jos avoparista toinen kuolee,onko kuolleen suvulla oikeus vaatia puolet asunnon arvosta itselleen?

Se mikä tuossa tekisi mielestäni tilanteen epäreiluksi olisi se, että tilanne riippuisi oleellisesti siitä, että kuolenko minä vai poikani ensin. Jos poikani kuolisi ensin, niin silloinhan minun toinen poikani perisi minut. Mikäli taas minä kuolisin ennen poikaani, niin silloin osa omaisuudestani menisi exälleni.

Eihän tämä autokolari sitten epäreiluudessaan eroa yhtikäs mitenkään kaikista mahdollisista muista perintötilanteista. Tosiaan näitä lento-onnettomuuksia lukuunottamatta, kuolitte sitten syöpään tai sydäriin, aina jompikumpi teistä, siis sinä tai lapsesi, kuolee ensin, ja joka kerta siinä käy niin, että ensin kuolleen omaisuus jaetaan hänen perillisilleen, ja sitten sen jälkeen vasta toisena kuolleen omaisuus hänen perillisilleen. Ei siinä kohtaa ikinä kysytä, että mihinkä se ihminen keneltä tämä vainajan saama perintö on peräisin olisi halunnut näiden rahojen menevän mieluiten vaan ainahan menevät sen hetkisen omistajan omille perillisille (paitsi että avio-oikeuden voi sulkea testamentilla pois, mutta eihän sekään estä perijää vaikka testamenttaamasta sitä maatilaa puolisolleen).

Niin ja ei mielestäni tuossa nyt ole mitään muuten epäselvää, mutta muutenhan yleensä omaisuus pysyy suvussa, tuossa se tekisi melkoisen poikkeuksen.

Miten niin? Kyllä se lapsen isä perii joka tapauksessa lapsesi sinulta perimän omaisuuden mikäli tämä ei testamenttia tai rintaperillisiä ole tehnyt ennen kuolemaansa, vaikka kuolisittekin parinkymmenen vuoden välein. Ja omaisuushan pysyy suvussa. Sinun sukulaisesi peri sinun omaisuutesi, joten se pysyi suvussa. Tämän sukulaisen perimän omaisuuden joka sattumoisin hänen kuollessaan on hänen omaisuuttaan eikä enää sinun, perii hänen sukulaisensa, joten hänen omaisuutensakin pysyy suvussa.

Niin ja epäreiluksihan asian tekee sitten taas se, että tuossa on täysin sattumanvaraista se, että kumman puolen sukuun ne rahat sujahtaa.

Ei sen sattumanvaraisempaa kuin muutenkaan. Vai pitäisikö tehdä joku lista, missä järjestyksessä ihmiset saavat kuolla?

Jos minä kuolen ensin, niin omaisuus menee exän sukuun, jos taas exä kuolee ensin, niin voi tulla meidän sukuun. Minusta oikeudenmukaista olisi se, että erolapsen periessä vanhempansa ja kuollessa ilman perillisiä, niin se omaisuus palaisi sinne omaan sukuun. Eli esim. exäni rahat sitten vaikka hänen puolisolleen, isälleen, veljelleen tms. ja vastaavasti meillä toisinpäin, tosin ensisijaisesti minun toiselle lapselleni.

Jos erolapsi perii vanhempansa ja kuolee ilman perillisiä, omaisuus menee valtiolle. Tarkoitit ehkä rintaperillisiä.

Joka tapauksessa omaisuuksien erottelu menisi mahdottoman monimutkaiseksi, jos lapsella on useista lähteistä peräisin olevaa rahaa. Jos hänellä on vain äidiltä saatu perintömökki niin okei, sen voisi sumplia äidin sukuun, mutta jos hänellä onkin ollut sekä isän puolen suvusta että äidin puolen suvusta perittyä rahaa, omalla työllä ansaittua rahaa, pankilta lainattua rahaa, kummien lahjoittamaa rahaa ja kavereilta pummattua rahaa niin ota siitä nyt sitten vuosien kuluttua selvää mistä saadun rahan hän on hassannut siihen moottoripyörään jonka hän ajoi puuta päin ja mikä osuus mummin perinnöstä on vielä jäljellä ja pitäisi palauttaa mummin sisaruksille.

