiköhän se kuulu kaikille itselleen, mistä kuuluu vääntää vitsiä ja mistä ei. Äitini sairastui syöpään jokunen vuosi takaperin ja menehtyi. Jaksettiin kaikki loppuun asti huumorin voimin ja jäi kultaiset muistot viimeisistä ajoista. Edelleen, mielipiteeni on sama: mistä vain voi vääntää vitsiä. Ja opetan samaa filosofiaa omille lapsilleni. Ovat olleet kiitollisia ja osaavat käsitellä vaikeitakin asioita positiivisen kautta -- huumorin avulla.
Jos lapsesi kuolevat, niin nauratko jos pidän stand-up esityksen aiheesta?
Kuten mainitsin ensimmäisessä viestissäni, kipeistä asioista keskustellaan niin kauan, kunnes ne ovat käsitelty, ja sen jälkeen niistä on turvallista vitsailla. Joten vastaus karrikoituun kysymykseesi: kyllä, ajan kanssa.
Minun lapseni on tehnyt vuosia sitten itsemurhan, enkä vieläkään tiedä milloin asia olisi käsitelty, niin että sille voisi nauraa. Kerro sinä. Vääntäisitkö vitsiä hänestä vai minusta?
Ymmärtäneet, että minä en ole oikea henkilö kertomaan milloin asiasta voi vitsailla. Sinä olet.
Huhhuh, mikä saa teidät naiset olemaan tollasta kiusaajien kanssa ja mikä sai menemään yhteen?
Kiusaamistahan noi esimerkit on ja alistamista :o
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun empiirinen kokemukseni on se että kun mies oli itse lapsellinen pelleilijä, hänestä tuli tosi hyvä isä lapsillemme.
Hän jaksoi loputtomasti leikkiä ja peuhata muksujen kanssa, siinä meni naapurinki kersat samalla jotka tykkäs miehestä ku hullu puurosta.
Kun lapset kasvo mies kuskasi niitä harrastuksiin, tosin harrastukset oli aluks niitä mitä mies itse harrasti, eli tykkäs esitellä omia saavutuksiaan ja pelata siinä samalla itse.Tajusin vasta nyt 50v että kun henkilö on itse lapsellinen ja lapsekas niin jaksaa loputtomiin leikkiä itsekin kuin pieni lapsi.
Minä olen meillä perheen pää, aivot, organisaattori ja suureltaosin lompakkokin. Mies on ainakin 70% huolehdittava ja huomionkipeä pojankoltiainen. Joskin hyvä isä lapsilleen.
Kyllä hymy hyytyy, kun lapsi ensimmäisen kerranlohduttaa itkevää äitiä pieraisemalla ja ojentamalla housuistaan kättä haistettavaksi. Jos isä ei osaa suhtautua vakavasti toisen tunteisiin, mielipahaan tai mihinkään, niin hän välittää lapsilleen täsmälleen ne omat keinonsa olla kohtaamatta omia tai muiden tunteita.
Miehesihän on pohjaton daddy jokes generaattori. Pidä sellaisesta kultakimpaleesta kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Sarvukh kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Oletteko koskaan ajatelleet, että elämässä on asioita joista ei voi tai edes kuulu vääntää vitsiä?
Jos niitä ei ole teidän elämässänne vielä ollut, niin saattaapi vielä tulla.
On olemassa myös välimuotoja haudanvakavan ja hillittömän vitsailun välillä.
Onko teillä lainkaan niitä?Itse tykkään huumorista, mutta käsitän myös sen, että kaiken aikaa ei tarvitse olla hauskaa. Se on jo ihan mahdottomuuskin normaalissa elämässä.
Kaipaan syvällisempiäkin hetkiä kumppanini kanssa.
Vastapainona kyllä hassuttelemme ja osaamme myös nauraa itsellemme."Ei kuulu vääntää vitsiä". Eiköhän se kuulu kaikille itselleen, mistä kuuluu vääntää vitsiä ja mistä ei. Äitini sairastui syöpään jokunen vuosi takaperin ja menehtyi. Jaksettiin kaikki loppuun asti huumorin voimin ja jäi kultaiset muistot viimeisistä ajoista. Edelleen, mielipiteeni on sama: mistä vain voi vääntää vitsiä. Ja opetan samaa filosofiaa omille lapsilleni. Ovat olleet kiitollisia ja osaavat käsitellä vaikeitakin asioita positiivisen kautta -- huumorin avulla.
