Miehen eksän koira
Tilanne on se, että mieheni eksä pyysi mieheltäni, että voiko heidän yhteinen 18v poikansa tulla meille eksän etelänloman ajaksi (3 vk). Mieheni sanoi, että tottakai. Poika on asunut meillä ennestään ja halusi muuttaa äidilleen n 3v sitten, ilmeisesti ihan siitä syystä, että äidilleen saa tuoda kavereita yöksi vaikka joka vklppu. Meille ei voi tuoda, koska muita omia lapsia kaksi.
No. Nyt hetki ennen matkaa tuli eksältä pyyntö, että saahan eksän koirakin tulla meille ko matkan ajaksi. Mieheni tätä minulta kysyi, johon vastasin, että ei. Koska meillä on taapero, enkä jaksa vahtia taaperon ja koiran keskinäistä kanssakäymistä noinkin pitkää aikaa. Meillä on iso talo, joutuisin juoksemaan koiran ja taaperon perässä huoneesta toiseen ettei taapero tee koiralle mitään sellaista josta koira suuttuu ja haukkaa palan taaperon kasvoista.
Toinen syy on myös se, että tiedän kokemuksesta, ettei miehen poika hoitaisi koiraa, kaikki jäisi minulle, myös pissien ja kakkojen korjailut (joita koira tekee usein karvalankamatoille).
Eksä ilmoitti miehelle, ettei poikakaan tule, koska koira ei voi tulla. Ilmeisesti siis siksi, koska koiralle tarvitaan hoitaja, joka on nyt sitten poika. Miehelle tämä oli kova pala, koska oli kovasti poikaa odottanut tulevaksi. Sanoin miehelle, joka alkoi syyllistämään minua, että ei ole minun syyni, että eksällä on koira, jolle ei saa hommattua hoitajaa. Hommatkoon vaikka koirahoitolasta, eksällä ei meinaan ole rahasta pulaa, ainakaan jos asumustaan, loma-asuntojaan ja autoaan katsoo.
Suoraan sanottuna alkoi tuntua, että eksä tahalleen ehkä järjesti asian menemään näin: ensin pyydetään 5 kk ennen matkaa poikaa isälleen hoitoon, josta isä siis ilostuu kovasti, sitten pyydetään koiralle hoitoa vaikka eksä tietää etten halua ikinä koiraa ottaa, on meinaan pyytänyt aiemminkin. Tästä saadaan syy sille, ettei poika tulekaan meille. Näin eksä saa mieheni pettymään kun poika ei tulekaan meille ja sotkettua minun ja mieheni välejä sillä, että saa mieheni syyttämään minua poikansa meilletulemattomuudesta. Kätevää. H----tti, pelailkoon pelejään jonkun muun kanssa kuin minun. Lisätietona vielä se, että mieheni on aina töissä joko toimistolla iltamyöhään tai ulkomaantyömatkalla, mies ei siis todellakaan olisi ollut kotona pitämässä huolta pojastaan.
Mitäs mieltä raati on asiasta?
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis miksi oikeasti se koira ei voisi tulla teille? Taaperon piikkiin nyt kyllä laitat tämän ihan kokonaan ja tietty tuon 18v pojankin piikkiin, kun ei se kuitenkaan käytä koiraa ulkona... Et siis ole enää väleissä tämän pojan kanssa.
No mulla on tässä isossa talossa ja lapsissa ihan tarpeeksi hoitamista, eikä mies auta yhtään. En tosiaankaan ota mitään koiria tänne lisävaivaksi. Selkä vääränä hoidan tätä hommaa täällä jo ihan muutenkin. Ja ok väleissä olen pojan kanssa.
Ap
Mies ei auta yhtään ja sinä teet ongelman yhdestä koirasta?
