Te, jotka märisette opettajien lomista, miksi ette ala/ole alkaneet itse opettajiksi?
Kommentit (80)
Samaa mieltä kuin ap. Samoin on turha kadehtia yh-vanhempia kun eropaperit voi jättää itse kukin koska haluaa.
Ammatinvalintakysymys, oli ex-miehelläkin tapana sanoa, joten turpa kiinni kun hän lomailee. Minun lahjani olivat kuitenkin muualla kuin opetusalalla, vaikka varmaan aika helposti olisin siitä koulutuksesta selvinnyt, mitä sivusta seurasin eksän opiskeluja. En ikinä tajunnut miksi minun olisi itse pitänyt alkaa opettajaksi voidakseni kritisoida toisen laiskottelua. Lastenkin loma hoidosta otettiin minun normikesäloman ajaksi, koska ex ei ollut ansaitulla lomallaan mikään lapsenlikka.
Vierailija kirjoitti:
Samaa mieltä kuin ap. Samoin on turha kadehtia yh-vanhempia kun eropaperit voi jättää itse kukin koska haluaa.
Kuka kadehtii yh-vanhempia? tirsk
No ei kai tuossa mitään kahdettivaa. Maksavat oman lomansa piennetyllä palkalla muilta kuukausilta.
Meinaatko, että ikinä ei saisi olla eriävää mieltä mistää, jos ei itse tee kyseistä työtä? Mielenkiintoinen ajatusmalli. Toisaalta opettajan homma on sellaista koirantyötä nykyään, että eipä kukaan siitä kateellinen voi olla. Pitäkää lomanne kun palkka on kuitenkin niin paska tuollaisesta koiranhommasta.
Minulla oli lahjakkuutta muille aloille. En kadehdi opettajan työtä, omani on mielenkiintoisempaa ja paremmin palkattua. Vähän ärsyttää opettajien huokailu ja ylipitkän loman perustelu työn raskaudella. Newsflash: muutkin työt on raskaita, muillakin on palkatonta iltahommaa mutta silti perus 4+1 lomat, joiden pitoajankohdan työnantaja määrää.
Vierailija kirjoitti:
No ei kai tuossa mitään kahdettivaa. Maksavat oman lomansa piennetyllä palkalla muilta kuukausilta.
Juuri näin, se jää vaan valittajilta huomioimatta. Opettajat saavat tutkintoon nähden varsin pientä palkkaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei voisi vähempää kiinnostaa opettajan hommat. Loma on täysin ylimitoitettu jopa useiden opettajien itsensä mielestä. Ei kai kukaan ammattia valitse loman pituuden takia.
No minä valitsin. Palkkani on huonompi kuin opetettavan aineeni asiantuntijatöissä, mutta minä priorisoin näin. Toki tykkään myös duunistani, mutta viihtyisin toisissakin hommissa.
Ihmiset ovat kateellisia. Työtä ei haluta tehdä, mutta kaikki edut itselle kyllä halutaan. Siksi on kätevää haukkua opettajien työtä ja sanoa, että pitäkää lomanne. :)
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli lahjakkuutta muille aloille. En kadehdi opettajan työtä, omani on mielenkiintoisempaa ja paremmin palkattua. Vähän ärsyttää opettajien huokailu ja ylipitkän loman perustelu työn raskaudella. Newsflash: muutkin työt on raskaita, muillakin on palkatonta iltahommaa mutta silti perus 4+1 lomat, joiden pitoajankohdan työnantaja määrää.
Ja palkkakin parempi kuin opettajilla samantasoisella koulutuksella. Että silleen. Unohtuiko tämä asia?
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli lahjakkuutta muille aloille. En kadehdi opettajan työtä, omani on mielenkiintoisempaa ja paremmin palkattua. Vähän ärsyttää opettajien huokailu ja ylipitkän loman perustelu työn raskaudella. Newsflash: muutkin työt on raskaita, muillakin on palkatonta iltahommaa mutta silti perus 4+1 lomat, joiden pitoajankohdan työnantaja määrää.
