Arki koiranpennun kanssa
Meillä on kohta 11 viikon ikäinen koiranpentu ja olisin kysynyt teiltä kokeneemmilta neuvoa. Miten pennun sisäsiisteys on saatu sujumaan, jos koko perhe on poissa useamman tunnin päivässä? Meillä pentu on itsekseen maksimissaan 4-5 h päivässä ja siinä ajassa ehtii tulla monet pissat sisälle. Pentu ei ole selvästikään tajunnut ulos pissaamisen ja kakkaamisen ideaa, vaikka sitä harjoitellaan koko ajan.
Pentu on myös hiukkasen ujo ja varautunut, joten sosiaalistaminen on mielestäni haastavaa. Pentu haukkuu vieraita ihmisiä ja jos joku lähestyy liian rivakkaa tahtia niin saattaa ottaa jalat alleen ja juosta pihalta sisälle. Ulkoillessa selvästi pelkää tiettyjä paikkoja ja muutenkin reagoi kaikkeen uuteen varauksella. Saattaa tulla myös jalkoihin tai pyrkiä syliin. Ei ole kovinkaan luoksepäästävä. Mitä tahtia tällaista pentua voi sosiaalistaa, kun kaikki uusi stressaa niin paljon? Sosiaalistamiseen pitäisi nyt panostaa, ettei pennusta tule arkaa, mutta pelkään, että just tuo sosiaalistaminen tekee aran koiran. Nyt ei vois ajatellakaan, että mentäis vaikka kauppakeskukseen tms. Koira ois varmaan ihan paniikissa.
Kommentit (27)
Miksi koiraa kauppakeskukseen ikinä pitäisi viedä...
Älä liikaa suojele sillä pentu huomaa jos hätäillään ja alkaa itsekin hätäillä.
Siisteys tulee sitten kun asiat loksahtaa paikoilleen ja joskus vasta 2v...
Vierailija kirjoitti:
Miksi koiraa kauppakeskukseen ikinä pitäisi viedä...
Älä liikaa suojele sillä pentu huomaa jos hätäillään ja alkaa itsekin hätäillä.
Siisteys tulee sitten kun asiat loksahtaa paikoilleen ja joskus vasta 2v...
Kauppakeskuseen vieminen on suotavaa ihmisvilinän yms takia.
Vierailija kirjoitti:
Oisko kannattanut valita paremman hermorakenteen omaava pentu?!!!
Hei älä nyt, ujostakin pennusta voi hyvällä koulutuksella kasvaa reipas koira.
Miksi Suomessa ei ole koirien vaippoja? Ihan hullua, että saavat pissailla lattioille, kun eivät vielä osaa ulospissatusta.
Ensinnäkin pentu on aivan liian pieni luovutukseen ja yksinoloaikakin on liian pitkä...
Täääysin normaalia pennun toimintaa.
Sisäsiisteys opetetaan siten, että AINA syömisen, leikkimisen ja heräämisen jälkeen ulos. Ja siellä pönötetään niin kauan (leikkimättä ja mitään), että se pissa tulee. Sitten kehut ja nami aina onnistuneesta suorituksesta. Ja koskaan ei saa torua.
Pissoja tulee sisälle vielä monta kuukautta, mutta ne aina vähin äänin siivotaan, ja pelkästään onnistumisista kehutaan. Puolen vuoden sisään uskoisin opin menevän perille.
Sosiaalistamisesta - ulos mennessänne, kuinka pitkään olette siellä ja miten sinä toimit? Paras olisi olla aina pitempään kerralla, ei mitään isoja lenkkejä, vain ihmettelyä tuijottelua. Vaikka sitten etäältä. Jos ihmiset pelottaa, niin menkää esimerkiksi kävelytien viereen, vain hengailemaan. Tuijottelemaan ohi meneviä ihmisiä. Sinun on pysyttävä mahdollisimman rauhallisena, ja koiraa ei saa KOSKAAN nostaa syliin jos säikähtää. Ei saa huomioida säikähtämistä millään tavalla, sillä muuten sinä osoitat koirallesi. että tässä olikin nyt pelättävää, ja varmistat pelon oikeellisuuden.
Pyydä paljon sukulaisia, kavereita, ketä tahansa moikkaamaan koiraa. Käy moikkaamassa koirakavereita, tai vaikka laita someen viesti, että tarvittaisiin sosiaalistamiskavereita. Emän maidon suojat suojelevat koiraa 12 viikkoiseksi, joten paras alkaa sosiaalistamaan koiraa ihan HETI kun se tulee, eli 7 viikon iässä.
