Taloyhtiön hallituksen toiminta
Voiko joku neuvoa?
Kerrostalo, hallituksen puheenjohtaja kuulemma jo vuoden halunnut kaadattaa kaikki pensaat ja puut pihasta, kasvavat puisen aidan vieressä ja toimivat myös näköesteenä ja jonkinlaisena suojana auringolta, korkeimmat 4 m korkeita.
Eilen havahduttiin moottorisahan ääneen. Pihasta kaadettiin puita ja pensaita. Menin sanomaan, että tästä ei ole mitään yhteistä päätöstä tehty, ei saa kaataa. Huoltomies otti yhteyttä isännöitsijään ja traktorit ja muut laitteet pihasta lähtivät pois.
Tänään illalla tuli ilmeisesti hallituksen puheenjohtajan jakamana tiedotteet joissa kysyttiin mielipidettä puiden ja pensaiden kaatamiseen - osa siis kaadettu jo eilen ilman osakkaiden suostumusta.
Vastausaikaa on 4 päivää ja ilmoittaa pitää ainoastaan jos vastustaa suunniteltua toimenpidettä.
Tiedotteeseen on myös kirjattu, että hyvän hallintotavan mukaisesti osakkeenomistajilla on mahdollisuus lausua kantansa asian suhteen. Ei kuitenkaan mitään mainintaa, että tämä hyvä hallintotapa oli tullut mieleen vasta kun kävin huoltomiehelle sanomassa ettei kaatamisesta ole yhteistä päätöstä tehty.
Yksi ongelma tässä on se, että tieto pitää toimittaa hallituksen puheenjohtajalle joten toki hän voi vaan sanoa, että enemmistö hyväksyi, vaikka asia ei oikeasti olisi niin.
Toinen, ehkä jopa suurempi ongelma on se, että tiedotteessa lukee, että mikäli ei vastaa (vastata pitää hallituksen pj:n sähköpostiin tai kännykkänroon siis ainoastaan, jos vastustaa kaatoa), vastaamattomuus tulkitaan suostumuksen antamiseksi.
Voiko näin toimia?
Eikö pitäisi tehdä selkeä kysely, jossa vastataan hyväksyn tai en hyväksy, eikä näin omituisesti, että vastaa jos et halua pensaita kaadettavan ja jos et vastaa, olet hyväksynyt päätöksen???
Talo sijaitsee kaupungin keskustassa, joten vihreyttä ja vehreyttä on ympärillä hyvin vähän.
Kommentit (17)
Laitatte sähköpostin ja samalla tiedon asiasta myös isännöitsijälle. Kaupungillakin saattaa olla näkemys asiaan, niin ottaisin yhteyttä sinnekin.
Miten hallituksen puheenjohtaja yksin voi tuollaista päättää? Pitäisi se ainakin hallituksessa päättää. Ota yhteyttä muihin hallituksen jäseniin ja tarvittaessa kerää tarpeeksi nimiä yhtiökokousta varten, joka asiasta sitten päättää.
Hallitus voi päättää kuulematta osakkeenomistajia.
Eipä siihen kaatamiseen osakkaisen suostumusta tarvita. Meillä kaadettiin puita kun kaupunki niin vaati/pyysi. Ei osakkailta kysytty.
Jos hallituksen toiminta ei miellytä niin ainahan sitä voi mennä itse hallitukseen mukaan. Ei niihin koskaan ole ollut liikaa ehdokkaita.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus voi päättää kuulematta osakkeenomistajia.
Hallitus voi päättää pienistä asioista, mutta tämä on niin iso asia - vaikuttaa paljon pihan ilmeeseen - että mielestäni ei voi päättää yksin.
Samaa mieltä jonkun aiemman vastaajan kanssa, joku voi tosiaan olla matkoilla eikä ehdi vastata määräajassa. Tiedänkin ainakin kaksi sellaista naapuria, jotka ovat suurimman osan ajasta muualla kuin asunnollaan, kolmas on jonkin verran asunnolla, mutta paljon jo mökillä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Voiko joku neuvoa?
Kerrostalo, hallituksen puheenjohtaja kuulemma jo vuoden halunnut kaadattaa kaikki pensaat ja puut pihasta, kasvavat puisen aidan vieressä ja toimivat myös näköesteenä ja jonkinlaisena suojana auringolta, korkeimmat 4 m korkeita.
