Lue keskustelun säännöt.
Odotatko jo sitä että lapsesi kasvavat ja muuttavat pois kotoa, jotta saat taas elää omaa elämääsi?
11.05.2017 |
Odotatko sitä kauhuissasi vai innoissasi? Tuntuuko ajatus pelottavalta, että mitä teet elämälläsi kun ei tarvitse enää hoitaa lapsia? Vai odotatko sitä kuin kuuta nousevaa, että vihdoin jää aikaa ja rahaa omiin juttuihin? Vai herättääkö tämä mitään tunteita?
Kommentit (19)
Kauhulla odotan. Ehkä pitää sitten ottaa koira seuraksi 😢
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En odota, elän omaa elämääni jo nyt mieheni ja lasteni kanssa. Ehdin ja pystyn tekemään kaikkea mitä haluankin perheeni kanssa ja ilman perhettä ❤️
Vierailija kirjoitti:
En odota, elän omaa elämääni jo nyt mieheni ja lasteni kanssa. Ehdin ja pystyn tekemään kaikkea mitä haluankin perheeni kanssa ja ilman perhettä ❤️
Ihanaa että sä ajattelet noin :) Monesti kuulee vaan, jos esimerkiksi jollain on rankkaa lapsen kanssa, niin lohdutellaan että "no kyllä se joskus helpottaa ja 10v päästä sulla on jo taas omaa aikaa" tms.
Olen ajatellut sen niin, että elämä on lyhyt. Nautin nytkin jokaisesta päivästä ja elämäni on mukavaa, pienten lasten kanssa.
Toki tiettyä spontaaniuutta tulee varmaan olemaan enemmän, mutta en väittäisi että olisin sen onnellisempi kuin nytkään.
Eli en odota, enkä pelkää.
Jokainen päivä syntymästäni alkaen kuolemaani asti on minun "omaa elämääni". En pysty sanoin kuvaamaan miten lyhytnäköistä ja typerää on yrittää ajatella tätä asiaa jotenkin muuten.
Jos ei ihan yllättäen henkeään heitä niin veikkaan, että kaikkein paksupäisimmällekin tämä valkenee viimeistään siinä vaiheessa kun peräseinä alkaa oikeasti tulemaan vastaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En odota, ikävä tulee varmasti. Mutten pelkääkään, kuuluuhan se elämään.
Kyllä todellakin. Esim. Matkustaminen helpottuu huomattavasti kun on vain se 2 hlö. Voi vuokrata vaikka avoauton ja huristella sillä ilman että takapenkiltä kuuluu nurinaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole edes ajatellut.
Nykyään elämä on sitä, että jos tekee mieli miehen kanssa tehdä omia juttuja, niin sitten tehdään. Esim sain teatteriliput illaksi, niin mennään teatteriin. Lapset hoitavat omat ruokansa, kun siirrän tilille rahaa. Jos tekee mieli lähteä pubiin, niin lähetään..
Kotona saadaan olla kaksin tuon tuosta, kun yksi on treeneissä tai kavereiden kanssa ja toinen on kavereiden kanssa tai iltatöissä.
Kyllä me tehdään lastenkin kanssa paljon. Lapset nyt 14 ja 16, suht vapaasti voidaan olla ja mennä.
Tavallaan odotan, että vanhin lähtee omilleen. Uskon, että meillä on helpompaa sitten ja välit paranevat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En odota sitä, mutta odotan että muutama vuosi kuluisi ja lapset olisivat ihan vähän omatoimisempia eivätkä niin rutiinien orjia. Ovat nyt 2v ja vauva. Tykkään reissata ja tehdä kaikenlaista ihan oman perheen kanssa, mutta välillä ottaa päähän kun ihan kaikki pitää suunnitella ja aikatauluttaa syömisten ja nukkumisten mukaan. Odotan siis vähän joustavampaa lapsiperhearkea, ehkä sitä kun kukaan ei tarvitse päiväunia tai saa nälkäraivaria jos lounas ei ole tarjolla just tasan klo 11. Siinä vaiheessa lapset toki saattaisivat olla jo sen ikäisiä, että silloin tälläin voisi palkata ulkopuolisen lapsenvahdin ja tehdä miehen kanssa kahdestaankin jotain.
