Lue keskustelun säännöt.
Miksi nykyäidit? (Kahvittelu)
11.05.2017 |
Keittää kahvit ja antaa kupin käteen "mennään lastenhuoneeseen juomaan" sitten alkavat lukea siinä lattialla lapselleen kirjoja tai loruttelemaan ja laulamaan. Kokoamaan legotornia. Siinä sitten istut kahvikuppi kädessä pöljä ilme naamalla.
Miksi äidit eivät enää juo kahveja pöydässä?
Miksi lapsi pitää huomioida 24/7, jopa sen 30 min mitä vieraat joisivat kahvinsa?
Miksi äitien pitäisi olla lastentarhaopettajia kotonaan koko ajan?
Lapselle ei opeteta, ettei toisen päälle saa puhua, vaan lapsen piirustusta ihaillaan ja kysellään mitä siinä on ja mikä tämä väri on, vaikka juuri olisi ollut keskustelu kesken vieraan kanssa.
Tätä tehdään myös kun tullaan kylään jonnekin. Kahvi napataan pöydästä ja marssitaan lapsen viereen istumaan ja ihmettelmään leluja, vaikka lapsella on ikäisensä kaveri ihan siinä vieressä, jonka kanssa ihmetellä sen aikaa kun aikuiset juovat kahvinsa.
Lapsentahtisuus on ihan hyvä juttu, mutta tarkoittaako se todella sitä, ettei lapsi saa itsekseen leikkiä lainkaan tai ettei äiti voi hetkeksikään istua alas aikuisten kesken.
Millaisia tämmöisistä lapsista kasvaa alakoululaisina tai teineinä?
Kommentit (77)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
No turha sitten valittaa kun kaverit on lopulta kaikki kaikonneet ja äitiys imenyt persoonasi kadoksiin.
-sivusta
Kuka täällä valitti? Luuseri joka ei enää saanutkaan kaataa likasankoaan toisten niskaan.
En minä ainakaan ala maksaa lastenhoitajalle siitä ilosta, että joku keskenkasvuinen haluaa vuodattaa minulle olemattomia ongelmiaan. Miksei hän maksaa psykologille siitä ja jätä ns. Ystävänsä rauhaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
Kyllä mielestäni aikuiset saa ja pitääkin jutella aikuisten jutuista, mutta joskus keskustelu voi mennä sellaiseksi, ettei halua lapsen kuulevan. Jos se juttu on koko ajan jotenkin negatiivissävyistä, niin mieluummin vaihdan aihetta. Meillä on lapsilla ainakin tarkat korvat, vaikka näyttäisivät, etteivät kuuntele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää juoda kahvia ja syödä pullaa paikallaan? Varsinkin kun monesti pienempien lasten äidit eivät pääse noin vaan yksinään salille tai kuntoilemaan, niin eikö näitä tapaamisiakin voisi hyödyntää tekemällä jotain ja siinä samassa jutella?
Menkää ulos!
Joo, ei mitään joutilasta kahvikupin kanssa istuskelua. Hopihopi lenkille siitä. Työpaikoillakin käytetään tauot jonninjoutavaan kahvinjuontiin, kun todellisuudessa senkin ajan voisi nostella kahvakuulaa.
Älä viitsi tuota marttyyrikorttia taas ekana heittää esiin. Ota hetki, kerää ajatuksesi ja kirjoita uusi perusteltu kommentti. :)
Jos et ymmärtänyt, voin selittää asian myös simppelimmin: minusta on mukavaa juoda kahvia ja syödä pullaa. Salille ei ole mitään hinkua.
No ehkä sun kannattaisi mennä ap:lle kahville? Sillä kun näyttäisi olevan ongelma että sen kahvikaverit ei pysy pöydässä ilman kettinkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä tyylillä juuri kasvatetaan niitä pikkuprinsessoja joiden kanssa opet ihmeissään koulussa kun ei olekaan 100%huomio hänessä yksin. Kyllä lapselle pitää olla läsnä mutta ei se tarkoita sitä että pitää lähteä kesken kahvittelun leikkimään lapsen kanssa. Lapselle hyvä myös oppia odottamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
En pidä tyhmistä itsekeskeisistä ääliöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erittäin hyvä aloitus. Olen itse pohtinut ihan samoja asioita. Nykyajan lapset ovat tottuneet siihen, että kaikki pyörii heidän ympärillään.
