Jep! Kevään ylioppilas on sitten niin kovassa krapulassa, että ei pystytty lähtemään lakitukseen.
Poikamme oli illalla ulkona kavereiden kanssa ja varoittelin jo etukäteen, että ajoissa kotiin. Nyt makaa sängyssä huonossa kunnossa ja käynyt pari kertaa oksentamassa. Ei toivoakaan, että oltaisi lähdetty lakitukseen. Kotiin tuli joskus neljän ja viiden välissä ja ehdin sitä ennen jos soittamaan kymmenkunta kertaa ja aina oli "tulossa". Voi v..u!
Mitä tehdään, kun suku saapuu paikalle klo 15?!
Kommentit (126)
Missä wt-piireissä on tapana käydä etukäteen juhlimassa? Käydään varmaan hääpäivääkin edeltävänä päivänä kännäämässä.
Mikä järki juhlia päivää ennen varsinaista juhlapäivää? Varmasti olisi mukavampi juhlia silloin kun muutkin, eikä nököttää kotona krapulassa tai roikkua huonovointisena ja väsyneenä mukana.
Kuulostaa pahasti siltä, että hänellä taitaa olla alkoholiongelma.
Ei ollut lakituksia tai muitakaan juhlia täällä. Nuoripari läks juhlimaan eilen ja varoitin, että voin tulla lastenvahdiksi, mutta ennen puolta päivää joudun lähtemään toisaalle.
Eipä se niin mennytkään. Toivottavasti pärjäävät siellä. Ymmärrän että joskus pitää nollata, mutta ei nyt helvetti sentään pidä juoda jalkoja altaan, jos tietää että lapsia ei ole kaitsemassa kukaan selväpäinen puolen päivän jälkeen.
OIKEIN! Hyvä, että edes joku nuori pitää vielä suomalaisista tavoista kiinni. Nykynuorille kun ei tunnu alko enää maistuvan. :(
Vierailija kirjoitti:
Mikä järki juhlia päivää ennen varsinaista juhlapäivää? Varmasti olisi mukavampi juhlia silloin kun muutkin, eikä nököttää kotona krapulassa tai roikkua huonovointisena ja väsyneenä mukana.
No ajatellaan, että otetaan muutama rentouttava, ja sitten ei enää osatakaan itse arvioida omaa kuntoa. Että kyllä mä vielä yhden voin ottaa jne. Eiköhän se ole sattunut suurimmalla osalle alkoholia silloin tällöin käyttävälle edes kerran elämässä. Harmi, että ap:n pojalle sattui juuri nyt.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut lakituksia tai muitakaan juhlia täällä. Nuoripari läks juhlimaan eilen ja varoitin, että voin tulla lastenvahdiksi, mutta ennen puolta päivää joudun lähtemään toisaalle.
Eipä se niin mennytkään. Toivottavasti pärjäävät siellä. Ymmärrän että joskus pitää nollata, mutta ei nyt helvetti sentään pidä juoda jalkoja altaan, jos tietää että lapsia ei ole kaitsemassa kukaan selväpäinen puolen päivän jälkeen.
Ja mikähän tässä oli alapeutuksen aihe? Helevetti sentään teitä! Mielestäni olen oikeassa, kun etukäteen ilmoitin ja sitten vedetään vaan tuhannen lärvät silti!
Meillä sankari veti juhlissaan kunnon kännit. Valokuvaaja tuli kuvaamaan niin neiti killu pyykkinarussa ja yritti kiivetä puuhun. Onneksi vanhemmat vieraat oli sillon jo lähtenyt juhlista. Valokuvaaja tuli seuraavalla viikolla ottaan uudet kuvat.
Hahah ! Tämä on niin draamaa että sarjat jää toiseksi. Tärkeintä on se että ymmärrätte että poika on se juhlakalu ja tämä on hönen elämäänsä. Hakee todistuksen ja hatun ja te juhlitte ja hän piipahtaa. Sairaus on syy. Älkää tehkö asiasta liika vakavaa.
No voi harmi, että sun pojasta ei sitten tullut ylioppilasta!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut lakituksia tai muitakaan juhlia täällä. Nuoripari läks juhlimaan eilen ja varoitin, että voin tulla lastenvahdiksi, mutta ennen puolta päivää joudun lähtemään toisaalle.
