Saako paha palkkansa?
Jos kohtelee muita ylimielisesti ja hyväksikäyttävästi, koituuko se vielä sen ihmisen omaksi menetyksekseen?
Kommentit (23)
Sivusta seuraaja kirjoitti:
Jos kohtelee muita ylimielisesti ja hyväksikäyttävästi, koituuko se vielä sen ihmisen omaksi menetyksekseen?
Ei saa, eikä koidu.
Kiltit kärsii ja pahantekijät kukoistaa. Täytyy vaan suojella itseään.
Olen kyllä nähnyt että näin tapahtuu. Edelleen toivon että näin tapahtuu. Mutta se varmaan johtuu siitä että esim. kusettajan osalta todennäköisyys kiinnijäämiseen kasvaa mitä enemmän sellaista elämää elää.
Lähipiiri katoaa ensin, sitten hyvänpäiväntutut. Ja ei kannata aliarvioida ihmisten muistia. Kusettaja on kusettaja.
Kylä se omaksi vahingoksi koituu, mutta siihen voi mennä kauan. Lisäksi pitää varautua siihen, että sinä tiedät tarinasta vain oman puolesi ja toiselta puolelta saatatkin itse näyttää siltä k'sipäältä.
Olen sitä mieltä, että saa jossain vaiheessa. Vaikka joskus näyttää, että aallon harjalla keikkuminen ei lopu ollenkaan.
Minulla oli vuosia sitten ilkeä työkaveri. En ole nähnyt häntä enää vuosiin. Tutut ovat kertoneet hänen kaatuneen saunassa ja nyt hyvä, kun pääse liikkumaan, sairas.
Paha ei saa palkkaansa ja yleensäkin maailma on käsittämättömäm epäoikeudenmukainen paikka.
Riippuu siitä onko kyseinen pahuus todellista vai tuntuuko sinusta vain siltä että kyseinen henkilö kohtelee sinua (jotakuta muuta) kaltoin. Olen useamman kerran elämässäni joutunut huomaamaan että ne jotka eniten näistä asioista näkevät vaivaa ovat itse niitä kaikkein katalimpia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kylä se omaksi vahingoksi koituu, mutta siihen voi mennä kauan. Lisäksi pitää varautua siihen, että sinä tiedät tarinasta vain oman puolesi ja toiselta puolelta saatatkin itse näyttää siltä k'sipäältä.
Näin on. Ensin pitää määritellä paha. Eikä se tarkoita vain omaa näkökulmaa. Kaikki eivät ole pahoja, jotka eivät tee kuten minä haluan. Minä en ole pahan määrittelijä.
Itseasiassa pahoja on hyvin vähän, jos lainkaan
Karman laki toimii. Todistan sitä itse lähipiirissäni, menetyksiä tulee hänelle joka toisia pahoinpitelee. harmi että menetys koskee usein sitä hyvistä. alan uskoa että parhaat lähtee täältä ensin, niin on käynyt jo kolmasti perheessäni. mutta hyvä ihminen on elänyt hyvän ja esimerkillisen elämän, mikä on perintö ja malli lähipiirille kunnioittaa häntä ja hänen elämäänsä, eli hänpä ei oikeastaan kuolekaan. pahasta jää vain surullisen huono esimerkki, joka tappoi pahuudellaan jo eläessään elämää. hänestä tulee jo ajatuksena ahdistus ja suru, ei häntä siis edes juuri muistella. joten
Hyvyys voittaa aina lopulta. Eläkää hyvin ja kunnioittavasti elämää
Kyllä. Jos tekee pahoja tekoja, vahingoittaa eniten itseään. Esim kosto sattuu vain omaan nilkkaan. Pahat ajatukset, kuten muiden pitäminen pahana, vahingoittaa vain itseä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylä se omaksi vahingoksi koituu, mutta siihen voi mennä kauan. Lisäksi pitää varautua siihen, että sinä tiedät tarinasta vain oman puolesi ja toiselta puolelta saatatkin itse näyttää siltä k'sipäältä.
Näin on. Ensin pitää määritellä paha. Eikä se tarkoita vain omaa näkökulmaa. Kaikki eivät ole pahoja, jotka eivät tee kuten minä haluan. Minä en ole pahan määrittelijä.
Itseasiassa pahoja on hyvin vähän, jos lainkaan
pahuus on minusta vaikka sellaista mielensairautta, joka vaikuttaa niin solmuiselta tilanteelta ettei siihen löydy toivoa, varsinkaan jos paha ihminen ei itse näe ongelmaa ja hovi ympärillä pelkää ja tottelee ja alistuu. se on sairas eli paha tilanne, ja sairastuttaa lähipiirin kun tilanne kestää vuosikymmeniä. terveet ihmissuhteet romahtavat, sellaiset missä ollaan läsnä, kuunnellaan ja kunnioitetaan. pahuus on sairautta joka vaatisi hoitoa, mutta moni ns paha pohjimmiltaan häpeää itseään niin syvästi että mieluummin kuolee kuin tunnustaisi todellisen olonsa ja suostuisi autettavaksi.
jokainen voi lopulta vaikuttaa vain omiin valintoihinsa. täytyy itse tehdä mahdollisimman hyviä valintoja, puhua toisille kunnioittaen ja arvostaen, välttää juoruamista, ei sortua kiusaamiseen ja olla kunniallinen ja nöyrä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Jos tekee pahoja tekoja, vahingoittaa eniten itseään. Esim kosto sattuu vain omaan nilkkaan. Pahat ajatukset, kuten muiden pitäminen pahana, vahingoittaa vain itseä
kyllä. toisaalta se on todella terve tunne, jos joku on oikeasti vahingoittanut sinua vaikka lapsena perheessä, tuntea ensin suurta vihaa ja kaikkea alhaista häntä kohtaan, jotta sen jälkeen alkaa löytää tilaa anteeksiannolle ja rauhalle.
Valitettavasti ei aina