Miksi tunnen yksinäisyyttä vaikka

Up

Uskallatko oikeasti olla oma itsesi? Mulla oli joskus sama ongelma ja itseasiassa koin ihmissuhteet jotenkin raskaiksi. Noh, sitten tajusin että mistäköhän johtui: mulla oli niin iso miellyttämisen ja tarve siinä mielessä että halusin tulla nähdyksi 'coolina' ja siistinä tyyppinä. Ison ajan olin vaan siinä moodissa. Oikeaa kohtaamista tapahtui harvemmin, eli että minut kohdataan heikkona ihmisenä puutteineni kaikkineni, koska en muita sinne päästänyt. Huumorilla kuittasin kaikki. 

Olen ajatellut sitä asiaa, että kaikilla taitaa jonkinlainen 'suojakuori' olla sydämen päällä loukkauksien ja haavojen varalta. Pitäisi jotenkin pystyä raottamaan sitä toiselle ihmiselle, luottaa että ei satu kun päästän lähelle. Sillä tavalla yksinäisyys on  helpottanut. Mutta samaan aikaan pitäisi olla siinä mielessä viisas että tajuaa kehen luottaa!

Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

meillä on perheenä ystäviä ja myös omia kavereita on? Silti, mitä enemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä sitä oudommaksi ja yksinäsemmäksi tunnen oloni. Tuntuu että annan aina ihmisille syyn puhua seläntakana minusta ja perheestäni pahaa.

Tämä taas johtaa siihen että en haluaisi olla kenenkään kanssa tekemisissä.

Onko tälläisen ongelmaan mitään ratkaisua?

Pyrkisin erottelemaan omat tunteet, tuntemukset ja ne ihmiset ketä ympärillä on. Suljetko jotain omia tuntemuksia ulos itseltä? Joku asia nimittäin aiheuttaa tuon suuttumuksen ja ahdistuksen sinussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

meillä on perheenä ystäviä ja myös omia kavereita on? Silti, mitä enemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä sitä oudommaksi ja yksinäsemmäksi tunnen oloni. Tuntuu että annan aina ihmisille syyn puhua seläntakana minusta ja perheestäni pahaa.

Tämä taas johtaa siihen että en haluaisi olla kenenkään kanssa tekemisissä.

Onko tälläisen ongelmaan mitään ratkaisua?

Pyrkisin erottelemaan omat tunteet, tuntemukset ja ne ihmiset ketä ympärillä on. Suljetko jotain omia tuntemuksia ulos itseltä? Joku asia nimittäin aiheuttaa tuon suuttumuksen ja ahdistuksen sinussa.

Olen samaa mieltä että joku sen ahdistuksen aiheuttaa, mutta mikä se on, niin se vaivaa. Ehkä yritän olla liikaa se hyvä tyyppi josta kaikki tykkäis mutta sitten tulee pelko että oon mokannut jotenkin ja kukaan ei tykkääkään meistä enää.

Vierailija kirjoitti:

Uskallatko oikeasti olla oma itsesi? Mulla oli joskus sama ongelma ja itseasiassa koin ihmissuhteet jotenkin raskaiksi. Noh, sitten tajusin että mistäköhän johtui: mulla oli niin iso miellyttämisen ja tarve siinä mielessä että halusin tulla nähdyksi 'coolina' ja siistinä tyyppinä. Ison ajan olin vaan siinä moodissa. Oikeaa kohtaamista tapahtui harvemmin, eli että minut kohdataan heikkona ihmisenä puutteineni kaikkineni, koska en muita sinne päästänyt. Huumorilla kuittasin kaikki. 

Olen ajatellut sitä asiaa, että kaikilla taitaa jonkinlainen 'suojakuori' olla sydämen päällä loukkauksien ja haavojen varalta. Pitäisi jotenkin pystyä raottamaan sitä toiselle ihmiselle, luottaa että ei satu kun päästän lähelle. Sillä tavalla yksinäisyys on  helpottanut. Mutta samaan aikaan pitäisi olla siinä mielessä viisas että tajuaa kehen luottaa!

