Useamman lapsen vanhemmille: kuinka tasapuolisia olette lapsillenne?
Tai lähinnä miten saman arvoisesti kohtelette lapsianne?
Aloin pyöritellä tätä kysymystä päässäni kun vierailin sukulaisperheessä, jossa on kaksi lasta vähän isommalla ikäerolla kuin meillä. Minua ihmetytti suuresti kun tuntuu, että siinä perheessä esikoisesta on tullut lähinnä riesa.
Heti kun astuimme ovesta sisään isommat lapset (meidän 2v 9kk ja heidän 3-vuotiaansa) komennettiin lastenhuoneeseen leikkimään keskenään kun vauvat (1-vuotiaamme ja heidän 9-kuisensa) vanhempineen menivät olohuoneeseen. Kun meidän tyttömme tuli itku kurkussa sanomaan, että ei halua yksin mennä leikkimään vaan haluaa olla äidin, isin ja siskon kanssa niin tietenkin sanoin, että tule tänne vaan istumaan. Tyttöni on sen luontoinen tapaus, että hän haluaa aina hetken rauhassa katsoa ja sitten vasta lähteä leikkimään. Kun heidänkin esikoisensa olisi halunnut tulla olohuoneeseen niin äitinsä sanoi hänelle, että " häivy sinä nyt siitä sinne omaan huoneeseen leikkimään, ei sinun tässä tarvitse nyhrätä" . Kahvipöydässä saimme kuulla miten heidän esikoisensa on kamala ja rasittava jne jne ja lapsi istuu vieressä. Minusta on ihan ok tuulettaa tunteita ja kertoa myös kiukutteluista tms, mutta ei lasta haukuta ja mollata eikä etenkään hänen kuultensa! Kun tyttö pyysi mehua niin isänsä sanoi " joo joo älä koko ajan vongu ja vingu" . Suhtautuminen pikkuveljeen sen sijaan on ihan toisesta ääripäästä; häntä sylitellään jatkuvasti ja kehutaan, isosiskoa komennetaan jatkuvasti pysymään erossa veljestä. En jaksa ymmärtää.
Meillä pyritään olemaan lapsille niin tasapuolisia kuin vain pystytään. Tietenkin piempi tarvitsee erilailla hoitoa kuin isompi, joka onnesta soikeana osaa jo tehdä kaikkea itse (ainakin omasta mielestään). Mutta itse ainakin koen, että molemmat saavat hoivaa, huomiota ja rakkautta kylliksi. En mielestäni vaadi esikoiselta enempää kuin ennenkään; ei hänen tarvitse vielä olla iso. Meillä lapset saavat näkyä ja kuulua, ei tarvitse osata leikkiä omassa huoneessa hiljaa ja tarpeen vaatiessa vanhemmatkin osallistuvat puuhiin ja lapset vanhempien hommiin.
Kommentit (8)
tätä olen monesti miettinyt, vaikka itsellä vasta yksi lapsi. Olen nimittäin katsonut sellaista tilanetta hyvin hyvin läheltä ja täytyy sanoa, että ärsyttää ja ihemtyttää tämä käytös. Kyseessä on kaksi lasta, ikäeroa 4 vuotta. Isompi on siellä aina syyllinen kaikkeen ja saa jatkuvasti kuulla negatiivista palautetta vanhemmiltaan " kyllähän sun nyt jo pitäisi ymmärtää kun olet niin iso" jne. jne. jne. Ja pienempikin alkaa olla jo sen ikäinen, että osaa vedättää tilannetta hyväkseen aivan kympillä, alkaa heti parkua isoon ääneen ja taas tuli isommalle huutoa ja mekastusta, vaikka itseasiassa pienempi olisikin syyllinen konflikitiin. Täytyy sanoa, että vierailut tässä perheessä on vähentyneet kyllä huomattavasti. Ahdistaa mennä sinne kun siellä aina huudetaan pää punaisena ja isommalle lapselle puhutaan todella rumasti. Sitten vielä ihmetellään, että miten se iso lapsi käytäytyy niin huonosti... ai miksköhän???
