Olen ollut äiti jo 16 vuotta, enkä ole koskaan viettänyt omaa äitienpäivää - vain äitini äitienpäivää.
Asutaan suhteellisen lähellä vanhempiani. Äiti ei voi käsittää sitä, että haluaisin viettää omaa äitienpäivääni oman perheeni kanssa. Nukkua pitkään ja nauttia omasta perheestäni. Joka ikinen äitienpäivä pitää mennä äidille ja juhlia sitä sillä tavalla kuin hän haluaa itseään juhlittavan. Jos en menisi, helvetti olisi irti. Aivan tajutonta syyllistämistä, itkemistä, äidistä tulee maailman suurin marttyyri.
Joskus viisi vuotta sitten sanoin äidille, että haluaisin kerrankin viettää äitienpäivän ihan itse. Lähtisin vaikka oman perheen kanssa Tallinnaan päiväksi tai jotain. Äiti lähti ilman avaimia, kännykkää ja KENKIÄ ulos itkien ja sanoi, ettei kukaan välitä hänestä ja että mitä pahaa hän on tehnyt, kun OMA TYTÄR ei halua viettää äitienpäivää hänen kanssaan. Isä löysi äidin tunnin päästä metsästä hortoilemasta. Joo, arvatkaa vaan meninkö seuraavana päivänä äitienpäivälounaalle.. No tietenkin menin.
En jaksa. Stressaan tätä tosi paljon. Mikään lahjakaan ei ole koskaan kelvannut, joten sekin on vielä täysin toinen asia. Pitäisi olla joku järkyttävän kallis tai järkyttävän merkityksellinen lahja - ikinä en ole onnistunut.
Kommentit (41)
Olet aikuinen ihminen, jonka ei tarvitse tehdä niinkuin äiti haluaa. Sinä saat itse päättää miten päivän vietät.
Ei hitto mitä sä enää mietit! Anna tollasen marttyyrin olla. Älä mene äitienpäivänä! Ei toi lopu koskaan jos et lyö nyrkkiä pöytään. Kiukutelkoon ja suuttukoon, ihan sama! Onpa aikuinen ihminen kuin hemmoteltu pikkukakara.
Kuulostaa inhottavalta (ja tutulta).
Sinulla on oikeus omaan äitienpäivääsi. Jos (kun) äitisi siitä loukkaantuu, niin se on harmi, mutta sinä voit valita, kuinka paljon se vaikuttaa sinuun. Ratkaisut ovat harvoin mustavalkoisia, sinun itsesi pitää päättää, mikä on tässä tapauksessa paras tai mahdollisesti pienin paha -ratkaisu.
Koomikko Ricky Gervais on sanonut: "Se, että loukkaannuit, ei tarkoita, että olet oikeassa." Äitisi ei ole mielestäni oikeassa. Sinulla on oikeus omiin ratkaisuihisi.
Hemmoteltu tapaus se äitisi selkeästi.
Mitäs jos kokeilisit huomenna? Ilmoita että olet äkillisesti sairastunut, kauhea ripuli tms. Ette voi tulla millään.
Vietätte sen aamupäivän kotona ihan rauhassa. Syötte vaikka brunssin ja juhlitte sun äitienpäivää. Sit meette joskus iltapäivästä juomaan kahvit sun äidin tykö. Ei kai siellä tarvi koko päivää olla.
Minä tekeydyin viime vuonna kipeäksi koska halusin olla kotona oman perheeni kanssa. Siitä sitten suututtiin kuinka itsekäs olen kun en lapsia vienyt juhlimaan mummin.
No huhhuh! Ei tuossa muu auta kuin pistää rajat narsistiäidin käytökselle. Ei tuo muuten lopu. Aikuinen ihminen itse vastaa tekemisistään ja jos hän haluaa viettää äitienpäivänsä paljasjaloin metsässä hortoilemassa se hänelle suotakoon. Äitisi käytös on täysin sopimatonta eikä se muutu ellette uskalla jättää temppuilua huomiotta. Minäminäminä on äitisi teema. Hirveän raskasta varmaan olla tuommoisen manipuloijan pelinappulana. Voit tarjoutua muistamaan omalla tavallasi, huomioiden myös oman perhe-elämäsi tarpeet ja jos ei se äidillesi kelpaa niin se on voi voi. Lahjojenkin oston voi lopettaa ja viedä kukkakimpun.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa:(
Mitäpä, jos huomenne vietätte omassa kodissa ensin sinun äitienpäivää ja menette sitten illalla piipahtamaan siellä äidilläsi.
Sanot ihan suoraan, että emme pääse aiemmin, koska meilläkin vietetään äitienpäivää.