En minä tee koirasta ongelmaa, mieshän sen ongelman tähän tekee. Koira voisi tulla meille, jos joku muu sen hoitaisi eli vahtisi ettei lähesty taaperoa, ruokkisi, ulkoiluttaisi ja siivoaisi karvat lähdön jälkeen. Mutta kun ei, kaikkikaikkikaikki jää mulle.
Taidan ehdottaa, että mies menee asumaan eksänsä kotiin matkan ajaksi koiraa hoitamaan ja vähän poikaakin :D
Lapsiko olet?
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä, että äiti määräilee noin vapaasti aikuista miestä.
Ja aika jännä miten vielä vuonna 2017 joku äiti uhriutuu ja tekee kaiken.
Ukkoshan voi menn pojan ja koiran kanssa sinne exän kämpille, jos ei kerran oo muutenkaan paljon kotona.
Olisit ottanut koiran, mutta seuraavana päivänä tulosta vienyt itse koirahoitolaan vedoten ettei tullut pienimmän kanssa toimeen ja lasku pojan äidille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä, että äiti määräilee noin vapaasti aikuista miestä.
Ja aika jännä miten vielä vuonna 2017 joku äiti uhriutuu ja tekee kaiken.
Uhriutuu? En minäkään ottaisi vierasta koiraa taaperoperheeseen.

Niin, siis tuon 18v "pojan" äiti. Tosiaan.
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna alkoi tuntua, että eksä tahalleen ehkä järjesti asian menemään näin: ensin pyydetään 5 kk ennen matkaa poikaa isälleen hoitoon, josta isä siis ilostuu kovasti, sitten pyydetään koiralle hoitoa vaikka eksä tietää etten halua ikinä koiraa ottaa, on meinaan pyytänyt aiemminkin. Tästä saadaan syy sille, ettei poika tulekaan meille. Näin eksä saa mieheni pettymään kun poika ei tulekaan meille ja sotkettua minun ja mieheni välejä sillä, että saa mieheni syyttämään minua poikansa meilletulemattomuudesta. Kätevää. H----tti, pelailkoon pelejään jonkun muun kanssa kuin minun.
Joo, olen samaa mieltä että sun ei tarvitse koiraa ottaa teille (olen koiraihminen mutta en silti innostuisi jonkun toisen tekemästä oletuksesta, että koira vaan tulee meille hoitoon) ja olen myös sitä mieltä, mitä valtaosa, että yhden aikuisen miehen ei tarvitse olla "pitämässä huolta" toisesta aikuisesta miehestä.
Eniten ihmetyttää kuitenkin tuo lainaamani osio. Miksi ihmeessä sun ensimmäinen ajatuksesi on, että eksä haluaa järjestää teille kiusaa? Miksei kyseessä voi olla väärinkäsitys tai puhdas ajattelemattomuus ilman tuollaista ilkeyttä sinua kohtaan, tai jos miespoika on ilmoittanut tulevansa ja äiti on olettanut että koirakin tulee, jos miespoika on kerran luvannut sitä loman ajan hoitaa? Onko eksä jotenkin antanut ymmärtää, että haluaisi "pelata kanssasi pelejä" tai haluaa saada miehesi pettymään sinuun? Vai olisiko tässä kyseessä omat ennakkokäsityksesi?