Olen itse seurannut vierestä joitain ystäviäni, jotka ovat kasvattaneet tällä tavalla "lapsikeskeisesti" ja valitettavasti se näkyy. Lapset ovat kovin hämmentyneitä, jos heille yrittää sanoa jotain, mitään keskustelutaitoja ei ole. Ei katsota silmiin, ei vastata tervehdykseen, ei osata sanoa kiitos... Tuodaan ehkä ruokapöytään vaan jotain omia videoita ja niitä pitäisi sitten kaikkien katsoa ja ihailla... ei puhettakaan, että syötäisiin yhdessä normaalisti ja juteltaisiin. Mitään vastavuoroisuutta ei ole. Lapsille (jo kouluiässä) lässytetään kuin kolmevuotiaille ja ihaillaan kaikkea. Lapsia viihdytetään koko ajan. Jos aikuiset yrittävät esim. katsoa tv:tä, lapset tulevat siihen eteen pitämään jotain näytöstä ja sitä pitäisi sitten ihailla...
Olen monta kertaa miettinyt, millaiset eväät nämä lapset saavat elämään. Miten pärjäävät tulevaisuudessa esim. työelämässä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
En pidä tyhmistä itsekeskeisistä ääliöistä.
Tajuatko miltä itse näytät ylireagoivien viestiesi kanssa? Just siltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
En pidä tyhmistä itsekeskeisistä ääliöistä.
Tajuatko miltä itse näytät ylireagoivien viestiesi kanssa? Just siltä.
No kyllä sitä nyt vingutaan.
Äidit tekee aina vääriin, silloin kun eivät huomioi lapsiaan ja silloin kun huomioivat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää juoda kahvia ja syödä pullaa paikallaan? Varsinkin kun monesti pienempien lasten äidit eivät pääse noin vaan yksinään salille tai kuntoilemaan, niin eikö näitä tapaamisiakin voisi hyödyntää tekemällä jotain ja siinä samassa jutella?
Menkää ulos!
Joo, ei mitään joutilasta kahvikupin kanssa istuskelua. Hopihopi lenkille siitä. Työpaikoillakin käytetään tauot jonninjoutavaan kahvinjuontiin, kun todellisuudessa senkin ajan voisi nostella kahvakuulaa.
Älä viitsi tuota marttyyrikorttia taas ekana heittää esiin. Ota hetki, kerää ajatuksesi ja kirjoita uusi perusteltu kommentti. :)
Jos joku kutsuu sinut kahville, niin kahvia ette ainakaan juo vaan harrastatte jotain? Okei.. Minusta kahvittelulla juodaan kahvia. Juon siis kahvia jos kahville menen.
Voisiko sen kaverin kanssa tehdä jotain muutakin kuin juoda aina kahvia?
Voi tietysti, jos molemmat haluavat. Jos molemmat haluavat juoda kahvia niinhän juovat kahvia. Sinun on nyt jotenkin vaikea ymmärtää että toiset nauttivat siitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
Kiitos, hyvin sanottu.
Ja nimenomaan on kyse juuri tuosta mitä sanoit, minä tykkään kaveristani, ja ollaan oltu vuosia hyviä ystäviä jutellen läpi kaikki elämän kivat ja vaikeat asiat. Ymmärrän, että äitiys muuttaa ihmistä, ja ymmärrän, että kaikki jutut ei sovi lasten korville, ja se on ihan ok. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi lasta ei voi muka ikinä jättää esim. isänsä hoiviin tavatakseen vanhaa hyvää ystävää kahden kesken. Ja sitä en ymmärrä, että miksi tämä äiti olettaa ystävyyden jatkuvan, vaikka se lapseton (minä) en saa enää ystävyydestä mitään irti kun kaikki huomio on vain siinä lapsessa enää.. Mielestäni ajatukseni, että kaksi kertaa vuodessa voisi tavata vain aikuisten kesken, ei ole mitenkään kohtuuton ajatus huomioiden, että ystävällä on kuitenkin samassa talossa asuva ihan isäksi pätevä aviomies ja lähellä asuvat isovanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
Kiitos, hyvin sanottu.
