Huh huh miten pihalla Halla-aho ja Terho ovat monissa politiikan kysymyksissä!!!!
Katsoin tuota A-studion keskustelua ja esim. alkoholipolitiikan ja soten suhteen ovat kyllä todella pihalla (jos vertaa noiden alojen tutkijoiden näkemyksiin), esim. alkoholin saatavuus ja soten valinnanvapausmalli.... Maahanmuuttopolitiikassa saattavat olla enemmänkin oikeassa, vaikka en kyllä Halla-ahon näkemyksiäkään jaa. Terho vertasi alkoholipolitiikkaa Brysseliin, joka on hänelle ilmeisesti ihanne eli viskit kioskeihin Suomessakin????? Tähän voisi vain sanoa, että kun Suomessa aikoinaan keskiolut vapautettiin, niin pelkästään sen seurauksena alkoholin kokonaiskulutus kaksinkertaistui Suomessa. Ja alkoholiongelmat jo nykyisellään ovat yksi pahimpia kansanterveydellisiä (ja kansantaloudellisia) ongelmia Suomessa. Jos kaikki halutaan vapauttaa, niin sitten voisi vapauttaa kyllä kannabiksenkin. Lapsellisia mielipiteitä molemmilta kandidaateilta, muuta ei voi sanoa. Perehtyisivät nyt edes vähän alan tutkimuksiin.
Kommentit (46)
No huh millasia pumpulissa kasvaneita lapsosia täällä on kertomassa että Suomessa ei ole alkoholiongelmaa, koska heidän kuplassaan ei ole juoppoja. Menkää sote-alalle, ravintola-alalle, turvallisuusalalle tmv. töihin ja tulkaa sitten kertomaan lisää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jos kerran kyseessä on tutkittu totuus niin sinulla on varmaan jakaa tutkimuksiin jotain lähdetietoa? Suomessa on alkoholiongelmaisia paljon, joo, mutta jos tilastollisesti tiedetään, että n. 10% kansasta kuluttaa yöi 50% kaikesta juomasta (THL tutkimus) niin on tekopyhää rajoittaa 90% suomalaisten alkoholin saantia tuon vähemmistön ongelman vuoksi. Alkoholisti hankkii sen viinansa, vaikka kuusta, jos tekee mieli korkata. Rajoittamisella hankaloitetaan vain ei-alkoholiongelmaisten elämää.
Tosin onhan tässä maassa muitakin esimerkkejä, jossa pieni vähemmistö aiheuttaa enemmistölle rajoituksia tai pakotteita. Tiedät kyllä mistä puhun.
Ja koska ongelmakäyttäjä hakee pakettiautollisen viinaa Tallinnasta, tulee juotua enemmän verrattuna siihen, että lähikaupasta ostaisi kohtuuhintaisen pullon silloin tällöin.
Olen silloin tälloin hakenut kaverin kanssa pakettiautollisen viinaa Tallinnasta. Tai no suurin osa on ollut oluita ja siidereitä. Omituista että meistä ei kumpikaan ole ongelmakäyttäjä ellei sitten tölkki olutta kovan työpäivän päätteeksi ole jonkun mielestä ongelma.
Lääkäri- ja hoitajapula loppuisi kuin seinään, jos suomalainen lopettaisi viinanjuonnin. Tässä maassa ollaan kaukana sivistyneestä lasillisesta. Venäläisiä me ollaan, onneksi sieltä saa viinaa aamusta iltaan ja yölläkin miedompia.

Toki myös muut kuin ongelmakäyttäjät saattavat hakea pakettiautollisen viinaa.
Tarkoitinkin sitä, että kun Suomessa hinta on korkea ja saatavuus huono, haetaan se pakettiautollinen Virosta. Ja kun kotona kaappi on sitten täynnä viinaa, ongelmakäyttäjä sortuu helpommin verrattuna siihen, että juomaa haettaisiin pullo kerrallaan lähikaupasta.