Muista, tärkeintä on pysyä ITSE rauhallisena. Älä huomioi pennun pelkoa, enemmänkin ole hyvin välinpitämätön, jos pentu vinkuu tai yrittää päästä syliin. Voitte yhdessä hiljalleen päästä lähemmäs ihmisiä, tai esimerkiksi pelottavaa kantoa, ajan kanssa rauhassa mennen.
Koiran koulutus sisältää paljon kikkakolmosia, joita ei välttämättä ihan heti tule ymmärtäneeksi. Erittäin hyvä olisi viedä koira pentukouluun, varsinkin, jos tämä on ensimmäinen pentunne (niinkuin kuulostaa).
Tsemppiä paljon!! kyllä se vielä helpottaa. :)
t. 10kuisen pennun omistaja
Vierailija kirjoitti:
Ensinnäkin pentu on aivan liian pieni luovutukseen ja yksinoloaikakin on liian pitkä...
Kennelliitto määrittää luovutusiäksi aikaisintaan 7 viikon iän, joten ihan on luovutusiässä ollut ap:n pentu ajat sitten. Joitain rotuja luovutetaan tosin vasta 12 viikon iässä.
Yksinoloaikahan on kohtuullinen! Moni pentu joutuu olemaan paljon pidempiä aikoja yksin.
Voi, tuon ikäinen harvoin on mitenkään sisäsiisti! Meillä sisälle pissaaminen ja kakkaaminen harveni pikkuhiljaa niin että vasta puolen vuoden iässä alkoi olla suht sisäsiisti,yksittäisiä "vahinkoja" lukuunottamatta. 3-4kk iässä niitä pissoja tuli sisälle vielä joku 10 pissaa päivässä ja ulos loput..
Jos se menee ulkona pelon takia säntäilyksi (esimerkiksi hihnassa rallia eestaas pelästyneenä tai muuta), niin siinäkin pysähdy itse ja odota, että koirakin rauhottuu. Jos olette tien tukkeena tms. niin liiku koiran kanssa parempaan kohtaan, ja odota, että koiran säntäily loppuu. Tämä voi kestää alussa pitkään, ja voi tuntua tyhmältä pönöttää vaan sekoilevan koiran kanssa, mutta lopputulos on se, että koira huomaa, ettei negatiivisella tavalla saa sinusta reaktiota, ja miellyttämishaluisena pyrkii tekemään asiat niin, että sen palkinnon saa. Sinun sanat, katse, kaikki kontakti on aina palkintoa koiralle.
Kun koira rauhoittuu, sitä voi kehua ja silitellä. Sitten voitte taas jatkaa. Näin ei myöskään anneta koiran pelolle valtaa, että aina pitäisi esimerkiksi lähteä pelottavasta tilanteesta pois.
Meillä tuon ikäisellä pennulla pidettiin vaippaa.Kas kummaa ei jäänyt hajujälkiä asuntoon ja saatiin sisäsiisteys kunnolla liikkeelle.Netissä ja eläinkaipoissa myydään sekä itse saa modattua:)
Koiraa siis silti pitää vähän väliä pissattaa ennekuin joku ymmärtää väärin:D
Oli kyllä ihana tulla kotiin kun ei ollu pissaa joka paikassa ja muutaman päivän kuluttua vaipatuksen alotuksesta pentu oli ollut 4h "kuivana"ja sit äkkiä pissille ja kunnon kehut päälle:)
Vierailija kirjoitti:
Miksi Suomessa ei ole koirien vaippoja? Ihan hullua, että saavat pissailla lattioille, kun eivät vielä osaa ulospissatusta.
Kyllä suomesta saa vaippoja koiralle:
https://www.petnap.fi/koirat/tuote/koiran-vaippa/3304/?gclid=CMOUq5-Cl9…
Kyllä se sisäsiisteys sieltä tulee aikanaan, vie aina syömisen/nukkumisen/leikin jälkeen ulos ja kehu vuolaasti kun tekee tarpeet sinne. Alkaa siitä hoksaamaan että ulos pissaaminen on hyvä asia kun aina kehutaan ja saa namin kun tekee oikein.