Eilen havahduttiin moottorisahan ääneen. Pihasta kaadettiin puita ja pensaita. Menin sanomaan, että tästä ei ole mitään yhteistä päätöstä tehty, ei saa kaataa. Huoltomies otti yhteyttä isännöitsijään ja traktorit ja muut laitteet pihasta lähtivät pois.
Tänään illalla tuli ilmeisesti hallituksen puheenjohtajan jakamana tiedotteet joissa kysyttiin mielipidettä puiden ja pensaiden kaatamiseen - osa siis kaadettu jo eilen ilman osakkaiden suostumusta.
Vastausaikaa on 4 päivää ja ilmoittaa pitää ainoastaan jos vastustaa suunniteltua toimenpidettä.
Tiedotteeseen on myös kirjattu, että hyvän hallintotavan mukaisesti osakkeenomistajilla on mahdollisuus lausua kantansa asian suhteen. Ei kuitenkaan mitään mainintaa, että tämä hyvä hallintotapa oli tullut mieleen vasta kun kävin huoltomiehelle sanomassa ettei kaatamisesta ole yhteistä päätöstä tehty.Yksi ongelma tässä on se, että tieto pitää toimittaa hallituksen puheenjohtajalle joten toki hän voi vaan sanoa, että enemmistö hyväksyi, vaikka asia ei oikeasti olisi niin.
Toinen, ehkä jopa suurempi ongelma on se, että tiedotteessa lukee, että mikäli ei vastaa (vastata pitää hallituksen pj:n sähköpostiin tai kännykkänroon siis ainoastaan, jos vastustaa kaatoa), vastaamattomuus tulkitaan suostumuksen antamiseksi.
Voiko näin toimia?
Eikö pitäisi tehdä selkeä kysely, jossa vastataan hyväksyn tai en hyväksy, eikä näin omituisesti, että vastaa jos et halua pensaita kaadettavan ja jos et vastaa, olet hyväksynyt päätöksen???Talo sijaitsee kaupungin keskustassa, joten vihreyttä ja vehreyttä on ympärillä hyvin vähän.
Noin laaja raivaus pitäisi hyväksyttää jo yhtiökokouksessa. Puiden kaataminen kaupungin keskusta-alueella edellyttää yleensä myös luvan rakennusvalvonnasta.
Vierailija kirjoitti:
Laitatte sähköpostin ja samalla tiedon asiasta myös isännöitsijälle. Kaupungillakin saattaa olla näkemys asiaan, niin ottaisin yhteyttä sinnekin.
Kyllä, juuri näin, eli kaupungilla "saattaa" olla jotain sanottavaa. Meillä ainakin piti hakea ensin luvat kaupungilta puiden kaatamiseen, haettiin 8 puun kaatamiseksi lupaa, saatiin kolmelle puulle lupa. Ei auttanut selittelyt, että itse on istutettu aikoinaan noi puut. Eli aina jos puu on yli 1 metrin korkuinen, niin sen kaatamiseen vaaditaan lupa kaupungilta, myös kaupunkialueiden omakotitonteilla.
Mikset käy ensitöiksesi jututtamassa sitä hallituksen puheenjohtajaa ja kysyt näitä samoja kysymyksiä kuin tässä keskustelussa on tullut ilmi?

Raivattava alue on n. 10 - 15 m pitkä. Tästä 75% on 4 m korkeaksi kasvanutta. Näiden välissä on yksi koivu. Sen taloyhtiö sentään tiedotteen mukaan säästäisi, mutta olen tosiaan yhdeltä naapurilta jo viime vuonna kuullut, että hallituksen pj haluaisi kaataa kaiken.
Mutta nuo 4 m korkeat, 30 vuotta vanhat "puskat", en tiedä mitä lajiketta ovat, mutta lasketaanko puiksi korkeuden perusteella?
ap
Vierailija kirjoitti:
Mikset käy ensitöiksesi jututtamassa sitä hallituksen puheenjohtajaa ja kysyt näitä samoja kysymyksiä kuin tässä keskustelussa on tullut ilmi?
Koska nyt vaan nopeasti halusin apua ja minua fiksumpien mielipiteitä ja neuvoa.
