3,5-v puhuu kuolemasta

Tyttö on nyt 3,5 vuotias ja ukki (mieheni isä) kuoli n. 1,5 vuotta sitten. Miehelleni erittäin arka paikka, varsinkin ensimmäinen vuosi. Edes minä en saanut puhua kuolemasta tai hänen isästään kun hänelle tuli paha mieli eikä hän saanut nukuttua öitään kun ajatukset alkoivat harhailla mielessä. Tähän vaikuttaa myös se, että mieheni oli melko nuori ja isälläänkin olisi ollut vielä monia kymmeniä vuosia edessä, mutta toisin kävi. Tyttäremme puhui minulle paljon ukistaan ja kyseli ja sanoininkin aina, ettei kyselisi vielä paljon isiltä, kun isille tulee paha mieli ja kerroin itse mahdollisimman paljon millainen ukki oli ja miksi kuoli jne.jne. Jossain vaiheessa sitten asiat kääntyi niin, että tyttö alkoi kyselemään näitä kysymyksiä isältään ja huomasinkin sen auttavan myös miestäni käsittelemään asiaa kun joutui selittäämään asiat " aikuismaisesti" , joten asiat menivätkin loppujen lopuksi hyvin. Edelleen vähintään kerran viikossa (parhaimmillaan päivittäin) tyttö kysyy kuolemasta ja silloin tulee aina ukki mieleen ja yhdessä isin kanssa miettivät ja muistelevat ukkia. Luulisin tämän olevan vain tätä 3-vuotiaan uteliaisuutta ja tiedonjanoa ja menee jossain vaiheessa ohi mutta tiedän kyllä että voi olla raskasta kuunnella ja selittää vaikeita asioita päivittäin. Enkä oikein osaa sen kummemmin neuvoakaan. Itse en ole kovin herkkä ja pystyn puhumaan lasten kanssa esim. oman isoäitini ja mieheni isän kuolemista ja muistella heitä. Itkenkin joskus ja selitän sen ikävänä ja että ei se ole vaarallista, lapset ymmärtävät sen hyvin ja yleensä lohkaisevatkin siihen tilenteeseen jonkun todella hassun kysymyksen johon ei voi muuta kuin nauraa joten mielestäni niille on hirmu helppo puhua näistä asioista. Voimia sinne ja kyllä se ohi menee jossain vaiheessa.

Ei ehkä enää niin usein, kuin vähän aikaa sitten, mutta kovasti on kuolemakysymyksiä riittänyt meilläkin.

Yhtenä päivänä tyttö mm. kysyi, että " minkävärinen kuolema on? onko se punainen?" . Sitten selitti että kun verikin on punaista, niin ajatteli että kuolemakin olisi punainen. Tämä oli vähän outo juttu, koska missään vaiheessa ei olla selitetty että kuolema liittyisi jotenkin vereen.

Itsekin aika herkkä olen, ja kyllähän nämä kysymykset ovat hankalia itsellekin selittää, mutta joka asiahan tuossa iässä tuntuu kiinnostavan :)

kuolema on iso asia joka tulee väistämättä jokaisen eteen jossain muodossa ja kun ei lapsi ymmärrä, se jää ihmetyttämään. Meillä tuo kuolema-vaihe puhkesi varsin isoksi kun kaksoset olivat 2,5 v ja vanha koiramme jouduttiin viemään lopetettavaksi. Lapset kyseli tosi tosi paljon eikä auttanut muu kuin yrittää selittää yksinkertaisesti, jotta lapset ymmärtävät. He kyselivät kovati milloin minä tai isi kuollaan, tai milloin kukakin lapsista ja tyydyttävä vastaus löytyi, kun selitin, että jokainen kuolee lopulta joskus, mutta sitä ennen elää riittävän pitkän elämän. Eli ei tarvinnut kovin tarkkaan selittää sitä kuoleman ajankohtaa, lapsia helpotti se, että saivat tietää, että jokaisela on se " riittävän pitkä aika" , mitä se sitten meinaakaan. Sellainen asia myös joka saattaa lapsen ahdistusta helpottaa (vaikka itse ei kuolemnajälkeiseen elämään uskoisikaan)on " tieto" siitä, että sitten kuoleman jälkeen tapaa ne kaikki jo kuolleet (lemmikit, läheiset yms)siellä taivaassa. En voi itse sanoa uskovani että asia on näin, mutta lasten oloa tämä helpotti kovasti, eikä kuolema jäänyt sellaiseksi isoksi pimeäksi möröksi jota lapsi pelkää aamulla heti herättyään tai illalla nukkumaan mennessään...

Meillä ollut perhepiirissä kuolemantapaus puoli vuotta sitten ja vieläkin lapsi aina välillä ottaa asian yllättäen esille ja kyselee esim. että koska hän kuolee ja kaikkea muuta mahdollista taivaan ja maan väliltä. Kysymykset eivät ole aina helppoja ja saattaa aiheuttaa itsellekin surullisen olon, mutta olen silti pyrkinyt vastaamaan yksinkertaisesti ja selittäen. Välillä lapsi saattaa kysyä vain yhden kysymyksen, välillä niitä tulee liuta.



Kysyin jossain vaiheessa neuvolasta, että miten tämän ikäinen käsittää kuoleman ja miten asiasta tulisi puhua. Neuvolasta sanottiin, että yli kolmevuotias ymmärtää jo niin paljon asioista, että kysymyksiin tulisi vastata " totuudenmukaisesti" ja selittää, niin kauan, että lapsi saa omasta mielestään tyydyttävän vastauksen. Riittää kuitenkin, että vastaa vain lapsen esittämiin kysymyksiin eli ei tarvitse alkaa selittämään jotain sellaista mitä lapsi ei ole suoranaisesti kysynyt. Lapsi ei kuitenkaan ymmärrä kuolemaa samalla tavalla kuin me aikuiset, eikä kuulemma tarvitsekaan. Riittää kun hän ymmärtää sen omalla tavallaan ja niin, ettei hänelle jää sen suhteen epäselvyyksiä, joista voisi aiheutua epävarmuutta ja " pelkotiloja" .