Onko tutkijaksi nykyään vaikea päästä?

Saat lähetellä jatkuvasti jotain apurahahakemusta. En suosittele. Kilpailu rahasta on kova.

Olen yliopistossa töissä, enkä ikinä haluaisi tutkijaksi. Palkat ovat surkeat. Tohtorikoulutettavat saavat jopa vähemmän palkkaa kuin me vakituiseen henkilökuntaan kuuluvat. Apurahoilla kitkutellaan, eikä niillä edes saa kaikkia samoja työsuhde-etuja kuin normi työsuhteissa. Ehdottomasti pitää kuulua hyvävelikerhoihin ja nuoleskella proffia.

Kuulostaa masentavalta.

Ei ole vaikeaa päästä. Rahoitusta sen sijaan on hyvin vaikeaa saada ellei puoliso toimi mesenaattina.

Mitä sen ajan teette kun ette saa apurahoja? Opetatteko silloin? Vai kortistossa?

ensuosittele kirjoitti:

Olen yliopistossa töissä, enkä ikinä haluaisi tutkijaksi. Palkat ovat surkeat. Tohtorikoulutettavat saavat jopa vähemmän palkkaa kuin me vakituiseen henkilökuntaan kuuluvat. Apurahoilla kitkutellaan, eikä niillä edes saa kaikkia samoja työsuhde-etuja kuin normi työsuhteissa. Ehdottomasti pitää kuulua hyvävelikerhoihin ja nuoleskella proffia.

En suosittele.

Jos olet professori- ja tutkijasukua, eli verkosto valmiina, niin ok. Muuten todella pystymetsää. Tutkijoiksi koulutetaan jonkilainen määrä vielä (supistettu), mutta jos koulutetan 20, niin 2-3 huippua näistä päätyy tutkijoiksi. Pitää olla todella huippu: osattava useita kieliä, IT, oltava omaa rahaa takana (mm. kansainvälistymiseen, joka on sinänsää helppoa mutta pitää olal rahaa - omaa rahaa tehdä se).

Mitään vakituisia työsuhteita ei ole. Jatko-opiskelijuus ei takaa mitään rahaa: ei yliopistolta, ei apurahoja. Tutkimusta voi näin tehdä (opiskella tutkijaksi), mutta jälleen: ei ole nyky-Suomessa enää köyhiä varten. Jos on oma työpaikka, niin sinä rinnalla osa-aikaisena ok - eli se rahapuoli on taattu. Voi ottaa vaikka sitten 1-2 vuotta vapaata, jos sattuu saamaan apurahan esim. viimeistelyyn.

Joku sanoi, että tämä on minkkitarhausta. Allekirjoitan väitteen ihan täysin.

Tutkijan kouluksella ei saa paraempipalkkaista työtä kuin maisterina. Siten ihan sama.

Riippuu tietenkin alasta, mutta väikkärin pääsee aika usein tekemään jos oikeasti haluaa ja yrittää. Sen jälkeen onkin vaikeampaa, rahat on tiukilla kaikilla ja vakituisia työpaikkoja ei ole. Neljän vuoden rahoitus on loistava asia, tosin siinäkin jo kahden viimeisen aikana pitää alkaa murehtia seuraavasta. Yliopistot/rahoittajat on säätelyn suhteen tiukkoja, yleensä rahat määrätään tietylle vuodelle ja käyttämättömät menetetään. Käytännössä sitten yhdelle vuodelle voi olla varaa palkata neljä ihmistä ja seuraavalle vuodelle ei yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sen ajan teette kun ette saa apurahoja? Opetatteko silloin? Vai kortistossa?

Opettamaankaan ei aina pääse. Voi yrittää käännöshommia, oppikirjojen rustaamista, kortistoa ja puolison lompakkoa. Kahden tutkijan taloudet eivät viimeisestä syystä toimi.

Tutkijalta edellytettäviin jatko-opintoihin yleensä vaaditaan, että perustutkinto on suoritettu hyvin arvosanoin. Väitöstutkimuksen ohjaaminen ja rahoittaminen on tutkimusryhmän ohjaajalle panostus, johon ei lähdetä ellei ole tyyppi ole tuttu, hyvin suositeltu tai muuten osoita suoriutuvansa hommasta.

