Vaikuttaako teistäkin että ihmiset yrittävät usein väkisin vakuutella itselleen ja muille että terapiasta on hyötyä vaikkei heidän elämänsä siitä juuri kummemmaksi muutu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapian tarkoitus olekaan muuttaa elämää radikaalisti ja parin kerran jälkeen. Sen tarkoitushan on saada ihminen itse oivaltamaan missä kohtaa on menty vikaan ja miten siitä eteenpäin. Antaa henkilölle itselleen työkaluja itsensä parantamiseen.

Terapiasta ei kaikille ole hyötyä vaikka kävisivät kymmeniä vuosia terapiassa. Toiset eivät vain osaa ottaa ohjeita vastaan tai ovat täydellisen sokeita omille kehityskohteilleen, senpä takia osa henkilöistä saattaa valittaa että terapia on tehotonta eikä ne mitään siellä osaa. 

Jotkut asiat ovat itsestä riippumattomia ja niihin ei voi vaikuttaa edes omalla käytöksellä ja asenteella. Sillon myös terapia on turhaa.

Eihän ole, jos terapia saa kuitenkin ymmärtämään oman tilanteensa ja suhtautumaan rakentavasti siihen, ettei johonkin asiaan voi vaikuttaa. Hyväksyntä on ihan yhtä tärkeää kuin muutoskin, ja sitäkin voi ja pitää harjoitella.

Mutta kuka sen määrittelee, että milloin terapiasta on ollut hyötyä? Itse kävin monen vuoden terapian ja varmaan siitä ei monen ulkopuolisen silmin ole hirveästi hyötyä ollut. Mutta kyllä se mun elämänlaatuun on vaikuttanut huomattavasti, siihen miten koen itseni ja miten suhtaudun elämääni. Elämäni ei sen sijaan juurikaan sen kummemmaksi ole vuosien varrella muuttunut.

No eihän terapia tuo esim työpaikkaa ja rahaa ja miestä ja lapsia jne, joten ei sen hyödyt välttämättä näy ulospäin, tai sitten jollain on vain niin vaikeat ongelmat että niihin tarvittaisiin 20 vuotta terapiaa. Itsellä alkaakin tulla kohta yli kymmenen vuotta (suurin osa itse maksettuja), myös joskus voidaan hoitaa väärän diagnoosin mukaisesti jolloin potilas ei parane samoin kuin aivokasvain ei parane jos sitä hoidetaan migreeninä ja kuten joskus somaattisissa sairauksissa myös psyyke sairauksissa oikea syyn ja hoidon löytäminen voi viedä aikaa.

Tähän sopii analogiaksi se kun monet ihmiset väittää muuttuneensa vaikka kuinka paljon kun tuli lapsia mutta minulle se muutos ei näy mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapian tarkoitus olekaan muuttaa elämää radikaalisti ja parin kerran jälkeen. Sen tarkoitushan on saada ihminen itse oivaltamaan missä kohtaa on menty vikaan ja miten siitä eteenpäin. Antaa henkilölle itselleen työkaluja itsensä parantamiseen.

Terapiasta ei kaikille ole hyötyä vaikka kävisivät kymmeniä vuosia terapiassa. Toiset eivät vain osaa ottaa ohjeita vastaan tai ovat täydellisen sokeita omille kehityskohteilleen, senpä takia osa henkilöistä saattaa valittaa että terapia on tehotonta eikä ne mitään siellä osaa. 

Niin tai sitten voi olla niinkin, että oma itseanalyysi on ilman terapiaa hyvällä tasolla, eikä masennuksen taustalla nyt vain OLE mitään työstämätöntä traumaa. Kaikilla ei ole. Joten terapia koetaan turhaksi, jos se ei anna mitään uutta niihin pohdiskeluihin joihin ko. ihminen kykenee ilmankin.

Osa esim. masentuneista on masentuneita perintötekijöiden ja aivokemian takia, ja lääkitys sekä säännölliset elintavat voivat purra tehokkaammin kuin juttelu terapeutin kanssa.

Muuten olen toki kanssasi samaa mieltä, että ne, jotka terapiaa tarvitsevat, siitä myös yleensä hyötyvät ja prosessi voi hyvin kestää vuosia.

Mutta ei terapia kaikille mikään ehdoton juttu ole. Eikä kannata ajaella noin omahyväisesti kuin sinä, että se johtuu kyseisten ihmisten kyvyttömyydestä tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapian tarkoitus olekaan muuttaa elämää radikaalisti ja parin kerran jälkeen. Sen tarkoitushan on saada ihminen itse oivaltamaan missä kohtaa on menty vikaan ja miten siitä eteenpäin. Antaa henkilölle itselleen työkaluja itsensä parantamiseen.

Terapiasta ei kaikille ole hyötyä vaikka kävisivät kymmeniä vuosia terapiassa. Toiset eivät vain osaa ottaa ohjeita vastaan tai ovat täydellisen sokeita omille kehityskohteilleen, senpä takia osa henkilöistä saattaa valittaa että terapia on tehotonta eikä ne mitään siellä osaa. 