Olen yrittänyt jutella asiasta ja johdatella keskustelua ja viimeeksikin kun vanhemmat paasasivat tyttönsä kauheudesta ja vaikeudesta, yritin ehdotella, että jospa hän hakee huomiota tms. Ongelma on vaan siinä, että kaikki sanomani asiat sivuutetaan, koska kyllä he vanhempina tietävät parhaiten ja meillä on niin helpot lapset etten voi tietää mistään mitään. News flash! Meillä ei ole sen helpommat lapset kuin heilläkään, päinvastoin esikoisestamme löytyy tahtoa ja luonnetta vaikka muille jakaa. Tosin hänen ei tarvitse hakea huomiota temppuilemalla ja kiusaamalla pikkusiskoa, koska hän saa sitä muutenkin. Mutta siis tilanteeseen on tosi tosi vaikea puuttua kun sanomiseni sivuutetaan aivan tyystin.
Jotain ehkä kertoo sekin, että kun viimeeksi olimme lähdössä ja esikoisemme ja heidän tyttönsä siivosivat pyynnöstäni lastenhuoneesta levittämiään leluja ja tapani mukaan kehuin heitä siitä tyylillä " siivosittepa tosi hienosti, kiitos" niin tämän sukulaistytön kasvoille tuli ensin todella ihmettelevä ilme ja sitten niin loistava hymy, että oikeasti sydäntä kouraisi. Ei taida todellakaan tyttö paljon kiittävää sanaa kuulla.
Just totahan ei lapselle saa tehdä, kommentoida häntä negatiivisesti ja varsinkin muille hänen kuultensa. Tuohan aiheuttaa mm. sen, että lapsi alkaa hakea huomiota esim. huonolla käytöksellä ja sitten homma ruokkii itse itseään.
Kyllä mulla on joka päivä huono omatunto kun en pysty esikoista 3 v. samalla lailla huomioimaan kuin kuopusta 1v.5kk, tää nuorempi kun sattuu oleen kohtalaisen vaativa tapaus. Ja tokihan uhmaikäiselle tulee useasti negatiivisia kommentteja, hetkellisesti enempi kuin hyviä, mutta kyllä yritän huomioida häntä niin paljon kuin pystyn ja eritoten olen pojan syntymästä lähtien ollut tarkka siinä, että päivässä positiivisia kommentteja tulee enempi kuin niitä negatiivisia. Joskus tuntuu että kehun poikaa liikaakin :) Ja jos ei nyt ihan joka päivä, niin ainakin joka toinen halaan poikaa ja sanon , että rakastan häntä. Jotta tietää, että niin todellakin on, vaikka kuopus vaatiikin niin paljon äidin huomiota ja syliä..
Meillä on kaksi tyttö 3v ja 1v. Molempia pyrin huomioimaan tasapuolisesti. Vaikka toinen on isompi tarvitsee hän kuitenkin äitin ja isin huomiota siinä missä pienempikin. Kyllähän sitä välillä " polttaa hihansa" ja pitää purkaa itseään valittamalla, mutta kumpikaan lapsi ei todellakaan ole silloin kuuloetäisyydellä!! Siitä ei seuraa kuin lapselle pahaa mieltä, huonommuuden tunnetta, tulevaisuudessa huono itsetunto ja tunne ettei riitä äitille sellaisena kuin on. Se vielä korostuu jos toista samaan aikaan ihastellaan! Kamalaa, valitettavasti
eli valitettavasti näitä lapsen mollaamisia (erityisesti esikoisen) aina kuulee silloin tällöin. Minusta lasta kunnioittava käytös on sellaista että lasta ei hänen itsensä kuullen mollata varsinkaan kun on vielä vieraitakin paikalla, se on lapselle nöyryyttävää! Vanhemmilta erittäin typerää ja laosellista käytöstä.
Itse haluan esikoiseni tuntevan, että vaikka on perheessä toinenkin lapsi hän on yhtä rakastettu kuin ennenkin. Ainahan pienten lasten käytöksessä löytyisi parannettavaa. Minusta on taas mukava vieraille kertoa lapsen kuullen lapsesta jokin vaikka päivän aikana sattunut positiivinen juttu!!
Tilanne on heillä varmasti huomaamatta luisunut tähän, väsymys ym tulee purettua esikoiseen ja sitten omaa käytöstä ei enää osaa muuttaa. Pystyisitkö hienovaraisesti ottamaan asian puheeksi? Se saattaisi saada heidät tajuamaan oman käytöksensä ja muuttamaan sitä, yrittämään ainakin.