Ehkä odottaisin jos se olisi vaihtoehto. Vielä vuosi sitten haaveilin lapseni tulevaisuudesta ja mitä tekisi sitten kun hän lentää pesästä. Nyt kuitenkin tiedän ettei lapseni luultavasti koskaan tule olemaan itsenäisyyteen kykenevä, vaan sidottuna minuun kuolinvuoteelle asti. Autismi. En odota enää mitään omalta elämältäni. Keskityn vain siihen että lapsellani olisi hyvä elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En odota enkä pelkää. Elämässä on erilaisia vaiheita. Vauva-aikana tosin odotin, että lapsi kasvaisi. Nyt se on 4 v, ja olen tyytyväinen. Mä en tykkää vauva-ajasta yhtään. Haluaisin toisen lapsen, mutta haluaisin mielellään skipata ikävuodet 0-3 (vauva-aika ja uhmaikä), jos tämä olisi mahdollista :D Ison lapsen kanssa voi tehdä kaikkea ja voin myös tehdä yksin kaikkea (lapsi on isänsä kanssa), joten nautin elämästä just nyt tosi paljon. Kun lapsi joskus muuttaa omilleen, uskon että se on haikeaa, mutta uskon myös, että löydän helposti muuta sisältöä elämääni. Nyt ei ole tarpeeksi aikaa musiikille, harrastuksille, ystäville... sitten sitä aikaa on enemmän. Nautitaan nyt tästä, ja sitten muusta elämästä myöhemmin.
Miksi ihmeessä olisin tehnyt lapsia kos tämä ei olisi omaa elämääni ja odottaisin vuosia että tämä loppuu? :D otatko sinä hevosia ja omistat elämästäsi 18v aikaa ja kaikki rahasi niiden hoitamiseen vaikket pidä hevosista etkä edes ratsasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä odotan, että tämä tylsä paska-arki loppuu. Odotan sitä hetkeä ,kun voin tulla töistä kotiin ja kukaan ei ole vaatimassa jotain ja olemassa eri mieltä joka helvetin asiasta. Odotan sitä,että voin harrastaa liikuntaa kun haluan ,lähteä mihin haluan ja milloin haluan.
Odotan, että saan olla hiljaisuudessa kun haluan ja syödä ilman keskeytyksiä.
Ehkä ehdin jopa etsiä puolisoa, joka rakastaa minua .
En missään nimessä odota lasten muuttoa pois kotoa. Elämme ihanaa aikaa perheen kesken, kaikki niin hyvin kuin olla ja voi.
Matkustelin nuorena paljon maailmalla ja koin niin paljon, etten senkään takia odota erikseen jotain "omaa aikaa." Sitäpaitsi nuorena reissaaminen on ihan erilaista ja seikkailevampaa kuin vanhempana, että olen todella tyytyväinen, että pystyin siihen nuorena, eikä ollut lapsia kiinnikkeenä.
Tosin saamme omaa aikaa nytkin niin halutessamme ja matkustamme myös säännöllisesti, sekä harrastamme omia juttujamme.
Miksi haluaisin rakkaat lapset pois luotamme?
Kolme lasta ja esikoinen jo muuttanut omaan talouteen. Kaksi kotona asuvaa lasta on isoja teinejä, joten aika paljon sitä omaa aikaa jo on.
En mä mitenkään erityisesti odota niiden pois muuttoa. Tiedän että se päivä joskus tulee, katsotaan sitä sitten miltä tuntuu?
En odota. Elän kyllä omaa elämääni muutenkin, ei lapset estä elämästä. Millä tavalla pitäisi estää?
En odota enkä pelkää. Ehdin elää sitä "omaa elämää" 30 vuotiaaksi asti ennen kuin esikoinen syntyi ja olen 55v kun kuopus on 18v, elinodote on omalla kohdalla jossain 90v tienoilla, että hyvin siinä ehtii vielä reilut 30v elellä taas sitä "omaa elämää". Vähemmän tätä lapsiperhe-elämä on kuin sitä muuta.
En erityisemmin odota. Meillä on ihan mukavaa elämää, teini on rauhallinen ja nytkin paljon poissa kotoa harrastuksissaan ja muissa menoissaan. Muuttaa kun muuttaa. Kahdenkeskistä aikaa meillä on miehen nyt jo ihan riittävästi.