Silti uskallan väittää, että 99% ihmisistä haluaisi oman omaisuuden menevän omille lapsilleen mieluummin kuin exälle.

No, niinhän se sinun perintöäsi jaettaessa meneekin. Vain itse jättämästään perinnöstään voi määrätä, lastensa jättämästä perinnöstä enää ei.

Voihan myös olla, että osa erolapsista haluaisi oman kuolemantapauksensa sattuessa perintönsä menevän ennemmin omalle isälle kuin vaikka isäpuolelle, isoisälle tai äidin veljelle. Silläkö ei sitten ole mitään merkitystä vaan vain sillä mitä ensin kuollut vanhempi olisi halunnut?

joille ei halua perintöänsä menevän, tai jos tietäisi kuolemansa ajankohdan niin ehtisi käyttää kaikki rahat ettei exä vaan näe niistä vilaustakaan.

Maailma ei ole vaan reilu.

ja hänen kuollessaan se meneekin hänen uudelle vaimolleen, jonka kuollessa vaimon tyttärentyttäret perivät sen ja myyvät purettavaksi, koska eihän kukaan noin kauas huonokuntoiseen mökinrämään jaksa mökkeilemään lähteä eikä siellä ole sisävessaakaan.

Elämä menee kovin hankalaksi, jos pitäisi murehtia ettei pysty päättämään asioista vielä monta vuotta sen jälkeen kun on itse kuollut. Kun ei niistä kaikista pysty päättämään eläessäänkin

Mutta olihan vanhoina hyvinä aikoina se hieno ja reilu systeemi, että voi määrätä omaisuutensa menevän aina vanhimman pojan vanhimmalle pojalle.

Siten minusta olisi oikein, että jos minä perin vaikka äidiltäni sanotaan nyt (eron jälkeen siis, jos olisi ollut ennen eroa, niin sehän olisi jo osituksessa jaettu, jollei avioehtoa olisi ollut) vaikka mökin (ei hällä ole sellaista, mutta kuvitellaan että on), niin olisi se minusta tosi kiva, että se sukumökki pysyisi meidän suvussa niin, että jos minun esikoiseni sattuisi kuolemaan, niin että se minun toinen poikani saisi tuon meidän suvun mökin kokonaan.

.

En osaa muuta sanoa, kuin että "maallikko-oikeuskäsityksemme" on ihan erilainen.



Ja mielestäni eroa on sillä, että kuoleeko lapseni niin nuorena, että ei ole ehtinyt itse mahdollisia jälkeläisiä saamaan vai ei. Mielestäni ei siis ole sama että kuoleeko suht samaan aikaan alaikäisen lapsen kanssa vai 20 vuoden viiveellä. 20 vuoden kuluessa kun on saattanut se exäkin ehtiä kuolemaan ja taas omaisuus saattaisi mennä ihan eri suvun haaraan.



En ymmärrä myöskään sitä logiikkaa, että miksi mieheni, joka pitää meistä arjessa huolta pitäisi olla b-luokan ihminen, jos minun perintöäni jaetaan poikani kuoleman jälkeen, kun kuitenkin olen jo kerran osituksessa exän kanssa raha-asiat hoitanut sujuiksi ja sen jälkeen olen tuota omaisuutta kartuttanut tottakai mieheni kanssa enkä exän.



Enkä ymmärrä mikä vaikeus on korvamerkitä lapsen minulta perimä osuus - tehdäänhän tuota ihan jatkuvasti muutenkin, kun on testamenteissa vaikka se puolisorajoite. Ja vielä suuremmalla syyllä ihmettelen, että jos alaikäinen on perinyt, että miten se nyt niin vaikea olisi korvamerkitä, kun kyllähän alaikäisen omaisuudesta pidetään joka tapauksessa kirjaa.



Ja kyllä sillä testamentin tekijällä on oikeus päättää, että kelle omaisuutensa laittaa. Voin määrätä myös lapsieni perimästä omaisuudesta esim. sillä puolisorajauksella tai toissijaismääräyksellä. Ei kai perinnön saaja voi uudella testamentilla tehdä toissijaismääräystä mitättömäksi?

Ja mielestäni eroa on sillä, että kuoleeko lapseni niin nuorena, että ei ole ehtinyt itse mahdollisia jälkeläisiä saamaan vai ei.