Ja nimenomaan on kyse juuri tuosta mitä sanoit, minä tykkään kaveristani, ja ollaan oltu vuosia hyviä ystäviä jutellen läpi kaikki elämän kivat ja vaikeat asiat. Ymmärrän, että äitiys muuttaa ihmistä, ja ymmärrän, että kaikki jutut ei sovi lasten korville, ja se on ihan ok. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi lasta ei voi muka ikinä jättää esim. isänsä hoiviin tavatakseen vanhaa hyvää ystävää kahden kesken. Ja sitä en ymmärrä, että miksi tämä äiti olettaa ystävyyden jatkuvan, vaikka se lapseton (minä) en saa enää ystävyydestä mitään irti kun kaikki huomio on vain siinä lapsessa enää.. Mielestäni ajatukseni, että kaksi kertaa vuodessa voisi tavata vain aikuisten kesken, ei ole mitenkään kohtuuton ajatus huomioiden, että ystävällä on kuitenkin samassa talossa asuva ihan isäksi pätevä aviomies ja lähellä asuvat isovanhemmat.
Mitä hän tarkalleen saa sinulta? Ihmisen joka paheksuu häntä ja kiukuttelee kuin pikkulapsi kun se ns ystäväsi ei terapoi sinua? Mitä sinä annat?
Kaffepulla kirjoitti:
Erittäin hyvä aloitus. Olen itse pohtinut ihan samoja asioita. Nykyajan lapset ovat tottuneet siihen, että kaikki pyörii hidän ympärillään.
Olen itse seurannut vierestä joitain ystäviäni, jotka ovat kasvattaneet tällä tavalla "lapsikeskeisesti" ja valitettavasti se näkyy. Lapset ovat kovin hämmentyneitä, jos heille yrittää sanoa jotain, mitään keskustelutaitoja ei ole. Ei katsota silmiin, ei vastata tervehdykseen, ei osata sanoa kiitos... Tuodaan ehkä ruokapöytään vaan jotain omia videoita ja niitä pitäisi sitten kaikkien katsoa ja ihailla... ei puhettakaan, että syötäisiin yhdessä normaalisti ja juteltaisiin. Mitään vastavuoroisuutta ei ole. Lapsille (jo kouluiässä) lässytetään kuin kolmevuotiaille ja ihaillaan kaikkea. Lapsia viihdytetään koko ajan. Jos aikuiset yrittävät esim. katsoa tv:tä, lapset tulevat siihen eteen pitämään jotain näytöstä ja sitä pitäisi sitten ihailla...
Olen monta kertaa miettinyt, millaiset eväät nämä lapset saavat elämään. Miten pärjäävät tulevaisuudessa esim. työelämässä.
No miten ne lapset oppivat keskustelua ja vuorovaikutusta, jos heidät ulkoistetaan leikkihuoneeseen ja aikuiset ovat erillään kahvipöydässä?
Eikö parempi tapa olisi ottaa lapset mukaan toimintaa, jolloin he voivat oppia kommunikointitapoja siinä samassa?
Ja lapset peilaa kyllä aikuisten käytöstapoja. Monilla aikuisilla on puutteita keskustelutaidoissa sekä tervehtimisessä ja olisi ihme jos samoja hankaluuksia ei näkyisi lapsissa. Monissa ruokapöydissä myös keskitytään lapsiin, koska aikuisilla ei ole yksinkertaisesti mitään juteltavaa. Silloin on AIKUISTEN helpompi antaa kaikki huomio lapsiin, jotta voi itsensä "ulkoistaa" tilanteesta. Näin ne oppivat, liian monet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
Kiitos, hyvin sanottu.
Ja nimenomaan on kyse juuri tuosta mitä sanoit, minä tykkään kaveristani, ja ollaan oltu vuosia hyviä ystäviä jutellen läpi kaikki elämän kivat ja vaikeat asiat. Ymmärrän, että äitiys muuttaa ihmistä, ja ymmärrän, että kaikki jutut ei sovi lasten korville, ja se on ihan ok. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi lasta ei voi muka ikinä jättää esim. isänsä hoiviin tavatakseen vanhaa hyvää ystävää kahden kesken. Ja sitä en ymmärrä, että miksi tämä äiti olettaa ystävyyden jatkuvan, vaikka se lapseton (minä) en saa enää ystävyydestä mitään irti kun kaikki huomio on vain siinä lapsessa enää.. Mielestäni ajatukseni, että kaksi kertaa vuodessa voisi tavata vain aikuisten kesken, ei ole mitenkään kohtuuton ajatus huomioiden, että ystävällä on kuitenkin samassa talossa asuva ihan isäksi pätevä aviomies ja lähellä asuvat isovanhemmat.
