Kun ei vaan kellekkään riitä
Niin se vaan on että meijän perheessä kituutetaan yhessä enää lasten vuoksi. Meillä on ollut vuoden aikana todella suuria muutoksia ja tapahtumia. Kaikki pikkuhiljaa palamassa ennalleen. Nyt mies tuntuu unohtaneen että miltä tuntuu rakastaa. Hänellä 10.v avioliitto aikanaan takana myös. Sekä meillä yhteinen lapsi. Itse rakastan miestäni niin että olisin valmis antamaan henkeni hänen puolestaan. Hän vaan ei enää tunne samoin:/. Ideana tässä kirjoituksessa ei ole kysyä neuvoa... Tai no ei siitäkään haittaa ole... Olemme olleet pian vuoden verran kihloissa. Mies 'kaipaa' omalla tavallaan vielä exänsä luo mutta tietää ettei se ole mahdollista koska jos menisi niin exänsä pettäisi häntä taas eikä suhde muutenkaan toimisi. Lisänä soppaa hämmentää miehen suku. Uhkailevat ja kiristävät sekä haukkuvat minua huonoksi äidiksi selkäni takana. En halua luovuttaa mutta tämä kaikki tekee pahaa ja ahdistaa... Ei riitä että mies ei välitä. Mutta en myöskään tunnu olevan hänen mielestään enää viehättävä. Tottakai vuode aikana tullut taakka sekä toinen lapsi on tuoneet oman jälkensä. En ole silti lihonut. Pikemminkin tuntuu että mikään ei maistu. Olen katsellut vaatteita jotka miestä kiinnostaa... Ei innostu niistäkään. Olen ollut kuulemma joskus 'hehkeämpi' mutta kun yritän kysyä että millä tavalla se sama hehkeys tulisi takaisin niin mitään ei kuulemma pidä tehdä. Seksikin kuulemma tökkii. Olen yrittänyt lähestyä hellästi. Yllättää miehen. Ain vain torjumista. En todellisuudessa tiedä kuin sen että jos päästän nyt irti niin menetän elämäni rakkauden lopullisesti.
Kai minä en vaan riitä...
Kuulostaa siltä ettei mies rakasta sinua enää, niinkuin itsekin mainitsit. Hänellä on ehkä syviäkin tunteita eksäänsä kohtaan vielä, jolle sinä et valitettavasti voi vaan mitään. Sinuna Miettisen onkon järkeä jatkaa, jos miehesi käyttäytyy noin. Hän kaipaa selvästi elämäänsä jotain muuta, mitä sinä et hänen mielestänsä voi tarjota.
Elämässä tulee vastaan asioita, joita ei halua hyväksyä, mutta fakta on se, että kaikkia ihmisiä ei ole luotu yhteen loppuelämäksi, vaikka miten hyvä ihminen toiselle yrittäisi olla. Hän ei selvästikään arvosta sinua puhumattakaan sukulaisista. Miksi masennat itsesi heidän seurassaan kun voisit saada paljon parempaa? Ymmärrän, että ajattelette lapsen parasta, mutta se ei ole syy jatkaa epävakaata suhdetta. Kyllä lapsikin sen jossain vaiheessa aistii, että ette ole onnellisia yhdessä.
Mutta niin..Nämä ovat vain minun mietteitä. .