Apurahatutkija saa pärjätä 1700 eur/kk. Palkallinen väitöstutkija saa yliopistolla 2000-2500 eur/kk. Väitellyt tutkija saa esim. 3000-5000 eur/kk. Proffa saa ehkä 7000 eur/kk ja heitä lukuunottamatta tutkimustyö on yliopistolla lähes aina määräaikaista muutamasta kuukaudesta viiteen vuoteen kestävillä sopimuksilla. Tutkimuslaitoksissakin määräaikaisten osuus on lisääntynyt samalla kun työpaikkojen määrä on kokonaisuutena vähentynyt. Tutkimusmenestyksen lisäksi töiden jatkuvuus riippuu kyvystäsi hankkia ulkopuolista rahoitusta. 

Kuulostaako houkuttelevalta?

Ennemmin sellainen homma mihin liittyy myös opetusta (esim. yliopistonlehtori). Pelkkänä tutkijana on usein vaikeaa rahoituksen epävarmuuden vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Mitä sen ajan teette kun ette saa apurahoja? Opetatteko silloin? Vai kortistossa?

Jatko-opiskelija on opiskelija: ei ole oikeutettu työttömyyskorvauksiin. Työkkärillä on tästä kaikki hienoja lauselmia, mutta käytännössä ei saa mitää rahaa ennenkuin on ns. lopettanut (pitkä katkos, todistettava tai on ollut välissä esim. 1-2 vuotta kokoaikatöissä muualla ja palaa sivutomisena jatkamaan, haettava töitä sitten tietysti ja se on todistettava).

Muita töitä tehdään - yritetään saada: näitä ei siten tipu yliopistolta, eli sinne päin on turha kuvitella apuja (paitsi jos isäsi tai äitisi on proffa /ylioipistolehtori/tutkija - ne verkostot). Itsellä ollut mm. niin uskomattoman köyhää aikaa osin, että ... tunnen itsenii syrjäytyneeksi, en voittajaksi. Ei olisi pitänyt alkaa.

Ei pidä uskoa tai luottaa, että rahoitus olisi, jos saa jatko-opiskeluoikeuden. Ne on kaksi täysin eri asiaa. Rahoituksen voin onnistua saamaan esim. 2 vuodeksi, mutta homma vie 4-5 vuotta vähintään.

Toimii, jos olet hyvä hankkimaan rahoitusta (tai jos tutkimusryhmäsi vetäjä on). Muuten ei, kun kaikki aika menee rahan hakemiseen eikä ehdi tehdä sitä tutkimusta.

Vierailija kirjoitti:

Ennemmin sellainen homma mihin liittyy myös opetusta (esim. yliopistonlehtori). Pelkkänä tutkijana on usein vaikeaa rahoituksen epävarmuuden vuoksi.

Työpaikka siis ensin, ja sitten jatko-opiskelijuus.

Willy Loman kirjoitti:

Tutkijalta edellytettäviin jatko-opintoihin yleensä vaaditaan, että perustutkinto on suoritettu hyvin arvosanoin. Väitöstutkimuksen ohjaaminen ja rahoittaminen on tutkimusryhmän ohjaajalle panostus, johon ei lähdetä ellei ole tyyppi ole tuttu, hyvin suositeltu tai muuten osoita suoriutuvansa hommasta.

Apurahatutkija saa pärjätä 1700 eur/kk. Palkallinen väitöstutkija saa yliopistolla 2000-2500 eur/kk. Väitellyt tutkija saa esim. 3000-5000 eur/kk. Proffa saa ehkä 7000 eur/kk ja heitä lukuunottamatta tutkimustyö on yliopistolla lähes aina määräaikaista muutamasta kuukaudesta viiteen vuoteen kestävillä sopimuksilla. Tutkimuslaitoksissakin määräaikaisten osuus on lisääntynyt samalla kun työpaikkojen määrä on kokonaisuutena vähentynyt. Tutkimusmenestyksen lisäksi töiden jatkuvuus riippuu kyvystäsi hankkia ulkopuolista rahoitusta. 

Kuulostaako houkuttelevalta?

Lisäongelmaa tuo, että tutkijana sinut katsotaan teoreettiseksi  (sanottu ihan suoraan  esim. minulle)  ja ylikoulutetuksi moneen työhön, eli ne mitä maisterina saisit, et saa enää tästä syystä. Ne ajattelee, että ei kelpaa sinulle, et ole tyytyväinen palkkaan, haahuilet muuta (eli tutkimusta). Työmarkkinatilanteesi heikentyy merkittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole vaikeaa päästä. Rahoitusta sen sijaan on hyvin vaikeaa saada ellei puoliso toimi mesenaattina.