Mitä hän tarkalleen saa sinulta? Ihmisen joka paheksuu häntä ja kiukuttelee kuin pikkulapsi kun se ns ystäväsi ei terapoi sinua? Mitä sinä annat?
Eiköhän ole parasta, että toivotan sinulle hyvää kevättä tässä kohdin :) . Yritin kanssasi vastavuoroista keskustelua ilman kärjistyksiä ja ilman toisen nimittelyä kiukuttelevaksi pikkulapseksi tms, mutta ilmeisesti sinun toiveesi tältä keskustelulta ei ollut sellainen :) .
t. se, jolle kommentoit.
Olen epäsosiaalinen, joten esimerkkini jää vähäisiksi. Minulla riippuu täysin seurasta, miten toimin.
Pelkkiä ns. äitikavereita minulla ei ole. Eniten kyläilemme sisarusteni luona, ja siellä usein ollaan kaikki yhdessä. Ihan sen vuoksi, että haluamme viettää aikaa yhdessä. Siskoni haluaa leikkiä lapseni kanssa ja siinä sivussa vaihdetaan kuulumisia. Aina ei edes syödä/juoda juuri mitään.
Ystäväni luona voi olla kuin kotonaan. Siellä mennään tilanteen mukaan. Jos hänellä on mies tai isommat lapset kotona, me saamme olla rauhassa keittiössä kahvilla. Keskenäänkin lapset voivat olla, mutta harvoin viihtyvät koska omaavat eri intressit.
Yhden tutun kanssa pidetään nykyään enemmän yhteyttä kun lapset on samanikäisiä ja muutenkin samanlaisia. Siellä me muijat vaan lörpötellään kahvia kitaten parikin tuntia ja aika lailla rauhassa.
Vauva-aikana en juuri kotinurkkia pidemmälle poistunut, koska juuri tuollainen lattialla istuminen ja kylmä kahvi kirjahyllyssä on kaukana mukavasta minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
Kiitos, hyvin sanottu.
Ja nimenomaan on kyse juuri tuosta mitä sanoit, minä tykkään kaveristani, ja ollaan oltu vuosia hyviä ystäviä jutellen läpi kaikki elämän kivat ja vaikeat asiat. Ymmärrän, että äitiys muuttaa ihmistä, ja ymmärrän, että kaikki jutut ei sovi lasten korville, ja se on ihan ok. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi lasta ei voi muka ikinä jättää esim. isänsä hoiviin tavatakseen vanhaa hyvää ystävää kahden kesken. Ja sitä en ymmärrä, että miksi tämä äiti olettaa ystävyyden jatkuvan, vaikka se lapseton (minä) en saa enää ystävyydestä mitään irti kun kaikki huomio on vain siinä lapsessa enää.. Mielestäni ajatukseni, että kaksi kertaa vuodessa voisi tavata vain aikuisten kesken, ei ole mitenkään kohtuuton ajatus huomioiden, että ystävällä on kuitenkin samassa talossa asuva ihan isäksi pätevä aviomies ja lähellä asuvat isovanhemmat.
Mitä hän tarkalleen saa sinulta? Ihmisen joka paheksuu häntä ja kiukuttelee kuin pikkulapsi kun se ns ystäväsi ei terapoi sinua? Mitä sinä annat?
Eiköhän ole parasta, että toivotan sinulle hyvää kevättä tässä kohdin :) . Yritin kanssasi vastavuoroista keskustelua ilman kärjistyksiä ja ilman toisen nimittelyä kiukuttelevaksi pikkulapseksi tms, mutta ilmeisesti sinun toiveesi tältä keskustelulta ei ollut sellainen :) .
t. se, jolle kommentoit.