Opettajat sitten saavat lomailla ihan milloin haluavat sen ylipitkän lomansa ja työnantaja ei mitenkään määrää ajankohtaa?
Ihmiset ovat kiinnostuneita erilaisista töistä. Eihän tässä nyt ole mitään kummallista eikä edes keskustelun arvoista. Sama kuin sanottaisiin lääkäreistä, että en minä haluaiskaan olla lääkäri, mielenkiintoni on muualla. Pitäköön palkkansa.
En todellakaan ymmärrä opetustyön pitämistä kaikkein raskaimpana kaikista töistä, jos työn raskautta kompensoidaan pitkillä lomilla. Tuolla logiikalla aivokirurgin, palomiehen, poliisin tai kaivosmiehen tarvitsee käydä duunissa pari päivää vuodessa.
Hurjana velloo jälleen palstalla jokakeväinen opekeskustelu.
Mä en oikein saa kokonaiskuvaa tästä opekeskustelusta jutusta, joten jos joku voisi selventää pari juttua?
- Opeille ei makseta kesälläkö (kesä-heinä?) mitään palkkaa? Vaan koko vuoden liksa on yhdistetty elokuun-toukokuun palkkaan? Eli verojen progressio on haittapuolena tässä järjestelmässä vai? Muutoinhan se nyt on aika sama milloin sen palkan saa tililleen, jos bruttotulo on aina sama.
- Opeilla on velvollisuus suunnitella tulevaa lukuvuotta kesälomalla? Onko näin? Onko muita velvollisuuksia?
Olen myös sitä mieltä että kesäloma on opeilla liian pitkä, tosin itse antaisin heille pidemmän kesäloman mitä se yleisin 4vko on.
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko, että ikinä ei saisi olla eriävää mieltä mistää, jos ei itse tee kyseistä työtä? Mielenkiintoinen ajatusmalli. Toisaalta opettajan homma on sellaista koirantyötä nykyään, että eipä kukaan siitä kateellinen voi olla. Pitäkää lomanne kun palkka on kuitenkin niin paska tuollaisesta koiranhommasta.
Miksi sitten märistä siitä, että joku toinen saa jotain sellaista, josta itse ei ole edes kiinnostunut? Sehän se vasta mielenkiintoinen ajatusmalli onkin.
Te, joiden mielestä opettajien kesälomaa pitäisi lyhentää, niin mitä opettajien pitäisi mielestänne töissä tehdä sillä välin kun oppilaat lomailevat?
Aloin opettajaksi osin lomien takia
Ainakin mun opettajakaveri on töissä vielä tämän viikon. Sanoi työtä jäävän jäljelle vielä niin että menee syksyllä muita aiemmin töihin.
Sillä välin viettää ansaittua kesälomaa!
On nimittäin aika paljon se työn määrä, mitä hänkin tekee kotona varsinaisen työajan jälkeen. Sitten vielä päälle kaikki projektit ja ideoinnit ja toteuttamiset.
Vierailija kirjoitti:
Ammatinvalintakysymys, oli ex-miehelläkin tapana sanoa, joten turpa kiinni kun hän lomailee. Minun lahjani olivat kuitenkin muualla kuin opetusalalla, vaikka varmaan aika helposti olisin siitä koulutuksesta selvinnyt, mitä sivusta seurasin eksän opiskeluja. En ikinä tajunnut miksi minun olisi itse pitänyt alkaa opettajaksi voidakseni kritisoida toisen laiskottelua. Lastenkin loma hoidosta otettiin minun normikesäloman ajaksi, koska ex ei ollut ansaitulla lomallaan mikään lapsenlikka.
Typerä ihminen valitsee typerän puolison! Katse peiliin.
Ei voisi vähempää kiinnostaa opettajan hommat. Loma on täysin ylimitoitettu jopa useiden opettajien itsensä mielestä. Ei kai kukaan ammattia valitse loman pituuden takia.