Onko lihavilla naisilla mielestäsi vähemmän elämänhallintaa kuin hoikemmilla?
Jotenkin minusta tuo on sellainen asia, joka jo yhdellä silmäyksellä kertoo, että naisella ei ole kaikki hyvin. Ehkä hieman tästäkin syystä välttelen ylipainoisia naisia enkä vain sen takia, että olisin pinnallinen.
Kommentit (62)
Voi olla, tosin voi olla toisinpäinkin.
Aikuinen voi olla lihava jo pelkästään siitä syystä, että on lapsena saanut liikaa energiaa kulutukseensa nähden, ja hänelle on kehittynyt paljon rasvasoluja. Jos kehossa on paljon rasvasoluja, myös lihominen on helpompaa kun on ns mihin varastoida.
Lapsuudessa myös opitaan ruokailutottumukset ja ennen kaikkea suhde ruokaan. Jos lapsena opitaan lohduttamaan itseään ruoalla, sitä todennäköisesti jatkaa aikuisenakin.
Varsinaisella elämänhallinnalla tai sen puutteella sinänsä sillä ei yksiselitteisesti ole tekemistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kerro välttämättä yleisestä elämänhallinnasta mitään.
Itse kuitenkin näen että jossain on ongelma jos ollaan sairaalloisen ylipainoisia, joku hallinta silloin puuttuu, lähinnä liittyen syömiseen ja mielenterveyteen. Lievä ylipaino ( sellainen muutama kymmen kiloa) on vielä selitettävissä lääkkeillä/sairauksilla jotka keräävät painoa, mutta sairaalloinen ylipaino johtuu jostain muusta, ja useimmissa tapauksissa se on kontrollin menetys syömisestä, johtuen asiasta x tai y.
Toki muut asiat voivat olla kontrollista: Työ, perhe jne. Mutta kertoo minulle yhden elämän osa-alueen kontrollin puutteesta.
Ai muutama kymmenen kiloa on lievä ylipaino
No joku 20kg ylipainoa ON vähän, jos verrataan sairaalloisen ylipainoiseen. Eli paino on jotain 150kg enemmän kuin pitäisi.
Kuinkahan mones ketju tämä jo on viikon sisään aiheesta lihavuus/laihuus ,miten helvetis te ees jaksatte vastata ja pyöritellä tätä samaa asiaa päivästä toiseen?. Joillekki tuntuu olevan elämää suurempi asia pitää kirjaa toisten ulkonäöstä,ite jokainen läskinsä kantaa ja kaikki ei ole läpipaskoja!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä sinua riivaa on ennakkoluulot.
Olen 172cm/134.5kg ja elämänhallintani on parempi kuin hyvä. Olen korkeasti koulutettu, minulla on hyvä ja hyvin palkattu työ ja velattomat koti ja auto. Syy miksi olen lihava on nautiskelijaluonne. Oli se sitten herkut, matkustelu tai seksi niin hemmottelen itseäni niillä. Voisin toki olla ilmankin mutta miksi ihmeessä kun minua tai miestäni ei haittaa ylipaino ollenkaan. Olen täysin tyytyväinen näin. Kiitos molempien hyvä palkkaisuuden voimme käydä usein hienoissa ravintoloissa, matkustella ja nauttia elämästä. Seksielämä on kohdallaan ja molemmat onnellisia. Itse aikoinaan ajattelin että kukaan mies ei esim minua huolisi juuri ylipainon takia mutta oma mieheni antoi mahdollisuuden ja sanoi että minun kanssani on onnellisin koska en nipota pikku asioista ja osan nauttia.
Olet riippuvainen ruuasta. Myönnä se itsellesi.
En ole joten ei ole mitään myönnettävää :) kaikilla läskejä haukkuvilla taas on isoja ongelmia omassa elämässään jotka saa heidät haukkumaan ja mollaamaan toisia. Joskus jopa kateellisia. Ehkä jos tekin lopettaisitte sen negatiivisen elämäntavan tekin olisitte yhtä onnellisia. Tämä sama pätee koulukiusaamiseen. Kaikesta huolimatta toivottavasti sinullekkin tulee onnellinen ja lämmin kesä joka saa hymyn huulillesi :)
En ole koskaan haukkunut läskejä. Jos jokin toistuva tapa uhkaa terveyttä, niin silloin on aina kyse riippuvuudesta.