Ymmärrän joo ap:n pointin. Mutta silti tuo kuulostaa ehkä vähän siltä, että et halua pitää kyseisestä koirasta koska se on miehen exän ja kuulostaa siltä että keksit vikoja siitä... Esim onko tuo taaperon pureminen muka ihan oikeasti uhka vai liioitteletko nyt hieman? Onko koira oikeasti purrut teillä ketään? Lapsille tekee oikeastaan vain hyvää olla pienenä koirien kanssa tekemisissä, vastustuskyky paranee ja oppii jo nuorena miten eläinten kanssa ollaan. Asia on tietenkin eri, jos koira olisi oikeasti vaarallinen... Ja miksi se on pissannut teillä matolle? Kenties siksi ettei kukaan käyttänyt sitä ulkona? Se ei kylläkään ole sinun hommasi, mutta voisit sanoa pojalle ja miehelle että koira saa tulla JOS he ottavat siitä vastuun eli käyttävät ulkona niin ettet sinä joudu sitä tekemään. Miksi tehdä ongelma yhdestä koirasta, joka on syytön tilanteeseen ja oikea ongelmasi on itse eksä? Eikö aikuisia miehiä voi vaatia olemaan yhdestä eläimestä vastuussa, jos he sen teille haluavat? Ja tuo exän juonien analysointi nyt ainakin on ajanhukkaa, jätä omaan arvoonsa. Ole itse mielummin joustava ja kiva, se ärsyttää sitä paljon enemmän kuin se että lähdet mukaan johonkin lapselliseen kinasteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika jännä, että äiti määräilee noin vapaasti aikuista miestä.
Ja aika jännä miten vielä vuonna 2017 joku äiti uhriutuu ja tekee kaiken.
Uhriutuu? En minäkään ottaisi vierasta koiraa taaperoperheeseen.
Ja aika jännä miten vielä vuonna 2017 joku äiti uhriutuu ja te-kee kai-ken.
Mihin se koira nyt sitten menee? Hoitaako poika koiraa kotonaan, muttei ap:n luona?
Jännä kun tiedän paljon koiria jotka tulevat taaperoidenkin kanssa toimeen ja taaperon voi myös opettaa olemaan koiran kanssa sekä koiran taaperon. Mikä siinä on ongelma? Ja matot voi rullata pois vai onko se vaikea homma?
18 v ei ole lapsi enää jonka perässä pitäisi juosta kuten taaperon vai onko ap ihastunut nuoreen mieheen? :D
Ilmoitat miehelle, että koira voi tulla sillä ehdolla, että mies ja poika huolehtivat koirasta!
Ja sitten pidät kiinni siitä ensi hetkestä alkaen! Herätät miehen viemään koiran ulos aamulla. Kun mies tulee töistä kotiin, niin annat koiran ja talutushihnan hänelle. Et ruoki, et tee kertakaikkikaan mitään. Jos ei tule töistä, niin soitat ja sanot, että koira vaatii ulkoilutusta NYT!
(No jos kakkii tai pissii sisälle päivällä, niin ne joudut korjaamaan, mutta se lienee halpa hinta perherauhasta.)
Mitäs iloa pojan on tulla teille, jos isä on aamusta iltaan töissä? Onko mies varannut lyhyempiä päiviä tälle 3 viikon jaksolle, kun poika on hänen/teidän elämässä? Jos on, niin sitten voi käyttää osan ajasta yhdessä pojan kanssa koiran hoitoon. Luonnollista, lähentävää tekemistä heille.
Muutoin on keskustelun paikka, jos mies ei osallistu perhe-elämään mitenkään.

En jaksa enää poikaa enkä miestä alkaa kouluttamaan näissä koiranhoitoasioissa. Helpointa on ettei koira tule, mulla ei oo velvollisuutta kenenkään koiria hoidella. Mies on aina ollut paljon kotoa pois, siinä ei mitään uutta. Hänellä on vaativa työ, enkä oleta että hän keskellä yötä alkaa kotihommia hoiteleen. Vaikka poika tulisi, ei mies tee lyhyempää päivää.
Eksä on pompottajatyyppiä, luulee voivansa hallita meidän perhettä. Valitettavasti en oikein pidä hänestä, ei ole ollut kiva huomata, kuinka hän koittaa painaa alas miestäni ja minuakin.
Koira itsessään on kiva, mutta koska se on eläin, en pysty täysin luottamaan siihen. Koska 100% varmuutta koiran käytöksestä ei ole, en voi ottaa riskejä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitat miehelle, että koira voi tulla sillä ehdolla, että mies ja poika huolehtivat koirasta!