Alkoholin aiheuttamat puhtaasti taloudelliset menetykset ovat nykyisellään jo valtaisat (poissaolot työpaikoilta, terveydenhoito, onnettomuudet jne.), inhimillisestä puolesta nyt puhumattakaan. Ja jos täydellinen vapaus on niin ihanaa ja ongelmatonta, niin miksi ei sitten vaadita terävien tuontia kioskeihin ja myyntiin 24/7?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jos kerran kyseessä on tutkittu totuus niin sinulla on varmaan jakaa tutkimuksiin jotain lähdetietoa? Suomessa on alkoholiongelmaisia paljon, joo, mutta jos tilastollisesti tiedetään, että n. 10% kansasta kuluttaa yöi 50% kaikesta juomasta (THL tutkimus) niin on tekopyhää rajoittaa 90% suomalaisten alkoholin saantia tuon vähemmistön ongelman vuoksi. Alkoholisti hankkii sen viinansa, vaikka kuusta, jos tekee mieli korkata. Rajoittamisella hankaloitetaan vain ei-alkoholiongelmaisten elämää.
Tosin onhan tässä maassa muitakin esimerkkejä, jossa pieni vähemmistö aiheuttaa enemmistölle rajoituksia tai pakotteita. Tiedät kyllä mistä puhun.
Ei se ole käytännössä niin että 10% olisi täysin alkoholisteja ja 90% käyttäisi täysin hallitusti. Kyseessä on tietysti jana, jolle ihmiset sijoittuvat ja ihmiset ajan myötä liikkuvat sillä janalla sekä juopompaan että raittiimpaan suuntaan, jotkut toki käyttävät hallitusti läpi elämänsä ilman suurempia ongelmia. Alkoholi aiheuttaa tutkijoiden mukaan myös suuria terveysvaikutuksia niissä ihmisissä, jotka eivät ole varsinaisesti alkoholisteja eli tästäkin on monilla väärä mielikuva ikäänkuin alkoholi olisi täysin vaaraton nautintoaine jos et ole alkoholisti. Alkoholi on mukana kuvioissa myös monissa eri onnettomuuksissa, erityisesti liikenteessä.
Alkoholin vaikutuksen alaisena rattiin lähtenyt on alkoholiongelmaiseksi luettava. Usein piilojuoppous juuri paljastuukin kännissä ajamisen seurauksena.
Alkoholi ei todella ole mikään terveystuote, vaan nautintoaine. Käytännössä kuitenkin ihmisellä on oltava addiktiolle luontainen alttius, jotta käyttö riistäytyisi käsistä. Yllättyisit, jos tietäisit miten helppoa on sanoa "Ei, kiitos". Alle riskirajojen tapahtuva alkoholin nauttiminen on nimenomaan alle riskien. Suurkuluttajat sitten on luettu tuohon 10% porukkaan, jonka mainitsin. Käytännössä siitä 10% porukasta vain noin 10% on todellisia alkoholisteja ja loput riskirajan ylittäviä suurkuluttajia. Koko kansasta 90% nimenomaan juo alle THL:n riskirajojen ja tuohon joukkoon sisältyy myös ne absolutistit ja uskontonsa vuoksi abstinentit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jos kerran kyseessä on tutkittu totuus niin sinulla on varmaan jakaa tutkimuksiin jotain lähdetietoa? Suomessa on alkoholiongelmaisia paljon, joo, mutta jos tilastollisesti tiedetään, että n. 10% kansasta kuluttaa yöi 50% kaikesta juomasta (THL tutkimus) niin on tekopyhää rajoittaa 90% suomalaisten alkoholin saantia tuon vähemmistön ongelman vuoksi. Alkoholisti hankkii sen viinansa, vaikka kuusta, jos tekee mieli korkata. Rajoittamisella hankaloitetaan vain ei-alkoholiongelmaisten elämää.
Tosin onhan tässä maassa muitakin esimerkkejä, jossa pieni vähemmistö aiheuttaa enemmistölle rajoituksia tai pakotteita. Tiedät kyllä mistä puhun.