Kuten kirjeenvaihtoilmoitus ennen vanhaan: köyhät älkööt vaivautuko.

.

(Oman työn ohella sivuaikaisena yksi varmahko rahoitusmalli.)

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Tutkijalta edellytettäviin jatko-opintoihin yleensä vaaditaan, että perustutkinto on suoritettu hyvin arvosanoin. Väitöstutkimuksen ohjaaminen ja rahoittaminen on tutkimusryhmän ohjaajalle panostus, johon ei lähdetä ellei ole tyyppi ole tuttu, hyvin suositeltu tai muuten osoita suoriutuvansa hommasta.

Apurahatutkija saa pärjätä 1700 eur/kk. Palkallinen väitöstutkija saa yliopistolla 2000-2500 eur/kk. Väitellyt tutkija saa esim. 3000-5000 eur/kk. Proffa saa ehkä 7000 eur/kk ja heitä lukuunottamatta tutkimustyö on yliopistolla lähes aina määräaikaista muutamasta kuukaudesta viiteen vuoteen kestävillä sopimuksilla. Tutkimuslaitoksissakin määräaikaisten osuus on lisääntynyt samalla kun työpaikkojen määrä on kokonaisuutena vähentynyt. Tutkimusmenestyksen lisäksi töiden jatkuvuus riippuu kyvystäsi hankkia ulkopuolista rahoitusta. 

Kuulostaako houkuttelevalta?

Lisäongelmaa tuo, että tutkijana sinut katsotaan teoreettiseksi  (sanottu ihan suoraan  esim. minulle)  ja ylikoulutetuksi moneen työhön, eli ne mitä maisterina saisit, et saa enää tästä syystä. Ne ajattelee, että ei kelpaa sinulle, et ole tyytyväinen palkkaan, haahuilet muuta (eli tutkimusta). Työmarkkinatilanteesi heikentyy merkittävästi.

Rekrytoijat ovat nykyisin maistereita, eiv't halua palkata itseään koulutetumpia.

Tutkijaksi pääsee eli jatko-opimto-oikeuden saa sinänsä helposti. Vaikeaa on sillä uralla pysytteleminen koska kuten täällä on jo vastattu, pysyviä työsuhteita on äärimmäisen harvalla (eikä kenelläkään heti uran alussa) ja porukkaa tippuu pois joka käänteessä. Väitöskirjan tekemiseen saa vielä rahaa jotenkuten, mutta sen jälkeiseen tutkimukseen on paljon kovempi kilpailu. Esim. Suomen akatemian tutkijatohtoripaikan saa noin 10 % hakijoista. Tutkijanuralle ei kannata pyrkiä mistään muusta syystä kuin siitä, että nauttii itse työstä todella paljon. Turvallista elantoa sillä on vaikea tavoittaa.

Suhteiden yms merkitys uralla etenemisen kannalta vaihtelee aloittain ja laitoksittain, ei kaikkialla ole samanlainen hyvävelimeininki.

Huiput voi saada esim. tuon S akatemian tutkijatohtoriapurahan: nämä on todellisia huippuja; näistä tulee asiantuntijoita, tutkijoita. Mutta toikin raha on 3 vuotta. Näyttöjä oltava koko ajan ja kovanluokan ja paljon.

Akatemiaprofessori 5 vuotta. Edes proffan pesti ei ole eläkevirka enää: oppiaineita on yhdistelty ja lopetettu tiukkaan tahtiin.

Aika hankalaa on. Vuosia pienellä palkalla apurahojen kanssa, jatkuvaa taistelua apurahoista, vaikea saada. Pätkäluonteisia pestejä yliopostolla. Proffan tai ylipiston lehtorin paikka on todellinen onnepotku, johon vaaditaan pitkä kokemus, keskimääräistä huomattavasti paremmat akateemiset meriitit. Tuolloin pääsee jo hyviin ansioihin, mutta sitä ennen tie on kivinen. Kannattaa ainakin suorittaa pedagogiset opinnot, jotta pääsee yläasteen opettajan siajaiseksi aina kun muita hommia ei ole :) Kokemusta on.

Tutkijaksi? Yliopisoon, tutkimuslaitokseen, yritykseen? Minkä alan jne......