Jos niitä rintaperillisiä on niin sitten tietysti perinnönjaossa on iso ero, mutta jos ei ole niin sitten ei ole, olipa lapsi minkäikäinen tahansa.

Mielestäni ei siis ole sama että kuoleeko suht samaan aikaan alaikäisen lapsen kanssa vai 20 vuoden viiveellä. 20 vuoden kuluessa kun on saattanut se exäkin ehtiä kuolemaan ja taas omaisuus saattaisi mennä ihan eri suvun haaraan.

Paras ratkaisu on siis tappaa exät tarpeeksi ajoissa.

En ymmärrä myöskään sitä logiikkaa, että miksi mieheni, joka pitää meistä arjessa huolta pitäisi olla b-luokan ihminen, jos minun perintöäni jaetaan poikani kuoleman jälkeen, kun kuitenkin olen jo kerran osituksessa exän kanssa raha-asiat hoitanut sujuiksi ja sen jälkeen olen tuota omaisuutta kartuttanut tottakai mieheni kanssa enkä exän.

Miten niin b-luokan ihminen? Eihän exä saa yhtään pennin hyrrää sinun perinnönjaostasi, jos sitä tehdään poikasi kuoleman jälkeen, vaan rahat menevät nimenomaan toiselle lapsellesi ja/tai nyksällesi. Exä voi saada rahaa vain yhteisen poikanne perinnönjaosta.

Enkä ymmärrä mikä vaikeus on korvamerkitä lapsen minulta perimä osuus - tehdäänhän tuota ihan jatkuvasti muutenkin, kun on testamenteissa vaikka se puolisorajoite. Ja vielä suuremmalla syyllä ihmettelen, että jos alaikäinen on perinyt, että miten se nyt niin vaikea olisi korvamerkitä, kun kyllähän alaikäisen omaisuudesta pidetään joka tapauksessa kirjaa.

Vaan kun lapset eivät ole alaikäisiä lopun ikäänsä.

Ja kyllä sillä testamentin tekijällä on oikeus päättää, että kelle omaisuutensa laittaa. Voin määrätä myös lapsieni perimästä omaisuudesta esim. sillä puolisorajauksella tai toissijaismääräyksellä. Ei kai perinnön saaja voi uudella testamentilla tehdä toissijaismääräystä mitättömäksi?

Tästä herää kysymys, että jos kerran tämä asia on sinulle niin tärkeä niin mikset sitten ole hoitanut toissijaisperillisiäsi kuntoon testamentilla.

Kuka sanoi etten ole tehnyt testamenttia?



Suosittelen ihan kaikille uusperheellisille tutustumaan siihen, että missä tapauksessa menee ja kelle mitäkin omaisuuttaa - avioehto, testamentti ja vakuutusyhtiöt on ne instanssit, joista kannattaa selvittää. Samoin kannattaa myös selvittää että mitkä on avoliiton ja avioliiton erot.



Niin, mutta vastaisitko noihin näkemyseroihin lain tulkinnasta vielä?

Niin ja epäreiluksihan asian tekee sitten taas se, että tuossa on täysin sattumanvaraista se, että kumman puolen sukuun ne rahat sujahtaa.

*Ei sen sattumanvaraisempaa kuin muutenkaan. Vai pitäisikö tehdä joku lista, missä järjestyksessä ihmiset saavat kuolla? *

Tähän piti sanoa, että kyllähän tuo on sattumanvaraisempaa kuin muuten.

En ymmärrä. Kuolemisjärjestys on aina yhtä sattumanvarainen (jollei joku sitten päätä vähän auttaa kohtaloa, mutta sitä en suosittele) eikä siitä auta valittaa. On korkeintaan todennäköisempää, että se vanhempi jo toinen jalka haudassa oleva sairas ihminen kuolee ennen nuorta ja tervettä, mutta varmaa se ei koskaan ole, eikä sitä voi minusta nimittää epäreiluksi että ihmiset sattumoisin kuolevat jonkun mielestä väärässä järjestyksessä, kun sitä asiaa ei ole kenenkään meistä vallassa päättää.

