Lapsi on tottunut saamaan lohtulahjoja aina siskonsa syntymäpäivänä, nyt ekat kaverin synttärit ja luuli saavansa siellä, jouduin hakemaan kesken juhlien

otsikko jatkuu "jouduin hakemaan kesken juhlien pois"

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu usein jos häviää esim. tablettipelissä tai ei saa karkkia kaupasta viikolla.

Mitenkäs sinä sitten näissä tilanteissa toimit, jos saa kysyä?

Oisko ihan kasvattamalla...

Mitä sen kaverin äidin olisi pitänyt tehdä? Jos muut vieraat osaavat käyttäytyä ja yksi huutoitkee pää punaisena, ei ole sen toisen äidin tehtävä rauhoittaa lastasi tilanteessa jonka pitäisi olla itsestään selvä: ei ole hänen syntymäpäivänsä. Ymmärrän että esim. onginnasta on kiva saada tarra tms. mutta että oikein lahjoja, monikossa??

Mitä ihmeen lohtulahjoja??? Lopeta sellaiset HETI. Ei olisi tuota ongelmaa tullut, jos et olisi tuollaista typeryyttä opettanut. Vanhemman tehtävä on tuottaa pettymyksiäkin! Eihän se lapsi tosiaan koskaan opi, ettei ole maailman napa, jos kotona hyysätään liikaa.

Että minua vituttaa sana lohtulahja. En minäkään mitään lohtulahjoja saanut ja ilmankin pärjäsin. Nyt vanhemmat vähän jämäkkyyttä siihen kasvatukseen. Lasten pitää oppia kestämään pettymyksiä.

0/5

Surkee provo! Ei 4 vuotiaita jätetä toisten syntymäpäiville, vaan siellä ollaan itse mukana.

Sitä niittää mitä kylvää, olet lähtenyt tasoittelemaan lapsen pettymyksiä niin mites hän niihin tottuisi. Ihan ensi voi lopettaa tuon hölmön lahjanantajan lahjan antamisen :O . Mitä järkee pitää synttäreitä jos kaikki saa lahjoja eikä sankari poikkea joukosta mitenkään. 

Jaa-a. Joillain tuo kilpailuvietti ja saaminen on kovasti voimakkaita luonteenpiirteitä.

Tämä on teoriassa ihan yksinkertainen kasvatustehtävä, pitää ottaa vastaan lapsen pettymys ja sitten kun ollaan puheväleissä, selitetään miten jokainen on vuorollaan voittaja, synttärisankari jne ja sen takia se ei ole keneltäkään pois, että välillä just sinä et ole keskipisteenä. Se on sitten sen arvoista kun osuu kohdalle.

Käykää kirjastossa, lasten osastolta löytyy paljon vaikka Mikko Mallikkaita tai Pupu Tupuna -kirjoja. Niissä nämä hommat selitetään ikätasoisesti.

Itsehän olet opettanut lapsen lohtulahjoihin.

...onko nämä niitä, jotka sitten aikuisena itkee säälip*llua?

Anteeksi, tosi rumasti sanottu vasta alle kouluvuotiaasta. Mutta tuossa iässä se luonne rakentuu ja pettymysten käsittely on yksi tosi iso asia yhteiskunnassa toimimista.

Synttäreinä kuuluu antaa lahja vain päivänsankarille ja that´s it. Mutta sinänsä nelivuotias on tosi pieni, anna itkeä rauhassa. Minun lapsuusaikoihin ei mitään lohtulahjoja harrastettu, mutta muista ala-asteella itkeneeni aina peleissä häviäimiselle. Ja itse asiassa vielä aikuisenakin, olen älyttömän kilpailuhenkinen. Mistään lahjoista en kyllä lapsena itkenyt. Mutta anna lapsen purkaa tunteensa.

Sinun tehtäväsi on tarjota lapsellesi pettymyksiä, ainoastaan siten hän oppii niitä sietämään. Auta selviämään pettymyksestä, ei lohduttaminen ole siinä tilanteessa kiellettyä, kyllähän jokainen tietää miten kurja olo pettymisestä tulee, vaikka ulospäin ei mitään näkyisikään.