En ole riippuvainen. Raskaana aina vaihdoin ruokani terveelliseen ja ei ollut mitään ongelmaa. Olisin voinut toki jatkaa samalla linjalla mutta en tajua miksi pitäisi kun pidän hyvästä ruuasta ja juomasta. Voisin vaikka nyt heti tiputtaa kaiken epäterveellisen pois ja laihduttaa mutta en näe sille mitään syytä. Olen aina ollut terve ja kaikki me kuollaan joskus. Mielummin nautin asioista mistä pidän koko elämäni ja kuolen onnellisena kun kiellän itseltäni ne pienet nautinnon aiheet. Sinä voit jatkaa rahka ja salatinlehti ruokavaliotasi ihan rauhassa jos se tekee sinut onnelliseksi. Minä jatkan elämääni kuten tähänkin asti ja vähät välitän siitä mitä muut ovat mieltä:)
Ei ole välttämättä kokonaisvaltaisesti vähemmän hallintaa kuin hoikemmilla. Mutta mahdolliset vähemmän hallintaa ruokavalion kanssa kuin hoikemmalla.
Itse olen lihava ja muutenkaan elämä ei ole ihan hallinnassa. On diagnosoitu adhd.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei hallitse edes mitä kaikkea tulee tungetua suuhunsa on aika hankala puhua hyvästä elämänhallinnasta.
Niin se tupakkakin suuhun tungetaan, ja mitäs vielä, eli onko tällaisella naisella sitten muuten elämänhallinta hukassa? Ja ihan hoikkia naisia on ollut noissa "Elämä uusiksi ja velkasaneeraukseen"-ohjelmissa. Joten? Ja mitä ihmettä kenenkään ulkonäkö esim. sinulle kuuluu? Varsinkaan kun ei ole mitään konkreettista näyttöä siitä, että vain hoikilla olisi elämänsä hallinta 100% kunnossa.
Satunnainen tupakointi voi olla ihan harkittu päätös, onko lihavuus myös? Itse polttelen tupakan noin kolmen kuukauden välein, olenko siis menettänyt elämänhallintani?
Nyt ei ollut edes kyse siitä onko "vain hoikilla elämänsä hallinta 100% kunnossa" vaan siitä että onko läskeillä vähemmän hallintaa elämänsä suhteen kuin hoikilla. Kaikki hoikat eivät tupakoi eivätkä ole velkasaneerauksessa, 99,999% läskeistä sensijaan mättävät holtittomasti.
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei saavuta täydellistä tasapainoa ja elämänhallintaa. Yli-ja alipainoisilla se näkyy, mutta so? Onko arvokkaampaa, jos kroppa on normaalimitoissa, mutta henkilö on yksityiselämässään vaikka väkivaltainen, masentunut, sairas..? Tai hän on liian kiltti ja unohtaa oman arvonsa. Kaikilla meillä on joku vähemmän hallittu osa-alue, perfektionisteillakin. Ylisuorittajalla on kulissit kunnossa, mutta henkisesti paha olo. Mutta hänkö on parempaa seuraa kuin vaikka se ylipainoinen?
Tälle pisteet!
Ja lisäksi ihmetyttää, jos siis on tyytyväinen itseensä jne, että miksi pitää tätä samaa asiaa jankuttaa (olettaisin, että ei fiksut ja tervejärkiset jankuta?) päivittäin esim. täällä?
Verrataan sitten jankuttajia ylipainoisiin, jotka eivät taida jänkätä ja hokea samaa mantraa yleensä mistään, että kummalla oikeasti näyttäis olevan hyvä olla?
Kyllähän se siitä kertoo. Sama kuin alkoholismi / ylenmääräinen tupakointi jne. Ei hallita itseään.
Kyllä se lihavuus on melkein aina tunne-elämän häiriö, joka johtuu siitä, että elämästä puuttuu jotakin. Onhan se nähty näissä telkun laihdutusdokumenteissa. Aina on joku hylännyt ja sitten on alettu syömään lohtuna.
Tiiä sitten tätä Fat Girl- Dancing Whitneyä. Pistää kaiken sen piikkiin, että on se PCOS? Vaikea uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä sinua riivaa on ennakkoluulot.