Lapsettoman parin omaisuushan palautuu puolison kuollessa normaalisti sukuun. Kyllä siinä varmaan lapsettoman naisen tai miehen sisko on aika mielenkiintoisessa tilanteessa, kun tietää, että ihan siitä "tyhjänpotkaisujärjestyksetä" riippuu, että menikö se sukutila meidän vai heidän sukuun. Normaalitilanteessa se sukutila kun menisi ensin sen puoliskon käyttöön, mutta hänen kuoltuaan palautuisi siihen alkuperäiseen sukuun.

Mistäs tässä nyt yhtäkkiä pompahdettiin lapsettomiin pareihin kun tuossa aiemmassa sitaatissa jonka epäreiluutta ihmeteltiin, oli kyse siitä että lapsi kuolee ennen vanhempaansa tai päinvastoin.

Joka tapauksessa jälleen on yhtä sattumanvaraista kumpi kuolee ensin, Matti vai puolisonsa Maija. Voimme tietysti toivoa että Matti kuolee ensin tai että Maija kuolee ensin, jos siitä on meille jotain hyötyä, mutta onko kumpikaan kuolemisjärjestys sen reilumpaa, epäreilumpaa tai sattumanvaraisempaa? Ei minusta. Ihmiset voivat olla reiluja tai epäreiluja mutta kuolema ei ole meistä kiinni, vaan jostain näkymättömästä tahosta, jonka reiluutta on absurdia yrittää arvioida.

Mitä sisaruksiin tulee niin en ole kyllä ihan varma mitä sinä tässä ajat takaa.

Jos Matilla on vanhemmiltaan peritty sukutila ja hänen sisaruksensa Mauri ja Minna odottavat kieli pitkällä Matin kuolemaa että perisivät sen niin ihan kivaa ja mukavaa Matin kannalta tietysti, että sisaruussuhteet ovat niin lämpimät ja läheiset, mutta onko Mauria ja Minnaa kohdeltu jotenkin epäreilusti jossain vaiheessa? Jos kyseessä on kerran sukutila niin Mauri ja Minna saivat jo oletettavasti oman oikeudenmukaisen osuutensa vanhempien perinnöstä siinä vaiheessa kun perinnönjako tapahtui ja Matti sai osuutenaan tämän tilan.

Tällä välin Matti ja Maija ovat pariskuntana yhdessä ahkerasti pyörittäneet ja kehittäneet tilaa. Matti kuolee ensin. Hänellä ei ole lapsia. Jäämistö menee perintökaaren nojalla Maijalle. Jos Maijan kuollessa Mauri ja Minna tai heidän lapsensa ovat vielä elossa heillä on oikeus periä puolikas Maijan pesästä ja jos Maijalta ei jäänyt omia perillisiä niin he saavat loputkin.

Jos Maija puolestaan kuolee ensin niin Matti perii Maijan jäämistön ja aikanaan

sitten Matin kuoltua Mauri ja Minna perivät Matin omaisuuden miinus sen osuuden mikä mahdollisesti kuuluu ensin kuolleen Maijan sukulaisille jos heitä vielä on elossa.

Missä kohtaa Mauria ja Minnaa kohdellaan väärin? He eivät ole mitään tehneet tämän tilan hyväksi ja saivat jo vanhempiensa perinnönjaossa tilan arvoa vastaavan osuuden. Matti ja Maija ovat yhdessä raataneet vuosia tilan eteen. Kuoli kumpi tahansa Matti tai Maija ensin niin he saavat jotain. Mutta miksi heillä ylipäätään olisi oltava automaattinen oikeus saada hyötyä Matin ja Maijan työn tuloksista? Jos oikeudenmukaisuus ja reiluus toteutuisivat täydellisessä maailmassa niin rahanahneet Mauri ja Minna kuolisivat ensin saamatta mitään ja Matti ja Maija testamenttaisivat omaisuutensa keskinäisellä testamentilla toistensa kuoleman jälkeen vaikka syöpätutkimukseen.