Ja koska ongelmakäyttäjä hakee pakettiautollisen viinaa Tallinnasta, tulee juotua enemmän verrattuna siihen, että lähikaupasta ostaisi kohtuuhintaisen pullon silloin tällöin.
Olen silloin tälloin hakenut kaverin kanssa pakettiautollisen viinaa Tallinnasta. Tai no suurin osa on ollut oluita ja siidereitä. Omituista että meistä ei kumpikaan ole ongelmakäyttäjä ellei sitten tölkki olutta kovan työpäivän päätteeksi ole jonkun mielestä ongelma.
Toki myös muut kuin ongelmakäyttäjät saattavat hakea pakettiautollisen viinaa.
Tarkoitinkin sitä, että kun Suomessa hinta on korkea ja saatavuus huono, haetaan se pakettiautollinen Virosta. Ja kun kotona kaappi on sitten täynnä viinaa, ongelmakäyttäjä sortuu helpommin verrattuna siihen, että juomaa haettaisiin pullo kerrallaan lähikaupasta.
No ehkä Etelä-Suomessa on houkutus tuoda pakettiautolla Virosta mutta kuka hullu lähtee esim. Jyväskylästä tai Oulusta hakemaan pakettiautolla Virosta? Ja eikös Virokin ole kiristämässä omaa alkoholipolitiikkaansa, ainakin hintoja ollaan nostamassa.

Jos kulutus on kova, niin kyllä siinä säästää melkoisesti, vaikka vähän kauempaakin kävisi.
Rahasta tässä on kyse. Kansantaloudessa alkoholin parantunut saatavuus (hinta, rajoitukset, Viro jne.) näkyy aina kasvaneina kustannuksina. Yksilötasolla voi tapahtua mitä vain, väestötasolla nämä näkyvät. Kouluissa pitäisi opettaa kansantaloutta.
Vierailija kirjoitti:
Katsoin tuota A-studion keskustelua ja esim. alkoholipolitiikan ja soten suhteen ovat kyllä todella pihalla (jos vertaa noiden alojen tutkijoiden näkemyksiin), esim. alkoholin saatavuus ja soten valinnanvapausmalli.... Maahanmuuttopolitiikassa saattavat olla enemmänkin oikeassa, vaikka en kyllä Halla-ahon näkemyksiäkään jaa. Terho vertasi alkoholipolitiikkaa Brysseliin, joka on hänelle ilmeisesti ihanne eli viskit kioskeihin Suomessakin????? Tähän voisi vain sanoa, että kun Suomessa aikoinaan keskiolut vapautettiin, niin pelkästään sen seurauksena alkoholin kokonaiskulutus kaksinkertaistui Suomessa. Ja alkoholiongelmat jo nykyisellään ovat yksi pahimpia kansanterveydellisiä (ja kansantaloudellisia) ongelmia Suomessa. Jos kaikki halutaan vapauttaa, niin sitten voisi vapauttaa kyllä kannabiksenkin. Lapsellisia mielipiteitä molemmilta kandidaateilta, muuta ei voi sanoa. Perehtyisivät nyt edes vähän alan tutkimuksiin.
Pihalla on holhousyhteiskunnan kannattajat.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jännä miten tuokin luonnonlaki koskee vain suomalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jos kerran kyseessä on tutkittu totuus niin sinulla on varmaan jakaa tutkimuksiin jotain lähdetietoa? Suomessa on alkoholiongelmaisia paljon, joo, mutta jos tilastollisesti tiedetään, että n. 10% kansasta kuluttaa yöi 50% kaikesta juomasta (THL tutkimus) niin on tekopyhää rajoittaa 90% suomalaisten alkoholin saantia tuon vähemmistön ongelman vuoksi. Alkoholisti hankkii sen viinansa, vaikka kuusta, jos tekee mieli korkata. Rajoittamisella hankaloitetaan vain ei-alkoholiongelmaisten elämää.
Tosin onhan tässä maassa muitakin esimerkkejä, jossa pieni vähemmistö aiheuttaa enemmistölle rajoituksia tai pakotteita. Tiedät kyllä mistä puhun.
