Kun lapsi kysyy kuolemasta

Ai niin, ja kuopuksen bravuuri: "kuolettuuko sitten jos tulee sellainen lapsien varastaja?"

Ei meillä joka ilta ole näin hilpeät keskustelunaiheet, mutta sattui iltasatukirjassa olemaan hautajaiset.

Me puhutaan lasten kanssa kaikesta, myös niistä ahdistavista asioista. Kuolema tosin on meidän perheelle luonnollinen osa elämää, tiedämme, että jokaisen täytyy kuolla, jutellaan aiheesta myös lasten kanssa.

Olen sinäällään sujut sen ajatuksen kanssa että kuolema kuuluu elämään eikä sen ajankohtaa saa itse valita, mutta silloin kun kysymykset menee niille vesille että oma lapsi kuolisi lapsena niin minulla on myös riittävän topakat (ehkä osin töissä hankitut) psyykkiset defenssit että voin pääni sisällä tarkoituksellisesti tuudittaa itseni siihen ihanan naiivin uskoon että "ei meille" (koska todelliseen mahdollisuuteen ei voi suhtautua neutraalisti ja pelossa ei voi elää) ja vastailla lasten kysymyksiin tyynesti ja lämpimästi.

Oma äitini kerran vaan kuunteli tämän tyylistä keskusteluamme ja meinasi saada slaagin, ja oli sitä mieltä että lapsille pitäisi vakuutella ettei vanhemmat kuole vielä piiiitkään pitkään aikaan ja ettei lapsi itse kuole ja sitten kehottaa ajattelemaan jotain muuta :)

Ap.

Kaunistelematta sanoa vain, että se on se elämän päätepiste, velka joka kaikkien pitää maksaa ennemmin tai myöhemmin.

Voithan toki uskotella kuolemanjälkeistä elämä -potaskaa ym. satuja (lestadiolaisten hörhöilyitä), jos se yhtään lohduttaa, mutta tosiasiahan on se, että kun tyhjää polkaistaan, niin meidän tietoisuus lakkaa siihen paikkaan, ei ajatuksia, ei tunteita, ei aisteja. Vain olematonta tyhjyyttä.

Näin se vain on. Kuolema saattaa tulla vaikka 5 minuutin päästä, huomenna, vuoden päästä tai 20 vuoden päästä. Opeta lapsellesi, että tavoittelee unelmiaan ja kukaan ei häntä estä niiden toteuttamisessa.

No joo, eipä näistä sen enempää. Alapeukuttakaa pois vaan, jos osui arkaan paikkaan, mutta nämä ovat vain tosiasioita.

Ateisti kirjoitti:

Kaunistelematta sanoa vain, että se on se elämän päätepiste, velka joka kaikkien pitää maksaa ennemmin tai myöhemmin.

Voithan toki uskotella kuolemanjälkeistä elämä -potaskaa ym. satuja (lestadiolaisten hörhöilyitä), jos se yhtään lohduttaa, mutta tosiasiahan on se, että kun tyhjää polkaistaan, niin meidän tietoisuus lakkaa siihen paikkaan, ei ajatuksia, ei tunteita, ei aisteja. Vain olematonta tyhjyyttä.

Näin se vain on. Kuolema saattaa tulla vaikka 5 minuutin päästä, huomenna, vuoden päästä tai 20 vuoden päästä. Opeta lapsellesi, että tavoittelee unelmiaan ja kukaan ei häntä estä niiden toteuttamisessa.

No joo, eipä näistä sen enempää. Alapeukuttakaa pois vaan, jos osui arkaan paikkaan, mutta nämä ovat vain tosiasioita.

Minua kiinnostaa, mikä tekee sinun käsityksesi kuolemasta vähemmän uskomuksen kuin uskominen kuoleman jälkeiseen elämään tai vaikkapa sielun vaellukseen? Kukaan ei ole tainnut palata kuoleman jälkeen kertomaan, mitä se on...

Sitten ap:n vastaukseen. Minusta lapselle ei voi luvata, ettei äiti tai isä kuole. Kun kuitenkin vanhempia kuolee ja se on väistämätöntä. Omilleni oon sanonu, että jos niin kävis, että toinen tai molemmat meistä kuolis, ni silti on ihmisiä, jotka pitäis lapsista huolen jne.