Mä en tajua...miks mä en kelpaa kellekkään :(
Näin lähes totaaliyksinhuoltajana on kyllä vaikea löytää parisuhdetta, tai sit mussa itessä on jotain vikaa.
Ihan pakonomaisesti en oo kumppania etsinyt, pärjään itseksenikin, mutta välillä kirpaisee katsella, miten toiset vaan kätevästi liukuvat suhteesta toiseen tai pyörittävät uusperhearkea.
Silloin kun Tinderin lataan, saan sieltä aina paljon mätsejä ja viestejä, mut lopulta tapaamiseen tai toiseen ne harvoin etenevät. Baaristakin seuraa ilmestyy, ja kuulemma olen ihan hyvännäköinen. Lapsia mulla on kolme, ovat tosin jo kouluikäisiä kaikki, ite oon 38v.
Mieskavereita mulla on paljon, mutta ne ovat joko vain kavereita tai haluavat vain seksisuhteen tai sitten vain hiljakseen liukuvat yhteydenpidosta pois.
En kaipaisi elättäjää, vaan kumppanin, toki arkeni on hyvin kiireistä, mutta kyllä siihen parisuhteelle tilaa löytyisi, jos kunnollinen osuisi kohdalle...
Ehkä olen vain liian nirso...
Kommentit (5)
No ihan tavallisen, tai no, ei pakko saman katon alla olisi asua, mutta tavattaisiin säännöllisesti, muutenkin kuin vain sekstailumielessä. Jaettaisi ainakin osittain sitä yhteistä arkea. Niin, että voisi oikeasti tuntea olevansa parisuhteessa, eikä jossain epämääräisessä deittailuviidakossa
Näin miesnäkökulmasta valitat turhaan. vastaavaa miestä pidettäisiin naistenmiehenä ,joka on tavoiteltu.
Lähtisitkö vaikka 3 lapsen yksinhuoltajaisän matkaan?
Tuppijuustoni notkistuu ajatellessani sinua.
Miksi edes pitäisi "kelvata"? Sullahan on jo lapsiakin.
Määrittelisitkö hieman tarkemmin millaista parisuhdetta haluaisit?