Eli ei saa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne erokeskustelut voi olla jopa sellaisia, ettei välttämättä halua sellaisia pienten lasten korville. Itsekin voisin alkaa lorutella, jos toinen alkaisi kertoa avioerostaan, kun siinä on lapset huoneessa.
Itse olen lapseton, ja olen tottunut siihen että ystävien kanssa voi puhua vaikkapa parisuhdeongelmistaan tai avioerostaan. Sitten ystävät sai lapsia, eivätkä enää voineet/halunneet(?) tavata minua ilman niitä lapsia. Itselleni sinänsä lasten läsnäolo oli ihan ok. Vaikka ei koskaan tavattu enää aikuisten kesken. Mutta ne tapaamiset oli juuri tuollaisia. Lasten kuullen ei olisi saanut puhua mistään aikuisten jutusta (parisuhde, työ) enää mitään. Ja lasten piti olla koko ajan samassa huoneessa läsnä, koska niitä ei kuulemma voinut jättää hetkeksikään yksin. Ainoastaan pintapuolinen juttelu säästä, siitä lapsesta ja ehkä jostain positiivisesta harrastuksista oli enää sallittua. En jaksanut paria vuotta kauempaa sitä.. Koin menettäneeni nämä ystävyydet.
No mihin sinä ajattelit että ne äidit dumppaa ne taaperonsa tapaamisten ajaksi?
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.
Äidillä on vastuu lapsesta. Ei ne sinun syvälliset vuodatuksesi kuulu lasten korville.
Miksi olet noin jyrkkä ja ilkeä tuolle? Vaikka se yrittää keskustella asiallisesti.On ihan selvää että tykkää kaveristaan ja haluaisi vain jutella sille samalla tavalla kuin ennen kaverin äitiyttä. Jos haluat väkisin ymmärtää väärin, niin ole kirjoittamatta mitään.
-sivusta taas
Kiitos, hyvin sanottu.
Ja nimenomaan on kyse juuri tuosta mitä sanoit, minä tykkään kaveristani, ja ollaan oltu vuosia hyviä ystäviä jutellen läpi kaikki elämän kivat ja vaikeat asiat. Ymmärrän, että äitiys muuttaa ihmistä, ja ymmärrän, että kaikki jutut ei sovi lasten korville, ja se on ihan ok. Mutta sitä en ymmärrä, että miksi lasta ei voi muka ikinä jättää esim. isänsä hoiviin tavatakseen vanhaa hyvää ystävää kahden kesken. Ja sitä en ymmärrä, että miksi tämä äiti olettaa ystävyyden jatkuvan, vaikka se lapseton (minä) en saa enää ystävyydestä mitään irti kun kaikki huomio on vain siinä lapsessa enää.. Mielestäni ajatukseni, että kaksi kertaa vuodessa voisi tavata vain aikuisten kesken, ei ole mitenkään kohtuuton ajatus huomioiden, että ystävällä on kuitenkin samassa talossa asuva ihan isäksi pätevä aviomies ja lähellä asuvat isovanhemmat.
Ole hyvä, se näkyy kyllä sun viestistä ettet ole haukkumassa perheellistä ystävääsi vaan etsit ratkaisua ja ehkä jopa suret/pelkäät ystävän menetystä.
Nämä on tosi hankalia tilanteita, koska molempien osapuolien pitää tulla puoliväliin vastaan ja joustaa jostain toisen takia. Jotenkin pitäisi neuvottelemalla saada kaikkia tyydyttävä lopputulos aikaan ja niin erilaisissa elämäntilanteissa se on joskus tosi haastavaa.
Toivon että löydätte ystäväsi kanssa ratkaisun ja ystävyytenne säilyy. :)
Höh. Miksi pitää noin kärjistää. Kirjoitinhan, että minulle on ihan ok että ne lapset on paikalla.
Ja jos äiti ei halua puhua hyvän ystävänsä kanssa mistään muusta kuin pinnallisesta jos lapsi on läsnä, niin kyllä mielestäni edes pari kertaa vuodessa voisi jättää sen lapsen vaikka isän kanssa kotiin, että voisi puhua ystävän kanssa edes joskus jostain syvällisemmästäkin. Mitään yksinhuoltajia nämä ystäväni eivät todellakaan ole.