Jos lapsesi kuolevat, niin nauratko jos pidän stand-up esityksen aiheesta?
Kuten mainitsin ensimmäisessä viestissäni, kipeistä asioista keskustellaan niin kauan, kunnes ne ovat käsitelty, ja sen jälkeen niistä on turvallista vitsailla. Joten vastaus karrikoituun kysymykseesi: kyllä, ajan kanssa.
Minun lapseni on tehnyt vuosia sitten itsemurhan, enkä vieläkään tiedä milloin asia olisi käsitelty, niin että sille voisi nauraa. Kerro sinä. Vääntäisitkö vitsiä hänestä vai minusta?
Ymmärtäneet, että minä en ole oikea henkilö kertomaan milloin asiasta voi vitsailla. Sinä olet.
Osa huumorista, siis siitä oikeanlaisesta, joka vaatii älykkyyttä sekä tilannetajua, ei voi vääntää aivan kaikesta. Minä olen sen rais***tun taaperon äiti, ole iloinen, ettei elämässä ole koskaan tapahtunut mitään aidosti pahaa, koska muuten sinäkin ymmärtäisit, ettei todellakaan kaikelle voi vitsailla. Oman lapsen kuolema, saati sitten itsemurha, ei muutu ikinä hauskaksi edes ironian tai mustan huumorin avulla. Ja minä sentään todella rakastan mustaa huumoria ja Ricky Gervais on ehdottomasti lempi koomikko.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Sarvukh kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen pariskunta kirjoitti:
Ihme tosikkoja. En jaksaisi olla tuollaisten tosikkojen kanssa samassa huoneessakaan viittä minuuttia kauempaa. Meillä on puolison kanssa sellainen elämänfilosofia, että asiasta kuin asiasta voi vääntää vitsiä ja jos jokin aihe tuntuu syystä tai toisesta aralta vitsailulle, niin siitä keskustellaan niin kauan, että siitä voi vääntää vitsiä.
Elämä on paljon mukavampaa kun voi pitää hauskaa arjessakin. Kamalaa jos pitää kaikki asiat ottaa haudanvakavasti.
Oletteko koskaan ajatelleet, että elämässä on asioita joista ei voi tai edes kuulu vääntää vitsiä?
Jos niitä ei ole teidän elämässänne vielä ollut, niin saattaapi vielä tulla.
On olemassa myös välimuotoja haudanvakavan ja hillittömän vitsailun välillä.
Onko teillä lainkaan niitä?Itse tykkään huumorista, mutta käsitän myös sen, että kaiken aikaa ei tarvitse olla hauskaa. Se on jo ihan mahdottomuuskin normaalissa elämässä.
Kaipaan syvällisempiäkin hetkiä kumppanini kanssa.
Vastapainona kyllä hassuttelemme ja osaamme myös nauraa itsellemme."Ei kuulu vääntää vitsiä". Eiköhän se kuulu kaikille itselleen, mistä kuuluu vääntää vitsiä ja mistä ei. Äitini sairastui syöpään jokunen vuosi takaperin ja menehtyi. Jaksettiin kaikki loppuun asti huumorin voimin ja jäi kultaiset muistot viimeisistä ajoista. Edelleen, mielipiteeni on sama: mistä vain voi vääntää vitsiä. Ja opetan samaa filosofiaa omille lapsilleni. Ovat olleet kiitollisia ja osaavat käsitellä vaikeitakin asioita positiivisen kautta -- huumorin avulla.
Jos lapsesi kuolevat, niin nauratko jos pidän stand-up esityksen aiheesta?
Kuten mainitsin ensimmäisessä viestissäni, kipeistä asioista keskustellaan niin kauan, kunnes ne ovat käsitelty, ja sen jälkeen niistä on turvallista vitsailla. Joten vastaus karrikoituun kysymykseesi: kyllä, ajan kanssa.
Minun lapseni on tehnyt vuosia sitten itsemurhan, enkä vieläkään tiedä milloin asia olisi käsitelty, niin että sille voisi nauraa. Kerro sinä. Vääntäisitkö vitsiä hänestä vai minusta?
Ymmärtäneet, että minä en ole oikea henkilö kertomaan milloin asiasta voi vitsailla. Sinä olet.
