Mies koko kesän töissä ja itse yksin pienten lasten kanssa
Mies siis koko kesän töissä, lähes kaikki viikonloputkin. Näin ollut jo alkuvuodesta, yleensä vuodessa hänellä kertyy ylityötunteja yli 200. Hän alkaa olemaan jo nyt aivan väsynyt, kotona ollessaan vaan nukkuu ja tiuskii kaikille. Meillä on kolme pientä lasta ja koti hoidettavana, joten mullakin kädet töitä täynnä. Ei ole mitään mökkiä tai mitään, mihin pääsisin lasten kanssa lomailemaan tai mitään paikkaa, missä mies voisi rauhassa olla. Tulee aika ankea kesä tätä menoa. Myöskin kaksi nuorinta lasta niin pieniä (1v ja 2v), ettei tee mieli mihinkään mennäkään kun se on mulla yhtä perässä juoksemista. Tukiverkko on johonkin hävinnyt vuosien varrella, miehen perhe on ottanut etäisyyttä ja itselläni äiti kuollut ja isä elää kauempana uuden naisen kanssa.
Kyselen siis onko täällä ketään muuta samassa tilanteessa? Ja vinkkejä mistä voisin saada apua, onko mahdollista saada joku aikuinen mukaan vaikka huvipuistoretkelle tai Muumimaailmaan tai johonkin? Kaikki vinkit ovat tervetulleita!
Kommentit (43)
Miksi miehesi on koko ajan töissä ja tekee vielä ylitöitä? Miksei hänellä ole lomaa? Lapset ovat vain kerran pieniä. Itse pitäisin perhepalaverin ja miettisin arvojärjestystä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi on koko ajan töissä ja tekee vielä ylitöitä? Miksei hänellä ole lomaa? Lapset ovat vain kerran pieniä. Itse pitäisin perhepalaverin ja miettisin arvojärjestystä uudestaan.
Aina ei ole varaa valita töitään, etenkään, jos perheen elatus riippuu siitä, kuten varmaan ap:n tapauksessakin.
Itse taas ehdottaisin, että pyri saamaan joku lapsiperheellinen tuttavaksi. Silloin voisitte toisinaan hoitaa toistenne lapsia ja myöhemmällä lapset voisivat ehkä yökyläilläkin.
Toki voi löytyä auttamishaluisia perheettömiäkin. Tosin ainakin itseäni perheettömänänä alkoi pikkuhiljaa uuvuttaa tuttujen lastenhoito, koska kyse ei oikein ollut vastavuoroisesta suhteesta. Nyttemmin hoidan satunnaisesti siskoni lapsia, mutta tuttavien lapsia en enää hoida.
Olisiko parempi, jos miehesi olisi työttömänä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi on koko ajan töissä ja tekee vielä ylitöitä? Miksei hänellä ole lomaa? Lapset ovat vain kerran pieniä. Itse pitäisin perhepalaverin ja miettisin arvojärjestystä uudestaan.
Kysyisin myös tätä samaa. Miehesi vaikuttaa käytöksensä perusteella myös kärsivän jonkinlaisesta työuupumuksesta.
Eikä mikään ihme, kun ylityömäärät ovat tuota luokkaa eikä pidä lomaa. Miksei? Onko vasta vaihtanut työnantajaa, jolloin lomia ei ole kertynyt vai työskenteleekö yrittäjänä, joka ei lomaile?
Vierailija kirjoitti:
Itse taas ehdottaisin, että pyri saamaan joku lapsiperheellinen tuttavaksi. Silloin voisitte toisinaan hoitaa toistenne lapsia ja myöhemmällä lapset voisivat ehkä yökyläilläkin.
Toki voi löytyä auttamishaluisia perheettömiäkin. Tosin ainakin itseäni perheettömänänä alkoi pikkuhiljaa uuvuttaa tuttujen lastenhoito, koska kyse ei oikein ollut vastavuoroisesta suhteesta. Nyttemmin hoidan satunnaisesti siskoni lapsia, mutta tuttavien lapsia en enää hoida.
Meillä on 1 lapsi ja varsinkin 3 lapsen perheissä vanhemmat ovat jatkuvasti tyrkkäämässä lapsiaan meille.
Yritin kysyä miten vaihdot arvioidaan, kaikki ovat ehdottaneet pitävät meidän lasta vkonlopun ja me pidetään heidän lapsia vkonloppu. Kysyin esim ruokaan menee 3 x enemmän rahaa.