Olen 172cm/134.5kg ja elämänhallintani on parempi kuin hyvä. Olen korkeasti koulutettu, minulla on hyvä ja hyvin palkattu työ ja velattomat koti ja auto. Syy miksi olen lihava on nautiskelijaluonne. Oli se sitten herkut, matkustelu tai seksi niin hemmottelen itseäni niillä. Voisin toki olla ilmankin mutta miksi ihmeessä kun minua tai miestäni ei haittaa ylipaino ollenkaan. Olen täysin tyytyväinen näin. Kiitos molempien hyvä palkkaisuuden voimme käydä usein hienoissa ravintoloissa, matkustella ja nauttia elämästä. Seksielämä on kohdallaan ja molemmat onnellisia. Itse aikoinaan ajattelin että kukaan mies ei esim minua huolisi juuri ylipainon takia mutta oma mieheni antoi mahdollisuuden ja sanoi että minun kanssani on onnellisin koska en nipota pikku asioista ja osan nauttia.
Olet riippuvainen ruuasta. Myönnä se itsellesi.
En ole joten ei ole mitään myönnettävää :) kaikilla läskejä haukkuvilla taas on isoja ongelmia omassa elämässään jotka saa heidät haukkumaan ja mollaamaan toisia. Joskus jopa kateellisia. Ehkä jos tekin lopettaisitte sen negatiivisen elämäntavan tekin olisitte yhtä onnellisia. Tämä sama pätee koulukiusaamiseen. Kaikesta huolimatta toivottavasti sinullekkin tulee onnellinen ja lämmin kesä joka saa hymyn huulillesi :)
No kyllähän sulla on niin kauhea ylipaino, että syöt ihan kolmen ihmisen edestä ainakin, vaikka mitä väittäisit! Mä painan vaivaiset 80 kg, kun ennen 60 kg ja tunnen itseni ihan möhkäleeksi.
Sinä saatat tuntea olosi möhkäleeksi mutta minä en tunne. Olin aikoinaan hoikka ja tunnen itseni ihan yhtä viehättäväksi nyt. Pukeudun hyvin istuviin vaatteisiin, pidän hygieniastani huolta ja jaksan tehdä ihan kaikki samat asiat kun ennenkin.
Narkomaanit ja pahasti alkoholisoituneet ovat usein hyvin hoikkia.
Kyse ei ole elämänhallinnasta vaan valinnoista. Jos haluaa herkutella niin se on vain laitettu ykkösprioriteetiksi hoikan vartalon sijaan.
Kysymys on elämänhallinnasta vain jos henkilö haluaa laihtua mutta ei pysty siihen. Kaikki lihavat eivät suinkaan halua laihtua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä sinua riivaa on ennakkoluulot.
Olen 172cm/134.5kg ja elämänhallintani on parempi kuin hyvä. Olen korkeasti koulutettu, minulla on hyvä ja hyvin palkattu työ ja velattomat koti ja auto. Syy miksi olen lihava on nautiskelijaluonne. Oli se sitten herkut, matkustelu tai seksi niin hemmottelen itseäni niillä. Voisin toki olla ilmankin mutta miksi ihmeessä kun minua tai miestäni ei haittaa ylipaino ollenkaan. Olen täysin tyytyväinen näin. Kiitos molempien hyvä palkkaisuuden voimme käydä usein hienoissa ravintoloissa, matkustella ja nauttia elämästä. Seksielämä on kohdallaan ja molemmat onnellisia. Itse aikoinaan ajattelin että kukaan mies ei esim minua huolisi juuri ylipainon takia mutta oma mieheni antoi mahdollisuuden ja sanoi että minun kanssani on onnellisin koska en nipota pikku asioista ja osan nauttia.
Olet riippuvainen ruuasta. Myönnä se itsellesi.
En ole joten ei ole mitään myönnettävää :) kaikilla läskejä haukkuvilla taas on isoja ongelmia omassa elämässään jotka saa heidät haukkumaan ja mollaamaan toisia. Joskus jopa kateellisia. Ehkä jos tekin lopettaisitte sen negatiivisen elämäntavan tekin olisitte yhtä onnellisia. Tämä sama pätee koulukiusaamiseen. Kaikesta huolimatta toivottavasti sinullekkin tulee onnellinen ja lämmin kesä joka saa hymyn huulillesi :)
En ole koskaan haukkunut läskejä. Jos jokin toistuva tapa uhkaa terveyttä, niin silloin on aina kyse riippuvuudesta.