Osa huumorista, siis siitä oikeanlaisesta, joka vaatii älykkyyttä sekä tilannetajua, ei voi vääntää aivan kaikesta. Minä olen sen rais***tun taaperon äiti, ole iloinen, ettei elämässä ole koskaan tapahtunut mitään aidosti pahaa, koska muuten sinäkin ymmärtäisit, ettei todellakaan kaikelle voi vitsailla. Oman lapsen kuolema, saati sitten itsemurha, ei muutu ikinä hauskaksi edes ironian tai mustan huumorin avulla. Ja minä sentään todella rakastan mustaa huumoria ja Ricky Gervais on ehdottomasti lempi koomikko.
Minulla on muutama kipeä asia niin menneisyydessä kuin tässä ajassa ja en pysty välillä edes itkemättä niitä ajattelemaan.
En millään käsitä miten niistä pystyisi keksimään huumoria, vitsiä tai pitämään hauskoina asioina.
Mikäs se laulukin on, että on olemassa asioita jotka eivät puhumalla parane. Puhumaan kyllä niistä pystyn, mutta ne eivät parane niin, että alkaisi nämä asiat naurattaa ja tuntua vitsiltä.
Näin omalla kohdallani.
Olen ehkä sen verran syvällinen, etten haluakaan. Miksi pitäisi nähdä vitsinä asia joka ei ole vitsi lainkaan. Eikä vitsiksi muutu.
Olen se henkilö, joka sanoi, ettei kaikkia asioita voi eikä pidä vääntää vitsiksi.
Mutta kukin tavallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko piirre tullut jotenkin yhtäkkiä? Oletus on että piirre oli jo silloin rakastuessasi. Mikä sinussa on muuttunut? Yleensä kun halutaan ärsyyntyä, niin syyt löytyy. Jollain tapaa oletta eri tahdissa tällä hetkellä. Mitä teette yhdessä?
Paljonko keskustelette, vai kirjoittaako mieskin vauva.fi:hin? Kertoo masentuneesta vaimosta, jota ei onnistu mitenkään piristämään, vaikka yrittää aivan koko ajan parhaan kykynsä mukaan?
Näissä tarinoissa on aina kaksi puolta. Yleensä kyse on kommunikaatio-ongelmasta tai väsymyksestä moneen erilaiseen asiaan, joista puoliso on yksi monista ja usein se syntipukki muillekin ongelmille. Joskus syystä, kun puoliso voisi auttaa noissa muissa jutuissa. Silti hyvä miettiä mikä on muuttunut.
PS. Minuakin alkaa kuvauksen perusteella ärsyttämään tuo tyyppi, mutta en ole koskaan ollut ihastunut häneen. En tiedä mitä upeaa hänessä on.
Hei! Olisin ilahtunut ja piristynyt paljon jos ex-pellemieheni olisi joskus laittanut lapset nukkumaan, rakastellut kanssani tai peräti lähtenyt kanssani kahdestaan kylpylään viikonlopuksi. Tai jotain muuta normaalia elämää tai perinteistä kliseetä, jolloin en olisi ollut masentunut. Se, että mies ei koskaan auttanut lasten iltapuuhissa tai muutenkaan kotitöissä, ei huolehtinut perheen taloudesta vaan kusi minunkin raha-asiani, hekotti pieruille ja esim. anaalifistaus-vitseille ei piristänyt vaikka hän kuinka lisäsi vettä myllyyn. Mies ei tainnut koskaan olla minulle oikea, mutta että oli niin väärä. Ei sitä ihastuneena vielä arvannut. Enkä todellakaan ihastunut mihinkään huonosti kohtelevaan piereskelevään pervoon.
Vierailija kirjoitti:
Sanot vaan joka kerta kun ärsyttää: lopeta tuo, en tykkää siitä.
Älä syyttele häntä, vaan sano mitä itse tunnet.
Tuon takia ei kannata eroa ottaa. Ihmiset eroaa liian pienistä asioista nykyään.
Aika monet miehet ovat leikkisiä, eivätkä ymmärrä, että nainen ei välttämättä sitä jaksa.
En usko, että on alistamisesta kyse, se on vaan miehen luonne.
Se että mies on vapaaehtoisesti valinnut naisen elämänkumppanikseen ja rakkaakseen ja siitä huolimatta haluaa kiusata juuri tätä valitsemaansa naista ei ole mikään pikkujuttu. Se on niin iso juttu että jos aikuinen ihminen ei yhdestä sanomisesta ymmärrä niin hänet pitää heti poistaa omasta elämästä lopullisesti.
Ja todellakin pitää syyttää!