Ei kiitos näille.
Yp oot tehnyt lapset miehen kanssa, joka asuu töissä. Nyt on myöhäistä katua.
Ei edelleenkään kuulosta normaalilta, ettei miehellä ole lainkaan lomaa ja on jatkuvasti ylitöissä. Perheen talous pitää miettiä uudelleen, jos tuo on välttämätöntä. Harvoin on. Vuosilomaoikeus on ihan ihmisten turvaksi keksitty, jokainen tarvitsee joskus vapaata. Yli 50 tuntia viikossa työskentelevillä on vielä tutkimusten mukaan monia terveysriskejä. Työpäivät kohtuullisiksi siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi on koko ajan töissä ja tekee vielä ylitöitä? Miksei hänellä ole lomaa? Lapset ovat vain kerran pieniä. Itse pitäisin perhepalaverin ja miettisin arvojärjestystä uudestaan.
Aina ei ole varaa valita töitään, etenkään, jos perheen elatus riippuu siitä, kuten varmaan ap:n tapauksessakin.
Ap:n kuvauksen perusteella kyseisessä firmassa on yliväsymyksestä kärsivä työntekijä.
Eikö työajanseurantaa ole vai kuuluuko miehen työsopimukseen jonkinlainen iso ylituntimäärä?
Onneksi aikanaan tajusi puolisonvalinnassa, mitä on saamassa. Yrittäjä ei ihmeemmin lomaile, jos on kiireisin työaika. Ihan hyvin saatiin lasten kanssa kesät kulumaan, vaikka ei ollut turvaverkkoja. Käytiin hotellilomilla, Puuhamaassa jne. joko minä+lapset tai mukana oli joku tuttu/tuttavaperhe. En osannut ajatella, että siinä on jotain omituista, että perheenlomat oli aina marrakuussa.
Hankala juttu. Itselläni kolmas lapsi tulossa, ja kyllä tämä on sellainen lössi, ettei tätä noin vain tuupata hyvänpäiväntuttavalle kylään. Enkä kyllä antaisikaan kenelle tahansa. Meillä yhdet isovanhemmat elossa & voimissa, ja heille voi antaa 6- ja 4-vuotiaat ehkä yhdeksi yöksi. Sen jälkeen alkaa kahdeksankymppinen seniori kaivata rauhaa ja hiljaisuutta.
Eli minunkin neuvoni on, että perheen sisällä jaetaan hoitovastuuta nykyistä enemmän. Olisiko sinulla työpaikkaa, mihin palata, niin mies voisi pyörittää perhearkea ja vähän hengähtää omista työpaineistaan?
Kesän varalle oma vakiovinkkini on, että aamulla isot eväät mukaan ja koko päivä puistoissa/ilmaistapahtumissa. Ulkona pääsee aina helpommalla kuin sisällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas ehdottaisin, että pyri saamaan joku lapsiperheellinen tuttavaksi. Silloin voisitte toisinaan hoitaa toistenne lapsia ja myöhemmällä lapset voisivat ehkä yökyläilläkin.
Toki voi löytyä auttamishaluisia perheettömiäkin. Tosin ainakin itseäni perheettömänänä alkoi pikkuhiljaa uuvuttaa tuttujen lastenhoito, koska kyse ei oikein ollut vastavuoroisesta suhteesta. Nyttemmin hoidan satunnaisesti siskoni lapsia, mutta tuttavien lapsia en enää hoida.
Meillä on 1 lapsi ja varsinkin 3 lapsen perheissä vanhemmat ovat jatkuvasti tyrkkäämässä lapsiaan meille.
Yritin kysyä miten vaihdot arvioidaan, kaikki ovat ehdottaneet pitävät meidän lasta vkonlopun ja me pidetään heidän lapsia vkonloppu. Kysyin esim ruokaan menee 3 x enemmän rahaa.
Ei kiitos näille.
Yp oot tehnyt lapset miehen kanssa, joka asuu töissä. Nyt on myöhäistä katua.
Ymmärrän hyvin myös sinun pointtisi. Tuossakaan ei vastavuoroisuus toteudu.
Itsekin huomasin sen, että kun jonkun kerran olin ollut auttavainen jonkun tutun lapsen suhteen ja ottanut vaikka viikonlopuksi yökylään, niin kohta taas oltiin tarjoamassa lasta tai tämän sisarusta yökylään.
Siskoni lapsia kohtaan taas tunnen kiintymystä, joten sen vuoksi satunnainen kolmen lapsen hoitaminen on ok.
