Aikuisuuden tärkeät hetket jää väliin/vesittyy vanhempien vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Ao, kohtalotoveri tässä. Omat vanhemmat loukkaantuivat siitä kun halusin puhua mitä lapsuudessani tapahtui. Oli rajua kuritusta ja väkivaltaa ja kaikenlaista alistamista.

Keskusteluyritys johti raivokkaaseen riitaan jossa vanhemmat kiisti kaiken, haukkui hulluksi ja epäkiitolliseksi kakaraksi ja isä kävi kiinni ja päälle. Välit meni poikki. Oluut jo 10v.

Olet oikeassa että ilman sukua tai lapsuudenperhettä moni asia on erilailla. Ei ole häissä omia vanhempia mukana suunnitrelemassa saati vieraana, ei lasten ristiäisissä, ei lastenhoitoapuna tai isovangempina lapsille, ei ole sukujuhlia, joulut ja pyhät aina vain oman perheen kesken jne. Tiedän mitä puhut ja vähän miltä tuntuu. Minuakin vituttaa.

Mutta elämää ei voi vaatia olemaan oikeudenmukainen tai tasapuolinen. Ilman vanhempia pärjää ja itse olen tottunut tilanteeseen. Ajattelen myös niin että vanhempieni menetys, kun 3 ihanaa lastenlasta jäävät tuntematra, eivät ole koskaan nähneet.

Tee itsellesi oma perhe, sitä kautta aikanaan sinulla on sukua jos lapsesi menevät naimisiin, saavat lapsia jne. Tsemppiä!

Kiitos! Ja jotenkin tuntuu niin erityispahalta, että vanhemmat hylkää. Sitä on vaikea myöntää kenellekään, edes hyvälle ystävälle. Saati sitten vastailla häissä miehen puolen sukulaisten/ystävien kysymyksiin, että missä ovat. En haluaisi valehdella, mutta totuus on niin karmea. Miten hirveä ja kelvoton ihminen voi olla, jos edes vanhemmat ei halua olla tekemisissä, oman lapsensa kanssa? Yleensä ihmiset kelpaa vanhemmilleen, millaisena vain. Minä en.

Vierailija kirjoitti:

Oma elämä kirjoitti:

Mistä luulet vanhempiesi suhtautumisen johtuvan? Oletko eronnut jostain uskonlahkosta? Toisekseen minäkin ihmettelen, miksi annatte jollekin noin paljon valtaa omaan elämäänne? 

No aluksi ei kiinnostanut, oli jopa helpottavaa. Vuosien saatossa alkaa ymmärtää, että on repäisty irti jostain aika tärkeästä. Muutama joulu yksin, kun tietää että lopppu perheestä nauttii ja on edelleen osa itselleen tärkeitä asioita, satuttaa. Kun parisuhteessa oli vaikeaa, en voinut mennä äidilleni keskustelemaan. Soittaa. Mennä yöksi "kotiin."

jos joku kuolee, läheinen, suretko? Jos suret, niin saanko kysyä, että miksi annat muille niin paljon valtaa itseesi? Niinpä.

Mistö eronne johtui?

Vierailija kirjoitti:

Ao, kohtalotoveri tässä. Omat vanhemmat loukkaantuivat siitä kun halusin puhua mitä lapsuudessani tapahtui. Oli rajua kuritusta ja väkivaltaa ja kaikenlaista alistamista.

Keskusteluyritys johti raivokkaaseen riitaan jossa vanhemmat kiisti kaiken, haukkui hulluksi ja epäkiitolliseksi kakaraksi ja isä kävi kiinni ja päälle. Välit meni poikki. Oluut jo 10v.

Olet oikeassa että ilman sukua tai lapsuudenperhettä moni asia on erilailla. Ei ole häissä omia vanhempia mukana suunnitrelemassa saati vieraana, ei lasten ristiäisissä, ei lastenhoitoapuna tai isovangempina lapsille, ei ole sukujuhlia, joulut ja pyhät aina vain oman perheen kesken jne. Tiedän mitä puhut ja vähän miltä tuntuu. Minuakin vituttaa.

Mutta elämää ei voi vaatia olemaan oikeudenmukainen tai tasapuolinen. Ilman vanhempia pärjää ja itse olen tottunut tilanteeseen. Ajattelen myös niin että vanhempieni menetys, kun 3 ihanaa lastenlasta jäävät tuntematra, eivät ole koskaan nähneet.

Tee itsellesi oma perhe, sitä kautta aikanaan sinulla on sukua jos lapsesi menevät naimisiin, saavat lapsia jne. Tsemppiä!

Rajua kuritusta ja väkivaltaa ja kaipaat heiltä lastenhoitoapua. Miksi?

Up

Vierailija kirjoitti:

Ao, kohtalotoveri tässä. Omat vanhemmat loukkaantuivat siitä kun halusin puhua mitä lapsuudessani tapahtui. Oli rajua kuritusta ja väkivaltaa ja kaikenlaista alistamista.