What mikä lohtulahja? Ensimmäinen kerta kun tällaisesta edes kuulen. Tuossa iässä pitäis jo pikaisesti alkaa opettaan lasta sietämään niitä pettymyksiäkin. Myöhemmin sitä on sitten äärettömän vaikea opettaa ja lapsi alkaa olla sen verran iso ja tottunut saamaan kaiken. Enemmän siis niitä tilanteita, joissa lapsi joutuu pettymään. Jos häviää tablettipelissä niin sitten häviää. Toteat vain että elämässä pitää oppia häviämään välillä, kaikkea ei voi saada. Jos vetää raivarit siitä, ettei saa viikolla karkkia niin sanot että jos raivoaa vielä niin ei saa viikonloppunakaan karkkia. Ja pidät myös ne uhkaukset, turhaan ei kannata uhkailla, kun lapsi oppii nopeasti siihenkin. 

Kun minä olin lapsi, olin onnesta soikeana jo ihan siitä että pääsin juhliin, seitsemännessä taivaassa olin jos sain onginnasta kiiltokuvan tms. Koska tuollainen lohtulahjojen antaminen on tullut tavaksi?

Miltä siitä siskosta tuntuu, kun pikkuveli vie hänen juhliensa ainutlaatuisuuden?

Vierailija kirjoitti:

0/5

Surkee provo! Ei 4 vuotiaita jätetä toisten syntymäpäiville, vaan siellä ollaan itse mukana.

Kyllä meillä ainakin naapurustossa on sen verran tiivis porukka ja kaikki luottavat toisiinsa että tuon ikäiset ovat juhlissa ilman vanhempiaan. Kaikilla toki toistemme tiedot että jos jotain tulee niin olemme tavoitettavissa. Eri asia johonkin puolitutun juhliin, jonka vanhempia ei tunne.

Lapsena meidät jätettiin aina juhliin (tai naapuritaloihin käveltiin) eivätkä vanhemmat sinne jääneet.  Sieltä sitten jopa 3-vuotiaana kävelin 6v veljen saattelemana kotiin.

t. 85-syntynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu usein jos häviää esim. tablettipelissä tai ei saa karkkia kaupasta viikolla.

Mitenkäs sinä sitten näissä tilanteissa toimit, jos saa kysyä?

Yritän tietysti rauhoitella ja selittää rauhallisesti, että jokainen häviää joskus ja että nyt ei ole karkkipäivä. Päivästä riippuen joko rauhoittuu tai ei.

Ap

Tuntuu että ap on äitinä kovin epävarma vanhemmuudestaan. Pelkää että lapsi sitten "vihaa" tai "inhoaa" häntä, jos ei lohduttele ja siloittele lapsen päiviä koko ajan elämässä. Ja kyse vasta 4 vee! Sen ikäisenä vasta opetellaan toimimaan muiden ihmisten kanssa ja kyyyllä, siihen kuuluu pettymykset. Hänen ikätasonsa mukaisesti tietysti.

En tiedä miksi äidit nykyään on epävarmoja eivätkä osaa eikä uskalla ottaa sitä vanhemman, aikuista roolia.

Lapsi rakastaa vanhempiaan ehdoitta vaikka äiti toimiikin johdonmukaisesti ja kieltää lapselta jotain mitä 4 vee nyt keksiikin haluta.

Oletko ollut kovin hemmoteltu itse lapsena ap? Olitko curling äidin ja iskän lapsi? Miten tuo aikuistuminen ja aikusten maailma, miltä se tuntuu? 

Nyt ota se oma roolisi aikuisena käyttöön äläkä leiki kiva-kiva-kaveria. 4- vee:lle on paljon parempi, turvallisempi ja tulevaisuudessa sosiaalisia taitoja tukeva sellainen äiti, eikä kiva-kiva-lohtu-lohtu, tehdään sitten niinkuin pieni haluaa-paapoja.

Lohtulahja on merkki siitä, että aikuinen ei kestä kohdata lapsen surua, pettymysten kohtaamista, raivoa já muita negatiiviseksi koettuja tunteita ja anna lapsen ilmentää niitä. Aikuinen ei kestä kohdata sitä, että lapsi ei olekaan yhtä iloa ja aurinkoa, vaan hän kokee myös kyyneleitä ja tuskaa.