Muuten alkoi tulla se fiilis, että miksiköhän jotkut perheelliset ajattelevat, että joku lapseton erityisesti haluaisi käyttää vapaa-aikaansa heidän lastensa hoitamiseen?
-4-
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sinulla työpaikkaa, mihin palata, niin mies voisi pyörittää perhearkea ja vähän hengähtää omista työpaineistaan?
Muuten viestisi oli ok, mutta aika mielenkiintoinen tämä näkemys, että burn outista kärsivä ihminen jotenkin "hengähtäisi" kolmen lapsen kanssa, joista nuorimmat 1- ja 2-vuotiaat.. Ja jos tiuskii lapsille jo nyt, niin miten jaksaisi hoitaa heitä aamusta iltaan niin, että lapset voisivat hyvin?
Kaks nuorinta 1 ja 2 v..apua..huhuh. .

Näkemykseni perustuu ihan omaan ja puolisoni kokemukseen, että työnteon ja lastenhoidon vastuiden jakaminen on kuitenkin lopulta henkisesti kevyempää kuin yrittää puskea yksin vuosikausia hirveää urakkaa jommankumman parissa. Myös parisuhteen kannalta on ollut kullanarvoista, että kumpikin on pysynyt kiinni sekä työelämässä että lastenhoidossa.
Just, itse ootte lapsenne hankkinu, turhaa kitistä, ainakin teillä on jonkinlainen rahahana, olkaa siitä onnellisia
Säästätte sellasen summan millä voi alkaa sijoittelemaan sitten joskus saatte aikaa itsellenne paitsi jos on työnarkomaani ja pakko tehä kokoajan jottain niin sitte on syvemmät ongelmat
Itsellä on tämä motto että rahalla mitään tee jos eiole aikaa tuhlata!
Tsemppiä. Mä oon koko kesän töissä ja mies on lasten kanssa. Vähissä on yhteiset lomat lähivuosina (opiskellaan+yritetään töillä elää). Meilläkään ei tukiverkkoja, mökkiä tms. Oletan että nuo käyvät rannalla, asukaspuistossa ja näkevät muita lomailevia perheitä kun ovat täällä. Lähiretkiä metsään ym. Meilläkin nuorempi vuoden niin vähän hankalaahan se on, mutta pieniä juttuja.
Itse vielä lapsettomana ja alle 25-vuotiaana mielihyvin tulisin seuraksi ja apukäsiksi johonkin reissulle tai viettämään aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi miehesi on koko ajan töissä ja tekee vielä ylitöitä? Miksei hänellä ole lomaa? Lapset ovat vain kerran pieniä. Itse pitäisin perhepalaverin ja miettisin arvojärjestystä uudestaan.
Aina ei ole varaa valita töitään, etenkään, jos perheen elatus riippuu siitä, kuten varmaan ap:n tapauksessakin.
Ap:n kuvauksen perusteella kyseisessä firmassa on yliväsymyksestä kärsivä työntekijä.
Eikö työajanseurantaa ole vai kuuluuko miehen työsopimukseen jonkinlainen iso ylituntimäärä?
Jos luit aloituksen, ymmärrät varmaan, että työajan seurantaa on, ja se sallinee vielä ylityöt yli kesän.
Ja kyllä, lomaoikeus on jokaisella, mutta ei sitä saa itse päättää aina, milloin sen haluaa. Uudet saavat tyytyä usein toukokuun tai syyskuuhun. Ja sekään mitään erityistä herkkua ole, jos on vain pari viikkoa lomaa. Ei se ainakaan auta ap:ta ja lapsia tämän kesän suhteen.
Eli ap, viestiä sinne paikalliseen tai sitten rohkeasti tutustut uusiin ihmisiin teidän lähistöllä. Jos ei onnistu, niin sitten ne retkieväät kunnolla mukaan ja ulos, aina kun mahdollista, on usein helpompaa kuin vain olla kotona. Vaikka sun nuorimmat ovat melko pienet.
Missä päin asutte?
Laita paikkakuntanne faceen tästä kyselyä? Joku ns yksinäinen aikuinen voisi mielellään lähteä seuraksi.
Mun äiti toimii nykyään yhdelle perheelle varamummona, sillä perheen isovanhemmat asuvat kaukana ja ovat kovin ikäkkäitä. Joten äitini on lastenhoitoapuna ja muutenkin tekemisissä heidän kanssaan.