Ja sitten pidät kiinni siitä ensi hetkestä alkaen! Herätät miehen viemään koiran ulos aamulla. Kun mies tulee töistä kotiin, niin annat koiran ja talutushihnan hänelle. Et ruoki, et tee kertakaikkikaan mitään. Jos ei tule töistä, niin soitat ja sanot, että koira vaatii ulkoilutusta NYT!
(No jos kakkii tai pissii sisälle päivällä, niin ne joudut korjaamaan, mutta se lienee halpa hinta perherauhasta.)
Mitäs iloa pojan on tulla teille, jos isä on aamusta iltaan töissä? Onko mies varannut lyhyempiä päiviä tälle 3 viikon jaksolle, kun poika on hänen/teidän elämässä? Jos on, niin sitten voi käyttää osan ajasta yhdessä pojan kanssa koiran hoitoon. Luonnollista, lähentävää tekemistä heille.
Muutoin on keskustelun paikka, jos mies ei osallistu perhe-elämään mitenkään.
Tuossahan on ap:lle hurjasti lisää hommaa, jos mies tai poika ei tee mitään oma-aloitteisesti. Koiran sotkutkin tulisi ap:n siivottaviksi. Jos noin käy, niin koiran jätökset voi pyyhkiä miehen paidoilla. Aloittaja ei kertonut, onko hänellä joskus ollut koiraa ja kokemusta koiran hoidosta. Minulla ei ole, joten en koiraa omaan talouteen ottaisi edes päiväksi.

On mulla ollut oma koira. Ja pääsyy sille, etten koiraa meille viikkokausiksi halua on se, että joutuisin tosi tarkkaan vahtimaan koiraa sekä taaperoa, ettei koira suuri taaperolle ja pure poskeen pahaa jälkeä. Liian suuri vaiva tai liian suuri riski taaperon suhteen. Mies ei laske mitään riskin päälle, jos koira puree, niin ei oo hänen syy, koska hänhän on töissä!
Ap
Ymmärrän aloittajaa loistavasti! Koirat tottuu taaperoon joo ja toisinpäin, mutta nythän ne ovat vieraita toisilleen, eli niitä pitäisi totuttaa toisiinsa ja silti vahtia. En mä anna oman koiran olla heti keskenään edes toisten vieraiden koirien kanssa valvomatta. Vaikka taaperon kanssa menisi hyvin, niin aloittajan tehtävä ei ole herättää ketään lenkittämään koiraa, tai antaa hihnaa pojan käteen.
Voisin harkita koiran ja pojan ottoa "hoitoon", niin että poika hoitaa lenkityksen ja koira on yöt pojan kanssa samassa huoneessa. Kun koiralla on hätä ja se herättää, niin poika nousee ylös ja vie sen ulos. En myöskään katsoisi hyvällä sitä, että poika luuhaisi päivät ja yöt muualla ja koira järjestäisi ikävystyessään omaa kivaa mun kodissa.
Jos koira paskoo aloittajan matolle, niin veisin sen paskoineen pojan huoneeseen haisemaan. Hän saa siivota ja siivoaakin kunnolla. Jos jää paskaiseksi tai haisevaksi, niin poika saa ostaa uuden maton.
Lähtisin myös itse taaperon kanssa mökille tai omien vanhempien luoksi kylään, jos mahdollista. Saisivat keskenään pitää matot puhtaana.
No nimenomaan mieshän voi mennä poikansa luo vähän katsomaan perään ja lenkittämään koiraakin!
Jos poika kerran on nyt jäämässä äidin luo hoitamaan koiraa, miksi poika ei osaisi hoitaa koiraa myös teidän luona? Kaikki vastuu hänelle vaan ja jos ei onnistu, passitus takaisin äidin asuntoon. Onko teillä mitään tapaa jakaa taloa/asuntoa väliaikaisella portilla niin, että koira pääsisi vain muutamaan huoneeseen tai yhteen kerrokseen ja taapero olisi pääasiassa muissa tiloissa?
Uhriutuminen<3