En ole riippuvainen. Raskaana aina vaihdoin ruokani terveelliseen ja ei ollut mitään ongelmaa. Olisin voinut toki jatkaa samalla linjalla mutta en tajua miksi pitäisi kun pidän hyvästä ruuasta ja juomasta. Voisin vaikka nyt heti tiputtaa kaiken epäterveellisen pois ja laihduttaa mutta en näe sille mitään syytä. Olen aina ollut terve ja kaikki me kuollaan joskus. Mielummin nautin asioista mistä pidän koko elämäni ja kuolen onnellisena kun kiellän itseltäni ne pienet nautinnon aiheet. Sinä voit jatkaa rahka ja salatinlehti ruokavaliotasi ihan rauhassa jos se tekee sinut onnelliseksi. Minä jatkan elämääni kuten tähänkin asti ja vähät välitän siitä mitä muut ovat mieltä:)
Onpa kummallinen yleistys, ihan kuin hoikat eivät voisi pitää hyvästä ruuasta tai eivät söisi hyvää ruokaa :D tottakai syövät, mutta eivät järkyttäviä määriä, sen verran vaan että nälkä lähtee.
Mä kuuntelin jotain terapeuttia joskus, joka sanoi, ettei kenelläkään voi olla kaikki asiat täysin kontrollissa. Esim. vastuunkantaja, huolehtija, organisoija voi pitää langat käsissään töissä, perheessä, harrastusporukassa, lastensa harrastusporukoissa tms. vanhempainyhdistyksissä, sitten on se yksi osa-alue, joka toimii vastapainona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei hallitse edes mitä kaikkea tulee tungetua suuhunsa on aika hankala puhua hyvästä elämänhallinnasta.
Niin se tupakkakin suuhun tungetaan, ja mitäs vielä, eli onko tällaisella naisella sitten muuten elämänhallinta hukassa? Ja ihan hoikkia naisia on ollut noissa "Elämä uusiksi ja velkasaneeraukseen"-ohjelmissa. Joten? Ja mitä ihmettä kenenkään ulkonäkö esim. sinulle kuuluu? Varsinkaan kun ei ole mitään konkreettista näyttöä siitä, että vain hoikilla olisi elämänsä hallinta 100% kunnossa.
Satunnainen tupakointi voi olla ihan harkittu päätös, onko lihavuus myös? Itse polttelen tupakan noin kolmen kuukauden välein, olenko siis menettänyt elämänhallintani?
Nyt ei ollut edes kyse siitä onko "vain hoikilla elämänsä hallinta 100% kunnossa" vaan siitä että onko läskeillä vähemmän hallintaa elämänsä suhteen kuin hoikilla. Kaikki hoikat eivät tupakoi eivätkä ole velkasaneerauksessa, 99,999% läskeistä sensijaan mättävät holtittomasti.
Kyllä näitä verrata voi. Mihin sinäkään sitä tupakkaa tarvitset, kun täydellinen olet?
Ja onhan se lihavuuskin ihan harkittu päätös. Jokaikinen tajuaa, että ylensyönnistä lihoo. Siis kulutus liian pientä saatuun energiamäärään nähden. Ja mistäs tämän asian voi kukaan varmaksi sanoa? Siis sen, onko ylipainoisilla huonompi elämänhallintakyky, kuin hoikilla. Juu, kysyttiin "mielestäsi", huomasin kyllä.
Olen näkemäni/kokemani perusteella sitä mieltä, että painolla ei ole merkitystä siihen, kuinka asiansa hoitaa, edellyttäen ettei ole masennusdiagnoosia. Silloin ei hoida kukaan yhtään mitään. Ja sekin pointti on, että yhdet lihovat masiksessa, kun taas toiset laihtuvat runsaasti. Olen tästä jutellut asiantuntevan lääkärin kanssa, koska olen joutunut huolehtimaan lähiomaiseni asioista. Jorvi.
Lihavalla miehellä on sitten hallinta kunnossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä sinua riivaa on ennakkoluulot.
Olen 172cm/134.5kg ja elämänhallintani on parempi kuin hyvä. Olen korkeasti koulutettu, minulla on hyvä ja hyvin palkattu työ ja velattomat koti ja auto. Syy miksi olen lihava on nautiskelijaluonne. Oli se sitten herkut, matkustelu tai seksi niin hemmottelen itseäni niillä. Voisin toki olla ilmankin mutta miksi ihmeessä kun minua tai miestäni ei haittaa ylipaino ollenkaan. Olen täysin tyytyväinen näin. Kiitos molempien hyvä palkkaisuuden voimme käydä usein hienoissa ravintoloissa, matkustella ja nauttia elämästä. Seksielämä on kohdallaan ja molemmat onnellisia. Itse aikoinaan ajattelin että kukaan mies ei esim minua huolisi juuri ylipainon takia mutta oma mieheni antoi mahdollisuuden ja sanoi että minun kanssani on onnellisin koska en nipota pikku asioista ja osan nauttia.