Tsemppiä.

Täällä yks toinen joka kokee jatkuvaa yksinäisyyttä perheestä, kavereista jne. huolimatta. Mulla ongelma ei ole se että esittäisin, vaan nimenomaan olen mahdollisimman oma itseni ja mulla on vahva kokemus siitä että se ei ole suurimmalle osalle ihmisistä kelvannut ikinä.

Olet tunne-ja ajatuskehässä tällä hetkellä. Rauhoittaisin omaa elämää. Oletko lukenut koskaan 'rajattomuudesta' ja siitä, kun meillä kaikillahan on jokin se 'raja' minkä muut ihmiset ylittävät ja myös se tapa miten reagoimme, kun se rajan ylitys tapahtuu. Seuraavalla kerralla, kun olet vastaavassa tilanteessa, tai jos koet vastaavia tunteita, erittele paperille omia ajatuksiasi; mitä tunsin/ajattelin ennen tätä tilannetta, entä itse tilanteessa minkalainen olin/miten haluaisin olla/olisinko halunnut sanoa jotakin, mitä en uskaltanut. Ihmisen keho ja mieli on siitä jännä kapistus, että jos se jännittää/ahdistuu/virittyy/ajatukset tms.=> kaikki vaikuttavat sinun kokemukseen tulevasta tilanteesta ja miten sen koet. Kun näitä ratkot mielessäsi, niin saatat löytää ehkä syyn/ratkaisun vointiisi. Itsensä kuuntelu on törkeätä, jotta voi hyvin itse.

Täällä yks toinen joka kokee jatkuvaa yksinäisyyttä perheestä, kavereista jne. huolimatta. Mulla ongelma ei ole se että esittäisin, vaan nimenomaan olen mahdollisimman oma itseni ja mulla on vahva kokemus siitä että se ei ole suurimmalle osalle ihmisistä kelvannut ikinä.[/quote]

Selitätkö tarkemmin tuntemuksiasi, jos haluat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

meillä on perheenä ystäviä ja myös omia kavereita on? Silti, mitä enemmän olen ihmisten kanssa tekemisissä sitä oudommaksi ja yksinäsemmäksi tunnen oloni. Tuntuu että annan aina ihmisille syyn puhua seläntakana minusta ja perheestäni pahaa.

Tämä taas johtaa siihen että en haluaisi olla kenenkään kanssa tekemisissä.

Onko tälläisen ongelmaan mitään ratkaisua?

Pyrkisin erottelemaan omat tunteet, tuntemukset ja ne ihmiset ketä ympärillä on. Suljetko jotain omia tuntemuksia ulos itseltä? Joku asia nimittäin aiheuttaa tuon suuttumuksen ja ahdistuksen sinussa.

Olen samaa mieltä että joku sen ahdistuksen aiheuttaa, mutta mikä se on, niin se vaivaa. Ehkä yritän olla liikaa se hyvä tyyppi josta kaikki tykkäis mutta sitten tulee pelko että oon mokannut jotenkin ja kukaan ei tykkääkään meistä enää.

Miksi stressaat muiden puolesta? Puhut 'meistä', entäpä sinä? Mitä sinä tunnet? Kuulostat henkilöltä , joka ottaa harteille aivan liikaa asioita . Pelkäätkö, että sinua ei hyväksytä? Voiko ihminen nauttia, kun se on stressaantunut ja huolestunut koko ajan?

Silloin, kun ihminen on jatkuvasti huolissaan, mitä muut ajattelevat, niin suurin osa ajatuksista ja energiasta kuluu tähän stressaamisen ja tarkkailemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yks toinen joka kokee jatkuvaa yksinäisyyttä perheestä, kavereista jne. huolimatta. Mulla ongelma ei ole se että esittäisin, vaan nimenomaan olen mahdollisimman oma itseni ja mulla on vahva kokemus siitä että se ei ole suurimmalle osalle ihmisistä kelvannut ikinä.