Ei se ole käytännössä niin että 10% olisi täysin alkoholisteja ja 90% käyttäisi täysin hallitusti. Kyseessä on tietysti jana, jolle ihmiset sijoittuvat ja ihmiset ajan myötä liikkuvat sillä janalla sekä juopompaan että raittiimpaan suuntaan, jotkut toki käyttävät hallitusti läpi elämänsä ilman suurempia ongelmia. Alkoholi aiheuttaa tutkijoiden mukaan myös suuria terveysvaikutuksia niissä ihmisissä, jotka eivät ole varsinaisesti alkoholisteja eli tästäkin on monilla väärä mielikuva ikäänkuin alkoholi olisi täysin vaaraton nautintoaine jos et ole alkoholisti. Alkoholi on mukana kuvioissa myös monissa eri onnettomuuksissa, erityisesti liikenteessä.
Alkoholin vaikutuksen alaisena rattiin lähtenyt on alkoholiongelmaiseksi luettava. Usein piilojuoppous juuri paljastuukin kännissä ajamisen seurauksena.
Alkoholi ei todella ole mikään terveystuote, vaan nautintoaine. Käytännössä kuitenkin ihmisellä on oltava addiktiolle luontainen alttius, jotta käyttö riistäytyisi käsistä. Yllättyisit, jos tietäisit miten helppoa on sanoa "Ei, kiitos". Alle riskirajojen tapahtuva alkoholin nauttiminen on nimenomaan alle riskien. Suurkuluttajat sitten on luettu tuohon 10% porukkaan, jonka mainitsin. Käytännössä siitä 10% porukasta vain noin 10% on todellisia alkoholisteja ja loput riskirajan ylittäviä suurkuluttajia. Koko kansasta 90% nimenomaan juo alle THL:n riskirajojen ja tuohon joukkoon sisältyy myös ne absolutistit ja uskontonsa vuoksi abstinentit.
Käytännössä vain monilla alkoholismi on vuosien käytön lopputulos. Aluksi henkilöllä käyttö voi olla hyvinkin hallinnassa ja liittyä enemmän sosiaalisiin tilanteisiin. Tämä on ihan yleinen ilmiö. Samoin joku rupeaa naukkailemaan viinilasillisen silloin tällöin työpäivän jälkeen ja pikku hiljaa koko homma lähtee käsistä. Ongelmaa ei siksi voi ajatella minään staattisena ilmiönä.
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri- ja hoitajapula loppuisi kuin seinään, jos suomalainen lopettaisi viinanjuonnin. Tässä maassa ollaan kaukana sivistyneestä lasillisesta. Venäläisiä me ollaan, onneksi sieltä saa viinaa aamusta iltaan ja yölläkin miedompia.
Työssäni maalaisterveyskeskuksen lääkärinä näen yllättävän vähän alkoholista aiheutuvia haittoja. En nyt siis lue sellaisiksi elämäntavoista johtuvia sairauksia. Katkolla on osastolla ehkä 1 henkilö kuukaudessa. Vastaanotolta päihdehoitajalle tulee ohjattua 1-2 henkilöä kuussa. Nykyään myös viikonloppupäivystyksissä on yllättävän vähän päihtyneitä kolhujaan korjauttamassa.
Oman perspektiivini mukaan suurjuopot alkaa olla haudassa ja nuoremmat sukupolvet suhtautuu alkoholiin huomattavasti terveellisemmin.
T. 29
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jos kerran kyseessä on tutkittu totuus niin sinulla on varmaan jakaa tutkimuksiin jotain lähdetietoa? Suomessa on alkoholiongelmaisia paljon, joo, mutta jos tilastollisesti tiedetään, että n. 10% kansasta kuluttaa yöi 50% kaikesta juomasta (THL tutkimus) niin on tekopyhää rajoittaa 90% suomalaisten alkoholin saantia tuon vähemmistön ongelman vuoksi. Alkoholisti hankkii sen viinansa, vaikka kuusta, jos tekee mieli korkata. Rajoittamisella hankaloitetaan vain ei-alkoholiongelmaisten elämää.
