eikö teillä mene hermo kolmevuotiaan kanssa?

Poikani on neljä ja se kolmivuotisuhma jo vähän taustalle jäänyt aina välillä leimahtaen kuitenkin. Minulla on kaksi vanhempaa lastakin ja pakko sanoa, että uskomattoman eri asiat aikoinaan heihin tepsivät, eikä sitä aina vaan jaksa, naama punaisena muistan itsekin huutaneeni. No asiaan, se tyytyväisyyden tunne kun on jaksanut pyöräyttää huudon aiheen voitoksi on kyllä tosi mahtava: pari esmerkkiä:hampaiden pesu-ennakoi kieltäytyminen, katso lasta, jos näyttää että naama jo vääntyy sano innokkaalla äänelä, että mennääs katsoon kuinka monta peikkoa siellä suussa vilistää, otetaan ne kiinni, no niin äkkiä! Äänesävy on pakko tietty olla innokas ikäänkuin se peikkojen jahtaaminen olisi jännittävin asia maailmassa (päivästä väsyneenä ja tympiintyneenä....)Nopeus tepsi jokaisen lapseni kohdalla, vaikka ne perustelut joutui vähän muokkaukseen. Onko sitten lie niin, että lapsi ei ehdi miettiä vastalausetta, etenkin jos saat tekemisen kuulostamaan siltä kuin se olisi tosiaan kivaa. Pukemisessa auttaa usein ajan laskeminen ja MIELETÖN kehuminen, kuinka joutuisasti kengätkin meni jalkaan!

Ja yks juttu: oli melkein mikä asia hyvänsä niin meillä ei kysymysmuotoinen tekemiseen kehoitus tepsi vaan se on oltava käsky, vaikka ei toki mikään huuto. Jos lapsi vastustaa, on ihanaa kun nykyään voi itse jo sanoa vastalausettaan esittävälle nelivuotiaalle suoranaisen hämmästyneellä äänellä että:mitenniin ei? ainahan meillä tehdään näin...(rutiinit ja aikataulut))

ja hän parhaansa mukaan tyynnytteli...



Meillä nykyään suosittua valituksen aihetta ovat seuraavat:

" Äippä, taas SÄ pilasit kaiken!!!" (Ehkä väärin päin ojennettu lusikka...)

" Yäk, en tykkää!!!" (Viime viikolla meni alas ihan jees...)

" ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!!!! Pikkuveli löi!!!" (Pikkuveli toki osaa huitoa takaisin...)



On aika vuoristorataa välillä, kun poika on fantastista seuraa ja haluaa käydä kaikenlaisia keskusteluja ja haluaa auttaa jnejnejne mutta väsyneenä pimahtaa todella herkästi. Kyllä saa itsehillintää harjoitella, siis äiti.



Suosittelen myös yksilöllisiä huomionosoituksia, retkiä kahden ihan vaan vaikka kauppaan, omia isompien juttuja.

Sieltä löytyy tosi hyviä vinkkejä ja apukeinoja, kun itse ei jaksa tai keksi enää mitään. Mä luin ne sivut hartaudella ja tuli sellanen olo, että palaan niille sivuille vielä varmasti ja laitan miehenkin lukemaan ne....kukaan meistä ei ole yksin näiden asioiden kanssa ja se uhma tulee KAIKILLE normaaleille lapsille. pelkästään tuon lukeminen helpotti oloa;)



sitruska ja eppu 1v10kk

kolmevuotiiaasi kanssa? Kävisitte esim. kahdestaan kirjastossa, kaupassa, jossain näyttelyssä, museossa, eläinkaupassa tai vaikka kahvilassa. Kun annat lapsellesi riittävän usein täysin jakamatonta positiivista huomiota, niin lapsikin oppii hyvin nopeasti, ettei äidille tarvitse koko aja kiukutella huomiontarpeessa. Toiset lapset tarvitsevat yksinkertaisesti enemmän läheisyyttä ja huomioita kuin toiset.

