Miehen eksän koira
Tilanne on se, että mieheni eksä pyysi mieheltäni, että voiko heidän yhteinen 18v poikansa tulla meille eksän etelänloman ajaksi (3 vk). Mieheni sanoi, että tottakai. Poika on asunut meillä ennestään ja halusi muuttaa äidilleen n 3v sitten, ilmeisesti ihan siitä syystä, että äidilleen saa tuoda kavereita yöksi vaikka joka vklppu. Meille ei voi tuoda, koska muita omia lapsia kaksi.
No. Nyt hetki ennen matkaa tuli eksältä pyyntö, että saahan eksän koirakin tulla meille ko matkan ajaksi. Mieheni tätä minulta kysyi, johon vastasin, että ei. Koska meillä on taapero, enkä jaksa vahtia taaperon ja koiran keskinäistä kanssakäymistä noinkin pitkää aikaa. Meillä on iso talo, joutuisin juoksemaan koiran ja taaperon perässä huoneesta toiseen ettei taapero tee koiralle mitään sellaista josta koira suuttuu ja haukkaa palan taaperon kasvoista.
Toinen syy on myös se, että tiedän kokemuksesta, ettei miehen poika hoitaisi koiraa, kaikki jäisi minulle, myös pissien ja kakkojen korjailut (joita koira tekee usein karvalankamatoille).
Eksä ilmoitti miehelle, ettei poikakaan tule, koska koira ei voi tulla. Ilmeisesti siis siksi, koska koiralle tarvitaan hoitaja, joka on nyt sitten poika. Miehelle tämä oli kova pala, koska oli kovasti poikaa odottanut tulevaksi. Sanoin miehelle, joka alkoi syyllistämään minua, että ei ole minun syyni, että eksällä on koira, jolle ei saa hommattua hoitajaa. Hommatkoon vaikka koirahoitolasta, eksällä ei meinaan ole rahasta pulaa, ainakaan jos asumustaan, loma-asuntojaan ja autoaan katsoo.
Suoraan sanottuna alkoi tuntua, että eksä tahalleen ehkä järjesti asian menemään näin: ensin pyydetään 5 kk ennen matkaa poikaa isälleen hoitoon, josta isä siis ilostuu kovasti, sitten pyydetään koiralle hoitoa vaikka eksä tietää etten halua ikinä koiraa ottaa, on meinaan pyytänyt aiemminkin. Tästä saadaan syy sille, ettei poika tulekaan meille. Näin eksä saa mieheni pettymään kun poika ei tulekaan meille ja sotkettua minun ja mieheni välejä sillä, että saa mieheni syyttämään minua poikansa meilletulemattomuudesta. Kätevää. H----tti, pelailkoon pelejään jonkun muun kanssa kuin minun. Lisätietona vielä se, että mieheni on aina töissä joko toimistolla iltamyöhään tai ulkomaantyömatkalla, mies ei siis todellakaan olisi ollut kotona pitämässä huolta pojastaan.
Mitäs mieltä raati on asiasta?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitat miehelle, että koira voi tulla sillä ehdolla, että mies ja poika huolehtivat koirasta!
Ja sitten pidät kiinni siitä ensi hetkestä alkaen! Herätät miehen viemään koiran ulos aamulla. Kun mies tulee töistä kotiin, niin annat koiran ja talutushihnan hänelle. Et ruoki, et tee kertakaikkikaan mitään. Jos ei tule töistä, niin soitat ja sanot, että koira vaatii ulkoilutusta NYT!
(No jos kakkii tai pissii sisälle päivällä, niin ne joudut korjaamaan, mutta se lienee halpa hinta perherauhasta.)
Mitäs iloa pojan on tulla teille, jos isä on aamusta iltaan töissä? Onko mies varannut lyhyempiä päiviä tälle 3 viikon jaksolle, kun poika on hänen/teidän elämässä? Jos on, niin sitten voi käyttää osan ajasta yhdessä pojan kanssa koiran hoitoon. Luonnollista, lähentävää tekemistä heille.
Muutoin on keskustelun paikka, jos mies ei osallistu perhe-elämään mitenkään.
En jaksa enää poikaa enkä miestä alkaa kouluttamaan näissä koiranhoitoasioissa. Helpointa on ettei koira tule, mulla ei oo velvollisuutta kenenkään koiria hoidella. Mies on aina ollut paljon kotoa pois, siinä ei mitään uutta. Hänellä on vaativa työ, enkä oleta että hän keskellä yötä alkaa kotihommia hoiteleen. Vaikka poika tulisi, ei mies tee lyhyempää päivää.
Eksä on pompottajatyyppiä, luulee voivansa hallita meidän perhettä. Valitettavasti en oikein pidä hänestä, ei ole ollut kiva huomata, kuinka hän koittaa painaa alas miestäni ja minuakin.
Koira itsessään on kiva, mutta koska se on eläin, en pysty täysin luottamaan siihen. Koska 100% varmuutta koiran käytöksestä ei ole, en voi ottaa riskejä.
Ap
Kotirouvan maailmanluokan ongelmat no 10111. Hirveä on hinku ollut saada rikas mies elättämään, ehkä palkaksi voisi tehdä enemmänkin kuin huolehtia yhdestä taaperosta. Paluu töihin saataisi auttaa? Huono provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos poika kerran on nyt jäämässä äidin luo hoitamaan koiraa, miksi poika ei osaisi hoitaa koiraa myös teidän luona? Kaikki vastuu hänelle vaan ja jos ei onnistu, passitus takaisin äidin asuntoon. Onko teillä mitään tapaa jakaa taloa/asuntoa väliaikaisella portilla niin, että koira pääsisi vain muutamaan huoneeseen tai yhteen kerrokseen ja taapero olisi pääasiassa muissa tiloissa?
Ei ole poika ennenkään äitinsä koiraa hoitanut, siis jos minä olen maisemissa. Hoitaa kyllä äitinsä kotona. Minä en saa häneltä vaatia ilmeisesti mitään. Enkä enää jaksa vaatiakaan, kasvattakoon vanhemmat poikansa, minä kasvatan omani. Jos koira kakkii eksän luona pojan hoitaessa niin ei oo siivous mun ongelma. Siivotkoon eksä 3 vkn kakat kun tulee lomiltaan.
Ap
Siinä tapauksessa poika ja koira äidin kotona vaan. Voihan mies kutsua poikaa kyläilemään ihan niin paljon kun haluaa tuona aikana. Jos miehellä on pitkiä työpäiviä ja työmatkoja, ei hän kuitenkaan ehtisi pojan kanssa viettää aikaa.

Tätä ehdotan miehelle jos vielä puheeksi ottaa. Tehköön mies pojalleen illallisia vaikka joka pv jos töiden jälkeen jaksaa ja poika haluaa tulla. Ongelma vaan on se, ettei poika oikeasti halua isäänsä kovin usein nähdä. Ihan vapaasti voi poika tänne tulla isäänsä ja muakin katsomaan.
Ap
Komppaan sinua 100%. Poika tulkoon, mutta koiran voi pistää vaikka eläinhoitolaan. Älä anna tuumaakaan periksi. Eksän koira ei ole sinun ongelmasi.
Itse mietin miksi helvetissä miehesi ei hoida koiraa ? Miksi miehesi ei auta lastenhoidossa silloin jos sitä hoitaisit koiraa?