Mä en ole näiden asioiden asiantuntija vaan ihan tavallinen kaduntallaaja, mutta onko oikeasti lakioppineella ihan eri näkemys asioista kuin mulla? Mielipiteet saa toki olla erilaisia, mutta ihan muutama faktakohtakin on sellainen, jonka olen ymmärtänyt ihan toisella tavalla (esim. toissijaismääräys, puolison rajoitus, miten lapsettoman omaisuus menee jne).

paljon mahdollista, että minä olen ymmärtänyt monia asioita väärin, mutta otathan huomioon etteivät kaikki viestit tässä ketjussa ole saman ihmisen kirjoittamia. Ja joka tapauksessa tässä keskustelussa oli ainakin minun osaltani paljolti kyse siitä, mikä on tai ei ole minun mielestäni reilua, ei välttämättä siitä mitä lakitekstissä lukee.

Esim. jos mieheni olisi kuollut silloin kun olimme naimisissa, niin olisin kyllä saanut hänen omaisuutensa loppuelämäkseni, mutta en olisi sitä varmaan voinut testamentata vaikka raviradalle kuitenkaan vaan se omaisuus olisi mennyt sitten miehen vanhemmille tai sisaruksille tai heidän lapsilleen minun kuoltuani. Eikö niin?

Eikös se olisi mennyt miehesi lapselle kun hänellä kerran sellainen oli ja sinulle vain jos mies olisi tehnyt testamentin hyväksesi. Plus mitä mahdollisesti saat avio-oikeuden nojalla.

Niin ja epäreiluksihan asian tekee sitten taas se, että tuossa on täysin sattumanvaraista se, että kumman puolen sukuun ne rahat sujahtaa.

*Ei sen sattumanvaraisempaa kuin muutenkaan. Vai pitäisikö tehdä joku lista, missä järjestyksessä ihmiset saavat kuolla? *

Tähän piti sanoa, että kyllähän tuo on sattumanvaraisempaa kuin muuten. Lapsettoman parin omaisuushan palautuu puolison kuollessa normaalisti sukuun. Kyllä siinä varmaan lapsettoman naisen tai miehen sisko on aika mielenkiintoisessa tilanteessa, kun tietää, että ihan siitä "tyhjänpotkaisujärjestyksetä" riippuu, että menikö se sukutila meidän vai heidän sukuun. Normaalitilanteessa se sukutila kun menisi ensin sen puoliskon käyttöön, mutta hänen kuoltuaan palautuisi siihen alkuperäiseen sukuun.

Mä en ole näiden asioiden asiantuntija vaan ihan tavallinen kaduntallaaja, mutta onko oikeasti lakioppineella ihan eri näkemys asioista kuin mulla? Mielipiteet saa toki olla erilaisia, mutta ihan muutama faktakohtakin on sellainen, jonka olen ymmärtänyt ihan toisella tavalla (esim. toissijaismääräys, puolison rajoitus, miten lapsettoman omaisuus menee jne).

Esim. jos mieheni olisi kuollut silloin kun olimme naimisissa, niin olisin kyllä saanut hänen omaisuutensa loppuelämäkseni, mutta en olisi sitä varmaan voinut testamentata vaikka raviradalle kuitenkaan vaan se omaisuus olisi mennyt sitten miehen vanhemmille tai sisaruksille tai heidän lapsilleen minun kuoltuani. Eikö niin?

Esim. jos mieheni olisi kuollut silloin kun olimme naimisissa, niin olisin kyllä saanut hänen omaisuutensa loppuelämäkseni, mutta en olisi sitä varmaan voinut testamentata vaikka raviradalle kuitenkaan vaan se omaisuus olisi mennyt sitten miehen vanhemmille tai sisaruksille tai heidän lapsilleen minun kuoltuani. Eikö niin?

Mun ymmärtääkseni lapsettomassa avioparissa eloonjäänyt ei voisi määrätä testamentilla sellaisesta osuudesta omaisuutta joka kuuluu molempien kuoleman jälkeen ekana kuolleen omaisille. Hän voi kyllä lahjoittaa omaisuutta pois, mutta pesäosuuden vähentyminen on huomioitava hänen jälkeensä perinnönjaossa ja annettava vastiketta siitä. Jos ei ole antaa vastiketta niin lahjan saajalta voidaan vaatia lahjan tai sen arvon palauttamista jos hän tiesi tai olisi pitänyt tietää, että lahjoitus vähensi lahjoittajan puolisovainaan perillisten perintöosaa, mut jos vaatimusta ei tehdä vuoden kuluessa lesken perunkirjoituksesta tai kymmenen vuoden kuluessa lahjoituksen tekemisestä niin ekana kuolleen perilliset voivat jäädä kuitenkin nuolemaan näppejään, että ei tämä ihan aukotonta ole. Ja jos leski hukkaa puolisovainaan omaisuutta jonnekin niin että kukaan ei tiedä mihin sitä on annettu niin mitenkäs karhuat sitä sitten jälkeenpäin takaisin.