Olet riippuvainen ruuasta. Myönnä se itsellesi.
En ole joten ei ole mitään myönnettävää :) kaikilla läskejä haukkuvilla taas on isoja ongelmia omassa elämässään jotka saa heidät haukkumaan ja mollaamaan toisia. Joskus jopa kateellisia. Ehkä jos tekin lopettaisitte sen negatiivisen elämäntavan tekin olisitte yhtä onnellisia. Tämä sama pätee koulukiusaamiseen. Kaikesta huolimatta toivottavasti sinullekkin tulee onnellinen ja lämmin kesä joka saa hymyn huulillesi :)
No kyllähän sulla on niin kauhea ylipaino, että syöt ihan kolmen ihmisen edestä ainakin, vaikka mitä väittäisit! Mä painan vaivaiset 80 kg, kun ennen 60 kg ja tunnen itseni ihan möhkäleeksi.
Sinä saatat tuntea olosi möhkäleeksi mutta minä en tunne. Olin aikoinaan hoikka ja tunnen itseni ihan yhtä viehättäväksi nyt. Pukeudun hyvin istuviin vaatteisiin, pidän hygieniastani huolta ja jaksan tehdä ihan kaikki samat asiat kun ennenkin.
Väitätkö ihan tosissasi pystyväsi 135-kiloisena kaikkeen, mihin ennenkin? Oletko sitten painanut aina suhteessa samat? Eihän tuossa painossa pysty mihinkään normaaliin. Mikset vaan myönnä itsellesi??
Ei ole fyysisesti vaan mahdollista, joten miksi valehtelet itsellesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainoa mikä sinua riivaa on ennakkoluulot.
Olen 172cm/134.5kg ja elämänhallintani on parempi kuin hyvä. Olen korkeasti koulutettu, minulla on hyvä ja hyvin palkattu työ ja velattomat koti ja auto. Syy miksi olen lihava on nautiskelijaluonne. Oli se sitten herkut, matkustelu tai seksi niin hemmottelen itseäni niillä. Voisin toki olla ilmankin mutta miksi ihmeessä kun minua tai miestäni ei haittaa ylipaino ollenkaan. Olen täysin tyytyväinen näin. Kiitos molempien hyvä palkkaisuuden voimme käydä usein hienoissa ravintoloissa, matkustella ja nauttia elämästä. Seksielämä on kohdallaan ja molemmat onnellisia. Itse aikoinaan ajattelin että kukaan mies ei esim minua huolisi juuri ylipainon takia mutta oma mieheni antoi mahdollisuuden ja sanoi että minun kanssani on onnellisin koska en nipota pikku asioista ja osan nauttia.
Olet riippuvainen ruuasta. Myönnä se itsellesi.
En ole joten ei ole mitään myönnettävää :) kaikilla läskejä haukkuvilla taas on isoja ongelmia omassa elämässään jotka saa heidät haukkumaan ja mollaamaan toisia. Joskus jopa kateellisia. Ehkä jos tekin lopettaisitte sen negatiivisen elämäntavan tekin olisitte yhtä onnellisia. Tämä sama pätee koulukiusaamiseen. Kaikesta huolimatta toivottavasti sinullekkin tulee onnellinen ja lämmin kesä joka saa hymyn huulillesi :)
En ole koskaan haukkunut läskejä. Jos jokin toistuva tapa uhkaa terveyttä, niin silloin on aina kyse riippuvuudesta.
