Yksinäisten, kiusattujen lasten vanhemmat, MISSÄ TE OLETTE?

En voi ymmärtää tätä asiaa. Kaikkialta kuulee ja lukee juttuja, joissa kiusattujen tai porukan ulkopuolelle jätettyjen lasten vanhemmat itkevät pahaa oloaan lastensa puolesta, mutta KUKAAN EI OIKEASTI TEE MITÄÄN! Minulla on kaksi alakouluikäista lasta. Vanhemmalla on pari kaveria koulussa, joita ei kuitenkaan viikonloppuisin näe. Nuoremmalla oli ennen hienosti kavereita, mutta nyt on joutunut syrjäytetyksi entisestä kaveripiiristään ja joutuu tavallaan kolmantena pyöränä jakamaan isoveljensä kaverit koulun välitunneilla. Vapaa-aikana yrittää soitella entisille kavereilleen, mutta nämä eivät suostu kylään, eivätkä suostu ottamaan lastani kylään heille. Osa noista entisistä kavereista on jopa välillä kiusannut lastani tosi inhottavalla tavalla. Jopa niin, että olen joutunut kovasti puuttumaan asiaan.

Mutta mitään tukea toisilta kiusattujen lasten vanhemmilta ei saa, koska heitä ei edes mistään löydä. Kaikki ovat tietenkin tällaisilla palstoilla hirveästi tunkemassa neuvoja ja jakamassa omaa viisauttaan, mutta kohtalontovereita ei tunnu löytyvän mistään. Miksi? Olisi mukavaa viestitellä, vaihtaa ajatuksia, ja jos lähellä asuvia löytyy, miksei voisi tavata ja antaa lasten löytää toisensa, saada uusia ystäviä. Onko noiden hyljeksittyjen lasten vanhemmilla niin paljon omia ystäviä, etteivät ole kiinnostuneita? Vai ovatko he sosiaalisesti niin estyneitä, etteivät uskalla?

Voin sanoa, etten ole mikään sosiaalinen ihminen itsekään, enkä edes viihdy porukassa, mutta kyllä minä lasteni tähden haluan tehdä kaikkeni. Syrjäytyminen on vakava asia, ja jos näen pieniäkään merkkejä siitä, että omat lapseni voivat syrjäytyä, haluan muuttaa kurssin jo nyt, kun siihen on vielä minullakin mahdollisuus vaikuttaa.