Tosin onhan tässä maassa muitakin esimerkkejä, jossa pieni vähemmistö aiheuttaa enemmistölle rajoituksia tai pakotteita. Tiedät kyllä mistä puhun.
Ja koska ongelmakäyttäjä hakee pakettiautollisen viinaa Tallinnasta, tulee juotua enemmän verrattuna siihen, että lähikaupasta ostaisi kohtuuhintaisen pullon silloin tällöin.
Olen silloin tälloin hakenut kaverin kanssa pakettiautollisen viinaa Tallinnasta. Tai no suurin osa on ollut oluita ja siidereitä. Omituista että meistä ei kumpikaan ole ongelmakäyttäjä ellei sitten tölkki olutta kovan työpäivän päätteeksi ole jonkun mielestä ongelma.
Harvemmin ongelmakäyttäjät(kään) luokittelevat itsensä ongelmakäyttäjiksi, ainakaan ennen kuin se ongelma on revähtänyt niin pahaksi ettei sitä kannata enää kieltääkään. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että kaikki pakettiautolla kaljaa hakevat olisivat ongelmakäyttäjiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lääkäri- ja hoitajapula loppuisi kuin seinään, jos suomalainen lopettaisi viinanjuonnin. Tässä maassa ollaan kaukana sivistyneestä lasillisesta. Venäläisiä me ollaan, onneksi sieltä saa viinaa aamusta iltaan ja yölläkin miedompia.
Työssäni maalaisterveyskeskuksen lääkärinä näen yllättävän vähän alkoholista aiheutuvia haittoja. En nyt siis lue sellaisiksi elämäntavoista johtuvia sairauksia. Katkolla on osastolla ehkä 1 henkilö kuukaudessa. Vastaanotolta päihdehoitajalle tulee ohjattua 1-2 henkilöä kuussa. Nykyään myös viikonloppupäivystyksissä on yllättävän vähän päihtyneitä kolhujaan korjauttamassa.
Oman perspektiivini mukaan suurjuopot alkaa olla haudassa ja nuoremmat sukupolvet suhtautuu alkoholiin huomattavasti terveellisemmin.
T. 29
Nuorempi sukupolvi on reissannut ja moni asunutkin maassa, joissa on ns. normaali alkoholipolitiikka. Eivätkä ole sielläkään juoneet itseään hengiltä. Itsekin asuin lukion jälkeen maassa, jossa sai maitokaupasta mitä viinaa tahansa. Enkä alkoholisoitunut.
Harvassa asiassa olen kokoomuksen kannalla, mutta tässä olen. Ei ihmistä voi loputtomiin holhota kuin pikkulasta. Jos joku haluaa juoda itsensä hengiltä, niin sitten juo. Ei yhteiskunta voi loputtomiin aikuisten ihmisten perään katsoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pointti tuo alkoholilain vaikutus kansanterveyteen.
Täälläkin pitäisi muistaa se, että monesti hehkutetaan sitä vapautta kaikelle "viinit kauppoihin" ja täysi vapaus, mutta tutkittu totuus on kuitenkin se, että mitä vapaampaa se viinansaanti on niin terveydenhoitokustannukset nousevat ja ihmisiä kuolee enemmän.
Moniko sitten huutaisi vapautusta, jos ymmärtäisi mitä itselle tulee oikeasti maksamaan?
Itse en kannata vapautusta kauppoihin, ainoastaan sääntöpuolelta niiden ylilyöntien ja järjettömien hölmöyksien oikaisua. Niiden jotka on "tolkun ihmisen" ymmärryksen vastaisia.
Jos kerran kyseessä on tutkittu totuus niin sinulla on varmaan jakaa tutkimuksiin jotain lähdetietoa? Suomessa on alkoholiongelmaisia paljon, joo, mutta jos tilastollisesti tiedetään, että n. 10% kansasta kuluttaa yöi 50% kaikesta juomasta (THL tutkimus) niin on tekopyhää rajoittaa 90% suomalaisten alkoholin saantia tuon vähemmistön ongelman vuoksi. Alkoholisti hankkii sen viinansa, vaikka kuusta, jos tekee mieli korkata. Rajoittamisella hankaloitetaan vain ei-alkoholiongelmaisten elämää.