Jotkut asiat ovat itsestä riippumattomia ja niihin ei voi vaikuttaa edes omalla käytöksellä ja asenteella. Sillon myös terapia on turhaa.

Eihän ole, jos terapia saa kuitenkin ymmärtämään oman tilanteensa ja suhtautumaan rakentavasti siihen, ettei johonkin asiaan voi vaikuttaa. Hyväksyntä on ihan yhtä tärkeää kuin muutoskin, ja sitäkin voi ja pitää harjoitella.

Miten voi vaikuttaa rakentavasti narsisitisiin vanhempiin, kerro! Sen ymmärrän, että vain itse voi vaikuttaa tilanteeseen, eläen ilman vanhempia.

Ei.

Mä käyn terapiassa koko loppu elämäni, sillä olen parantumattomasti sairas. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö terapiasta olisi mitään hyötyä. Ilman sitä en olisi kyennyt lähes tulkoon normaaliin elämään ja vieläpä ilman lääkitystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän terapian tarkoitus olekaan muuttaa elämää radikaalisti ja parin kerran jälkeen. Sen tarkoitushan on saada ihminen itse oivaltamaan missä kohtaa on menty vikaan ja miten siitä eteenpäin. Antaa henkilölle itselleen työkaluja itsensä parantamiseen.

Terapiasta ei kaikille ole hyötyä vaikka kävisivät kymmeniä vuosia terapiassa. Toiset eivät vain osaa ottaa ohjeita vastaan tai ovat täydellisen sokeita omille kehityskohteilleen, senpä takia osa henkilöistä saattaa valittaa että terapia on tehotonta eikä ne mitään siellä osaa. 

Niin tai sitten voi olla niinkin, että oma itseanalyysi on ilman terapiaa hyvällä tasolla, eikä masennuksen taustalla nyt vain OLE mitään työstämätöntä traumaa. Kaikilla ei ole. Joten terapia koetaan turhaksi, jos se ei anna mitään uutta niihin pohdiskeluihin joihin ko. ihminen kykenee ilmankin.

Osa esim. masentuneista on masentuneita perintötekijöiden ja aivokemian takia, ja lääkitys sekä säännölliset elintavat voivat purra tehokkaammin kuin juttelu terapeutin kanssa.

Muuten olen toki kanssasi samaa mieltä, että ne, jotka terapiaa tarvitsevat, siitä myös yleensä hyötyvät ja prosessi voi hyvin kestää vuosia.

Mutta ei terapia kaikille mikään ehdoton juttu ole. Eikä kannata ajaella noin omahyväisesti kuin sinä, että se johtuu kyseisten ihmisten kyvyttömyydestä tms.

Mitä ihmettä on masennus perintötekijöiden ja aivokemian takia?? Tuo vaikuttaa siltä, että sulla on kotona ollut liian tiukat sävelet, miten sulle ei ole annettu varaa kasvaa ja olla sellainen kun olet. Ne on opittuja juttuja, eikä mitään muuta perintötekijöitä. Aivokemiaan viittasit, totta hitossa sun aivot  on ottanut vastaan vanhempiesi opit ja ajatukset, kun ja jos muuta mahdollisuutta ei ole ollut, liittyen kasvatukseen. Puhu ennemminkin kasvatusperinnöstä, psyykkisestä, älä fyysisistä perinnöllisistä aivoihin viitaten. Sitä tekee lähinnä paskat vanhemmat ja umpiuskolliset lapset, jotka ovat umpikujassa kun eivät saa vastinetta ajatuksilleen, tai kykene puhumaan avoimesti omista hoksaamistaan vanhempien kasvatusongelmista.

Kaunista, että luottaa toisen lumovoimaan enemmän kuin omaan järkeensä.

Vierailija kirjoitti:

Kaunista, että luottaa toisen lumovoimaan enemmän kuin omaan järkeensä.

Näinhän se on. Tunne vie hautaan ja siitä voi viimeistään oppia, mikä toisen hautaanmenon aiheutti, alkaa viimeistään hengissäolotaistelu ja itsepuolustus. Lumovoimaa on narsistivanhemmissa, lumosta aina paska tulos. Osa, joka ajaa ilmaisen ämpärin perässä vaikka kirkkoon, kun mainostetaan,  vaikka kotona 10 vanhaa ämpäriä.

Ei vaikuta. Olen tarvinnut useaan otteeseen lyhyt- tai kriisiterapiaa, ja kaikki jaksot olen maksanut omilla rahoillani. Jokainen on myös auttanut.

Vierailija kirjoitti:

Ei vaikuta. Olen tarvinnut useaan otteeseen lyhyt- tai kriisiterapiaa, ja kaikki jaksot olen maksanut omilla rahoillani. Jokainen on myös auttanut.

Eddelläänkään ei ole kyse rahoista, miksi sitä korostat? Mikä jokainen taho on auttanut, vanhempasi?