Hyvää äitienpäivää aloittajalle kolmen lapsen äidiltä ja kahden suloisen taaperon mummilta<3
Äitienpäiväaamut menevät joka tapauksessa aina niin, että kaikki käyvät suihkussa ja laittavat siistit vaatteet päälle ja valmistaudutaan siihen lähtemiseen. Jos olisi vain oma äitienpäiväni, voitaisiin vain olla koko perhe kotona - vaikka pyjamissa. Minä tykkään nukkua pitkään, siis ihan puolillepäivin. Nyt en sitä voi tehdä, koska ei ehdittäisi pynttäytyä sille äitienpäivälounaalle ajoissa.
Tiedän, että pitäisi olla itsekäs ja olla välittämättä ja menemättä. Välitän isästäni kuitenkin sen verran, etten jaksa pilata sen elämää tällä asialla. Äitihän purkaa pahan olonsa suoraan isään ja isä saa kärsiä tästä.
Sisaruksilleni on luontevaa mennä äitienpäivänä äidilleni, sillä heillä ei ole puolisoiden äitejä lähellä tai ovat eronneet tai muuta.
Olen ihan vakavissani miettinyt sitä, että alkaisin ottaa kesälomia toukokuulle ja lähtisin tuhansien kilometrien päähän äitienpäiviksi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Minä tekeydyin viime vuonna kipeäksi koska halusin olla kotona oman perheeni kanssa. Siitä sitten suututtiin kuinka itsekäs olen kun en lapsia vienyt juhlimaan mummin.
Antaa suuttua, mitä sitten. Aina ei saa mummitkaan mitä haluaa, se on mummienkin ymmärrettävä. Olisit sanonut että kaikki on kipeenä, ei pysty.
Ilmotat edellisenä päivänä että tulet illalla käymään nun olette juhlineet ensiksi sinun äitienpäivää. Sitten puhelin kiinni. Menet pokkana sitten illalla käymään ja jos äippä mököttää sanot vain että jaahas täällä ei tänään näköjään vieraita kaivata ja lähdet.
Ja lahjaksi makaroneilka koristeltu kortti suoraan sydämestä. Jos haukkuu rupeat vääntää itkua kun oli tehty pitkään ja hartaasti äitiä miettien :D
Kurjaa. Tuosta ei taida olla ulospääsyä loukkaamatta äitiäsi pahasti? Meillä mennään vähän samaan suuntaan, äitini odottaa että minä kestitsen äitienpäivänä niin häntä kuin veljeni perhettä, unohtaen että minäkin olen äiti. Veljeltä ei voi odottaa mitään, minulta voi. Äiti itse ei järjestä mitään vaan odottaa että hänelle järjestetään.
Voi kun voisi viettää äitienpäivää vain omien lasten kanssa, edes joskus.
Kuulostaa läheisriippuvaiselta. Juhlikaa mummoja la ja sinun päivä su!
Tee kuten äiti haluaa jos tuleva perintö on sinulle tärkeä.
Miksi se on juuri sinun äitisi, joka on maailmankaikkeuden keskipiste? Entäs anoppi?
Miten sinun LAPSESI haluaisivat viettää äitienpäivän? Mitä mies haluaisi?
Itse kun eniten haluat kuitenkin miellyttää sitä omaa äitiäsi. Olisiko kellään muulla väliä, jos kerram itselläsi ei ole.
Sinä et ole vastuussa äitisi etkä isäsi tunteista. On huomaavaista, että mietit isääsikin, mutta hänkin on aikuinen ihminen.
On tervettä itsekkyyttä laittaa välillä omatkin tunteensa etusijalle. Ja voithan kysyä myös, mitä sinun perheesi, puolisosi ja lapsesi haluavat.
6
Miten lapsena vietitte äitienpäivää? Olitteko aina äidinäidilläsi?
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa. Tuosta ei taida olla ulospääsyä loukkaamatta äitiäsi pahasti? Meillä mennään vähän samaan suuntaan, äitini odottaa että minä kestitsen äitienpäivänä niin häntä kuin veljeni perhettä, unohtaen että minäkin olen äiti. Veljeltä ei voi odottaa mitään, minulta voi. Äiti itse ei järjestä mitään vaan odottaa että hänelle järjestetään.
Voi kun voisi viettää äitienpäivää vain omien lasten kanssa, edes joskus.
Kyllä sä voit. Olet aikuinen ja päätät itse elämästäsi. Et ole enää siinä iässä että äitisi päättää puolestasi. Ota vastuu omasta elämästäsi.
Kurjaa:(
Mitäpä, jos huomenne vietätte omassa kodissa ensin sinun äitienpäivää ja menette sitten illalla piipahtamaan siellä äidilläsi.
Sanot ihan suoraan, että emme pääse aiemmin, koska meilläkin vietetään äitienpäivää.
Hyvää äitienpäivää aloittajalle kolmen lapsen äidiltä ja kahden suloisen taaperon mummilta<3