Poika pistää KAIKESSA vastaan ja viivyttelee joka ikinen kerta syömään/pesulle/pukemaan yms. menossa. Aina pitää hakea koko omaisuus (autot, nallet, kännykkä, kello yms.) mukaan ennen kuin voi tulla. Tai kun pitäisi kerätä leluja, niin pojan on ensin pakko " lukea" kaikkien pikkuautojensa merkit ja samalla sitten leikkii niillä. Mulla menee poikaan hermo 100 kertaa päivässä ja pää punaisena täällä huudan. Tosi aikuista käytöstä =( Ja sitten on tosiaan kamala morkkis... Oma väsymys ei tietenkään auta asiassa. Nyt on pakko mennä nukkumaan, vaikka voisin kirjoittaa tästä asiasta vaikka kuinka. Onneksi poika on tähän asti jättänyt vielä pikkusiskonsa rauhaan, mutta olen ihan varma, että vielä tulee sekin päivä, kun poika tajuaa saavansa täyden huomion satuttamalla siskoaan.

HEI! ITSELLÄNI MYÖS ON KOLME VUOTIAS LAPSI. ON MEILLÄKIN HUONOJA PÄIVIÄ VÄLILLÄ MUTTA NE HUONOT PÄIVÄT OVAT VÄHENTYNEET KUN ANNAN ENEMMÄN HUOMIOTA LAPSELLE. ENEMMÄN SYLIÄ JA KEHUMISTA. MINULLA ON TOINENKIN LAPSI JOKA ON KAKSI VUOTIAS. YRITÄN ANTAA KUMMALLEKKIN TASA PUOLISESTI HUOMIOTA. JA TEHDÄ YHDESSÄ LAPSIEN KANSSA JOTAIN ESIM.ASKARRELLA.

Meillä lapset 2v9kk ja 1v1kk ja erittäin tutulta kuulostaa! Välillä olen ollut AIVAN POIKKI ja usko omiin lapsenkasvatuskykyihin on ollut koetuksella. Meilläkin on huudettu, maaniteltu ja kaikkea mitä nyt mieleen tulee. Juuri tällä hetkellä tuntuu menevän paremmin ja tämä on mielestäni kolmen asian ansiota:

1) Vanhempien pitää vetää yhtä köyttä. Yhteisistä pelisäännöistä on sovittava ja toisen tekemisiä ei saa arvostella lasten kuullen.

2) Olemme sopineet, että ainakin yhtenä nimettynä viikonpäivänä (sellaisena, jolloin lapsi ei ole puhki kaikesta muusta tekemisestä ja juoksemisesta) jompikumpi meistä vanhemmista tekee esikoisen kanssa jotain kaksin. Viime viikolla kävimme Stocmannilla katsomassa kaloja ja ajoimme raitiovaunulla sinne ja takaisin eli mitään erityistä ei tarvita.

3) Omat hermot on yritettävä hallita niin hyvin kuin pystyy. Muutaman huonon päivän jälkeen kävimme viime viikonloppuna lasten kanssa ravintolassa syömässä ja esikoinen käyttäytyi oikein hienosti, mistä sain lisäuskoa siihen, että kaikki vaivannäkömme ei ole mennyt hukkaan, minkä seurauksena olen jaksanut olla pitkämielisempi lasten kanssa (OK, kovin pitkästä ajasta ei vielä ole kyse ;)), vaikka hermojen hillitseminen on minulle _erittäin_ vaikeaa.



Yksi asia, minkä myös olen tässä lähiaikoina sisäistänyt on se, että olen ehkä aivan liikaa _olettanut_ pojan tietävän yhtä sun toista. Esimerkiksi tuossa edellä mainitussa ravintolatilanteessa kävin ennen ravintolaan menoa pojan kanssa läpi, miten siellä tulee käyttäytyä, mitä häneltä odotamme, mikä selvästi auttoi.



Ai niin ja yksi asia, mihin syyllistyin aikaisemmin oli se, että kävin pojan käyttäytymistä läpi muiden ihmisten kanssa ja pojan kuullen. Nykyään en tee niin, paitsi silloin, kun poika on tehnyt jotain hyvin eli kerron vaikkapa isille, kuinka poika on tänään käyttäytynyt tosi kiltisti pikkusiskoa kohtaan ja antoi juuri tälle oma-aloitteisesti lelun.



Paljon siis menee aikaa selittämiseen, selittämiseen, selittämiseen, mutta luultavasti vaivannäkö jossain vaiheessa maksaa itsensä takaisin. Voimia sinnekin!