Tarvitsen nyt jotain puhekaveria, ahdistaa olla kotona ja tunnen itseni huonoksi ihmiseksi

Mies lähti kotikaupunkiini ja olen viikon itsekseni kotona yksin, ahdistaa jo nyt. Valvoin neljään, koska ahdisti laittaa silmiä kiinni. Tuijotin videoita, selailin kauniiden ja komeiden ihmisten Instagram-tilejä, ja mietin miksi en voi näyttää tuolta, miksi en voi olla kauniimpi, karismaattisempi ja rohkeampi. Aamulla heti paha olo, sängystä nousin vasta noin yhdeltä.

Eilen mies kertoi puhelimessa että hänen yksi kaverinsa on lähdössä kohta ulkomaanmatkalle samaan kohteeseen ja sattumoisin aika samaan aikaan kuin me. Olen jo pidempään pelännyt että mies on ihastunut tähän naiseen, hän on todella kaunis ja seksikäs. Olen töistä tosi stressaantunut ja odottanut lomaa todella innolla. Nyt pelkään, että loma menee pilalle kun murehdin, törmäämmekö tähän kaunokaiseen tai haluavatko nämä kaksi tavata keskenään.

Olen aloittanut uudessa työpaikassa syksyllä, ja vieläkin minua pelottaa jatkuvasti, etten ole riittävän hyvä, oma-aloitteinen ja rohkea. Yritän parhaani, mutta tuntuu että aina teen silti liian vähän. Kaiken kaikkiaan tunnen itseni paskaksi, mitäänsanomattomaksi.

Minulla on niin heikko itsetunto, että vaikka lähestyn kolmekymmentä, lisäilen Facebookiin selfieitä toisinaan, siinä toivossa että joku sanoisi niistä jotain hyvää. Kerran puolessa vuodessa joku ehkä säälistä sanoo kauniiksi. Jos taas otetaan vaikka kauniin isosiskoni tili, niin hän laittaa yhden kuvan, ja siinä on sydämiä ja 20 kaunis-kommenttia.

Äitini on aina haukkunut itseään rumaksi ja opettanut minutkin tällaiseksi. Minua hän on sanonut keskimääräistä paljon paremmannäköiseksi, mutta kuitenkin mitätöinyt sitä teini-iässäni erilaisilla ihme kommenteilla: "No ei sun siskolla esim. oo tollaisia sääriä", hän lohdutti minua kerran. Toisen kerran hän sanoi, että "Jos sä olisit liian hyvännäköinen niin se vois olla huono, voi olla että sun mies ei olis uskaltanut lähestyä sua". Ja yhteen kuvaan: "Onko sulla muka oikeasti noin vinot silmät? (ainoa kasvonpiirteeni, josta tykkään itse")".

Mieheni väittää että olen kaunis, ja monet hänen kaverinsakin ovat sanoneet spontaanisti että hän on kyllä onnekas mies, ja on minua kolmisenkymmentä ihmistä kehunutkin. Mutta mikään ei ole tarpeeksi, haluaisin olla yhtä kaunis ja seksikäs kuin tuo tyttö, johon mieheni on ehkä ihastunut, enkä näe oikein muuta vaihtoehtoa kuin plastiikkakirurgia. Siihen taas en ikinä kehtaa lähteä, eikä ole rahaakaan.

Tuntuu mälsältä elää normaalia elämää, olla niin keskinkertainen, huomaamaton. Miehelleni en oikein puhelimen välityksellä saa sanottua mitään, sillä hän ei ole epäluotettava ja jos vihjaan hänen tykkäävän toisesta tytöstä niin hän voi saada kuvan, että hän on tehnyt jotain väärää. Yritän ajatella niin päin, että jos se tyttö on parempi kuin minä, niin miehen kuuluukin lähteä minun luotani, ei suhde ole ylläpitämisen arvoinen, jos haluaa olla toisen kanssa. Heikon itsetunnon takia vain on äärivaikeaa ajatella noin, kun se tietoisuus omista puutteista iskee niin voimakkaasti silmille.

Ja kyllä käyn myös terapiassa, mutta seuraava aika on vasta 2 viikon päästä. Eli en tiedä kenelle puhua, mitä sanoa, mitä tehdä.