Pyydä kavereita, koirakavereita ja muita rohkeasti kylään. Ole mahdollisimman neutraali vaikka pentu säikkyisi ja pyrkisi syliin. Anna vain olla vaikka kuinka yrittäisi saada lohtua, jos nappaat sen syliin joka kerta niin tavallaan vahvistat sen että ON jotain pelättävää. Pikkuhiljaa se siitä tajuaa että mitään pelättävää ei olekaan eikä käy kuinkaan. Rauhassa hyvä tulee.
Minuakin kiinnostaa tämä aihe. Meillä kanssa pentu ja haukkuu vieraille ihmisille ja pikkulapsia melkein pelkää. Miten pentua kannattaisi lähteä koulimaan tämän kanssa? Pentu on vasta 9 viikkoinen.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa tämä aihe. Meillä kanssa pentu ja haukkuu vieraille ihmisille ja pikkulapsia melkein pelkää. Miten pentua kannattaisi lähteä koulimaan tämän kanssa? Pentu on vasta 9 viikkoinen.
Yllä on kerrottu jo sosiaalistamisohjeet.
Eli:
- Vie koiraa paljon "pelottaviin" tilanteisiin
-Älä anna huomiota, nosta syliin tms. kun koira pelkää ja hakee turvaa
-Anna koiran rauhassa tutustua uusiin asioihin, tarkoittaen: Mene vaikka sinne kaupan parkkipaikalle oleskelemaan, tuijottelemaan ihmisvilinää ja tottumaan uusiin asioihin, kuten autojen ääniin, pyörien liikkeeseen, ihmisten vilinään
-Toista, toista, toista..
Kuinka kauan ujon/aran pennun sosiaalistaminen on vienyt aikaa ja onko koira tottunut lopulta esim. vieraisiin ihmisiin yms? Kokemuksia?
Meillä käy usein sukulaisia lapsineen hälisemässä niin alku järkytyksen jälkeen nukkui vaan sohvalla kun lapset mekastivat. Ei tosiaan saa sylitellä ja lohdutella silloin kun pelästyy turhia juttuja. Ja koirapuistoon ja keskustassa lenkittäisin.
Sisäsiisteys tulee ajan kanssa kun muistaa vaan viedä usein ulos pissalle ja kehua sekä palkita onnistuneesta toiminnasta.
Vierailija kirjoitti:
Meillä käy usein sukulaisia lapsineen hälisemässä niin alku järkytyksen jälkeen nukkui vaan sohvalla kun lapset mekastivat. Ei tosiaan saa sylitellä ja lohdutella silloin kun pelästyy turhia juttuja. Ja koirapuistoon ja keskustassa lenkittäisin.
Sisäsiisteys tulee ajan kanssa kun muistaa vaan viedä usein ulos pissalle ja kehua sekä palkita onnistuneesta toiminnasta.
Koirapuistoon vasta, kun rokotukset on kunnossa ja kannattaa katsoa mitä porukkaa puistossa on...
Koirapuistoon vasta, kun rokotukset on kunnossa! Silloinkin harkiten.
Siedätä ympäristön häiriöihin vähitellen. Mene vaikka puistoon/parkkipaikan laidalle riittävän etäisyyden päähän ihmisistä/muista koirista, niin että pentu ei vielä pelkää. Hengaile, ota aurinkoa. Syötä pennulle makkaran palasia, teetä helppoja temppuja, kuten istumaanmenoa yms. ja kehu vuolaasti makupaloilla ja sanallisesti. Eli pistä pennun häntä heilumaan, toisaalta opeta rentoutumaan. Vähitellen siedättyy lähemmäksi pelottavia asioita, kunhan oppii pitämään sinuun kontaktia ensisijaisesti. Koiralle helpointa on vaikeissa tilanteissa saada ihmiseltä selvät ohjeet kuten "istu" tai "ohi". Siksi kannattaa näitä kouluttaa hyvin. Jos lapsilauma lähestyy, sanot vaan että teillä on koulutus kesken ja nyt ei saa tulla silittämään, samoin torjut muut lähestyjät. Pysy rauhallisena. Se on normaali kehitysvaihe, että pentu ei esim. halua lähteä kotitietä kauemmaksi vaan lyö jarrut pohjaan. Taas iloa, kannustusta ja leikkiä mukaan, niin kyllä se matka aina vähän pitenee. Älä kuitenkaan stressaa pentua uusilla asioilla jos se on väsynyt. Pennun kuuluu nukkua paljon.
Pentu pissaa vielä monta kuukautta sisälle.
Oisko kannattanut valita paremman hermorakenteen omaava pentu?!!!