Oudoimmat sisustusesineet tai muut vastaavat joihin olet törmännyt?
Nyt uskallan jo kertoa kun tästä on sen verran aikaa, ettei ko. henkilö heti tunnistaisi itseään jos sattuisi täällä käymään :D
Vein lapsen päiväkotikaverin synttäreille, ja siellä oli kahvit aikuisille samaan aikaan kun lapset puuhasivat omiaan. Perheen olohuoneen seinällä oli valtavan kokoinen taulu perheen äidistä poseeraamassa bikineissä suht seksuaalissävytteisessä asennossa. Oli vähän kiusallista, tein kaikkeni etten joutuisi katselemaan sitä taulua.
Kommentit (291)
Ne pöytälamput, joiden jalat näyttävät ihan anaalihelmiltä.
Höperöllä hamstraajamummollani on mm. "kaunis" muovipussi niitattu koristeeksi seinään. Hän on myös maalannut viinirypäleterttujen oksia ja laittanut ruukkuun. Kaikkea muutakin hassua häneltä löytyy, sillä koko asunto on täynnä pientä krääsää. Hän saattaa esimerkiksi kuivattaa koristeeksi hassun muotoisia perunoita :D
Eräällä tutulla on asunnossa eläinten luita, osa entisten lemmikkien.... :o
Vierailija kirjoitti:
Erään lapsuuden koulukaverini perheessä oli olohuoneessa lasivitriini, jossa oli pari settiä Iittalan viinilaseja, ihan niillä punaisilla kaupan tarroilla varustettuina jotta tuotteiden merkki olisi kaikille selvä. Laseja ei kuulemma koskaan käytetty, ne olivat vain "arvokkaina" esineinä näytillä. Mielestäni siinä brändin arvostus on lähtenyt jo aika pahasti käsistä...
En ymmärrä tätä Iittalan yliarvostusta. Tuttavan perheessä lapset eivät saa käyttää Teemaa, vaikka ovat jo koululaisia. Vitriinissä Iittalaa heilläkin ja tarrat jätetty myös kivituikkuihin. Miksi myös ostaa jotain, jota ei ikinä käytä? Mulla oli jo köyhänä opiskelijana Iittalaa jatkuvassa käytössä...
Meillä Teema on arkikäytössä. Vitriinistä löytyy oikeasti vanhat perintöastiat ja arvokkaammat häälahjaviinilasit.
Vierailija kirjoitti:
Suolalamppu
Mulla on tällainen, anopilta lahjaksi saatu. En usko niihin huuhaajuttuihin ilman parantamisesta, vaan pidän talvisin tunnelmavalona.
Heteromiehellä iso puinen vehje työpöydällä.
Entisellä poikaystävällä oli joku miekka, enkä tiedä miksi. Ei siis mikään harrastusväline.
Vierailija kirjoitti:
No ne home-kyltit!
Amen!
Homeessa lovee!
Satoja kappaleita samoja, mitä tahansa, koriste-esineitä (esim. kissoja) on vain niin ahdistavaa. Varsinkin kun tilpehöörivaltamerta koristaa paksu pölykerros.
Entinen naapurini lapsuudessani oli kissarakas, kun kissasta aika jätti oli saanut hyvän idean ottaa muistoksi vähän hännäntypykkää. Siellä se kirjahyllyssä jonkin aikaa komeili, kunnes alkoi kuhista matoja :X
Noista kissapulloista minäkin olin aikeissa mainita. Todella outo ja mauton keräilykohde ja koriste-esine.
Jollain oli lasten napanuorat lasipurkissa.
Vierailija kirjoitti:
Lasipurkki, semmonen iso felixin kurkkusalaattipurkki, joka on puolillaan lehmien hampaita. Kysyin kerran, että mitä ne oikein on niin sain selityksen, että hiehot vaihtaa jossain vaiheessa maitohampaat pysyviin hampaisiin ja niitä pudonneita löytyy joskus siitä hiehon edestä missä se syö. Tämä emäntä, hieman makaaberiin suuntautuva, keräilee niitä, pesee ja laittaa purkkiin näkösälle.
Nauroin. Helvetin hyvä. Tällaisia kummallisuuksiahan katsoo mielellään, toisin kuin jotain Home-kylttejä ja sisustusseipäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ne kissapullot kaikissa sateenkaaren väreissä.
Mitä ne ovat?
Bonsai-kissoille.
Vitsi vitsi.