Huomenna on sitten taas virka-aikaan mahdollisuus miettiä mitä teen.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laitatte sähköpostin ja samalla tiedon asiasta myös isännöitsijälle. Kaupungillakin saattaa olla näkemys asiaan, niin ottaisin yhteyttä sinnekin.
Kyllä, juuri näin, eli kaupungilla "saattaa" olla jotain sanottavaa. Meillä ainakin piti hakea ensin luvat kaupungilta puiden kaatamiseen, haettiin 8 puun kaatamiseksi lupaa, saatiin kolmelle puulle lupa. Ei auttanut selittelyt, että itse on istutettu aikoinaan noi puut. Eli aina jos puu on yli 1 metrin korkuinen, niin sen kaatamiseen vaaditaan lupa kaupungilta, myös kaupunkialueiden omakotitonteilla.
Miten niin "piti hakea luvat"? Oma puu omalla tontilla, sen kuin ottaa sahan käteen ja kaataa puun jos siltä tuntuu. Ei se kaupunki sitä enää takaisin saa pystyyn kursittua oli mitä mieltä tahansa.
Miksi edes tulee mieleen hakea jotain lupia omien puiden kaatamiseen? Suomessa on ihan hirveästi turhaa byrokratiaa ja ei se ainakaan helpotu sillä että lupia ollaan kyselemässä jostain ilman mitään syytä.
Niin, eikö tosiaan pidä olla kaupungin lupa et saa kaataa? Ja kysy isännöitsijältä et eiks sitä kyselyä pitäs järjestää toisella tavalla. Ylimääräinen yhtiökokous tai sit vastaukset isännöitsijälle. Onhan toi aika merkittävä muutos, jota ei ihan hetkessä saa takaisin. Ja miksi ne puut pitäisi kaataa? Jotain haittaa?

Perustelut on että kasvusto lahottaa kahden tontin välissä olevaa aitaa (kas kun ei naapurin puolelta tästä syystä olla puita kaadettu), oksia kasvaa aidasta läpi ja rikkoo aitaa ja oksat versoo naapurin puolelle koska aitaa ei olla vuosiin karsittu.
Ratkaisu ei siis ole puiden / pensaiden karsiminen ja aidan korjaaminen, vaan kaiken sahaaminen alas. En ymmärrä.
Talo on rakennettu 80-luvun alussa, joten on tosiaan aikansa jo kasvaneet eikä hetkessä uusia tilalle saada. Kaiken lisäksi aitaa on karsittu vuonna 2014 paikoitellen, muistan tämän koska yksi perhettäni koskeva asia tapahtui samana päivänä.
ap
Kävin vielä tarkemmin katselemassa aitaa. Suurin osa korkeimmista puista / pensaista kasvaa 30 cm päässä puisesta aidasta, jonka lahoamiseen hallitus nyt vetoaa. Lisäksi aidassa ei ole mitään reikiä tms, vain yksi alareunan palkki on irronnut (aita koostuu useammasta elementistä) ja sen saa parilla naulalla takaisin.
ap
Soita Kiinteistöliiton lakipuhelimeen/neuvontaan. Itsellä osoittautunut aivan kullan arvoiseksi paikaksi.
Meidän taloyhtiössä takavuosina hääräsi vuokralainen, joka oli erittäin kiinnostunut remontoimisesta. Valitettavasti jotkut hänen ideansa olivat kalliita ja järjettömiä, joten lähti ovet paukkuen hallituksesta. Se ei estänyt häntä kaadattamasta puita taloyhtiön rajalta kaupungin maalta. Oli ottanut yhteyttä kaupungin puisto-osastoon ja ilmoittanut olevansa taloyhtiön yhteyshenkilö asiassa. Seuraavassa yhtiökokouksessa sai kuulla kunniansa mutta eihän se niitä puita tuonut takaisin.
Kuulostaa oudolta demokratialta. Voihan olla, että joku on vaikka lomalla eikä ehdi vastata neljän päivän sisällä. Mut nää taloyhtiöhommat on tosi vaikeita, ei suomalaiset oikein osaa tällaisia kuvioita. Kukaan ei halua osallistua yleensä mihinkään ja sitten jotkut vallanhimoiset nilkit alkaa päättää asioista oman päänsä mukaan. Valitaan onnettomat isännnöitsijät, jotka ei osaa/ehdi tehdä mitään. Ja sitten antaa moottorisahan laulaa!