Tähän piti sanoa, että kyllähän tuo on sattumanvaraisempaa kuin muuten. Lapsettoman parin omaisuushan palautuu puolison kuollessa normaalisti sukuun. Kyllä siinä varmaan lapsettoman naisen tai miehen sisko on aika mielenkiintoisessa tilanteessa, kun tietää, että ihan siitä "tyhjänpotkaisujärjestyksetä" riippuu, että menikö se sukutila meidän vai heidän sukuun. Normaalitilanteessa se sukutila kun menisi ensin sen puoliskon käyttöön, mutta hänen kuoltuaan palautuisi siihen alkuperäiseen sukuun.

Ensin se perintöä kärkkyvä sisko on monet vuodet joutunut jännittämään, että onkohan hänen velipoikansa impotentti, homo tai steriili vai meneekö se naimisiin ja saa lapsia. Hänen pettymyksekseen veli menee naimisiin, mutta loppujen lopuksi häneltä pääsee helpotuksen huokaus, kun veljen vaimo ei tulekaan raskaaksi. Perintö on turvattu. Mutta sitten pahus vie suoritetaan veljen perunkirjoitus ja paljastuu, että veljellä on salattu lapsi nuoruuden suhteesta salarakkaaseen, eikä sisko saakaan mitään vaan perintö menee veljen lapselle. Viereisen tilan omistaja heittää veivinsä naimattomana ja lapsettomana, ja vanhapiikasisar saa kaiken, jopa veljen Rolexin. Onpa epäreilua.

Mutta miten voidaan määritellä, kumpi näistä on "normaalitilanne"?

Eihän leski mitään myyntivoittoa joudu maksamaan, koska oman omaisuutensa hän omistaa edelleen. Ainoastaan jos leski on asunut asunnossa alle 2 vuotta myyntihetkellä. Jos asunnon hinta on arvioitu oikein perunkirjaaa määrittäessä ei perijäkään joudu maksamaan myyntivoittoa. Ja jos perijä asuu asunnossa perintöhetkenen jälkeen 2 vuotta, ei myyntivoittoa tarvitse maksaa.



Huomatkaa että perintövero on paljon edullisempi kuin myyntivoitosta maksettava vero, joten kannattaa laittaa hinta-arvio kohdalleen perunkirjaa tehtäessä.



Jos perijä on alaikäinen ja perittävä omaisuus on yli 15000 niin silloin pitää olla yhteydessä maistraattiin. Maistraattiin täytettään paperit perittävästä omaisuudesta ja maistraatti päättää tarvitaanko edunvalvojaa. Ja edunvalvonta tilanteessa mitään alaikäisen omistamaa omaisuutta ei voi myydä ilman maistraatilta haettua lupaa. Lisäksi maistraatti voi määrätä tekemään vuosittaisen ilmoituksen alaikäisen omaisuudessa tapahtuvista muutoksista.

Lapsellisen pariskunnan kannattaa miettiä minkälaisen testamentin tekee.



Esim:

- Omistusoikeustestamentissä omaisuus siirtyy leskelle ja silloin leski joutuu maksamaan perintöverot ja kun leski kuolee lapset maksavat taas perintöveron.

- Hallintaoikeustestamentissä omaisuus siirtyy suoraan lapsille, jotka maksavat perintöveron ja leskelle jää päätäntävalta omaisuuden käyttöön. Tällöin perintövero maksetaan vain kerran.



Olen todennut muutaman kerran, että pankissa (varsinkin maaseudulla) ei testamenttiä eikä perinnönjakoa kannata mennä tekemään, jos siellä ei ole koulutuksen saanutta juristia paikalla. Kaupallisen koulutuksen saaneilla ihmisillä ei ole mitään käsitystä testamenteistä eikä perinnönjaoista. Otttakaa itse selvää asioista (verottaja, maistraatti, lakimies) älkääkä luottako ihmisten puheisiin ja luulotuksiin.