Minä pidän vanhoista huonekaluista ja minulle on joitakin perintönä tullutkin. Mutta niiden vanhojenkin on oltava asiallisessa kunnossa. En ole koskaan ymmärtänyt näitä maalaisromantikkoja, jotka raahaavat sukulaisista, kirppareilta ja jopa antiikkiliikkeistä niin huonokuntoisia kalusteita, että huhhuh. Maalit hilseilee, ovet eivät pysy kunnolla kiinni, laatikot ahistavat jne. Topatut huonekalut lemahtavat ties mille. Joskus haiskahtavat myös nuo umpipuiset kalusteet sille, että niitä ei ole säilytetty kovin siisteissä lämpimissä tiloissa, joskus tuntuu, että ne on tuotu suoraan navetan nurkasta sisälle.
Sain mutsilta juuri sellaisen lampun :D
Yhdessä kodissa oli seinällä kuva kuolleesta koirasta. Siis koira oli kuvassa jo kuollut. Tavallaan ymmärrän viimeisen muiston meidän-rakkaasta-Rekusta, mut mielestäni se oli aika creepy.
Vierailija kirjoitti:
Itse pidin outoina jokin aika sitten muodissa ollutta mukamaalaisromantttista tyyliä sisustaa kaikenmaailman puusuksilla ja sauvoilla, heinäseipäillä, rautaharavilla ja ties millä. Mielestäni ulkona käytetyt vanhat työvälineet eivät kuulu sisälle. Samoin vanhat puuovet, ikkunanpokat ja muut talojen rakennusosat. Lisäksi ne kipsiset madonnapatsaat ja eurolavoista paskarrellut "huonekalut" olivat kamalia.
Meni vähän aiheen viereen. Vastatakseni kysymykseen, entisellä mökkinaapurilla oli mallinukke seisomassa mökkinsä terassilla kesät talvet. Creepy 😳
Joo, eka kerran kun näin lavoista tehdyn huonekalun, ajattelin että voi, näillä on rahaongelmia, kun on kertalavoja käytetty huonekalun tekemiseen. Sitten se selvisi, että se on muotia! Omalla työpaikalka näkee niitä lavoja riittävästi, ei tarvii kotiin tuoda. Toinen just nuo heinäseipäät ja muut. Hitto, monet ihmiset heittelee niitä roskiin romuna ja toiset maksaa ihan hulluja hintoja niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erään lapsuuden koulukaverini perheessä oli olohuoneessa lasivitriini, jossa oli pari settiä Iittalan viinilaseja, ihan niillä punaisilla kaupan tarroilla varustettuina jotta tuotteiden merkki olisi kaikille selvä. Laseja ei kuulemma koskaan käytetty, ne olivat vain "arvokkaina" esineinä näytillä. Mielestäni siinä brändin arvostus on lähtenyt jo aika pahasti käsistä...
En ymmärrä tätä Iittalan yliarvostusta. Tuttavan perheessä lapset eivät saa käyttää Teemaa, vaikka ovat jo koululaisia. Vitriinissä Iittalaa heilläkin ja tarrat jätetty myös kivituikkuihin. Miksi myös ostaa jotain, jota ei ikinä käytä? Mulla oli jo köyhänä opiskelijana Iittalaa jatkuvassa käytössä...
Meillä Teema on arkikäytössä. Vitriinistä löytyy oikeasti vanhat perintöastiat ja arvokkaammat häälahjaviinilasit.
Iittalan lasit on mullakin arkikäytössä. Ei ne niiiin kallita ole. Ja muut teema ym astiat. Eivät montaa euroa maksa ja ovat kestäviä. Halvemmat lasit ja lautaset joskus rikkoontuu tosi helposti. Siihen nähden nuo iittalat on halpoja, kun ei tarvii uusia ostella hajonneiden tilalle. Yhdet kirkkaat ei-iittala lasit mulla on jotka on kestäviä ja nättejä, moni ihmetellyt, miksi käytän vielä niitä kun on iittalaakin. Hoh hoijaa...
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä kodissa oli seinällä kuva kuolleesta koirasta. Siis koira oli kuvassa jo kuollut. Tavallaan ymmärrän viimeisen muiston meidän-rakkaasta-Rekusta, mut mielestäni se oli aika creepy.
Siis valokuva seinällä koirasta ruumiina? Oikeasti? :0
Seinällä sisustustarra jossa lukee home. Miksi mainostaa, että kämppä on homeessa?
Viinipulloja:
http://3.bp.blogspot.com/-08qlmZ0I11w/U6niM5N-U9I/AAAAAAAAAG8/x81Syl3Og…
Noita on tullut parissa paikassa nähtyä. Ei ehkä niinkään outo mutta erikoinen silti, ei jatkoon.