Tosin onhan tässä maassa muitakin esimerkkejä, jossa pieni vähemmistö aiheuttaa enemmistölle rajoituksia tai pakotteita. Tiedät kyllä mistä puhun.
Ei se ole käytännössä niin että 10% olisi täysin alkoholisteja ja 90% käyttäisi täysin hallitusti. Kyseessä on tietysti jana, jolle ihmiset sijoittuvat ja ihmiset ajan myötä liikkuvat sillä janalla sekä juopompaan että raittiimpaan suuntaan, jotkut toki käyttävät hallitusti läpi elämänsä ilman suurempia ongelmia. Alkoholi aiheuttaa tutkijoiden mukaan myös suuria terveysvaikutuksia niissä ihmisissä, jotka eivät ole varsinaisesti alkoholisteja eli tästäkin on monilla väärä mielikuva ikäänkuin alkoholi olisi täysin vaaraton nautintoaine jos et ole alkoholisti. Alkoholi on mukana kuvioissa myös monissa eri onnettomuuksissa, erityisesti liikenteessä.
Alkoholin vaikutuksen alaisena rattiin lähtenyt on alkoholiongelmaiseksi luettava. Usein piilojuoppous juuri paljastuukin kännissä ajamisen seurauksena.
Alkoholi ei todella ole mikään terveystuote, vaan nautintoaine. Käytännössä kuitenkin ihmisellä on oltava addiktiolle luontainen alttius, jotta käyttö riistäytyisi käsistä. Yllättyisit, jos tietäisit miten helppoa on sanoa "Ei, kiitos". Alle riskirajojen tapahtuva alkoholin nauttiminen on nimenomaan alle riskien. Suurkuluttajat sitten on luettu tuohon 10% porukkaan, jonka mainitsin. Käytännössä siitä 10% porukasta vain noin 10% on todellisia alkoholisteja ja loput riskirajan ylittäviä suurkuluttajia. Koko kansasta 90% nimenomaan juo alle THL:n riskirajojen ja tuohon joukkoon sisältyy myös ne absolutistit ja uskontonsa vuoksi abstinentit.
Käytännössä vain monilla alkoholismi on vuosien käytön lopputulos. Aluksi henkilöllä käyttö voi olla hyvinkin hallinnassa ja liittyä enemmän sosiaalisiin tilanteisiin. Tämä on ihan yleinen ilmiö. Samoin joku rupeaa naukkailemaan viinilasillisen silloin tällöin työpäivän jälkeen ja pikku hiljaa koko homma lähtee käsistä. Ongelmaa ei siksi voi ajatella minään staattisena ilmiönä.
Ei toki ongelma ole staattinen, mutta luvut ja suhteet pysyvät suunnilleen samoina, vaikka yksilöt lukujen takana muuttuvatkin. Kyseessä oli läpileikkaustutkimus, jossa käsiteltiin yhtenä ajanhetkenä viinan käytön hajontaa väestössä.
Sinun oletuksesi on nyt se, että 10% osuus vain kasvaa ajan myötä, kun sinne siirtyy ajan myötä "kohtuukäyttäjiä". Et ota huomioon poistumaa toisesta päästä. Alkoholistit harvoin elävät paljoa yli 60-vuotiaiksi, joten eläkemenoina säästöt on valtavia.
Kuten sanoin aikaisemmin, ihmisellä täytyy olla alttius addiktioille, jotta kohtuukäytöstä siirtyisi suurkuluttajaksi tai edelleen alkoholistiksi.
T. 29
Halla-aho ei ajattele kuten kepulainen = on väärässä.
Nuoret edes juo viinaa vaan polttavat pilveä ja nämä maalaistollot elävät vieläkin keskiajalla omien luulojensa kanssa.