Keskusteluyritys johti raivokkaaseen riitaan jossa vanhemmat kiisti kaiken, haukkui hulluksi ja epäkiitolliseksi kakaraksi ja isä kävi kiinni ja päälle. Välit meni poikki. Oluut jo 10v.

Olet oikeassa että ilman sukua tai lapsuudenperhettä moni asia on erilailla. Ei ole häissä omia vanhempia mukana suunnitrelemassa saati vieraana, ei lasten ristiäisissä, ei lastenhoitoapuna tai isovangempina lapsille, ei ole sukujuhlia, joulut ja pyhät aina vain oman perheen kesken jne. Tiedän mitä puhut ja vähän miltä tuntuu. Minuakin vituttaa.

Mutta elämää ei voi vaatia olemaan oikeudenmukainen tai tasapuolinen. Ilman vanhempia pärjää ja itse olen tottunut tilanteeseen. Ajattelen myös niin että vanhempieni menetys, kun 3 ihanaa lastenlasta jäävät tuntematra, eivät ole koskaan nähneet.

Tee itsellesi oma perhe, sitä kautta aikanaan sinulla on sukua jos lapsesi menevät naimisiin, saavat lapsia jne. Tsemppiä!

Kuulostat todella vahvalta ihmiseltä. mäkin halusin aiemmin perustaa oman perheen, mutta tajusin ettei mulla ole voimia siihen taustastani johtuen, välillä tuntuu tosi katkeralta menetykset. mutta sunlaisesti ihminen on mulle suuri esikuva siitä miten vaikeudet käännetään voitoksi. wau

Minun valmistujaiskuvassa (AMK yhteiskuva) minulla on punaiset silmät. Toivoin, että kaikki ajatteli, että ne on siksi, kun olen niin herkkänä valmistumisesta: onnellinen. Itketti, kun minua ei ollut kukaan tullut juhlimaan. Kaikilla muilla oli kauheasti isiä, äitiä, poikakaveria, sisaruksia; kukkia, kirjekuoria, halauksia. Piti laskea 1-10 koko tilaisuuden, että sai oltua niin, että ei nyt ihan vesi valtoimenaan valu silmistä.

.

Oli minulla se avomieskin. Se vain veti herneet nenään, kun olin edellisenä iltana lasillisilla tyttöporukalla (!) ja ei tullut valmistujaisiini. Jäi kämpille nukkumaan, kun lähdin aamulla. Tuli illlalla noin klo 22  opiskelupaikkakunnalleni 300 km päästä; olin siinä vaiheessa jo kävelemässä kotia kohti Ainon kanssa, mutta oli mennyt ohi. Kun oli arvannut, että olin ollut jossain istumassa iltaa.  (Ero tulikin sitten.)

.

Kun pääsin sinne 300 km päähän meidän "yhteiseen kotiin " (tuon avomiehen kanssa), niin ovessa oli kukkalähetys. Rakas rakas rakas sisko oli lähettänyt minulle 5 tulppaania. Pelasti monta asiaa - kiitos sisko.

(Itkettää taas.)

Vierailija kirjoitti:

Minun valmistujaiskuvassa (AMK yhteiskuva) minulla on punaiset silmät. Toivoin, että kaikki ajatteli, että ne on siksi, kun olen niin herkkänä valmistumisesta: onnellinen. Itketti, kun minua ei ollut kukaan tullut juhlimaan. Kaikilla muilla oli kauheasti isiä, äitiä, poikakaveria, sisaruksia; kukkia, kirjekuoria, halauksia. Piti laskea 1-10 koko tilaisuuden, että sai oltua niin, että ei nyt ihan vesi valtoimenaan valu silmistä.

.

Oli minulla se avomieskin. Se vain veti herneet nenään, kun olin edellisenä iltana lasillisilla tyttöporukalla (!) ja ei tullut valmistujaisiini. Jäi kämpille nukkumaan, kun lähdin aamulla. Tuli illlalla noin klo 22  opiskelupaikkakunnalleni 300 km päästä; olin siinä vaiheessa jo kävelemässä kotia kohti Ainon kanssa, mutta oli mennyt ohi. Kun oli arvannut, että olin ollut jossain istumassa iltaa.  (Ero tulikin sitten.)

.

Kun pääsin sinne 300 km päähän meidän "yhteiseen kotiin " (tuon avomiehen kanssa), niin ovessa oli kukkalähetys. Rakas rakas rakas sisko oli lähettänyt minulle 5 tulppaania. Pelasti monta asiaa - kiitos sisko.

(Itkettää taas.)

Itkua on vaikea välillä pidätellä, erityisesti jouluna :/

Minäkin vietin valmistujaisia kaverini (valmistui samaan aikaan) perheen kanssa sekä jokusen yhteisen ystävän. Lapsuudenperheeni ei noteerannut valmistumistani mitenkään. Tekstari olisi riittänyt: onnea. Eipä tullut sitäkään.

Minä olen nyt sanonut, että seuraavan kerran "nähdään" hautajaisissa. Lycka till.