En ole riippuvainen. Raskaana aina vaihdoin ruokani terveelliseen ja ei ollut mitään ongelmaa. Olisin voinut toki jatkaa samalla linjalla mutta en tajua miksi pitäisi kun pidän hyvästä ruuasta ja juomasta. Voisin vaikka nyt heti tiputtaa kaiken epäterveellisen pois ja laihduttaa mutta en näe sille mitään syytä. Olen aina ollut terve ja kaikki me kuollaan joskus. Mielummin nautin asioista mistä pidän koko elämäni ja kuolen onnellisena kun kiellän itseltäni ne pienet nautinnon aiheet. Sinä voit jatkaa rahka ja salatinlehti ruokavaliotasi ihan rauhassa jos se tekee sinut onnelliseksi. Minä jatkan elämääni kuten tähänkin asti ja vähät välitän siitä mitä muut ovat mieltä:)
Onpa kummallinen yleistys, ihan kuin hoikat eivät voisi pitää hyvästä ruuasta tai eivät söisi hyvää ruokaa :D tottakai syövät, mutta eivät järkyttäviä määriä, sen verran vaan että nälkä lähtee.
En minäkään järkyttäviä määriä syö mutta usein käydään ravintolassa ja nautitaan herkkupaloista jne. Tottakai siinä paino nousee varsinkin kun en liikuntaa harrasta kun en siitä pidä.
Toisekseen kaikki hoikat ihmiset jotka minä tunnen(yli 30v) juuri vetävät jotain rahkaa ja salatinlehteä pitääkseen sen painon kurissa. Usein pyydetään mukaan ulos syömään ja aina välitetään että ei voi ku lihoaa. Jos minulta kysyy niin tympeää on elämä jos paino on noin tärkeä osa elämää ettei uskalla silloin tällöin ravintolassa käydä. Myös jos kotiin pyydetään illalliselle tai grillaamaan tai mitä tahansa niin lautaselta näillä lähinnä löytyy sitä salaattia vaikka grillissä olisi muutakin kevyttä esim kasvisvartaita jne.
Noh kukin tavallaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei hallitse edes mitä kaikkea tulee tungetua suuhunsa on aika hankala puhua hyvästä elämänhallinnasta.
Niin se tupakkakin suuhun tungetaan, ja mitäs vielä, eli onko tällaisella naisella sitten muuten elämänhallinta hukassa? Ja ihan hoikkia naisia on ollut noissa "Elämä uusiksi ja velkasaneeraukseen"-ohjelmissa. Joten? Ja mitä ihmettä kenenkään ulkonäkö esim. sinulle kuuluu? Varsinkaan kun ei ole mitään konkreettista näyttöä siitä, että vain hoikilla olisi elämänsä hallinta 100% kunnossa.
Satunnainen tupakointi voi olla ihan harkittu päätös, onko lihavuus myös? Itse polttelen tupakan noin kolmen kuukauden välein, olenko siis menettänyt elämänhallintani?
Nyt ei ollut edes kyse siitä onko "vain hoikilla elämänsä hallinta 100% kunnossa" vaan siitä että onko läskeillä vähemmän hallintaa elämänsä suhteen kuin hoikilla. Kaikki hoikat eivät tupakoi eivätkä ole velkasaneerauksessa, 99,999% läskeistä sensijaan mättävät holtittomasti.
Kyllä näitä verrata voi. Mihin sinäkään sitä tupakkaa tarvitset, kun täydellinen olet?
Ja onhan se lihavuuskin ihan harkittu päätös. Jokaikinen tajuaa, että ylensyönnistä lihoo. Siis kulutus liian pientä saatuun energiamäärään nähden. Ja mistäs tämän asian voi kukaan varmaksi sanoa? Siis sen, onko ylipainoisilla huonompi elämänhallintakyky, kuin hoikilla. Juu, kysyttiin "mielestäsi", huomasin kyllä.
Olen näkemäni/kokemani perusteella sitä mieltä, että painolla ei ole merkitystä siihen, kuinka asiansa hoitaa, edellyttäen ettei ole masennusdiagnoosia. Silloin ei hoida kukaan yhtään mitään. Ja sekin pointti on, että yhdet lihovat masiksessa, kun taas toiset laihtuvat runsaasti. Olen tästä jutellut asiantuntevan lääkärin kanssa, koska olen joutunut huolehtimaan lähiomaiseni asioista. Jorvi.
En ole tuo äskeinen, mutta samaten minä poltan sillointällöin, noin pari kertaa vuodessa muutaman. Miksi en polttaisi kun kerran nautin siitä? 5 tupakka vuodessa ei vaikuta terveyteeni mitenkään, ylipaino taas on epäterveellistä kaikilla mittareilla. Lihavuus on harkittu päätös? Aijaa, tuntemani lihavat jotka yrittävät laihduttaa siis valehtelevat, kaikki lihavat haluavat olla lihavia. Jännä.