Meillä on kolme lasta, iät 2v, 5v ja 7v, ja pakko tunnustaa että esikoinen saa kyllä joskus ankeampaa kohtelua kuin muut. Kuopukselle riittää kärsivällisyyttä, onhan hän niin pieni vielä, ja keskimmäinen helppo lapsi, mut vaativa esikoinen saa pinnan kiristymään. Yritän jaksaa hänen kanssaan, mut kieltämättä välillä ajattelen häpeissäni, et meillä jako on:
esikoista nuhdellaan pienimmästäkin, keskimmäinen jää liian vähälle huomiolle ja kuopukselle jaksetaan jakaa hellyyttä. :(
Kuullostipa tutulta Susasanna!! Meillä kolme tyttöä 8-v, 5v8kk- ja 2-v. ja vaikka yritämmekin kohdella heitä tasavertaisina niin väkisinkin sitä luisuu.... meillä tosin vanhin on se helppo lapsi ja keskimmäinen otsakurttu. Toivottavasti meidän perheen oleminen ja eläminen ei kuitenkaan näytä ulkopuolisen silmin samalta kuin ap:n kuuvama tapaus = aivan sydäntä särkevän kamala!
Ihan niinkuin nuo muksut niin ei sitä itsekään väsyneenä ja pipo pinkeenä aina oikein jaksa muistaa kaunista ja tasapuolista käyttäytymistä vaan menee siitä mistä aita on matalin. Mutta kyllä meillä samat säännöt ja joustot koskevat kaikki. Tietysti ikä pitää ottaa toisissa tapauksissa huomioon ja onneksi nuo vanhemmat jo useissa tapauksissa ymmärtävät ikäjoustojen merkityksen. Ehkä ei ihan metsässä vielä olla kun eivät ole valittaneet, että " miksi minä.. tai miksei toi..." !? Mutta tosi myös on, että lapset ovat erilaisia ja toisissa tilanteissa tarvitaan vähän erilaisia menettelytapoja lapsesta riippuen. Minusta on ennenkaikkea tärkeää, että jokaiselle jää ihan omaa (laatu)aikaa äidin ja isän kanssa.
Olipa kurjan kuuloista tuo kuvaamasi. Asia voi tietty olla niin kun joku ilmaisi että tuohon tilanteeseen on pikkuhiljaa luisuttu niin että vanhemmat eivät edes näe sitä enää. Mitenköhän heitä voisi muistuttaa?
Meidän esikoinen on 6v8kk, kakkonen kohta 2v8kk ja kuopus 11kk. Esikoinen on jo kuitenkin sen verran vanha että hänen täytyy ymmärtää tiettyjä asioita. Miten sen selittäisin... eli hänelle jo suoraan sanon usein että sinä olet paljon vanhempi ja ymmärrät että noin ei tehdä. Toisaalta selitän että ikä tuo myös kivoja asioita mitä hän saa tehdä ja mitä pienemmät eivät saa tehdä. Tuolla taaperolle en vielä kauheesti hehkuta tuota " isoutta" koska oikeestihan 2-vuotias on vielä tosi pieni.
Kuitenkin kaikki lapset pääsevät syliin kun haluavat ja saavat olla pieniä. Haluaisin silti että jokainen heistä tajuaisi että he ovat eri ikäisia ja heidän täytyy osata eri asioita mutta meillä he ovat rakkaita ja tärkeitä juuri sellaisina ja sen ikäisinä kuin ovat. Tahallaan en syrji ketään. En kuitenkaan ole aina ihan sataprosenttisen tasapuolinen eli jos esikoinen tarvii vaikka uudet housut niin saa ne ilman että ostaisin toisillekin jotain. Ja sama tietysti pienempienkin kanssa. Torun myös taaperoa (ja välillä vauvaakin...) jos he " kiusaavat" esikoista tai vievät tavaroita enkä missään nimessä halua että esikoisen täytyy kestää kaikki pienten jutut vain siksi että hän on vanhin. Mutta vähän täytyy osata antaa periksi.
Jos esim taapero pyytää mehua ja haen hänelle niin sitten voin hakea esikoisellekin eli en käske itse hakemaan vaikka hän se osaakin. Harvoin suostun kuitenkaan esim pukemaan esikoista vaikka hän laiskuuksissaan niin haluaisikin. Sanon normaalilla äänensävyllä että sinä puet itse koska osaat, turha nöyryytys on ihan tarpeetonta, siis tyyliin " ootpas sä lapsellinen ja tyhmä jne jne" .
Saikohan tästä sepustuksesta tolkkua...