Selitätkö tarkemmin tuntemuksiasi, jos haluat?

Yks asia joka tähän liittyy on semmonen herkkävireisyys että mun on tosi vaikea löytää sellaisia ihmisiä joihin jotenkin samastuisin tai kokisin olevani samalla aaltopituudella (joo, ällö klisee)... Omasta mielestäni en ole mitenkään omituinen tai erikoinen tyyppi, kyse ei ole siitä että kokisin olevani joku uniikki lumihiutale. Varsinaista sydänystävää on ollut vaikea löytää, oon enemmän ollut sitä tyyppiä joka liikkuu eri porukoissa.

Mutta ihan siis esimerkiks näin just vähän aikaa sitten unta mun teiniaikojen "parhaasta" ystävästä. Kai me ystävystyttiin lähinnä siksi koska oltiin molemmat jotenkin vähän ulkopuolisia. Parikymppisenä yritin edelleen pitää yhteyttä ja oisin vielä halunnut olla ystävä, mutta jossain vaiheessa huomasin että ei meillä oikeasti edes hirveästi synkkaa. Tai oikeamminkin huomasin että kyseinen ihminen ei vaan tuntunut pitävän minusta. Unessa se ihan suoraan jotenkin ilmaisi tämmöistä halveksuntaa mua kohtaan. Ja siis musta on tosi usein tuntunut että kun kiinnyn johonkin ihmiseen, jossain vaiheessa se ihminen vaan huomaakin - tai kehtaa ensimmäistä kertaa osoittaa - että ei sitä huvita olla mun kanssa oikeastaan missään tekemisissä. Vaikka mua ei ole parisuhteissa yms. virityksissä monestikaan jätetty - itse olen ollut enemmänkin jättäjänä - koen että mut on dumpattu elämässäni tuhottoman monta kertaa.

Kiitos kun olette vastanneet, tässä tuli hyviä ideoita ja ajattelemisen aihetta.

ap

Minulla on myös aina ollut tietty ulkopuolisuuden tunne vaikka olenkin sosiaalisesti taitava. Pääsen nopeasti mukaan koulu- tai työyhteisöihin vaikka tulisin täysin uutena ihmisenä. Olen huomannut että tsemppaan vähän liikaakin ensimmäisiin päiviin ja kun kerran on luonut itsestään energisen ja positiivisen mielikuvan muille, on vaikea riisua tuo rooli päältä ja ollakin se ironinen pessimisti mikä olen :D Eli tulen hyvin juttuun kaikkien kanssa mutta en saa ystäviä. En ole vielä tavannut töissä sellaista ihmistä jonka kanssa klikkais samantien ja haluaisin viettää vapaa-aikaakin, mikä on surullista siinä vaiheessa kun muut ympärillä suunnittelee tekemistä keskenään. Työelämä saakin minut väsymään todella paljon, ja vaihdan mielelläni työpaikkaa usein. En myöskään ole missään tekemisissä aiemmin tuntemieni ihmisten kanssa. Jotenkin kun on joutunut ns esittämään niin ei halua enää olla siinä roolissa :D

Vierailija kirjoitti:

Silloin, kun ihminen on jatkuvasti huolissaan, mitä muut ajattelevat, niin suurin osa ajatuksista ja energiasta kuluu tähän stressaamisen ja tarkkailemiseen.

Luulen että omassa väsymisessäni on nimenomaan tästä kyse. Parhaiten olen voinut työyhteisössä jossa on paljon nuoria ihmisiä ja sinne jotenkin vain sulautuu sekaan, saa olla enemmän oma itsensä. Vanhempien ihmisten kanssa olen huomannut esittäväni 'kunnon tyttöä' mitä en todellakaan ole :D ja se väsyttää.