Eipä se niin mennytkään. Toivottavasti pärjäävät siellä. Ymmärrän että joskus pitää nollata, mutta ei nyt helvetti sentään pidä juoda jalkoja altaan, jos tietää että lapsia ei ole kaitsemassa kukaan selväpäinen puolen päivän jälkeen.
Ja mikähän tässä oli alapeutuksen aihe? Helevetti sentään teitä! Mielestäni olen oikeassa, kun etukäteen ilmoitin ja sitten vedetään vaan tuhannen lärvät silti!
Mä en ainakaan ymmärtänyt mitään koko tekstistä, kuka veti lärvit, missä oli lapset ja kenen juhlat jäi juhlimatta?248
peru juhla,hyvä juttu säästyy nämäkin lahjarahat itsellään

Ehkä se, että viesti ei liity ketjun aiheeseen mitenkään. Ei se nyt krapulassa maailman helpointa hommaa olelapsista huolehtia, mutta pistää videot pyörimään ja makaa itse sohvalla, niin kyllä siinä jotenkin pärjää. Ihan eri tilanne, että on tuollaiset tärkeät juhlat ja juhlakalu on oksennuskrapulassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut lakituksia tai muitakaan juhlia täällä. Nuoripari läks juhlimaan eilen ja varoitin, että voin tulla lastenvahdiksi, mutta ennen puolta päivää joudun lähtemään toisaalle.
Eipä se niin mennytkään. Toivottavasti pärjäävät siellä. Ymmärrän että joskus pitää nollata, mutta ei nyt helvetti sentään pidä juoda jalkoja altaan, jos tietää että lapsia ei ole kaitsemassa kukaan selväpäinen puolen päivän jälkeen.
Ja mikähän tässä oli alapeutuksen aihe? Helevetti sentään teitä! Mielestäni olen oikeassa, kun etukäteen ilmoitin ja sitten vedetään vaan tuhannen lärvät silti!
Jäi vähän epäselväksi, ketä piti juhlia. Äläkä kiroo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut lakituksia tai muitakaan juhlia täällä. Nuoripari läks juhlimaan eilen ja varoitin, että voin tulla lastenvahdiksi, mutta ennen puolta päivää joudun lähtemään toisaalle.
Eipä se niin mennytkään. Toivottavasti pärjäävät siellä. Ymmärrän että joskus pitää nollata, mutta ei nyt helvetti sentään pidä juoda jalkoja altaan, jos tietää että lapsia ei ole kaitsemassa kukaan selväpäinen puolen päivän jälkeen.
Ja mikähän tässä oli alapeutuksen aihe? Helevetti sentään teitä! Mielestäni olen oikeassa, kun etukäteen ilmoitin ja sitten vedetään vaan tuhannen lärvät silti!
Mä en ainakaan ymmärtänyt mitään koko tekstistä, kuka veti lärvit, missä oli lapset ja kenen juhlat jäi juhlimatta?248
Ymmärrän että et ymmärtänyt. Kiukkuisena kirjoitin ihan OT. Ei todellakaan kuulunut avautuminen tähän keskusteluun. Anteeksi siis.
Ei ollut sälli vielä kypsä ylioppilaaksi, sillä kasvatustyö oli vielä kesken.
no mitäs annoit luvan lähteä juhlimaan eilen! mitäs se sitte tänää illemmalla meinaa tehdä ku kaikki muut juhlii? hahahahaa
^^No ei kai täysi-ikäistä voi kieltää juhlimasta. Eiköhän jokainen tee virheitä jossain kohtaa elämäänsä. Ei äiti voi ikuisesti estää aikuista lasta töpeksimästä. Mieluummin niin että tuore ylioppilas on vielä kokematon viinan kanssa (ei tiedä rajojaan) kuin että olis ammattilainen :D
Onpas kovat kännit sitten ottanut jos ei pysty mihinkään tänään. Itsekin olin kova bilettäjä parikymppisenä, mutta ihan helposti pystyi esim menemään luennoille aamupäivällä ja jotkut iltapäivällä alkavat kekkerit olisivat olleet ihan piece of cake. Ja jos ei muuten niin yhden loivarin jälkeen ainakin.
Eikä minustakaan tullut alkoholistia. Nykyään en käytä alkoholia kuin hyvin vähän.