Se on jännä tämmöisten kiusaajaluonteiden kanssa että se luonne on ihan näkymätön töissä. Siellä se luonne ei kiusaa toisia se luonne näkyy vain sen rakkaan seurassa ja on todellakin kiusaamista ja alistamista.
Kun lastasi kiusataan koulussa niin sanot varmaan hänelle että ei se kiusaaja sinua kiusaa eikä alista, se on vain hänen luonne, älä syytä kiusaajaa vaan kerro rauhallisesti miltä sinusta tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
#miesvihanäkyväksi
eöo
Eli kun mies kiusaa puolisoaan, jonka pitäisi olla se rakas,, jolle nimenomaan haluaa vain hyvää niin se on miesvihaa kun nainen kärsii ja ottaa eron jos kiusaaminen ei lopu?
Naamalle pieraiseminen ei ole kiusaamista, vaan huumoria. :)
Oletko kokeillut ilahduttaa tuolla tavalla työkavereitasi tai esimiestäsi?
Omasta mielestään huumorimiesten omien lasten kohdalla on kivaa että toiset oppilaat jakavat pierujaan naamalle koulussa, mielellään joka päivä monta kertaa. Iskä lohdutttaa sitten lastaan kotona että ei se ole kiusaamista että toiset pieree naamalle joka päivä, se on huumoria. Ja esim hammaslääkärissä on ihan ok että hammaslääkäri pieree naamaan sillä aikaa kun paikka kovettuu.
Niin mikä paikka kovettuu ja kellä, siis jos pieree naamaan?
Sinusta en tiedä mutta muovi tai amalgaami hammaslääkärissä.
Vierailija kirjoitti:
Minun empiirinen kokemukseni on se että kun mies oli itse lapsellinen pelleilijä, hänestä tuli tosi hyvä isä lapsillemme.
Hän jaksoi loputtomasti leikkiä ja peuhata muksujen kanssa, siinä meni naapurinki kersat samalla jotka tykkäs miehestä ku hullu puurosta.
Kun lapset kasvo mies kuskasi niitä harrastuksiin, tosin harrastukset oli aluks niitä mitä mies itse harrasti, eli tykkäs esitellä omia saavutuksiaan ja pelata siinä samalla itse.Tajusin vasta nyt 50v että kun henkilö on itse lapsellinen ja lapsekas niin jaksaa loputtomiin leikkiä itsekin kuin pieni lapsi.
Minä olen meillä perheen pää, aivot, organisaattori ja suureltaosin lompakkokin. Mies on ainakin 70% huolehdittava ja huomionkipeä pojankoltiainen. Joskin hyvä isä lapsilleen.
Leikkisyys ja lapsellisuus on todella eri asioita. Itsekin olen leikkisä, mutta en vaan jaksanut sellaista kiusaamis-vitsailua aivan kaikesta, ulkonäöstä ja ruuanlaitosta alkaen. Jos on pitkän päivän töissä, niin ei jaksa sitä että joku nälvii hassunhauskalla tavalla koko loppuillan, joka ilta maailman tappiin asti.
Kohta1 kirjoitti:
Joskus voisi tehdä tutkimuksen, jossa selvitetään, miksei synnytykset lisäänny syyllä, että suurin osa miehistä on perheessä se ylimääräinen lapsi. Ei työssäkäyvät naiset jaksa ylimääräisiä lapsia oikeiden lapsien lisäksi. Ihmettelen, että viestiketjun aloittaja edes otti tuollaisen miehen. Selvisikö se vasta avioliitossa. Mies kuulostaa juuri tuollaiselta lapselta, joita meidän naisten on vältettävä. Jääköön yksin huumorinsa kanssa.
Samalla voisi tehdä tutkimuksen kuinka usein se nainen on kelvoton, ja vain selittää maailmalle kuinka hän haluaakin olla sinkkuna koko elämänsä.
Vierailija kirjoitti:
Huumorintaju on älykkyyden mitta.
On olemassa kahdenlaista huumoria: älykästä ja älytöntä.
Minulla oli joskus tuon tyylinen pelle-kollega töissä. Joka _ainoasta_ asiasta pystyi vääntämään ja kääntämään vitsiä.
Esimerkki:
Minä: "Hei tiiätkö missä Kaisu on?"
Kollega: "No KAI SUN pitäis tietää!"
Minä: "Mut siis et ole nähnyt häntä...?
Kollega: "Ai mutsis?".
gnnnnhh....
nyt 6 vuotta myöhemmin: joko on humoristi lempattu, vai vieläkö ahistaa?
Huumorintaju on älykkyyden mitta.